Kuka on niin ajattelematon ja tyhmä että alkaa suhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa? Minä ainakin.. Voi hyvänen aika.. Puolustuksekseni voin sanoa, että olivat jo asumuserossa kun tapasimme. En siis ollut se "toinen nainen"...
Mutta silti.. onko tässä mitään järkeä? Onko mitään toivoa onnistua? Olemme tapailleet muutaman kuukauden, ja tietääkseni eivät vielä ole erohakemusta laittaneet vetämään. Se häiritsee minua todella paljon. Tekisi mieli hakata päätä seinään, miten helvetissä olen näin tyhmä ja hyväuskoinen?!?!
Jos oikeasti haluaa erota niin ei sen erohakemuksen vireille laittaminen luulisi näin kauan kestävän. Vaikka mies onkin sanonut että ei halua palata entiseen, koska koko liitto oli virhe lapsia lukuunottamatta niin en silti voi olla ajattelematta että olen taas yksi häynäytetty reppana, joka luulee saavansa miehen itselleen.
Inhottaa valehdella ystäville ja sukulaisille, kun en todellakaan halua kertoa että mies on naimisissa, siksi en paljon hänestä puhukaan. En ole esitellyt häntä kenellekään eikä ole aikomuksenakaan ennen kuin tilanne jotenkin ratkeaa. Minulta jo kysytään että missä sä sitä miestä piilottelet kun et halua esitellä...
Ensin ajattelin että odotan hetken, että miten asiat lähtevät menemään. Tuntuu ettei mitään edistystä ole tapahtunut. Miehen vaimo on edelleen päällepäsmärinä, elää niin kuin olisivat edelleen kimpassa, tulee entiseen kotiinsa omilla avaimilla, yöpyy siellä joskus "lasten takia", käyttää autoa, ilmeisesti luulee että yhteishuoltajuus koskee myös autoa jne. En tietenkään voi tietää millaista on erota kun on lapsia, onhan se varmaan monimutkaista, mutta joku raja sentään.
Ottaisi lapset uuteen kotiinsa niin ei tarvitsisi entisen kämpän nurkissa lojua.
Harmittaa vain. Kun tapasimme, kaikki oli jotenkin niin "viatonta"... olin todella ihastunut, ja olen edelleen, tykkään miehestä enemmän kuin kenestäkään aikaisemmin. Nyt tilalle on tullut mustasukkaisuus ja turhautuminen, suoranainen vittuuntuminen. Miksi kestän tällaista...?
Pitäisikö vaan luovuttaa... kyllä niitä vapaitakin miehiä on, joilla ei ole exä koko ajan niskaan huohottamassa..
Oli vaan päästävä avautumaan.. saa vittuilla tai olla vittuilematta. Kiitos ja näkemiin.
Mutta silti.. onko tässä mitään järkeä? Onko mitään toivoa onnistua? Olemme tapailleet muutaman kuukauden, ja tietääkseni eivät vielä ole erohakemusta laittaneet vetämään. Se häiritsee minua todella paljon. Tekisi mieli hakata päätä seinään, miten helvetissä olen näin tyhmä ja hyväuskoinen?!?!
Jos oikeasti haluaa erota niin ei sen erohakemuksen vireille laittaminen luulisi näin kauan kestävän. Vaikka mies onkin sanonut että ei halua palata entiseen, koska koko liitto oli virhe lapsia lukuunottamatta niin en silti voi olla ajattelematta että olen taas yksi häynäytetty reppana, joka luulee saavansa miehen itselleen.
Inhottaa valehdella ystäville ja sukulaisille, kun en todellakaan halua kertoa että mies on naimisissa, siksi en paljon hänestä puhukaan. En ole esitellyt häntä kenellekään eikä ole aikomuksenakaan ennen kuin tilanne jotenkin ratkeaa. Minulta jo kysytään että missä sä sitä miestä piilottelet kun et halua esitellä...
Ensin ajattelin että odotan hetken, että miten asiat lähtevät menemään. Tuntuu ettei mitään edistystä ole tapahtunut. Miehen vaimo on edelleen päällepäsmärinä, elää niin kuin olisivat edelleen kimpassa, tulee entiseen kotiinsa omilla avaimilla, yöpyy siellä joskus "lasten takia", käyttää autoa, ilmeisesti luulee että yhteishuoltajuus koskee myös autoa jne. En tietenkään voi tietää millaista on erota kun on lapsia, onhan se varmaan monimutkaista, mutta joku raja sentään.
Ottaisi lapset uuteen kotiinsa niin ei tarvitsisi entisen kämpän nurkissa lojua.
Harmittaa vain. Kun tapasimme, kaikki oli jotenkin niin "viatonta"... olin todella ihastunut, ja olen edelleen, tykkään miehestä enemmän kuin kenestäkään aikaisemmin. Nyt tilalle on tullut mustasukkaisuus ja turhautuminen, suoranainen vittuuntuminen. Miksi kestän tällaista...?
Pitäisikö vaan luovuttaa... kyllä niitä vapaitakin miehiä on, joilla ei ole exä koko ajan niskaan huohottamassa..
Oli vaan päästävä avautumaan.. saa vittuilla tai olla vittuilematta. Kiitos ja näkemiin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
jouduitkin - vaikka mies väitti eroavanansa.
Niin siinä aina käy.
välillä eroavatkin. Tilanne taitaa vaan olla suht tulenarka ja tulehtunut, osapuolilla puurot ja vellit sekaisin (siis miehellä ja tulevalla exällään) sen suhteen, miten yhteishuoltajuutta pitäisi toteuttaa... Paska tilanne sinulle, aloittaja!
Varmaan olet mieheltä kysynytkin, mikä on homman nimi..? Olisi kyllä kohteliasta häneltä se sinulle kertoa kysymättäkin..! Jos vastaa kovin epämääräisesti ja sanoo, ettei sillä erohakemuksella ole kiirettä, ehkä pieni etäisyyden otto olisi sinulta paikallaan. Saa miettiä mies rauhassa, mitä oikein haluaa. Palatkoon asiaan sitten, kun saa asiansa kuntoon, eikö?!
varanainen? Olisiko suhteesi laastarisuhde MAHDOLLISEN eron tapahduttua?
Ulkomailla en edes sinkkupaikalliseen halua sekaantua,etenkään Itävallassa,Saksassa tai Ranskassa.
En havittele mitään mitaleja sinänsä..
Toinen asia on hey come on,mun vaimo ja mä ollaan vapaassa liitossa.Silloin uskon sen ja ajattelen,et autojakin leasing-ohjelmoidaan.Ylpeydenaiheensa kullakin.Ei voi aina olla saman ihmisen kans kasvotusten tekemisissä,vaihtelu on poikaa.
ikävä tilanne sulla.
Jotenkin tuttua tuo että mies ei sitten kuitenkaan eroa. Se on melkein aina vaimo joka ottaa eron, jos ottaa. Tämän näkee erotilastoista.
Miehesi käyttäytyy aivan kuten kuka tahansa mies vastaavassa tilanteessa. Tuollaiseen käytökseen olen keksinyt kaksi syytä:
1. mies haluaa haaremin. hän haluaa pitää vaimonsa, ja siinä ohessa mahdollisimman monta muuta naista. miksi turhaan kiirehtiä eroamaan, koska kaksi pimpsaa on hauskempi kuin yksi.
2. Mies on pelokas nössö, joka odottaa asioiden ratkeavan itsestään ilman että hänen tarvitsee tehdä mitään. hän on tottunut siihen, että naiset hoitavat hommat sillä välin kun hän pakoilee vastuutaan kuin alaikäinen.
tällaisen miehen saa itselleen ottamalla aggressiivisesti ohjat käsiinsä, sanelemalla miten toimitaan ja edellyttämällä tottelevaisuutta. tasa-arvoisen suhteen voi unohtaa miehen kanssa, joka ei pysty vastuunottoon.
muista pyytää ensi kerralla eropaperit nähtäväksesi ennen treffejä.
Jos sulla nyt alkaa jo olla vitutusta ilmassa, käytä se voima hyväksesi ja väistä tuosta suhteesta. Jos sä siihen jäät, on melkoinen mahdollisuus, että erosta ei tule mitään. Sä saatat paikata niitten avioliittoa sen verran, että "vaimo haluaakin vielä yrittää" ja mieskin siihen suostuu. Sitten sä ajaudut vielä vittumaisempaan tilanteeseen, kun tapaatte välillä, sä olet ihan onnesi kukkuloilla, ja mies palaa rouvansa luo "yrittämään".. tai niinkuin tässä on, että rouva vaan tulee takaisin "selvitettyä oman päänsä", eli käynyt vapaana kokeilemassa, onko joku muu parempi seksissä.
Pelkkä ajatus lähteä edemmäks suhteesta, joka tuntuu antavan todella paljon tuntuu hirvittävän pahalta, mutta paha on elää tunteitten ristipaineessa vailla mitään rauhaa.
Väistäminen saattaa olla se ainut keino, jolla sä saat miehen todella miettimään mitä tahtoo. Riski on pakko ottaa, mutta ajatellen, että olivat jo eron kynnyksellä, voi olla, että päätyvät eroon, jos et ole helpottamassa heidän elämää.
Sensijaan, jos käyt vaatimaan avioeropaperia nähtävillesi, kääntyy sua vastaan. Anna ajan tehdä työ puolestasi. Malttia.
Ykkösvaihe on vasta harkintavaihe, ja etenkin, jos eivät ole paperia saaneet edes toimitettua, käytännössä asuvat vain erillään, eikä tuo kertomasi perusteella todellakaan muuta edes ole.
Noitten juttu on niin pahasti kesken, ettei voi olla sanomatta sitäkään, etteikö sun kannattaisi jatkaa omaa elämääsi eteenpäin, tekivät niin tai näin.
Täällä omakohtaiset kokemukset myöskin. Vaikkakin olen eri sukupuolta.
Olemme "tpailleet" yli vuoden ja tilanne on kohdallani kestämätön.
En kuitenkaan tiedä mitä oikeasti tapahtuu, tosin he eivät ole edes asumuserossa.
Tiedän kyllä pointtisi erittäin hyvin, mutta en osaa sanoa juuta en jaata.
Siksi toivoisinkin löytäväni jonkun vastausautomaatin elämälleni.
TYoivon kuitenkin jaksamista ja onnistumisia.
Minä naiivina kun olen, niin aina jaksan olettaa ihmisistä hyvää. Ehkä väärin, ehkä ei.