miten käytän ulko apuja esim käännyttäessä? Luin jostain että käännökset tulisi tehdä niillä...tajuan siis ulkopohkeen idean pitää hepo uralla. Pitäisikö käännyttäessä esim. vasempaan ulko pohkeen olla edempänä siirtämässä etu osaa vasempaan ja sisä pohkeen taaempana siirtämässä takaosaa oikealle..huh!!
ulkoohja ja ulkopohje
sari
1458
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaaroksia (voltit, ympyrät, kulmat...) ratsastaessa siirrät ulkopohjetta vähän taaemmaksi ja ohjaat ulkopohkeen voimaa säätelemällä hevosen runkoa, siten että takapää ei poikita pois ratsastettavalta uralta. Sisäpohje pysyy omalla paikallaan ja sillä puristamalla pyöristät hevosen kaaren muotoiseksi (siis taivutat). Taivutuksen määrä riippuu kaarteen koosta pienellä ympyrällä taivutat siis enemmän kuin isolla.
Ohjilla säädät taas hevosen asetusta (siis pään kääntymistä). Periaatteessa hevosen tuen ulko-ohjaan pitäisi pysyä koko ajan samanlaisena, eli kun myötäät hiukan ulko-ohjalla hevosen tulisi kääntää päätään saman verran sisälle päin pitääkseen tuntuma samana. Käytännössä aina joutuu kuitenkin auttamaan myös sisäohjalla vetämällä, jotta saa hevosen asettumaan kaarteen suuntaan. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää, ettet kaarteissa löysää ulko-ohjaa pois tuntumalta, sillä silloi hevonen usein asettuu liikaa tai taipuu kaulastaan liikaa, valu kaarteen läpi lapa edellä.