Tässä kun näitä lueskelee tulee väistämättäkin miettineeksi, että onko yhtään sellasta suhdetta, joka olisi ajan saatossa kehittynyt pelkästä seksistä joksikin muuksi? Itelläni on epäselvä tilanne meneillään, sillä tavataan kun siltä tuntuu. Tehdään me toki muutakin kun vaan sängyn puolella ja ollaan tunnettu vuosikausia. Molemmilla on välissä ollut vakaviakin suhteita, mutta aina ollaan silti ns. palattu hengailemaan yhteen. Muuten kummallakin oma elämä ja ihan omat menot ja juttu toimii näinkin loistavasti, mutta... Nyt en enää tiedä mitä tunnen miestä kohtaan. En halua toistaiseksi ainakaa mitään vakavaa suhdetta ja yhteen muuttoa, sillä olen joku aika sitten itekkin eronnut. Kuitenkin mua vaivaa, et mihin juttu on menossa ja mitä mies tuntee minua kohtaan. Olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi, mutta mies kiertelee enkä saa mitään suoria vastauksia. Kun itse vaikutan välinpitämättömältä, mies juoksee perässä, mutta kun itse vähäänkään lämpenee miehellä tuntuu silloin olevan jarru päällä. Tämmöstä edestakasjunnausta ollaan menty nyt n. 6 vuotta. Vaikeaa lopettaa, kun niin paljon yhteistä takana. Mies on sanonut et nyt ei sen kummempaa tarvita kuhan molemmille sopii. Pitäiskö tuo ymmärtää niin, et olen vain väliakaisesti siinä ja heti kun parempi löytyy niin kenkää tulee vai voikohan tästä ajan kanssa tulla jotakin vihdoin ja viimein? Pitäiskö olla fiksu ja lopettaa leikki ajoissa, jottei sitten taas tartte keräillä itseään kun sattuu?! Kertokaa kiitos onko jollain vastaavanlaisia kokemuksia!!!
Epätietoisuudessa on paska elää
mennään ja kovaa
91497
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen kokenut saman ja nyt se vihdoin loppu. Epätietoisuus oli pahasta. Koskaan ei tiennyt mitä toinen ajatteli. Me tunsimme melkein 3 vuotta. Tosiaan jos olin kiinnostunut ja näytin tunteeni mies perääntyi. Jos taas itse peräännyin, mies oli kiinnostunut ja soitteli perääni. Seksiin perustui tämäkin suhde, mutta teimme toki muutakin.
Kerran se vain riipaisee. Jotenkin on hyvä olla nyt kun erosimme. Näin tuntuu paremmalta ja en edes ole itkenyt tai murehtinut pahemmin.
Ota asia puheeksi ja tee eropäätös jos siltä tuntuu. Voittehan aina palata yhteen. Antakaa ajan näyttää.
Kuudessa vuodessa kyllä löytää sinua paremman - jos etsii. Ystäväsi toimii täysin sopimuksenne mukaisesti eli avoimen suhteen ehdoilla ehkä jopa niin, että hänen suhteensa kolmansiin osapuoliin ei ole avoin eli sitä ei ole olemassa. Olette molemmat toisillenne optioita juuri niin kuin olette sopineetkin.
Ystäväsi noudattaa miehen logiikkaa: sopimuksesta pidetään kiinni ja vain sopimus on pätevä: eivät kuvitelmat.
tilanne edennyt mihinkään, paitsi että yhteydenpito on harventunut entisestään. Olen kyllä lopettamassa tämän, koska mietin ihan liikaa ja siitä ei kyllä hyvä olo itselleen tule. Tykkään kyllä hänestä paljon, mutta joskus se vain on kait pakko päästää irti siitä huolimatta. Ei vaan halua satuttaa itseään taas! Miten kerron asiasta toiselle osapuolelle? Totuudenko? Vai kannattaako vain lähteä kälppimään sen kummempia selittelemättä?
Tiedän tunteesi.. olen itse hieman samantyylisessä "hankalassa suhteessa".
Ja olen koittanut irtiottoa jo usein.. ei ole helppoa, vaikka tietää koko touhun vain satuttavansa itseään. Olen kuitenkin sitä mieltä että kerro hänelle totuus ja vielä mielellään kasvotusten, viestillä asia ei ole sama. Rehellisyyteen kuuluu päättää asiat, eikä tarvitse myöhemmin enää miettiä miksi asiat meni niin kuin meni. Vaikka toinen osapuoli ei rehellinen olisi ollutkaan, on mielestäni kaikkein törkeintä mitä toiselle voi tehdä, päättää kaikki sanomatta mitään. Toivotan sinulle onnea ratkaisussasi, olipa se mikä hyvänsä.
ja mitä kerrot tai selittelet?
Jatkat ihan normaalisti arkea (johon hän ei kuulu, jos oikein ymmärsin?)
ja jos hän soittelee, kerrot jatkavasi matkaa nyt ihan itseksesi.
Kalskahtaa äärettömän kylmältä tuo puheesi sopimuksesta ja optioista. Ja mitä miehen logiikkaan tulee, se ei oikein tunnu olevan parhaimmillaan näillä rakkauden kentillä. Aidosti sensuellissa ihmissuhteessa ovat aina mukana ne parhaat asiat: usko, toivo ja kauniit kuvitelmat.
sen verran kait sitä on lisättävä, että mitähän sopimusta ei tässä kyllä ole tehty. Ja sehän se ongelma taitaa ollakin. Eikä tämä ole sen puoleen kaupankäyntiäkään, ainakaan toivottavasti. Toivon kuitenkin, että olisit oikeassa ja kumpa miehen logiikka olisikin juuri noin yksinkertaista ja simppeliä, mutta meitä on valitettavasti niin moneen junaan, ettei aina enää tiedä mikä on totta, todellista tai vain kuviteltua. Sen tiedän myös, että yleensä asiat ovat paljon yksinkertaisempia kun niiden kuvittelee olevan ja asiat kyllä järjestyvät ennemmin tai myöhemmin johonkin suuntaan. Suurin osa ongelmistahan on vain kommunikaation puute sekä mahdolliset väärinkäsitykset, mitkä väistämättäkin syntyvät naisten ja miesten välisellä törmäyskurssilla.
saa kaatumaan koko surkean paletin. Jos hyväksyt vastaanpanematta sen, minkä mies määrittelee teidän suhteeksenne, se toimii ja pelaa sen mukaan, mikä miehestä tuntuu sopivalta. Lähdepä pyytämään selitystä asioille, niin jo tulee etäisyyttä. Jos haluat rehellisiä vastauksia, alkaa hiljaisuus.
Itse olen kuuden vuoden suhteessa siinä vaiheessa, että sanoakseni asian joka painoi mieltäni laitoin tekstarin. Olisin toivonut jonkunlaista reaktiota, yhteydenottoa, etenkin, kun asiana oli se, että olin laittanut ihan tavallisessa asiassa tekstarin, johon olisi voinut vastata kyllä tai ei, mutta en saanut kumpaakaan. Ydinsana oli rehellisesti, ja siihen se ilmeisesti tyssäsi.
Luulen, että irtipääseminen on vaikeaa, toisaalta arvelen, että se tulee olemaan yllättävän helppoa. Edelleen ydinsana on rehellisesti. Toivottavasti olen oikeassa, enkä ala kuvittelemaan, että olisin tehnyt jotain väärin toivoessani, että mies kiinnittäisi tilanteeseen hieman enemmän huomiota. Toivottavasti en ala luulemaan, että minua oikeasti saakin kohdella niin kuin on kohdeltu, ja ala kerjäämään mieheltä rehellisiä vastauksia. Toivottavasti muistan, ettei niitä välttämättä saa siltä mieheltä, joka perustaa elämäänsä muissakin asioissa selittelylle.
Ihanaa kun en sentään ole ainoa joka on itsensä tällaiseen tilanteeseen saanut. Olen ollut "suhteessa" nyt yli puolitoista vuotta niin, että aina kun toinen haluaa erota niin toinen haluaa yhteen ja näin päin pois. Rakastan tätä miestä tosi paljon, mutta kaikenlaisia hankaluuksia on ollut ja molemmilla sen verran räjähtävä luonne että välillä erottu ihan turhaankin. Sitten kun lopulta tulin tulokseen että haluan olla hänen kanssaan loppuikäni, niin tulikin kylmää vettä niskaan - mies oli jo löytänyt toisen.
Ja nyt on sitten päädytty keskusteluun avoimesta suhteesta, kun kuulemma rakastaa yhä minua mutta välittää myös tästä toisesta (joka siis hänkin haluaa jatkaa miehen kanssa). Järki sanoo että pitäisi kävellä pois ennen kuin satutan itseäni vielä lisää, mutta se on niin hankalaa. Haluan miehen joka rakastaa minua yhtä paljon kuin minä häntä, enkä mitään avointa suhdetta. En halua että elämästä tulee mustasukkaisuutta ja salailua (miten sitä kertoo ystävilleen että ei ole miesystävänsä ainoa nainen?) mutta en tiedä mitä teen ilman häntä. Kyseinen henkilö on tuonut elämääni niin paljon iloa ja jännitystä, kaikki tuntuu harmaalta jos tämä päättyy. Miten ottaa itseään niskasta kiinni ja jatkaa elämää? Vai voiko avoin suhde toimia?