Miten kupata??

Heippa kuppailijat! :)

Ostin juuri itselleni Keep-fit Jar-imukupit ja kun ajattelin ensimmäisen kerran ruveta kuppailemaan, en osannutkaan!

Ensinnäkin se imukupin muovi on niin kovaa, etten saa sitä edes ihoon painettua kiinni-->help??

Toiseksi mitä sitten kun sen saa ihoon kiinni? Annanko olla paikoillaan, vai liikutanko johonkin suuntaan?

Yritin googlettaa neuvoja mutta aika heikoin tuloksin täältäkin olen vaan lukenut ihmisten mielipiteitä tuloksista jne, joten nyt kaipaisin pientä opastusta tähän itse tekniikkaan:)

Kiitos jo etukäteen!
2556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin ja sellainen kysymys vielä, että miten kauan sitä kuppia kuuluu pitää yhdessä kohtaa (tai jos liikuttelee) ? miten kauan teillä menee esim koko reiden kuppaukseen aikaa?

Äänestä
  • Eli reidelle sopiva kuppi on halkaisijaltaa n.5 cm, sillä kuppailet takapuolta ja reittä. Paina kupin päältä yläosaa alas siten että kun painat sen kupin polven yläpuolelle, se imaisee ihoon kiinni kun päästät irti. Ei ole vaikeaa.

    Lähdet pyörivin liikkein etenemään aina sydäntäpäin, eli ei alaspäin eteneviä liikkeitä muualla kuin reiden sivulla, jossa voit esim. työntää kupin aloituspisteeseen josta taas pyörittelet ylös. Niin kauan kunnes iho punoittaa ja kuumottaa, eli esim reiden käsittelyaika on noin 5-7 min. Kokonaishoitoajan ei tulisi ylitää 20 minuuttia. Ja kuppia ei siis pidetä paikoillaan vaan vedoin tai pyörivin liikkein etenet kokoajan. Muista käyttää rasvaa, jotta kuppi liukuu iholla hyvin. Selluliittisilla aleuilla voi tuntua aluksi hyvinkin kipeältä, mutta se pikkuhiljaa helpotta ja imulla voit säädellä tehoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aloittelija1 kirjoitti:

Heippa kuppailijat! :)

Ostin juuri itselleni Keep-fit Jar-imukupit ja kun ajattelin ensimmäisen kerran ruveta kuppailemaan, en osannutkaan!

Ensinnäkin se imukupin muovi on niin kovaa, etten saa sitä edes ihoon painettua kiinni-->help??

Toiseksi mitä sitten kun sen saa ihoon kiinni? Annanko olla paikoillaan, vai liikutanko johonkin suuntaan?

Yritin googlettaa neuvoja mutta aika heikoin tuloksin täältäkin olen vaan lukenut ihmisten mielipiteitä tuloksista jne, joten nyt kaipaisin pientä opastusta tähän itse tekniikkaan:)

Kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu