Juttu on sellainen et olen ollut ihastunut erääseen varattuun mieheen (juu, tiedetään.. kaikki moraalisaarnat saa jättää nyt kommentoimatta kiitos) joka on omalla kierolla tavallaan piirittänyt mua, pelannut jotain peliä huvikseen kai. Oon ajatellut olevani sille joku egobuusteri tm, toki toivonut ettei asia näin ole.
Kerran tässä kesällä sitten myönsimme molemmat tykkäävämme toisistamme ja tuon jälkeen mies on muuttunut. Hän ei enää puhu mulle terävä haastava iva äänensävyllä vaan nyt hyvinkin lempeällä ja jotenkin niin pehmeällä äänensävyllä.
Ja muutenkin hänen olemuksensa mun lähellä on aivan erilainen, en osaa kuvailla sitä sanoin mutta tunnen sen muuttuneen -> positiiviseen suuntaan. Mun on jotenkin helpompi olla hänen lähellä kuin ennen, jolloin sain aina "pelätä" jotain kommenttia itsestäni.
Edelleen hän naljailee / härnää mutta se on vähempää ja nyt enemmänkin kahdenkeskistä ( vain kun me ollaan kahden ) kun ennen saattoi "suuren yleisön" kesken egoilla.
Johtuuko tämä kaikki meidän tunnustuksistamme toisiamme kohtaan? JA miksi sen käytös muuttui?
Kerran tässä kesällä sitten myönsimme molemmat tykkäävämme toisistamme ja tuon jälkeen mies on muuttunut. Hän ei enää puhu mulle terävä haastava iva äänensävyllä vaan nyt hyvinkin lempeällä ja jotenkin niin pehmeällä äänensävyllä.
Ja muutenkin hänen olemuksensa mun lähellä on aivan erilainen, en osaa kuvailla sitä sanoin mutta tunnen sen muuttuneen -> positiiviseen suuntaan. Mun on jotenkin helpompi olla hänen lähellä kuin ennen, jolloin sain aina "pelätä" jotain kommenttia itsestäni.
Edelleen hän naljailee / härnää mutta se on vähempää ja nyt enemmänkin kahdenkeskistä ( vain kun me ollaan kahden ) kun ennen saattoi "suuren yleisön" kesken egoilla.
Johtuuko tämä kaikki meidän tunnustuksistamme toisiamme kohtaan? JA miksi sen käytös muuttui?
Vastaukset 16
Vanhimmat
"Johtuuko tämä kaikki meidän tunnustuksistamme toisiamme kohtaan?"
Mutta syitä miehen käytökselle kokonaisuudessaan voi vaan arvailla.
miksi hän muuttui tuon jälkeen? Eihän sitä tietenkään voi toisen puolesta sanoa miksi, mutta olisi hyvä kuulla edes jotain miehen näkökulmaa tähän. Edes arvailuja...
Kun en itse kykene siihen, olen liian lähellä tätä tilannetta ja osasyyllinen, nähdäkseni kokonaisuutta.
..hm miksei naistenkin on vaikea ilmaista tunteitaan.
rentoutuminen? Toisen seurassa voi olla nyt luonnikkaammin, kun kumpikin antanut jotain itsestään. Jää on tavallaan murrettu. Ei tarvi olla mitään muutakuin oma itsensä.
tuokin on osaltaan totta, mutta mä olen ollut vähän enemmänkin "lukossa" tuon meidän tunteiden tunnustamisen jälkeen, koska me ei olla sen jälkeen päästy puhumaan siitä. Mulla on jotenkin alaston olo, koska oon mennyt tunnustamaan mitä tunnen ja oon hyvin haavoitettavissa...
Jotenkin tuntuu et hän on myös varpaillaan tilanteesta, ja viimeksikin kohdatessamme hän oli ihmeellinen. Ihan kuin olisi arkaillut, ollut ujo?! Ennen hän olisi siinä tilanteessa rehvakkaasti kiusannut mua, sanonut jotain nasevaa munsta ohimennen saadakseen munt hämilleni ja saadakseen mun huomion, kutittanut kainaloista tms. Kyllä hän siinä vierellä, pari ihmistä välissä, katseli mua ja selvästi oli hyvinkin tietoinen mun olemassa olosta.
Voi itku. Eikö vapaita löydy. Pitää viedä toisen mies..
edelleenkään suvaita lutkailua!
että moraalisaarnoja en kaipaa!
Täs ei olla kenenkään miestä viemässä eikä lutkailemassa. Tunteista kyse. Sekö tekee munsta lutkan ja toisen miehen viejän, tuskinpa.
tämä tyrehdy nyt tähän? Toivoisin vielä kuulevani vastauksia, asia edelleen epäselvä ja vaivaa.
käytöksellään sitä, mitä aikoo sanoa eli kiitos, mutta ei kiitos.
Vähän samaan tapaan kuin vänksy täällä pehmentää halveksivia sanojaan ja luulee ettei kukaan tajua hänen ivaansa.
kalkkarokäärme ennen kuolettavaa iskuaan vetää päätään taaksepäin mairea hymy kasvoillaan.
Miksi hän noin toimisi? Hän on siis kertonut tunteistaan mulle, minä hänelle ja nyt hän sitten "pehmeämmin" vinoilee koska on tunteet selvillä, vai? Vai käsitinkö väärin?
En vaadi häneltä mitään, en halua hänestä mitään, en suudelmaa, en sänkyseuraa, nothing! Ja hän tietää tämän. Satun vaan tykkäämään hänestä ihan hirveästi. Eri asia mitä hän haluaa munsta, sitä en tiedä mutta joskus on antanut ymmärtää olevansa kiinnostunut lähemmästä "kontaktista". Jonka tyrmäsin. Kauniisti.
kulman takaa kuin kalkkarokäärme ja siinäpähän olet sitten taju kankaalla. Esiintyy leppoisasti ja punoo juoniaan samaan aikaan. Kohta räsähtää, sano minun sanoneen.
No hän kyllä varmistanut meidän yhden tapaamisen varmaksi. Paikalla on todellakin muita, että "iskeekö" sitten ja mikä se "isku" on niin...en tiedä.
Oon ajatellut olla kyllä ihan mahdollisimma paljon poissa hänen tieltään tuolloin, en nyt sanoisi et välttelen mutta jotain sen suuntaista. Viimeksi kun tapasimme, ns.pallo jäi hänelle. Eri asia miten pelaa.
No, onhan tuokin yksi vaihtoehto kymmenistä miksi on muuttanut käytöstään.
Voin sen verran sanoa, et jos mä ivaan, niin mä ivaan ja mun ei tarvi pehmentää sitä mitenkään. Ja takaan, että se tulee silloin lukijalle ilmi.
Raiskauskeskusteluissa en ole ivaa käyttänyt missään kohdassa.
vastanneen jutuissa nyt ole päätä eikä häntää.
Mun kimppuun sen oli itse tarkoitus itse iskeä ja koitti sinuakin siinä vain käyttää välikappaleena. Näköjään.
Usko mielummin noita muita vastauksia. Niissä sentään on jotain tolkkua.:)