kysyn teiltä konkarit

Hei, hankin kuntosalikortin työnantajan kustantamana. en ole ennen käyttänyt kuntosalilaitteita juurikaan, kuntoillut vaan koiraa lenkittäen ja kesällä pyörälenkeillä. en kuitenkaan sporttimielellä, olen 175 cm ja noin 85 kg, lasten saannin jälkeen jäi tuo 10 ylimääräkiloa.

Nyt käy kuntosalilla niin että vaikka rauhallisesti lämmittelen kuntopyörällä ja ihan repimättä sitten yritän 2x20 sarjoja taukoja pidellen, niin sellainen pahoinvointi tulee kuin hiipien päälle. Otan juomapullosta vettä mutta se ei tunnu imeytyvän. Joudun n. puolen tunnin päästä keskeyttämään, muutaman kerran olen oksentanutkin, kerran pahoinvointi tuntui vielä seur. päivänäkin. Vain yhden kerran viidestä ensikäynnistäni tulin kotiin hyvinvoivana ja pystyin lopussa polkemaan vähän rankemmankin pyöräsession.

Onko se vaan tottumuksen puutetta vai onko syytä epäillä sydänvikaa kuten eräs tuttava kommentoi. En nyt lääkäriin haluaisi mennä mokomasta oireesta.
6173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eihän tuo sydävikaa. Hidastat vaan hiukan tahtia sellaiseksi joka sopii sinulle ja tunnet olosi hyväksi. Siitä sitten pikkuhiljaa rankennat sitä mukaan, kun kroppa ja elimistö tottuvat rasitukseen. Ei ole tarpeen "tappaa" itseään.
Voit hyvin vähentää sarjoja tai tehdä enemmän, mutta kevyemmillä vastuksilla.

On tärkeää, että myös sinä itse pysyt hyvinvoivana. Tottumuksen puutettahan tuo.
Rauhoittelet vähän tahtia, kyllä tuloksia silti syntyy. Sinulta menee hyvinkin pian mielenkiinto salilla käymiseen jos joka kerta oksennellen sieltä kömmit pois.
Eli rauhassa vaan. Lisäät vastustusta pikkuhiljaa sitä mukaa, kun tunnet voimistuvasti ja jaksavasi. Sydän, sielu ja mieli alkavat tietämään, että jotain tässä on muutosta tapahtumassa. Alat pian itsekin hymyillä salilta lähtiessäsi. Mielummin niin.

Kyllä se siitä. Sinne vaan ponnistelemaan, ja koitappa joskus tehdä lenkit ilman koiraa, ettei jatkuvasti pysähdellä joka puun juureen huilimaan (pisulle).

Äänestä
  • kiitos vastauksesta, olen kyllä yrittänyt hiljentää tahtia, mutta tulee olo että koko rahalla pitäisi rehkiä ja kuntopyöräkin tarjoo jotain alppireittejä.

    Vaikka juon vettä niin tuntuu vaan ettei se lähde imeytymään eikä hiki nousemaan ja viereisellä laitteella joku äijä ähkii niin että suolet melkeen tulee perseestä ja hiki valuu lattialle. Siinä ei pikku heijaamiset oikeen näytä miltään.

    Yritän nyt vielä mutta pieni kammo on jo tullut kun siellä kuntosalin suihkussakin tuli oksenneltua.

    Äänestä

Tulee mieleen että sulla saattaa olla liian kiire treenaamaan syömisen jälkeen, jolloin vatsalaukussa on vielä paljon ruokaa silloin kun treenaat. Jos näin niin ei ihme jos hankala olo. Kokeile treenata melkein tyhjällä vatsalla tai jopa tyhjällä. Eli mene salille vasta 3-4 tuntia aterian jälkeen, näinmuodoin annat ruoansulatukselle etumatkaa eikä treeni niinkään häiritse sitä, jolloin saattaa tulla hankala olo.

Kun salilla vettä juot niin juo kun janottaa, eikä juomisen vuoksi. Ja kun juot niin juo pieniä kulauksia kerralla. Ja jotta vesi imeytyisi kannattaa siihen lisätä muutama murunen karkeaa merisuolaa. Vesi ei nimittäin imeydy soluihin jne. ilman Natriumia.

Äänestä
  • En kyllä ollutkaan syönyt hiljattain, join vain aamulla jättimukin kahvia ja kupillisen jugurttia. Sitten menin treenaamaan n. tunnin jälkeen. oksensin silti sit just ne kahvit ja jugurtit ja vedet myös tietysti.

    Pahin paha olo tuli sen alppipyöräilyn jälkeen, en ollut syönyt sillonkaan mutta pahoinvointi keti seuraavankin päivän enkä pystynyt syömään paljon mitään. Kahvikaan ei maistunut joka yleensä maistuukin vaan terveen olosena. Nukuin myös erityisen pitkät yöunet ja päiväunet kun olin jotenkin niin vetelä ja huonovointinen.

    en tiedä millon uskallan mennä uudestaan yrittämään.

    Äänestä

  • ed.ap kirjoitti:

    En kyllä ollutkaan syönyt hiljattain, join vain aamulla jättimukin kahvia ja kupillisen jugurttia. Sitten menin treenaamaan n. tunnin jälkeen. oksensin silti sit just ne kahvit ja jugurtit ja vedet myös tietysti.

    en halua pelotella, mutta voi tuossa olla muitakin syitä kun epäonnistunut tankkaus. Onko kuntosalissa hyvä ilmanvaihto? Lämpötila? Itse jouduin viimeviikolla lopettamaan treenin kesken, kun alkoi vain tuntua siltä että happi loppuu, kun kuntosalinilmanvaihto on tosi onneton, vähällä oli etten pyörtynyt, mutta tunnin kuluttua oli jo hyvä olo kun söin reilusti suolaista välipalaa.

    Äänestä

  • ed.ap kirjoitti:

    En kyllä ollutkaan syönyt hiljattain, join vain aamulla jättimukin kahvia ja kupillisen jugurttia. Sitten menin treenaamaan n. tunnin jälkeen. oksensin silti sit just ne kahvit ja jugurtit ja vedet myös tietysti.

    Pahin paha olo tuli sen alppipyöräilyn jälkeen, en ollut syönyt sillonkaan mutta pahoinvointi keti seuraavankin päivän enkä pystynyt syömään paljon mitään. Kahvikaan ei maistunut joka yleensä maistuukin vaan terveen olosena. Nukuin myös erityisen pitkät yöunet ja päiväunet kun olin jotenkin niin vetelä ja huonovointinen.

    en tiedä millon uskallan mennä uudestaan yrittämään.

    syö ensi kerralla kunnon ateria ja riittävästi nestettä (0,5 litraa vettä) pidä pari tuntia taukoa ihan rennoissa merkeissä. sitten salille. mukaan vesipullo ja juo hyvin pieniä kulauksia.

    treenin jälkeen syö välittömästi jotain hiilihydraattia sisältävää esim. banaani.

    sit se tärkein. koska olet aloittelija niin tahti pitää olla todella rauhallinen. esim kuntopyörää poljet ihan vain sykettä vähän kohottaaksesi, et pyri mihinkään rankkoihin suorituksiin ja jätät "alppireitit" toistaiseksi väliin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nainen 49 v. kirjoitti:

Hei, hankin kuntosalikortin työnantajan kustantamana. en ole ennen käyttänyt kuntosalilaitteita juurikaan, kuntoillut vaan koiraa lenkittäen ja kesällä pyörälenkeillä. en kuitenkaan sporttimielellä, olen 175 cm ja noin 85 kg, lasten saannin jälkeen jäi tuo 10 ylimääräkiloa.

Nyt käy kuntosalilla niin että vaikka rauhallisesti lämmittelen kuntopyörällä ja ihan repimättä sitten yritän 2x20 sarjoja taukoja pidellen, niin sellainen pahoinvointi tulee kuin hiipien päälle. Otan juomapullosta vettä mutta se ei tunnu imeytyvän. Joudun n. puolen tunnin päästä keskeyttämään, muutaman kerran olen oksentanutkin, kerran pahoinvointi tuntui vielä seur. päivänäkin. Vain yhden kerran viidestä ensikäynnistäni tulin kotiin hyvinvoivana ja pystyin lopussa polkemaan vähän rankemmankin pyöräsession.

Onko se vaan tottumuksen puutetta vai onko syytä epäillä sydänvikaa kuten eräs tuttava kommentoi. En nyt lääkäriin haluaisi mennä mokomasta oireesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu