Todiste miksi maa kiertää aurinkoa

Mr.K.A.T.

Koska täällä on silloin tällöin luomisopin auktoriteettiteoksen pohjalta maan liikkeen kieltäviä ihmisiä, niin kerronpa seuraavaa mitä olen itse havainnut:

Olen tehnyt astronomisia havaintoja mm. muuttuvasta kaksoistähdestä RZ Cassiopeiae, joka himmenee lähes pari kirkkausluokka 1.1952 päivän välein, koska sen kiertävä kaveri pimentää sitä. Se näkyy ja pystyy mittaamaan kiikarilla.

Olen tarkkaillut ja mitannut tarkkaan sitä kymmeniä kertoja.
Laittaessani havaitsemani pimennysajat suoralle huomasi että pimennyksien ajanhetket hiukan vaihtelee säännöllisesti (väitetyn=oletetun) maan kiertoliikkeen tahdissa:

-Toukokuussa pimennysajat myöhästyy noin 5 minuuttia
-Marraskuussa pimennysajat edistyy noin 5 minuuttia

Huomataan, jos piirretään 3-ulotteinen avaruusmalli, että marraskuussa RZ Cassiopeiae on samalla puolen aurinkoa kuin maa eli maa on lähempänä RZ CAssiopaiea tähteä,
toukokuussa taas maa on kauimpana.

Esim. toukokuun (alkukesän) aikojen myöhästyminen johtuu yksinkertaisesti siitä että maa kiertäessään aurinko ja ollessaan kauempana RZ CAS tähdestä, valonnopeuden ollessa rajallinen, sen pimennyksistä saapuva informaatio
viivästyy juuri sen lisämatkan mikä valonsäteeltä kuluu sen joutuessa kulkemaan "auringon ohi" kohti kauempana olevaa maata. Marraskuun (alkutalven) tienoilla taas päinvastoin valo saavuttaa nopeammin lähempänä olevan maan kun se on kiertänyt auringon ympäri toiselle puolen.
Maan kiertoliike auringonympäri siis selittää tuon ja antaa syyn miksi nuo viivästykset ja edistykset noudattavat vuodenaikoja.

Englanninkielellä kaaviokuvin, mitatuin arvoin ym lisää täältä:
http://www.student.oulu.fi/~ktikkane/AST/helioc.html

10

447

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei vaineskaa....

      Onhan se vähän ihmeellistä, että joku vielä uskoo auringon kiertävän maata, mutta pelkään pahoin, että olet turhaan nähnyt vaivaa.
      Kreationisti vain sanoo, että olet mitannut väärin, tai valonnopeus on erilainen maailmankaikkeuden eetterissä kesällä ja talvella ja sitten vaihtaakin aihetta ja alkaa inttämään asian vierestä. Kreationistien lisäksi netistä löytyy runsaasti erilaisia itseoppineita hihhulifyysikoita, joiden teorioilla saa selvänkin asian näyttämään harvinaisen monimutkaiselta.

      • eri tavalla eri puolilla

        Oikeasti tila vain laajenee eri tavalla eri puolilla avaruutta ja sen takia kirkkauden vaihtelut. Maapallo se mitään liiku.

      • ylimääräisissä.........
        eri tavalla eri puolilla kirjoitti:

        Oikeasti tila vain laajenee eri tavalla eri puolilla avaruutta ja sen takia kirkkauden vaihtelut. Maapallo se mitään liiku.

        Eikun oikeasti valo liikkuu pidemmän matkan ylimääräisissä tilaulottuvuuksissa eri aikoina, koska pimeä aine on kahvilla pimeän energian kanssa!

      • DiplomiNeroPatti
        ylimääräisissä......... kirjoitti:

        Eikun oikeasti valo liikkuu pidemmän matkan ylimääräisissä tilaulottuvuuksissa eri aikoina, koska pimeä aine on kahvilla pimeän energian kanssa!

        Raamatun mukaan maailmassa on yö ja päivä sekä kesä ja talvi kaikkialla yhtä aikaa. Maailmankaikkeuden valoetteri tiivistyy talvella, ja siitä valon nopeuden muutos.

        Maapallo pysyy paikallaan. Se on helppo testata: Käännä selkäsi itään ja hyppää niin korkealle suoraan ylöspäin kuin pystyt. Mittaa etenemäsi matka. Saatttaa olla aika lähellä nollaa? Ehkä mittaustarkkuus ei riitä? No, hypi vaikka sata kertaa ja mittaa uudestaan. Taidat olla edelleen samalla paikalla? Jos maapallo pyörisi, niin se olisi ehtinyt hypyn aikana pyörähtää allasi pienen matkan ennen kuin laskeudut maahan ja sinun olisi pitänyt siirtyä länteen jonkin verran.

      • Apo-Calypso
        DiplomiNeroPatti kirjoitti:

        Toivottavasti pilailet. Edes tolloinkaan kretupelle ei pysty moiseen sontaan, jaa, tuo "asdfasd..." saattaisi kyllä pystyä...

      • DiplomiNeroPatti
        Apo-Calypso kirjoitti:

        Toivottavasti pilailet. Edes tolloinkaan kretupelle ei pysty moiseen sontaan, jaa, tuo "asdfasd..." saattaisi kyllä pystyä...

        Oletetaan vaikka, että olen täysin tärähtänyt, enkä pilaile. Pääsisikö tuolla kuitenkaan edes top ten listalle tämän palstan hölmöyksissä? Yritys oli hyvä, mutta ei vielä riittävä. Ehkä se asdf-tyyppi ja Viksumpi ovat panneet paremmaksi jo moneen kertaan. Vai tuleeko mieleen vielä jotain parempaa?

      • sitä
        eri tavalla eri puolilla kirjoitti:

        Oikeasti tila vain laajenee eri tavalla eri puolilla avaruutta ja sen takia kirkkauden vaihtelut. Maapallo se mitään liiku.

        onesimpleprincipleä taas?

      • Apo-Calypso
        DiplomiNeroPatti kirjoitti:

        Oletetaan vaikka, että olen täysin tärähtänyt, enkä pilaile. Pääsisikö tuolla kuitenkaan edes top ten listalle tämän palstan hölmöyksissä? Yritys oli hyvä, mutta ei vielä riittävä. Ehkä se asdf-tyyppi ja Viksumpi ovat panneet paremmaksi jo moneen kertaan. Vai tuleeko mieleen vielä jotain parempaa?

        Myönnettäköön: Et pääsisi. Ongelmasi on se, että kretinoidien parodiointi on mahdoton tehtävä.

        Pistit miten seinähullun "ajatuksen" hyvänsä, niin eiköhän joku ihka-aito kretupelle pistä paljon paremmaksi, ihan tuosta vasemmalla kädellä, ilman edes yrittämistä ja kuitenkin ihan vakavissaan.

      • Apo-Calypso kirjoitti:

        Toivottavasti pilailet. Edes tolloinkaan kretupelle ei pysty moiseen sontaan, jaa, tuo "asdfasd..." saattaisi kyllä pystyä...

        >

        Osuit veikkauksessasi oikeaan.

        Tämä palstamme geosentroidi alias asdafasda on itseasiassa jo tuonkin kortin käyttänyt eräässä kauan sitten käydyssä keskustelussa. Tarkalleen ottaen kyse ei ollut kyllä hyppimisestä vaan muistaakseni paikallaan leijuvasta helikopterista tms. jonka geosentroidin mukaan pitäisi paikallaan levitoiden päästä kätevästi maapallon toiselle puolen kunhan odottelee 12 tuntia jos Maa todella pyörisi.

        Hänelle selitettiin yksityiskohtaisesti, miksei näin tapahdu, pyöriipä Maapallo tai ei. Ei liene tarpeen kertoa ymmärsikö hän sen selityksen vai ei.

      • Osa 2.....
        Vanellus kirjoitti:

        Sontaa täältä löytyy vaikka kokonainen Nooan arkillinen.

        Eikös joku selitellyt joku aika sitten vedenpaisumusta sillä, että komeetat kiersi melkein samaa rataa maan kanssa ja kevyesti laskeutuivat maahan? (ei muuten taida olla edes raamatun mukainen selitys)

        Sitten jonkun isoisä oli metsästänyt kivikirveellä (ilmeisesti hirvinautoja?). Tämä kommentti tuli, kun joku ihmetteli, että missä vaiheessa kivi- ja pronssikaudet olivat kun raamatun mukaan ne menivät sukupolven aikana.

        Väittikös joku metaania öljyksi, vai muistanko ihan väärin? Kysymyksessä taisi olla uutinen siitä, että Saturnuksen kuussa on metaania.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      103
      637
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      494
    3. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      35
      472
    4. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      70
      419
    5. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      414
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      21
      399
    7. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      38
      389
    8. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      30
      384
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      5
      381
    10. Mikä on kaivattusi ikä?

      100v. On mun....
      Ikävä
      20
      361
    Aihe