Naiset vain kaunistuvat evoluution myötä

"Tutkimus:
Naiset vain kaunistuvat evoluution myötä
Maanantai 27.7.2009 klo 17.02
Naissukupuoli kehittyy evoluution myötä yhä kauniimmaksi, väittää suomalaistutkimus.

Tutkimuksen mukaan kauniit naiset saavat enemmän lapsia, ja useammin tyttöjä, kertoo Daily Mail.

Kauniiden naisten tyttäristä taas kasvaa useammin myös kauniita naisia, jotka saavat taas kauniita tyttäriä, ja näin kaava jatkuu.

Psykologien mukaan naisten kaunistuminen johtuu lähinnä siitä, että heillä on enemmän mahdollisuuksia kaunistautua, ja he myös käyttävät näitä mahdollisuuksia.

Markus Jokela Helsingin yliopistosta tutki amerikkalaisten naisten ja miesten tietoja neljän vuosikymmenen ajan. Tutkimuksessa oli mukana 1244 naista ja 997 miestä.

Jokela tutki naisten kauneutta näiden valokuvien perusteella sekä vertasi niitä tietoihin naisten synnyttämien lasten lukumääristä. Hän huomasi, että viehättävät naiset saivat 16 prosenttia ja erittäin viehättävät 6 prosenttia enemmän lapsia kuin vähemmän viehättävät naiset."
http://www.iltalehti.fi/kauneus/200907279987915_ka.shtml

Muutamia kysymyksiä tähän liittyisi... siis Jokela itsekö sen määritteli, kuka on erittäin kaunis, kaunis tai ruma? Siinä on silloin melkoisen suuri henkilökohtaisen vinoutuman (ts. subjektiivisen mielipiteen) mahdollisuus mukana. Siksi toiseksi, naiset näyttävät muuttuneen sitä kauniimmiksi mitä lähempänä ovat eläneet tutkijan omaa aikaa ja sen kauneusihanteita, siis kauneusihanteita, jotka ovat häönelle itselleen tutuimpia. Kolmanneksi, 40 vuotta on ihmiskunnan historiassa niin lyhyt aika, että siinä tuskin ehtii tapahtua missään suhteessa minkäänlaista mitattavaa evoluutiota.

Tässä on ihan hyvä kommentti Daily Mailin kirjoitukseen: mistä lehdet kaivavat näitä "tiedemiehiä?"

"So much for scientific rigour. This is pseudo-science at very best, and is certainly not news-worthy.
The idea being considered is too random and complex for anyone to be able to explain it as yet. Even a "scientist"...(where exactly do newspapers dig these so-called scientists up?)
- Chris K, London, 27/7/2009 12:52"


Read more: http://www.dailymail.co.uk/femail/beauty/article-1202381/Women-getting-attractive-evolutionary-beauty-race.html#ixzz0MTQZwCTj
6124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Äkkiseltään tuo kuulostaa ihan järkeenkäyvältä. Kauniin naisen on helpompi löytää kumppani, jolla on positiivisia ominaisuuksia. Niinpä heillä todennäköisesti on tilastollisesti enemmän lapsia.

Muutenkin uskon, että positiiviset ominaisuudet jatkuvat ja lisääntyvät helpommin. Vaikka kauneus on epäilemättä katsojan silmässä, niin silti yleisen mielipiteen mukaan kaunis ihminen on ylensä kohtalaisen nuori ja terve. Ei se nyt aivan sattumaa ole, että misseiksikin valitaan nimenomaan nuoria naisia, joilla useimmiten on klassiset, symmetriset piirteet, eikä heillä ole ylipainoa eikä ainakaan ulospäin näkyviä sairauksia.

Noin muuten en ole järin innostunut, että biologialla selitetään ihmisten käytöstä nykymaailmassa. Siinä kun tehdään helposti yksisilmäisiä kärjistyksiä.

Äänestä
  • etteikö niin voisi ollakin, vaan sitä, että tuo tutkimus (tai kuva, mikä siitä on annettu) ei selitä mitään. 40 vuotta on vain puolet yhden ihmisen eliniästä ja siinä ajassa ei evoluutiosta voi sanoa mitään. Veikkaisin, että suuri vaikutus on meikkien käytöllä, valokuvaukseen panostuksella (esim. tuossa ajassa ovat valokuvaamoiden laitteet parantuneet, valokuvien retusoinnit yleistyneet) ja tutkijan omilla mieltymyksillä lienee iso vaikutus silläkin.

    Sitäkään en ymmärrä, etteivätkö miehet muuttuisi myös. Kyllähän kauniit naiset voivat valikoida itselleen myös hyvännäköisiä miehiä.

    Äänestä

  • dskljn kirjoitti:

    etteikö niin voisi ollakin, vaan sitä, että tuo tutkimus (tai kuva, mikä siitä on annettu) ei selitä mitään. 40 vuotta on vain puolet yhden ihmisen eliniästä ja siinä ajassa ei evoluutiosta voi sanoa mitään. Veikkaisin, että suuri vaikutus on meikkien käytöllä, valokuvaukseen panostuksella (esim. tuossa ajassa ovat valokuvaamoiden laitteet parantuneet, valokuvien retusoinnit yleistyneet) ja tutkijan omilla mieltymyksillä lienee iso vaikutus silläkin.

    Sitäkään en ymmärrä, etteivätkö miehet muuttuisi myös. Kyllähän kauniit naiset voivat valikoida itselleen myös hyvännäköisiä miehiä.

    Minusta hyvännäköiset ihmiset ylensä löytävät toisensa ja saavat sitten todennäköisemmin hyvännäköisiä jälkeläisiä.

    Äänestä

täällä palstallakin parveilee pilivin pimein. Harva se päivä joku nainen on liian kaunis parisuhteeseen.

Äänestä
  • Tutkija tosin väitti, että kauniit ne vasta lisääntyvätkin. Me tiedämme paremmin, kauniita ei huoli kukaan.

    Äänestä

  • sdacca kirjoitti:

    Tutkija tosin väitti, että kauniit ne vasta lisääntyvätkin. Me tiedämme paremmin, kauniita ei huoli kukaan.

    Harva sitä pääsee tälle Pyhän Totuuden Alttarille kirjoittelemaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


dskljn kirjoitti:

"Tutkimus:
Naiset vain kaunistuvat evoluution myötä
Maanantai 27.7.2009 klo 17.02
Naissukupuoli kehittyy evoluution myötä yhä kauniimmaksi, väittää suomalaistutkimus.

Tutkimuksen mukaan kauniit naiset saavat enemmän lapsia, ja useammin tyttöjä, kertoo Daily Mail.

Kauniiden naisten tyttäristä taas kasvaa useammin myös kauniita naisia, jotka saavat taas kauniita tyttäriä, ja näin kaava jatkuu.

Psykologien mukaan naisten kaunistuminen johtuu lähinnä siitä, että heillä on enemmän mahdollisuuksia kaunistautua, ja he myös käyttävät näitä mahdollisuuksia.

Markus Jokela Helsingin yliopistosta tutki amerikkalaisten naisten ja miesten tietoja neljän vuosikymmenen ajan. Tutkimuksessa oli mukana 1244 naista ja 997 miestä.

Jokela tutki naisten kauneutta näiden valokuvien perusteella sekä vertasi niitä tietoihin naisten synnyttämien lasten lukumääristä. Hän huomasi, että viehättävät naiset saivat 16 prosenttia ja erittäin viehättävät 6 prosenttia enemmän lapsia kuin vähemmän viehättävät naiset."
http://www.iltalehti.fi/kauneus/200907279987915_ka.shtml

Muutamia kysymyksiä tähän liittyisi... siis Jokela itsekö sen määritteli, kuka on erittäin kaunis, kaunis tai ruma? Siinä on silloin melkoisen suuri henkilökohtaisen vinoutuman (ts. subjektiivisen mielipiteen) mahdollisuus mukana. Siksi toiseksi, naiset näyttävät muuttuneen sitä kauniimmiksi mitä lähempänä ovat eläneet tutkijan omaa aikaa ja sen kauneusihanteita, siis kauneusihanteita, jotka ovat häönelle itselleen tutuimpia. Kolmanneksi, 40 vuotta on ihmiskunnan historiassa niin lyhyt aika, että siinä tuskin ehtii tapahtua missään suhteessa minkäänlaista mitattavaa evoluutiota.

Tässä on ihan hyvä kommentti Daily Mailin kirjoitukseen: mistä lehdet kaivavat näitä "tiedemiehiä?"

"So much for scientific rigour. This is pseudo-science at very best, and is certainly not news-worthy.
The idea being considered is too random and complex for anyone to be able to explain it as yet. Even a "scientist"...(where exactly do newspapers dig these so-called scientists up?)
- Chris K, London, 27/7/2009 12:52"


Read more: http://www.dailymail.co.uk/femail/beauty/article-1202381/Women-getting-attractive-evolutionary-beauty-race.html#ixzz0MTQZwCTj

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu