Kahden vuoden mittainen suhde yhä edelleen maailman täydellisimmältä tuntuvaan tyttöön on nyt sitten lopullisesti ohi. Tutustuttiin toisiimme parikymppisinä nuorukaisina. Kummallakin oli jonkinasteisia suhteita tai ihastuksia takana pari takana ennen meitä. Itse olen tyttöä muutaman vuoden vanhempi.
Luonteeltamme molemmat olimme alussa hieman ujohkoja omien teiden kulkijoita ja emme sopineet oikein samoihin lokeroihin ihmistyyppeinä kavereidemme kanssa. Molemmilla ei myöskään ehkä mikään maailman paras itsetunto ollut nuihin aikoihin. Suhteen kehittyessä it:kin varmasti molemmilla kasvoi.
Suhde alkoi tottakai ihan maagisesti. Tutustuimme hiljalleen kolmen kuukauden ajan toisiimme ihan vain kavereina, kunnes jossain välissä emme vain voineet olla ajattelematta toisiamme ollenkaan. Siitä se sitten kaikki lähti. Seuraava kesä oli tottakai unelmakesä. Seuraavana syksynä lähdimme kaveriporukalla käymään pitemmällä reissulla ja sekin meni hyvin. Reissulla tyttö myönsi ihastuneensa erääseen tuttuun poikaan, joka oli yhtäaikaa reissussa, mutta se jäikin vain hetken ihastukseksi. Suhde jatkui normaalina tästä eteenpäin.
Jossain välissä suhdetta alkoi varjostamaan aina jommankumman puolelta tuleva epäluulo. Riitoja alkoi ilmaantua. Aina niitä selviteltiin ja riitojen jälkeen rakastettiin entistä lujemmin (ainakin itse rakastin). Riitoja syntyi mm. siitä, että tyttö ei pitänyt kavereistani kovinkaan paljoa, eikä viihtynyt kuin harvojen kanssa. Suuttui, jos halusin mennä heidän kanssaan juuri silloin kun hän oli itse minulle ilmoittamatta suunnitellut sille päivälle jotain. Myöhemmin hän suuttui siitä, jos olin hyvällä tuulella kavereideni kanssa. Itseäni korpesi se, että kun tyttö meni omien kavereidensa kanssa kielsi hän soittamasta, jotta saa olla kavereiden kanssa rauhassa. Tämä sai aikaan itsessäni epäluuloja ja teki minusta jonkinasteisen kyttääjän. Eihän siitä mitään hyvää seurannut. Lisäksi itse yritin pitää kiinni siitä, että vähennämme molemmat erittäin rajusti alkoholin käyttöä, ettei sen takia tulisi mitään ongelmia. Tyttökin halusi sanojensa mukaan yrittää, mutta toisinaan houkutus taisi käydä liian suureksi.
Ensimmäinen hetken hengähdystauko otettiinkin sitten seuraavana kesänä. Tyttö murtui tästä täysin ja itsekkin voin pahoin. Viikko tai pari pystyttiin olemaan irti ja sitten ei voinut olla enään erossa. Onni jatkui jälleen. Syksyllä tyttö muutti sitten toiselle paikkakunnalle opiskeleen. Virallisesti laitoimme jälleen suhteen hautumaan, mutta olimme toisiimme yhteydessä lähes 24/7 ja tämä erikoinen kaukosuhde toimi ainakin minun mielestäni ihan ok. Kävin tyttöni luona muutamia kertoja kuussa ja hän minun luona samoin. Päätimme kokeilla virallista kaukosuhdetta. Se toimi, kunnes säröä matkaan tuli siitä, että eräs kovasta kaatomaineestaan tunnettu poika kiinnostui tytöstäni kovasti. He sitten tapailivat jonkin verran. Itse en oikein voinut sitä sietää, koska olin kuullut tästä pojasta tarinoita. Saipa hän sitten eräiden juhlien jälkeen tyttöni houkuteltua kämpilleen yöksi. Onneksi siellä ei sitten mitään tapahtunutkaan. Tyttö otti tästä opiksi ja ei juurikaan enää ollut poikaan yhteydessä.
Kesti hetki, kunnes tyttö itse ihastui erääseen poikaan. Ihastus oli todella rankka ja tyttö mietti jollain tasolla jopa hänen ja hänen kavereidensa kanssa uudenvuoden viettoa. Tässä vaiheessa kuitenkin meillä ei jälleen virallisesti ollut suhdetta, mutta tunnetasolla kaikki jatkui entisellään. Tämän pojan tapailua tyttö perusteli juuri sillä, ettei meillä ollut suhdetta. Sanoi kuitenkin rakastavansa minua ja sanovansa, että hänen tilanne on hankala, koska haluaisi ehkä molemmat. Yritin ymmärtää, että ehkäpä tuollainen kuuluu kaukosuhteeseen, kun toinen ei ole koko aikaa läsnä. Aika aikaa kutakin ja tämäkin ihastus laantui kuitenkin ennen kuin mitään vakavempaa ehti tapahtua. Alkoi suhteen ja luottamuksen rakentaminen jälleen.
Opinnot tytön paikkakunnalla ei kovin vahvasti sujuneet, joten hän alkoi viettää yhä enemmän aikaa minun paikkakunnallani. Meidän välit lämpenivät ja kaikki tuntui jälleen hyvältä. Samoista asioista riideltiin kuitenkin edelleen. Sovittiin ja taas rakastettiin. No päätettiin sitten taas pitää hetki taukoa. Jonkin ajan kuluttua keväällä oli mukana sitten jo seuraava ihastus. Tätäkin tapaili ja yöpyi luona tekemättä kuitenkaan mitään, koska ei kuulemma uskaltanu, koska pelkäsi, ettei meillä ehkä sitten koskaan olisikaan mitään. Väliin ilmoitti rakastavansa minua ja välillä sitä toista. Ilmoitti kuitenkin sitten että heillä oli suhde. Kesti viikko ja sanoi ettei halunnutkaan suhdetta tämän toisen kanssa ja ei ymmärrä, mikä hänellä oli. Kertoi kuitenkin, että ehkäpä hän ei sitten ole koskaan täysin vakavissaan ollut meidän suhteemme kanssa, koska niin helposti päästi tuollaisia ihastumisia tapahtumaan.
-jatkuu seuraavassa viestissä :)
Luonteeltamme molemmat olimme alussa hieman ujohkoja omien teiden kulkijoita ja emme sopineet oikein samoihin lokeroihin ihmistyyppeinä kavereidemme kanssa. Molemmilla ei myöskään ehkä mikään maailman paras itsetunto ollut nuihin aikoihin. Suhteen kehittyessä it:kin varmasti molemmilla kasvoi.
Suhde alkoi tottakai ihan maagisesti. Tutustuimme hiljalleen kolmen kuukauden ajan toisiimme ihan vain kavereina, kunnes jossain välissä emme vain voineet olla ajattelematta toisiamme ollenkaan. Siitä se sitten kaikki lähti. Seuraava kesä oli tottakai unelmakesä. Seuraavana syksynä lähdimme kaveriporukalla käymään pitemmällä reissulla ja sekin meni hyvin. Reissulla tyttö myönsi ihastuneensa erääseen tuttuun poikaan, joka oli yhtäaikaa reissussa, mutta se jäikin vain hetken ihastukseksi. Suhde jatkui normaalina tästä eteenpäin.
Jossain välissä suhdetta alkoi varjostamaan aina jommankumman puolelta tuleva epäluulo. Riitoja alkoi ilmaantua. Aina niitä selviteltiin ja riitojen jälkeen rakastettiin entistä lujemmin (ainakin itse rakastin). Riitoja syntyi mm. siitä, että tyttö ei pitänyt kavereistani kovinkaan paljoa, eikä viihtynyt kuin harvojen kanssa. Suuttui, jos halusin mennä heidän kanssaan juuri silloin kun hän oli itse minulle ilmoittamatta suunnitellut sille päivälle jotain. Myöhemmin hän suuttui siitä, jos olin hyvällä tuulella kavereideni kanssa. Itseäni korpesi se, että kun tyttö meni omien kavereidensa kanssa kielsi hän soittamasta, jotta saa olla kavereiden kanssa rauhassa. Tämä sai aikaan itsessäni epäluuloja ja teki minusta jonkinasteisen kyttääjän. Eihän siitä mitään hyvää seurannut. Lisäksi itse yritin pitää kiinni siitä, että vähennämme molemmat erittäin rajusti alkoholin käyttöä, ettei sen takia tulisi mitään ongelmia. Tyttökin halusi sanojensa mukaan yrittää, mutta toisinaan houkutus taisi käydä liian suureksi.
Ensimmäinen hetken hengähdystauko otettiinkin sitten seuraavana kesänä. Tyttö murtui tästä täysin ja itsekkin voin pahoin. Viikko tai pari pystyttiin olemaan irti ja sitten ei voinut olla enään erossa. Onni jatkui jälleen. Syksyllä tyttö muutti sitten toiselle paikkakunnalle opiskeleen. Virallisesti laitoimme jälleen suhteen hautumaan, mutta olimme toisiimme yhteydessä lähes 24/7 ja tämä erikoinen kaukosuhde toimi ainakin minun mielestäni ihan ok. Kävin tyttöni luona muutamia kertoja kuussa ja hän minun luona samoin. Päätimme kokeilla virallista kaukosuhdetta. Se toimi, kunnes säröä matkaan tuli siitä, että eräs kovasta kaatomaineestaan tunnettu poika kiinnostui tytöstäni kovasti. He sitten tapailivat jonkin verran. Itse en oikein voinut sitä sietää, koska olin kuullut tästä pojasta tarinoita. Saipa hän sitten eräiden juhlien jälkeen tyttöni houkuteltua kämpilleen yöksi. Onneksi siellä ei sitten mitään tapahtunutkaan. Tyttö otti tästä opiksi ja ei juurikaan enää ollut poikaan yhteydessä.
Kesti hetki, kunnes tyttö itse ihastui erääseen poikaan. Ihastus oli todella rankka ja tyttö mietti jollain tasolla jopa hänen ja hänen kavereidensa kanssa uudenvuoden viettoa. Tässä vaiheessa kuitenkin meillä ei jälleen virallisesti ollut suhdetta, mutta tunnetasolla kaikki jatkui entisellään. Tämän pojan tapailua tyttö perusteli juuri sillä, ettei meillä ollut suhdetta. Sanoi kuitenkin rakastavansa minua ja sanovansa, että hänen tilanne on hankala, koska haluaisi ehkä molemmat. Yritin ymmärtää, että ehkäpä tuollainen kuuluu kaukosuhteeseen, kun toinen ei ole koko aikaa läsnä. Aika aikaa kutakin ja tämäkin ihastus laantui kuitenkin ennen kuin mitään vakavempaa ehti tapahtua. Alkoi suhteen ja luottamuksen rakentaminen jälleen.
Opinnot tytön paikkakunnalla ei kovin vahvasti sujuneet, joten hän alkoi viettää yhä enemmän aikaa minun paikkakunnallani. Meidän välit lämpenivät ja kaikki tuntui jälleen hyvältä. Samoista asioista riideltiin kuitenkin edelleen. Sovittiin ja taas rakastettiin. No päätettiin sitten taas pitää hetki taukoa. Jonkin ajan kuluttua keväällä oli mukana sitten jo seuraava ihastus. Tätäkin tapaili ja yöpyi luona tekemättä kuitenkaan mitään, koska ei kuulemma uskaltanu, koska pelkäsi, ettei meillä ehkä sitten koskaan olisikaan mitään. Väliin ilmoitti rakastavansa minua ja välillä sitä toista. Ilmoitti kuitenkin sitten että heillä oli suhde. Kesti viikko ja sanoi ettei halunnutkaan suhdetta tämän toisen kanssa ja ei ymmärrä, mikä hänellä oli. Kertoi kuitenkin, että ehkäpä hän ei sitten ole koskaan täysin vakavissaan ollut meidän suhteemme kanssa, koska niin helposti päästi tuollaisia ihastumisia tapahtumaan.
-jatkuu seuraavassa viestissä :)
Vastaukset 19
Vanhimmat
Välit alkoivat meillä lämpenemään jälleen. Kertoi ottaneensa opiksi aikaisemmasta säätämisestä ja pystyvänsä nykyisin järellä painamaan tuollaiset haihattelut pois. Kuitenkin kaikesta tästä säätämisestä itselleni oli tullut pienoinen epäluulo ja pelko vakavasta suhteesta, vaikka yhä rakastin (ja rakastan yhä) tätä tyttöä.
Sanoin, että haluan hieman aikaa miettiä, hengittää ja olla kavereiden kanssa. Sanoin kuitenkin, että tytön ei todellakaan tarvitse pelätä mitään, koska aikomuksenani ei todellakaan ollut lähteä kenekään toisen kanssa mitään säätämään. Hetken päästä tyttö alkoi sanomaan, että käyttäydyin välinpitämättömästi häntä kohtaan: annan ensin ymmärtää, että haluan suhteeseen ja sitten hetken päästä taas en. Varmasti olen epävarmana tuollaisia signaaleja antanut, mutta yritin aina hänelle selvittää sitä, että rakastan häntä oikeasti, mutta en tiedä mitä tehdä. Vietin paljon aikaa kavereideni kanssa ja aina en voinut olla antamassa aikaa hänelle, kun hän olisi sitä halunnut. Kuitenkin pyrin olemaan hänen tukenaan niin paljon kuin vain saatoin.
Eräänä päivänä hän sitten laittoi minut selkä seinää vasten ja sanoi, että nyt pitää päättää: suhde tai välit poikki kokonaan. En millään pystynyt sillä hetkellä kumpaakaan valitsemaan. Suhde epäilytti todella paljon, mutta välejä en halunnut poikkikaan laittaa. Tiesin, etten pysty siihen ettemme enää olisi missään tekemisissä. Tyttö päätti puolestani ja nyt olemme olleet kohtapuoliin kuukauden juurikaan olematta toisiimme yhteydessä. Ne harvat yhteydet mitä meillä on ollut on olleet todella kiivaita ja herkästi menneet tappeluiksi ja toistemme syyttelyksi.
Itse en voi millään ymmärtää, enkä hyväksyä tytön käytöstä kaiken sen jälkeen mitä meillä oli ja minkälaisia episodeja ehdimme kokea.
Tyttö on erittäin kaunis ja etenkin suhteen alkupuolella oli erittäin epävarma itsestään ja todella ujo eikä uskaltanut kovin paljoa olla yhteydessä ihmisiin ainakaan omalta puolelta. Hiljalleen hän kuitenkin rohkaistui. Uudella paikkakunnalla hän saikin sitten erittäin paljon huomiota ja ehkä sitä kautta sai itsetuntonsa nousemaan... muutamien ystävieni mukaan jopa liikaakin. Itse olen myös aiemmin ollut ujo, epävarma ja huonolla itsetunnolla varustettu (vaikkakin sen onnistuin aika-ajoin piilottamaan) sekä lisäksi josku myös kohtuu komeaksi ja mukavaksikin haukuttu.
Muutama henkilö on sanonut suhdettamme äiti-lapsi -suhteeksi. Minä toimin tytölleni äitinä ja hän minun lapsena. Ehkä se oli myös sitä. Kuitenkin kasvettiin molemmat toisiemme rinnalla todella paljon ihmisinä, jaettiin monia iloja ja suruja. Opimme pitämään toisiemme perheistä todella paljon, vaikkakaan viimisinä hetkinä tyttö ei kehdannut meille enää tulla niiden aikaisempien sekoilujen takia. Erikoista sinänsä, että sanoin hänelle, että meille hän on aina tervetullut ja jos ne asiat oikeasti kaivertaa niin hän voi jutella ja sopia ne vanhempieni ja perheenjäsenieni kanssa - vastaus kuului: "En ole tilivelvollinen sun perheelle!".
Olen tehnyt tätä "surutyötä" useamman kuukauden ajan, kun mukaan lasketaan se aika kun epäröin suhdetta. Olen keskustellut asiasta ammattiauttajien, kavereiden, perheenjäsenieni ja myös tytölle läheisten ihmisten kanssa ja yrittänyt sitä kautta hakea jotain ymmärrystä koko tälle tilanteelle. Tyttö ilmoittikin sitten kerran, että minun pitää lopettaa hänen läheisten kanssa jutteleminen, koska muuten käännän ne häntä vastaan ja toiseksi he ovat erittäin väsyneitä puhumaan kanssani asiasta, koska en tunnu pääsevän tästä yli millään. Mitään tyttöä vastaan käännyttämistä en todellakaan koskaan ole tarkoittanut, mutta parempi oli hiljalleen lopettaa heidänkin kanssaan asiasta jutteleminen, ettei siitä mitään pahempaa tule. Täysin en sitä kuitenkaan pystynyt lopettamaan. Koskaan nämä henkilöt eivät kuitenkaan minulle suoraan asiasta mitään sanoneet. Eräs kuitenkin sanoi, että meidän suhde on nyt oikeasti lopullisesti ohi. Tytöllä on ymmärtääkseni jo kiikarissa jokin uusi henkilö, josta on kiinnostunut ja joka on kiinnostunut tytöstä.
Nyt en tiedä yhtään mitä tehdä. Mietin tyttöä edelleen päivittäin ja kaipaan häntä. Myöskään en tiedä mitä itse olen. Olenko säälittävä raukka, joka ei osaa päästää irti ja rypee itsesäälissä, narsistinen hullu, joka vainoaa edelleen, sinisilmäinen hyväksikäytetty vaiko ääliö joka viimeisellä hetkellä kusi kaiken oman epäröinnin takia?
Hulluksi täsä tulee ja ei oo enää mitään hajua, että mitä tehä ja ajatella. Mielessä pyörii jatkuvasti vain tämä tyttö ja kaikki rakkaat hetket suhteemme ajalta. Kunpa vain vois kääntää kelloa ajassa taaksepäin ja tehä asioita toisin :(
Kiitos sille joka tämän jaksoi lukea (pitemmänkin tästä olisi saanut, jos olisin kaiken mahdollisen pienenkin kertonut). Toivottavasti joku edes osaisi jotain sanoa.
Tosi hyvin analysoit tilannettasi. Vaikea sanoa, teetkö lopullista surutyötä, vai löytääkö sydämesi tiensä tytön luokse uudestaan. Te olette olleet eri tilanteissa suhteessanne, tyttö alussa ei valmis selvästi ja sinä valmiimpi silloin, taas lopussa et valmis suhteeseen, kun tyttö olisi siihen kasvanut. Teidän olisi pitänyt saada uusi alku.
Sitä uutta alkua yritin eksällenikin kertoa. Nimittäin sun tarina kuulostaa niin tutulta, mä vaan olisin ton tarinan tyttö. En kuitenkaan ole sun ex-tyttösi, sen pystyn tarinasta sanomaan.
Samanlainen tarina minulla takana, mutta siis tytön roolissa. Olin entisen suhteeni takia epävarma elämäni rakkauden kanssa suhteemme alussa. Sanottakoon häntä vaikka Timoksi. Silloin Timo oli varma että elämme elämämme yhdessä ja hän piti minua elämänsä naisena. Minulla oli vaikea ero takana ja jouduin eksän kanssa selvittelemään pitkän suhteen takia kaikenlaista, joka häiritsi Timon ja mun suhdetta. Enkä osannut olla silloin alussa luottavainen ja varma suhteesta. Tämän vuoksi Timo oli lopussa epäröivä ja hän taas oli alkanut varomaan ja miettimään tulevaisuutta. Erosimme mutta olimme jatkuvasti yhteydessä ja meillä oli kaikenlaista juttua koko ajan toisillemme. Kuukausi sitten laitoin hänet selkä seinää vasten ja sanoin että kaikki tai ei mitään. Piti saada varmuus siitä, että aletaanko sitä uudestaan yrittämään vai unohdammeko toisemme, sillä puolivälissä oleminen aiheutti suunnatonta ahdistusta ja kipua.
Mies ei pystynyt valitsemaan minua. Se ratkaisi sen, että nyt emme ole kuukauteen olleet missään tekemisissä. Kaipaan miestä jatkuvasti, mutta en oikein osaa muutakaan tehdä. Rakastan häntä edelleen ja haluaisin vain olla hänen kanssaan. Mutta en voi pitää itseäni epävarmassa tilanteessa. Antaisin mitä vain että hän ilmestyisi oveni taakse ja sanoisi, että haluan sinut, että jospas laitettaisiin tämä suhde uudelle alulle.
Miksi et halua naista enää? Koita miettiä konkreettisesti. Itse olen miettinyt ja vaikka moni asia Timossa ärsyttää, silti hän on elämäni rakkaus ja rakastan häntä ikuisesti. Mutta en tiedä hänen puoltaan asiaa koska hän ei ole koskaan sitä kertonut.
Tosi vaikea sanoa mitä sun pitäisi tehdä. Jätätkö asian elämän haltuun vai aiotko vielä taistella rakkauden eteen? Selvästi häntä rakastat. Onko pelko tiellä? Mitä menetät jos kokeilet? Yleensä ihminen katuu tekemättä jättämisiään enemmän kuin sitä mitä on sitten tehnyt ja saanut nenilleen. Mutta toi asia pitää sun itsesi itsellesi selvittää.
Mä olisin nyt voinut Timon kanssa alkaa uudestaan vakavissani, mutta olisin tarvinnut varmuuden hänen rakkaudestaan. Mutta Timo oli nyt se joka ei osannut päättää. Siksi oli pakko katkaista välit. Muuten olisi ollut liian raskasta olla kun tiesin ketä rakastin enkä voinut saada, ja puun ja kuoren välissä on vaikeaa, tiedät itsekin.
Mietin tässä että mikähän olisi sellainen asia jota voisin tehdä, että mies näkisi että todella rakastan häntä. Mikä olisi sellainen rakkaudenosoitus? Vai onko sellaista edes olemassa? Pitää vaan luottaa että jos Timo rakastaa, hän tulee yksi päivä oveni taakse ja sanoo että en voi laskea sua pois sittenkään? Mutta entä jos olen naimisissa ja minulla on lapsia ja perhe ja joudun koko elämäni unelmoimaan Timosta?
Sanopa sitä vuorostasi mitä minä voisin tehdä!
Jaksamisia!
Kysyt otsikossa neuvoja selviämiseen.. Oletko jo päättänyt kuitenkin jollain tasolla, että suhde on tässä eikä sille enää tule uutta alkua?
Kiitokset molemmille vastauksista.
Itsellä tilanne on se, että silloin kun tyttöni laittoi minut selkä seinää vasten, en todellakaan tiennyt mitä tehdä. Rakastin ja rakastan edelleen tätä tyttöä aivan valtavasti. Kuitenkin kaiken tuon sekoilun ja säätämisen aikana tullu epäluulo ja pelko uudelleen sitoutumiseen tytön kanssa häiritsi todella paljon itseäni. Nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että ei olisi pitänyt enää siinä vaiheessa epäröidä.
Tytön ottaisin takaisin heti, jos hän sitä itse vain haluaisi. En vain enää tiedä, kuinka asian hänelle sanoa. Hän suuttuu ja raivoaa pienestäkin yhteydenotosta tai jos yritän saada hänen päätä kääntymään. En voisi mitään parempaa kuvitellakkaan kuin, että voisimme aloittaa todellakin alusta suhteen.
Muutama päivä sitten, kun juttelin hänen kanssaan, sanoi hän puhelimessa, että aluksi hän ei uskonut selviävänsä ja että tuskin voisi olla onnellinen kenenkään muun kanssa. Nyt kuitenkin sanoi tavanneensa monia ihmisiä, joiden kanssa voisi olla onnellinen. Tämä taas lisäsi omaa epätoivoani erittäin paljon, että hän voi jo kohta taas olla uudessa ihastus tai jopa vakavampitunteisessa suhteessa. Tuntuu, että syytän itseäni ehkä koko loppuelämäni siitä, että hetken epäröin.
Toisaalta, ehkä pitäsi pystyä olemaan kärsivällinen ja antaa tytön mahollisesti purkaa pahaa oloaan. Toisaalta en tiedä pystynkö enää sitten kuitenkaan hyväksymään kaikkia hänen tekosiaan ja antamaan niitä anteeksi. Olisin odottanut häneltä kuitenkin hieman enemmän ymmärrystä minun epäröinnilleni ja enemmän puhetta omista tunteistaan ennen kuin laittoi minut selkä seinää vasten.
Maailman paskin tilanne, mutta jotenkin on pakko selvitä. En paljoa uskalla yhteyttä häneen ottaa ja yrittää selvittää tunteitani ja ajatuksiani, koska pelkään, että hän raivostuu täysin ja näin pahennan vain tilannetta.
Tämä kirjoituksen jälkeen ymmärtää enemmän sun tilannetta...
Toisen epäröinti on vaikea ottaa vastaan, jos itse haluaa. Ehkäpä tiedät sen siitä teidän suhteen alusta, kun tytöllä oli kaikenlaista säätöä... Ehkäpä tytön oli vaikea ottaa nyt vastaan sun epäröinti.
Älä vain syytä yksin itseäsi, suhteessa on aina kaksi jotka ovat siitä vastuussa. Älä syytä myöskään itseäsi jos et pystynyt alkamaan uudestaan kun tyttö olisi ollut siihen valmis. On oltava itselleen rehellinen eikä saa itseään pakottaa mihinkään mikä ei tunnu oikealle.
Mutta jos tyttö käyttäytyy näin: Hän suuttuu ja raivoaa pienestäkin yhteydenotosta tai jos yritän saada hänen päätä kääntymään.
Se voi olla sitä että hän koittaa mennä nyt vihdoin elämässä eteenpäin ja pahastuu asiasta siksi, että sinä edelleen jatkaisit ns. roikkumista ja jahkaamista. Parhaiten teet kun olet yhteydessä tyttöön sitten kun tiedät, että haluat oikeasti suhdetta kokeilla ja teet suoran ehdotuksen, että yritetäänkö nyt tosissaan. Se voi toki taas mennä pieleen. Takeita ei ole. Rakkaus on aina riski.
Mutta kannattaako riski jättää käyttämättä jos tunteet ovat noin suuret? Tytön toki pitäisi kuitenkin pystyä tekemään jotain muuta kuin suuttua ja raivota, mutta nämä voivat olla ensi reaktioita. Teidän pitäisi voida jutella rauhallisesti. Sitä voisit ehdottaa? :-)
Tuumailin tilannetta ja tulin siihen tulokseen, että periaatteessa ei enää ihan hirveästi ole hävittävää. Laitoin tälle tytölle viestiä, jossa kerroin rehellisesti sen mitä häntä kohtaan tunnen ja mitä haluan hänen kanssaan. Jos hän on sitä mieltä, että ei enää oikeasti sitä samaa halua, sitten se on kai vain yritettävä hyväksyä. Jos toinen haluaa edetä elämässään eteenpäin eri reittiä nyt kun aiemmin, ei sille itse voi oikeastaan yhtään mitään. Kuten sanoit, rakkaus on aina riski ja tässä tilanteessa se kannattaa ottaa.
Sisällä velloo monenmoisia ajatuksia ja tuntemuksia tästä tilanteesta, koska itse koen, että ei tämä nyt kuitenkaan ehkä ihan täysin oikeudenmukaista ole. Kuitenkin olen yrittänyt ajatella, että jokainen ihminen on erilainen ja jokaisessa ihmisessä on sekä hyvät ja huonot puolet. Hyvien puolien takia sitä toista rakastetaan ja sitä kautta niitä huonoja puolia opitaan sietämään ja miksei rakastamaan niitäkin; opitaan rakastamaan toista kokonaisuutena.
Nyt ei auta muuta kuin jäädä odottelemaan ja toivomaan parasta.
Hienoa! Ei tarvitse sun sitten jossitella tota asiaa koskaan enää, ja sitä ettet toiminut :-)
Muista kuitenkin yksi asia: älä anna toisen kohdella sinua paskamaisesti. Tarkoitan sillä sitä, että jos sinulle tulee turvaton olo toisesta, sinulla on oikeus ja vapaus vaihtaa suuntaa. Teidän jutussa avain on rakentava, avoin ja reilu juttelu niin että molemmat uskaltaa laskea toisensa lähelleen. Mutta jos tyttö sitten vielä tekisi niin että haukkuisi, kiukuttelisi tai olisi muutoin kurja sinua kohtaan, kannattaa miettiä voisitko olla onnellinen tuossa. Mutta jos hän kohtaa sinut ja haluaa jutella ja on sitä mieltä että haluaa myös yrittää, niin a vot! Hiljalleen homma voisi toimia. Mutta vain jos molemmat haluaa kohdella toista hyvin ja tietää, mitä on menettänyt.
Tsemppiä odottelulle! Kerrohan sitten täällä miten meni. :)
Kirjoitin viestin tytölle ja kerroin tunteistani ja siitä mitä oikeasti hänen kanssaan haluan. Kerroin tunteistani ja sanoin, että todella haluaisin suhteen hänen kanssaan ja pyysin häneltä ymmärrystä epäröinnilleni. Hän totesi sitten siihen, että hän ei halua enää mitään.
Juttelin hänen kanssaan ja tulipa sitten selville muutamia asioita. Hän on löytänyt itselleen miehen jota hän tapailee. Ulkomaalainen mallimies... myynyt firman, rahaa yms hän minulle kertoi. Kertoi, että hän haluaa nyt jatkaa tämän uuden miehen kanssa. On menossa kesätöittensä jälkeen miehen kotimaahan tapaamaan miehen perhettä ja kotiseutua. Sanoo heidän välejään jo jonkinmoisiksi suhteiksi ja ettei voi minua enää tavata tai voi menettää tämän miehen. Aikoi myös muuttaa syksyn tullen miehen paikkakunnalle jatkamaan opiskeluja.
Aluksi olin shokissa, että anteeksi mitä ja mitä ihmettä vielä useampaan otteeseen?! Eihän siitä ole kuin kolme viikkoa, kun hän sanoi, ettei mikään tekisi häntä niin onnelliseksi kuin se, että voisimme jälleen seurustella. (Missään välissä en kieltänyt tytöltä mahollisuutta meidän suhteen jatkumisesta. Tarvitsin hieman aikaa enkä todellakaan ollut lähdössä yhtään mihinkään tai jättämässä tyttöä yksin.) Mutta niin, olin vain yksinkertaisesti täysin shokissa. Miten voi kolmen viikon aikana erittäin vahvoiksi kuvatut tunteet vaihtua ihan toisiin tunteisiin ja siihen, ettei halua enää toista missään muodossa: ei tavata, ei kuulla, ei olla yhteydessä, ei mitään. Aivan kuin olisin pienessä hetkessä kuollut hänen sisällään. Ja nyt kuitenkin hän tapailee tätä uutta miestä ja on ymmärtääkseni esittelemässä häntä osalle perheestään.
Nyt tällä hetkellä oon toisaalta shokissa ja toisaalta nauran ja ihmettelen, että ei hel***ti mitä tämä tyttö oikein ajattelee ja haluaa?! Hän sanoi kun juteltiin, että ei todellakaan halua olla hyväuskoinen tämän uuden "suhteen" kanssa (kyllä kutsun sitä jonkin asteiseksi suhteeksi, johtuen siitä kuinka paljon he aikaa jo viettävät ja tapailevat yms). Mutta ei minun järkeen ainakaan käy mitenkään moinen, että voi näin lyhyessä ajassa unohtaa edellisen "suuren" tunteen, jota hän tunsi minua kohtaan, ja olla valmis hyppäämään toiseen. Ei s**tana sanon minä, pahinta mahollista paskaa. Kertoi hän sitten selitykseksi, että ehkä se oli vain sellaista pelkoa, että hän jää yksin, mutta tilanne nyt sitten toinen, kun hän on huomannut, että voi olla onnellinen myös toisen kanssa. Jollain tapaa ymmärrän, mutta en millään pysty hyväksymään.
Olihan siinä sitten illaksi miettimistä ja vatvomista. Onneksi löytyy kavereita, jotka jaksavat auttaa, kuunnella ja tukea. Eräs kaveri sanoi, että ei kannata todellakaan nyt varsinkaan jäädä murehtimaan sitä, etten suostunut epäröintini alla selkä seinää vasten asetettuna siihen suhteeseen, koska jos tässä nykytilassa tyttö pystyy noin toimimaan niin historian tuntien mikä sitä olisi estänyt samoin toimimasta sen meidän suhteenkin aikana? Silloin oltais oltu kuitenkin taas kutakuinkin samassa tilanteessa, mutta itelläni ainakin olisi ollut vielä tuhannesti paskempi olo, koska olisin jälleen uskonut siihen meidän suhteeseen ja kaikkeen hyvään.
Juttelun aikana kysyin tytöltä, että mikä tappoi tunteen hänen sisällään ja hän kertoi, että mitkä asiat minussa oli sellaisia joita hän ei vain voinut sietää. Myönnän kyllä, että en todellakaan ole ollut virheetön suhteemme aikana, mutta aina olen halunnut olla suhdetta korjaamassa ja omia virheitäni ja vikoja oikomassa siten, että suhde voisi niiltä osin toimia. Ja sitten käy näin. Ei h**vetti ei tällaista paskaa tarvitte kenenkään kestää! Tuntuu, että jotain järkeä ja käytöstä tolle tytölle pitäis nyt opettaa. Ei tuossa sen toiminnassa ainakaan minun mielestä ole enää mitään järkeä.
Pakko se on nyt itellä purra hammasta yhteen ja ajatella, että kyllä se on nyt totaalisesti ohi ja ehkä tyttö ei sitten loppupeleissä ollutkaan niin ihana ja hyvä kuin ajattelin. Saattoi olla minulle mielinkielin, mutta takana olla jotain toista. Hankala sanoa ja en millään halua uskoa hänestä tuollaista, enkä uskokkaan ennen kuin näen hänen elämää kauempaa ilman sydämenmuotoisia silmälaseja.
Todella paska maku jäi itelle tästä ja todella suuri kaipuu ja rakkaus tätä tyttöä kohtaan jonka kanssa vietin elämäni ylivoimaisesti tähän mennessä parhaat ja ehkä myös paskimmat hetket. Myönsin virheeni ja halusin niitä korjata ja todella hoitaa suhdetta. Jos siinä oli jotain vielä vialla niin olisin todella paljon halunnut kuulla siitä, mutta kuulen niistä asioista nyt vasta jälkeenpäin suhteen jouduttua tähän vaiheeseen. Saa nähdä kuin pitkä prosessi tulee päästä tästä yli.
Ton juttelun jälkeen ei todd pystynyt jäämään aloilleen. Onneksi sain hieman helpotusta oloon, kun pystyi monen kaverin kanssa asiasta puhumaan. Ikinä en halua katkeroitua, vaikka ihan järkyttävän paskalta tää kaikki tuntuu. Jos toisella on noin sitten hyvä olla niin v***u olkoot. Kuhan ei kusis koko elämäänsä noihin ihme säätöihin. Rakastan häntä yhä silti :(
Olen pahoillani sun puolesta. Mutta nyt näit, että hän ei ole arvoisesi. Uskon, että kaipaat, ehkä sitä tunnetta jonka hän sai aikaan sinussa...
Pidemmällä tähtäimellä on varmasti hyvä, että asia tuli puhutuksi. Sillä nyt olet vapaa! Ja tämä selkeytti varmasti tilannetta sinullekin. Ei tarvitse jossitella enää.
Mä kaipaan vieläkin erästä miestä, mutta koitan ajatella, että jos hän minut haluaisi, hän ottaisi yhteyttä. Mutta hän haluaa mammonaa ja mainetta, hän elää valloittamisesta. Siksi mietinkin, että vaikka se tunne oli uskomaton, ajattelen että minulle on parempaa, joku joka jää, joku joka haluaa.
Jaksamisia sinne ja kiva kun kirjoitit vielä miten kävi, vaikka sitten noin. Anna itsellesi aikaa toipua menetyksestä.
Kiitos tuesta ja kannustuksesta.
Ei todellakaan voi muuta sanoa kuin, että en voi tilannetta ymmärtää ja uskomattoman hankala tätä on hyväksyä. Pakko se kuitenkin on. Tällasta en todellakaan toivo kenellekkään. Toivottavasti kukaan ei enää koskaan joutuisi kokemaan tällaista.
Yöllä ja aamulla puski jostain väsymyksen ja unen takaa monet muistot ja kysymykset mieleen. Vaikka yritin miten ajatella jotain muuta niin aina ne puski sieltä jostain päälimmäisiksi ajatuksiksi.
Välillä mietin, että mitä olisin voinut tehdä toisin ja miten olisi kannattanut toimia missäkin tilanteessa. Jälkiviisauttahan se on kuitenkin. Välillä taas yritin miettiä, että tein parhaani, mutta se ei riittänyt. Tiedän, etten todellakaan ole ollut mikään pulmunen tässä suhteessa ja varmasti loukkasin ja satutin omalta osalta tyttöä useammin tai vähemmän. Joka kerta mulla on kuitenkin ollut halu sovittaa väärinkäytökset ja halu olla jatkamassa puhtaalta pöydältä. Enkä todellakaan halua yksin tyttöä syyllistää meidän suhteen ongelmista, vaikka välillä tuskissa sumenee päässä ja herkästi alkaa ajattelemaan, että kuinka hänen olisi pitänyt tehä ite niin ja niin ja toimia toisin. Toinen on semmonen kuin on ja sitä ei voi muuttaa. Ja miksipä olisi pitänyt muuttaa, koska rakastin ja uskon edelleen rakastavani häntä sellaisena.
Päässä pyörii niin miljoonat kysymykset, muistot ja ajatukset, että hankala yrittää purkaa niitä jotenkin järkeväksi tai selkeäksi kokonaisuudeksi. Todennäkösesti se voi viiä aikaa todella kauan. Nyt ei auta muuta kuin yrittää jatkaa elämää, normaaleja asioita ja välttää kämpille yksin jäämistä, ettei vain ala pohiskelemaan liikaa näitä asioita. Täytyy koittaa selvitä ja yrittää hetkeksi ainakin siirtää sivuun tää järetön kaipuun ja rakkauden tunne. Kai se on varmasti joskus mukava sitten muistella niitä hyviä hetkiä, joita tytön kanssa sain viettää ja kaikkea sitä mitä häneltä opin. Tälläkin hetkellä voin vilpittömästi ainakin kiittää häntä siitä kaikesta mitä häneltä elämästä opin ja kuinka hänen kanssaan sain kasvaa ja kehittyä ihmisenä, niin hyvässä kuin pahassakin.
Katkeroitua en haluaisi, mutta saa nähä voinkohan sitä välttää. Toivotaan etten ainakaan liian pahasti. Jää hyvästi minulle rakkain ....
Mikä saa ihmisen sekoamaan totaalsesti?
Täysin yli tuosta tytöstä en ole vieläkään päässyt ja siksi aiheutuu ihan järjetöntä tuskaa, kun kuulee ja näkee miten hän nykyisin käyttäytyy. Hakee hetken huumaa ja nautintoa. Puhuu, että ei etsi rakkautta. Kertoipa ettei ole tosissaan tämän mallipojan suhteen. Se poika on kertonut suoraan, että pelkää tytön vain pelaavan hänen tunteillaan. Tyttö sanoi vain, että tietää kuulemma kuinka raakaa 'lovegame' on. Tässä vaiheessa saa myös nauraa. Itekkin välillä nauran ja välillä itken. Sen verran hullua tuo toiminta on.
Ihmettelen vain, että mikä saa aikaisemmin ja vielä muutamia viikkoja sitten perus perhearvoja ja vakaata elämää arvostavan tytön muuttumaan hetkessä eläväksi ja hetken nautinnon hakijaksi? Voiko olla, että kun hän tajus oman kauneuden ja sen kuinka herkästi miehet ovat hänen peräänsä, että se kuuluisa keltainen neste nousi turhan lujaa hänen hattuun?
Tekis mieli ihan kirjaimellisesti ottaa kiinni hänen päästään ja ravistella ihan kunnolla, että tajuaako hän mitä hänelle on tapahtunu. Itelle näyttää siltä, että hänellä on lähtenyt elämästään täysin kontrolli ja seonnu täysin. Toiseksi tuntuu myös siltä, että mitä enemmän yritän hänelle puhua ja saaha heräämään, sitä enemmän hän haluaa toimia päinvastoin. Ehkä olisi parempi sitten itellä olla hiljaa ja antaa ajan kulua ja katsoa, että mihin tyttö päätyy. Sinänsä tuntuisi pahalta olla yrittämättä, koska näyttää siltä, että myös tytön kaverit ovat alkaneet väsyä siihen hänen toimintaansa ja vaarana voi olla, että hän jäisi yksin. Onneksi sillä on vielä muutamia tosi ystäviä, jotka jaksaa yrittää pitää huolta.
Ehkä pitäisi vain päästää kokonaan irti ja olla pilaamatta omaa elämää toisen takia, koska näyttää siltä, ettei ite asialle voi tehä yhtään mitään. Pahalta se tuntuu, mutta ehkäpä se ois itelle parempi vaihtoehto.
Kuule, on ihan hyvä että täällä purat pettymystäsi ja pahaa oloasi, mutta annapa kuitenkin jo tytön olla rauhassa. Viestisi alkavat olla hieman katkeran oloisia ja näennäisen huolehtimisen alta kuultaa kontrolloinnin maku.
Anna tytön elää omaa elämäänsä ja tehdä virheitäkin, niin kaikki tekevät. Teidän juttunne on ohi. Hyväksy se ja jatka matkaasi. Onnea elämääsi.
Voin myöntää suoraan, että kyllä tuosta kaikesta jäi todella paha katkeruus itelle. Tuollaista käytöstä on todella hankala kestää. Ja voin myöntää senkin, että välillä tuon katkeruuden mukana tulleita pahoja sanoja ja ajatuksia on todella hankala yrittää pitää sisällä ja monta kertaa oon joutunu katumaan ja pyytämään anteeksi sitä, että en oo osannu hillitä ittiä.
Huolehtiminen ei ole näennäistä tai ehken ihan tarkalleen ymmärtänyt mitä tarkoitat sillä näennäisellä huolehtimisella. On todella hankala olla mitenkään reagoimatta niihin asioihin, joita kuulee ja näkee hänen tekevän, kun itellä on vielä ihan järjettömän suuret tunteet häntä kohtaan. Tai pitäisikö sanoa sitä tyttöä kohtaan, joka hän oli ennen näitä nopeita muutoksia ja tapahtumia. Sekin vaikuttaa vielä, että huolimatta kaikesta tästä, olemme olleet yhä edelleen jonkin verran yhteyksissä. Ehkäpä pitäisi ottaa rankemmin ittiä niskasta kiinni ja lopettaa omalta osalta kaikenmoinen yhteydenpito. Kontrolloijaksi en halua koskaan tulla, joten hyvä kuulla, että se alkaa vaikuttaa jo sellaiselta.
Tiedän, että asia pitäisi vain hyväksyä ja antaa tytön elää omaa elämäänsä. Siihen oon koko ajan pyrkinytkin. Siksi oon ajatellu, että tätä pahaa oloa on hyvä purkaa täällä anonyymisti, eikä olla jauhamassa siitä läheisille ihmisille. Meillä kun tytön kanssa on edelleen yhteisiä ystäviä ja kavereita. En halua lähteä tuolla valituksella näitä välejä rikkomaan. Eiköhän tästä tapauksesta oo niissä piireissä puitu jo ihan tarpeeksi.
Lisäksi siksi hankala yrittää olla tekemättä mitään, kun omaan silmään näyttää ettei hän ole kovin tasapainossa tällä hetkellä ja jokainen hänen tekemä asia, jota hän ei olisi koskaan aiemmin tehnyt sattuu todella paljon. Paha katsoa vierestä ja tajuta, ettei varsinkaan itse voi tehä asialle yhtään mitään.
Kuitenkaan muuta vaihtoehtoa tässä ei ole kuin hyväksyä tämä nykyinen tilanne ja koittaa jatkaa elämää. Hankalaa tää kaikki vaan on :(
Pakko jälleen purkaa tuntoja. Olkoon tämä minun oma terapiapalstani. Onhan tässä tosin ihan oikeassa terapiassakin jouduttu käymään, kun aloin pelkäämään jo terveyden ja mielenterveyden puolesta. Ruoka alkaa pysymään sisällä, mutta ajatukset ja kysymykset leijailee päässä edelleen ja aiheuttaa suurta tuskaa ja kaipuuta.
Eräänä iltana tein virheen ja luin muutamia vanhoja kirjeenvaihtojamme ja tytön minulle kirjoittaman runon omista tunteistaan. Ei ollut itkulla sen jälkeen loppua. Parempi etten lue niitä enää koskaan.
Itsesyytöksistä pitäisi alkaa hiljalleen päästä eroon. Terapiassa kerroin mahdollisimman puolueettomasti tämän meidän tarinan ja kyllähän ne sieläkin sanoi, että tyttö kuulostaa siltä, että kumartaa aina sinne mistä eniten huomiota saa ja sitä kun ei voi rakastaa terveeksi ellei tyttö ite huomaa tätä käytöksessään ja halua siihen muutosta. Siinä kait se suurin syy miksi tämäkin suhde sitten kaatui. Ehkäpä se on nyt helpompi ymmärtää, että vaikka annoin kaiken rakkauteni tälle tytölle ja vielä enemmän, hän ei enää jaksanut olla kanssani suhteessa, koska tarvitsin myös omaa aikaa. Per*****n pahalta tämä kaikki silti tuntuu. Joka toinen päivä sitä oottaa ja rukoilee jotain ihmettä, että pääsis tästä kaikesta irti ja joka toinen päivä taas, että kaikki palais ennalleen ja tyttö haluais jälleen yrittää, ymmärtäis oman käytöksensä ja toisen tarpeiden huomioon ottamisen.
Kaikkein vaikeinta on kuitenkin hyväksyä se, että miksi en ite jaksanut nyt kesällä enää tytölle osottaa rakkautta niin paljon kuin olisin toivonut tai halunnut osoittaa. Olin ahdistunut ja uupunut kaikesta siitä säätämisestä, mutta kunpa vain voisin palata niihin hetkiin, kun tyttö muutamia kuukausia sitten kysyi "Tuleeko tästä enää mitään?" ja päälle maailman kaunein ja vilpittömin hymy. Miksi en sanonut suoraan, että "Tulee"? Miksi piti alkaa epäröimään, vaikka sisällä silti tunsi, että rakastaa toista ihan järettömänä? Kun kuitenkin halusin uskoa siihen, että tyttö halusi muuttua, yrittää ja olla edelleen rakentamassa sitä tulevaisuutta jota niin monet kerrat oltiin ehitty suunnitella. Tuntuu pahalta, että luottamuksen ja uskon pitikin lähteä niin helposti. Tai ei ehkä helposti, koska monta kertaa halusin antaa hänelle anteeksi tekonsa, mutta että se oli mennyt niin alas juuri sillä hetkellä, kun tyttö alkoi osoittamaan ymmärrystä teoilleen :(
Tiedän, että pitäisi katsoa nyt vain eteenpäin, koska toinen on nyt ratkaisunsa tehnyt. Ei vain millään tunnu pääsevän yli tästä. Ei voi uskoa, että menetin rakkaimman ja tärkeimmän ihmisen elämässäni. En menettänyt siinä pelkästään tyttökaveria ja tulevaa puolisoa vaan myös parhaan ystäväni. Tuntuu todella tyhjältä, vaikka kaverit ovatkin olleet vetämässä koko ajan johonkin paikkaan ja tekemisiin. Huomenna lähden parin kaverin kanssa viikoksi turkkiin koittamaan saaha ajatuksia irti näistä asioista. Alkufiilikset on kuitenkin ne, että niin paljon mieluummin lähtisin sinne tämän edelleen rakkaan tytön kanssa. Lisäksi pysähdyn välillä jopa töiden ohessa muistelemaan sitä meidän balin reissua.
Oon kirjottanut monta kirjettä, joita en kuitenkaan koskaan lähetä. Muutaman kirjeen oon jo lähettänyt ja tyttö oli niistä aivan raivona. Pakko purra hammasta ja olla ottamatta minkäänäköistä yhteyttä enää.
Rakas, mitä meille tapahtui ja miksi? Kunpa voisin kutsua sua mun omaksi rakkaaksi jälleen.
Tuskaa tuskan perään...
Keksikää joku nyt se aikakone, jotta asiat vois vielä korjata! :'(
Vedäs kaveri happea hetki, ok?
Tuttua tarinaa... eroaa vaan siinä että pari viikkoa suhteen päättymisen jälkeen toinen ilmoittaa jo käyneensä toisen miehen kans touhuilemassa, ja itkee mulle puhelimessa että kuinka paska kokemus oli kun piti olla niin kännissä. Voit kuvitella ettei paljoakaan irronnut myötätuntoa. Maa lähti jalkojen alta. Siitä n. kk eteenpäin niin selvisi että tytöllä oli ollut fuckbuddy jo pari kuukautta ennenkuin erottiin. Ja siitä eteenpäin pari uutta kumppania kuukaudessa. Niimpä, just sitä 'hetken huumaa'. Tähän tilanteeseen kun lisäät samat fiilikset mitkä sulla pyörii mielessä; allekirjoittanut terapiaan ->
Yli puoli vuotta kulunut, ja suurin ongelma on siinä, että me ollaan on/off -väleissä. Välillä menee kk ettei kuulu mitään. Sitten taas ollaan niinku ne parhaat ystävät seurusteluaikoina. Toivon suuresti että sulla on selkärankaa olla enemmän mies ja olla pitämättä yhteyttä jos toinen ei sitä halua tällä hetkellä! Usko pois, se tyttö ottaa vielä yhteyttä... mutta se onkin toinen tarina miten käsittelet tilanteen sitten kun se aika tulee, ja siihen ei mene kauan. PIDÄ PÄÄ KYLMÄNÄ! Mä oon jo sellasessa oravanpyörässä, ettei tästä varmaan enää pääse irti. Paljon muutakin, mutta jätän sanomatta. Osaat varmasti lukea rivien välistä.
Toivot että voisit kääntää kellon siihen aikaan kun olitte vielä rakastavaisia; ite kääntäisin siihen eron hetkeen ja että olisin pystynyt heti katkaisemaan asiat.
Muistot on muistoja, voitte yhdessä niitä vaalia ja muistella sitten kun vuosia on mennyt aikaa eteenpäin ja molemmille kertynyt enemmän elämänkokemusta ja päänsisäiset demonit on voitettu.
Phuh, kuulostan muka joltain elämää nähneeltä.
Taidat toistaa itseäsi, joku puoli sinussa haluaa kiusata itseään. Ehkä tässä on kuitenkin jotain jännittävää, joka kiehtoo. Oravanpyörästä pääsee irti, kun hyppää pois, vaikka vauhdissa. Juuri niinkuin karusellissa. Miksi et salli itsellesi helppoa elämää, mukavaa ja leppoisaa nautiskelua vaikka vain itsesi seurassa. Miksi haluat kiusata itseäsi? Annat toisen vetää narusta, jos vaikka sattuisi kohdalle. Katsota ympärillesi, naisia, kauniita ja vähemmän kauniita riittää, mutta sinä haluat riippua löysässä hirressä, Sanonpa, että puusi olet itse valinnut. Toivottavasti tämä saarna vähän saa sinut miettimään ja olemaan rehellinen - itsellesi. Sillä sinä olet ainoa joka voit omiin tunteisiisi vaikuttaaa. Ota vastuu ja kasva aikuiseksi.
Moraalisaarna tuskin auttaa tilanteeseen. :) Ei millään pahalla edelliselle, mutta noi edellä mainitut asiat lähtee sitten aikanaan vain ja ainoastaan itsestä. Kenenkään turha tulla sanomaan, että "Nyt jätkä loppu murehtiminen ja eteenpäin! Ei se ollu sun arvonen blablablablabalbal.." Totta se, että kun pahimmasta pääsee ohi, ja kohdalle sattuu joku kiva tyttönenkin vielä niin se kyllä kohottaa itsetuntoa sitten reilusti ja asiat helpottuu lisää. Mutta mitään laastarihommia en kyllä suosittelisi.. Tämä vaan allekirjoittaneen mielipide.
nyt ei auta muu kuin vetää töpseli pois seinästä ja buutata koko tilanne. Eli molemmat jäbät: unohtakaa tuollainen tyttö! Vaihdatte puhelinnumeronne salaiseksi ettei tyttö enää pääsee silloin tällöin soittelemaan ja muistuttamaan olemassa olostaan. Kieltäydytte ajattelemasta enää koko tyttöä, sillä hän on teille yhtä kuin lakannut olemasta, ei koskaan edes syntynytkään... siis ette ole edes tavanneetkaan häntä.
Ehkäpä sinun tulisi siirtyä eteenpäin.
Jos välillänne tosiaan jotain on, se kestää kyllä ystävyytenä läpi aikojen. Ehkä sovitte pysyvänne ystävinä tästä lähtien?
Minulla on tilanne, missä tunnen itseni hylätyksi kun mies ei ota yhteyttä. Tiedän, että hänellä on asioita mielessään selvittämättä ties kuinka paljon. Haluaisin jutella hänen kanssaan asioita läpi ja päättää yhdessä menetelmistä, mutten halua olla se ainoa aktiivinen osapuoli, mikä olen ollut. Vaikutan tyhmältä silloin ja niinhän minä olenkin. Kun vaivalla yritän puhua asioista hän ottaa ne syytöksinä.
Tällä hetkellä en tiedä mitä tehdä kun olen hänen vetäytymisestään vihainen. Se on epäreilua! Rakastan häntä kyllä ja tuntuu, ettei hän luota minuun. Ymmärrän miten voi olla vaikeaa, mutta odotus tekee minut hulluksi ja edelleen se on epäreilua. Ihan kun asiat piilottelemalla paranisivat. En voi odottaa! Tunnen itseni lähinnä hylätyksi. En jaksa uskoa, että olisin hylätty näin.
Sattuu.
Yrittäkää päästä pelkojenne yli, kiitos! Ette tiedä mitä tapahtuu jos ette kokeile!