Olen 27 vuotias nainen. Jo neljän vuoden ajan olen seurustellut itseäni kaksi vuotta nuoremman miehen kanssa. Koko ajan olen ns. tossun alla. Mies saa tehdä miltei mitä haluaa, koska olen niin toivottoman koukussa häneen. Olen nätti, hyvävartaloinen, seurallinen ja minulla on paljon ystäviä ja harrastuksia. Olen mielestäni ns. "keskivertotyttöystävää" hieman parempi "saalis." Syynä tähän on bi-seksuaalisuuteni, avoimuus seksissä, nalkuttamattomuus. Minulla kuitenkin on omat mielipiteeni ja olenkin aika kovapäinen välillä.
Suhteessamme minua ärsyttää suunnattomasti se, että minä olen se joka aina sovittelee. Vaikka poikaystäväni mokaisi miten pahasti, hän osaa kääntää asiat aina niin päälaelleen, että minä näytänkin syylliseltä. Minä olen myös se, joka pyytää anteeksi, sovittelee ja myöntää virheet (vaikka itse en olisikaan syypää.) Otan siis aivan liikaa paskaa niskaani. Nyt kaikki itseään kunnioittavat naiset ajattelevat, että olenpas ääliö, kun annan itseäni näin kohdeltavan. Vaan kun pelkään niin kovin, että hän lähtee.
Tuntuu ettei minusta ole koskaan pidetty omana itsenäni. Lapsena esitin vanhemmilleni aina kiltimpää tyttöä mitä oikeasti olin. Olin hiljaa isän juomisesta ja välttyäkseni ison veljen raivokohtauksilta, piti minun olla myös sovittelija. Koskaan en ole voinut luottaa kehenkään ihmiseen, enkä etenkään hänen rakkauteensa. Edellisessä suhteessani, joka kesti kuusi vuotta, alistuin henkiseen sekä fyysiseen väkivältaan. Suhde päättyi sentään minun aloitteestani, viimeiseen lyöntiin.
Nyt kuitenkin tuntuu taas että olen pahasti, huomaamattani luisunut tossun alle. Nykyinen poikaystäväni voisi vaikka pettää minua ja minä antaisin anteeksi. Pelkään ajatusta yksin elämisestä, siksi annan itseäni kohdeltavan huonosti. Kärsin, itken, suren ja samalla olen voimaton. Rakastan poikaystävääni paljon, mutta joskus mietin, onko se sittenkin vain pelkkää läheisriippuvuutta. Tarvitsen ihmisiä, siksi annan heidän kohdella minua miten sattuu.
Pahinta on se että tajuan, etten ansaitse tällaista. Unelmoin miehestä, jolle olisin rakas kaikista puutteistani huolimatta. Hän rakastaisi pyyteettömästi, ei vaatisi mitään. Olen oikeasti todella hyvä tyyppi, huumorintajuinen, iloinen, lapsenmielinen ja kuitenkin ihan fiksu, syvällisestikin pohtiva maailmanparantaja.
Mutta olen herkkä ja heikko. Poikaystäväni eivät ole kestäneet sitä. He ovat yrittäneet koulia minua vahvemmaksi kyseenalaisia keinoja käyttäen. Keinoja, joilla turvallisuudentunteeni on vain huonontunut. Kärsin ahdistusoireista, paniikkikohtauksista ja syömishäiriöstä. Jos minua osaisi käsitellä oikein, palauttaisi luottamukseni olemalla hellä, kärsivällinen ja rakastaisi pyyteettömästi, parantuisin. Tiedän sen. Tunnen itseni. Olen kuitenkin liian heikko lähteäkseni tästä suhteesta, koska pelkään yksinäisyyttä niin paljon.
Suhteessamme minua ärsyttää suunnattomasti se, että minä olen se joka aina sovittelee. Vaikka poikaystäväni mokaisi miten pahasti, hän osaa kääntää asiat aina niin päälaelleen, että minä näytänkin syylliseltä. Minä olen myös se, joka pyytää anteeksi, sovittelee ja myöntää virheet (vaikka itse en olisikaan syypää.) Otan siis aivan liikaa paskaa niskaani. Nyt kaikki itseään kunnioittavat naiset ajattelevat, että olenpas ääliö, kun annan itseäni näin kohdeltavan. Vaan kun pelkään niin kovin, että hän lähtee.
Tuntuu ettei minusta ole koskaan pidetty omana itsenäni. Lapsena esitin vanhemmilleni aina kiltimpää tyttöä mitä oikeasti olin. Olin hiljaa isän juomisesta ja välttyäkseni ison veljen raivokohtauksilta, piti minun olla myös sovittelija. Koskaan en ole voinut luottaa kehenkään ihmiseen, enkä etenkään hänen rakkauteensa. Edellisessä suhteessani, joka kesti kuusi vuotta, alistuin henkiseen sekä fyysiseen väkivältaan. Suhde päättyi sentään minun aloitteestani, viimeiseen lyöntiin.
Nyt kuitenkin tuntuu taas että olen pahasti, huomaamattani luisunut tossun alle. Nykyinen poikaystäväni voisi vaikka pettää minua ja minä antaisin anteeksi. Pelkään ajatusta yksin elämisestä, siksi annan itseäni kohdeltavan huonosti. Kärsin, itken, suren ja samalla olen voimaton. Rakastan poikaystävääni paljon, mutta joskus mietin, onko se sittenkin vain pelkkää läheisriippuvuutta. Tarvitsen ihmisiä, siksi annan heidän kohdella minua miten sattuu.
Pahinta on se että tajuan, etten ansaitse tällaista. Unelmoin miehestä, jolle olisin rakas kaikista puutteistani huolimatta. Hän rakastaisi pyyteettömästi, ei vaatisi mitään. Olen oikeasti todella hyvä tyyppi, huumorintajuinen, iloinen, lapsenmielinen ja kuitenkin ihan fiksu, syvällisestikin pohtiva maailmanparantaja.
Mutta olen herkkä ja heikko. Poikaystäväni eivät ole kestäneet sitä. He ovat yrittäneet koulia minua vahvemmaksi kyseenalaisia keinoja käyttäen. Keinoja, joilla turvallisuudentunteeni on vain huonontunut. Kärsin ahdistusoireista, paniikkikohtauksista ja syömishäiriöstä. Jos minua osaisi käsitellä oikein, palauttaisi luottamukseni olemalla hellä, kärsivällinen ja rakastaisi pyyteettömästi, parantuisin. Tiedän sen. Tunnen itseni. Olen kuitenkin liian heikko lähteäkseni tästä suhteesta, koska pelkään yksinäisyyttä niin paljon.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kirjoituksesi viittaisi, että olet läheisriippuvainen. Näyt sietävän aivan liikaa, paskaa niskassasi.
Miksi suhteesi ovat aina kariutuneet, johtuu varmaankin isäsi roolimallista. Ajaudut samankaltaisten miesten seuraan. He sinua sitten hyväksikäyttävät.
tässä linkissä lisää tietoa aiheesta.
http://www.paihdelinkki.fi/tietopankki/500_riippuvuuslinja/534.htm
kiitos asiallisesta viestistäsi ja linkistä. Löysin itseni kuvauksesta..
Kiva, että osasin auttaa. Toivottavasti saat järjestettyä, itsellesi paremman ja arvoisesi elämän. Vaikutat älykkäältä nuorelta naiselta, joka ansaitsee paremman elämän.
Minkä takia olet parempi saalis koska olet bi? Olen kuullut tämän ennenkin, eräältä naiselta jonka kanssa minulla oli teerenpeliä. En oikein ymmärtänyt näkökantaa silloin, mutta en viitsinyt kysyä. Voisitko sinä kertoa perustelusi tälle?
minusta? Ihan kuin olisit kuvaillut minua (vain sillä erotuksella, että itse olen hetero) ja miestäni. Käyn terapiassa ja minulla diagnosoitu läheisriippuvuus. Tässä nyt yritän opetella vahvemmaksi ihmiseksi. Olemaan oma itseni ilman kynnysmatoksi alistumista...
Vaikea ja pitkä tie, mutta toivon sen auttavan minua rakastamaan itseäni.
Miehet ovat antaneet ymmärtää, ei siis ollut mikään tarkoitus päteä. Yleisesti ottaen miehet tykkäävät katsella naistaan toisen naisen kanssa. Suon myös miehelleni olla toisen naisen kanssa niin että minä olen mukana (ja mieheni suo minulle intiimejä kahdenkeskisiä hetkiä naisystävieni kanssa.) Tässä asiassa en siksi että alistun moiseen, vaan siksi koska kiihotun tilanteesta.
Kaikki miehet eivät varmasti pidä bi-tyttöjä erityisesti arvossa, mutta miehet, joiden kanssa olen seurustellut, ovat olleet todella innoissaan bi-seksuaalisuudestani.
Kysymyksessä ole tämä iänikuinen "totuus" että kaikki miehet unelmoivat kahdesta naisesta yhtäaikaa. Täten bi-naisen kanssa on todennäköisempää päästä toteuttamaan unelmia. Olen seurustellut bi-taipumuksia omaavan naisen kanssa, eikä se kyllä tehnyt kyseisestä henkilöstä "tavallista parempaa" saalista millään tasolla, päinvastoin.
Taidan olla minäkin läheisriippuvainen. Minulla on diagnosoitu panikkihäiriö jo kahdeksan vuotta sitten. Kävin kolme vuotta psykoanalyyttisessa terapiassa. Loppui, kun Kela ei enää korvannut neljättä vuotta. Elän täysin puolisoni kautta. Olisi mukavaa vaihtaa ajatuksia. Voisitko laittaa minulle sähköpostiosoitteesi?
Olet törmännyt melko omituisiin miehiin. Eipä minun tuttavapiiristä tuollaisia löydy, siis jotka katselisivat tuota. Vähemmistössä nuo muutenkin on.
Älkää puuttuko "tavallista parempi saalis" lausahdukseeni enää. Se ei ole oikeastaan edes asiaankuuluva juttu. Kunhan vain halusin kertoa syitä miksi mieheni pitää minua parempana "saaliina" kuin "keskivertotyttöystäviä." Varsinainen asiani ei olisi tarvinnut tuekseen tätä kommenttia. Siispä pyydän, sivuuttakaa kyseinen kommenttini. Kiitos!
Rakastuit siihen mieheen, joka tekee aloitteen, osaa iskeä naisen kuin naisen, osaa määräillä, osaa laverrella naisille, ei anna naisen tylsistyä,... Rakastuit juuri siihen mieheen, joka luonnonvalikoiman mukaan tuo sinulle parhaimmat jälkeläiset, mutta et osannut aatella, että kivikautiset tavat eivät takaa sinulle itsellesi parasta elämää. Etsi ensisijaisesti miestä isolla m:llä. Jos etsit miehen, joka ei välttämättä ole täydellinen, etkä rakastu sydämmen pohjalta, saat nykyaikana elää ehkä inhimillisempää elämää hänen kanssa. Etsi mies, joka on esisijassa luonteeltaan kuten sinä, nöyrä ja paljon kovia kokenut. Tietenkin se on vaikeaa, jos olet normaalia paremman näköinen, sillä nämä testostereoni miehet läähättää sinun ympärilläsi.
Ansaitset varmaan paremman miehen joo-o, mutta parisuhteessa on toisen helppo luisua dominoijaksi jos toinen antaa kaikessa periksi. Eli riski on se, että saat pitemmän päälle suhteessa käännettyä kiltistäkin miehestä itsekkään hyväksikäyttäjän.
Tunnen useamman kaltaisesi naisen. Kaikki olivat eläneet enemmän tai vähemmän epäonnistuneissa parisuhteissa ja päätyneet viimeiseksi seurustelemaan nuoremman miehen kanssa. Jokaisella näistä naisista oli myös joitain henkisiä oireita kuten bulimiaa, masennusta, ahdistusta ja/tai paniikkihäiriö. Ja kaikki päätyivät lopulta samaan ratkaisuun. Ero ja vuosi-pari sinkkuelämää. Tämä vahvistaa ja auttaa tutustumaan itseensä ja omiin varoihisi.
Varmaan itsekin "haistat" että tässä saattaisi olla vaihtoehto.