Tähän asti olen ajatellut, että oma parisuhde ja sen toimivuus tärkeintä, mutta:
Mieheni ei tule toimeen kovinkaan monen ihmisen kanssa, ja hän on sellaista ihmistyyppiä josta "ihmiset eivät vain pidä". Hän on riidoissa minun lähipiirini kanssa, ja ne joiden kanssa hän ei ole, ovat alunperin huomanneet minkätyyppinen hän on, eivätkä halua tavata häntä ollenkaan. Koska eivät tapaa, riitaakaan ei kehity. Mieheni on rääväsuu, ja pysyy tiukasti mielipiteissään. Hiukan ehkä myös kääntää mielellään keskustelun aina itseensä jne (tällaisia olen kuullut).
En syytä tilanteesta häntä yksin; riitelyyn tarvitaan aina kaksi. Minä tulen hänen kanssaan juttuun mainiosti, mutta en provosoidu muiden mielipiteistä tai edesottamuksista.
Mieheni on ominenkin sukulaistensa kanssa hyvin riitaisalla tolalla. Hänellä ei ole kovin paljoa kavereita.
Ongelma on, että olen pahassa välikädessä, jossa joudun junailemaan asioita aivan liikaa tämän riitelyn takia. Olen toisaalta ulkopuolinen riidoissa, mutta joudun myös laiminlyömään omia läheisiä suhteitani tämän takia sekä olen joutunut luopumaan minulle rakkaista asioista, kuten rakkaasta kesämökistä itä-suomessa (hyvin usein sinne tulee myös muita läheisiäni, yhteinen mökki kun on).
Huomaan olevani tähän todella väsynyt ja olen tunnistavinani itsestäni hiukan masentuneisuutta. Nukun huonosti koska asiat painavat mieltäni, ruoka ei maistu, asiat joista aikaisemmin nautin eivät tunnu enää miltään koska mieltä painaa tämä tilanne.
Olen kertonut asiasta miehelleni, ja selvittänyt miten pahalta tämä minusta tuntuu, mutta päävastauksena on, että muissa on vika ja että "hänen ei tarvitse mielistellä ketään". Hän myös syyttä minua siitä että koitan liikaa mielistellä muita enkä itse ota kantaa asioihin. Osittain hän voi olla oikeassa, mutta minulle olisi myös tärkeää voida säilyttää hyvät välit läheisiin ihmisiin. Voiko ongelma sitten olla juuri se, että meillä on niin eri käsitys siitä miten tärkeäksi koemme ihmisten kanssa väleissä olemisen?
Oeln ajatellut, että kun aika kuluu, nähdään mikä on lopullinen tilanen johon tämä kehittyy. Luulen että joudun jollakin aikavälillä valitsemaan puoleni.
Mietin jokatapauksessa eroamista. Muitakin ratkaisuja voi olla, mutta olen jo todella väsynyt ja näen sen jonkinlaiseksi "kertaheitolla" elämän helpottamiseksi.
Mieheni ei tule toimeen kovinkaan monen ihmisen kanssa, ja hän on sellaista ihmistyyppiä josta "ihmiset eivät vain pidä". Hän on riidoissa minun lähipiirini kanssa, ja ne joiden kanssa hän ei ole, ovat alunperin huomanneet minkätyyppinen hän on, eivätkä halua tavata häntä ollenkaan. Koska eivät tapaa, riitaakaan ei kehity. Mieheni on rääväsuu, ja pysyy tiukasti mielipiteissään. Hiukan ehkä myös kääntää mielellään keskustelun aina itseensä jne (tällaisia olen kuullut).
En syytä tilanteesta häntä yksin; riitelyyn tarvitaan aina kaksi. Minä tulen hänen kanssaan juttuun mainiosti, mutta en provosoidu muiden mielipiteistä tai edesottamuksista.
Mieheni on ominenkin sukulaistensa kanssa hyvin riitaisalla tolalla. Hänellä ei ole kovin paljoa kavereita.
Ongelma on, että olen pahassa välikädessä, jossa joudun junailemaan asioita aivan liikaa tämän riitelyn takia. Olen toisaalta ulkopuolinen riidoissa, mutta joudun myös laiminlyömään omia läheisiä suhteitani tämän takia sekä olen joutunut luopumaan minulle rakkaista asioista, kuten rakkaasta kesämökistä itä-suomessa (hyvin usein sinne tulee myös muita läheisiäni, yhteinen mökki kun on).
Huomaan olevani tähän todella väsynyt ja olen tunnistavinani itsestäni hiukan masentuneisuutta. Nukun huonosti koska asiat painavat mieltäni, ruoka ei maistu, asiat joista aikaisemmin nautin eivät tunnu enää miltään koska mieltä painaa tämä tilanne.
Olen kertonut asiasta miehelleni, ja selvittänyt miten pahalta tämä minusta tuntuu, mutta päävastauksena on, että muissa on vika ja että "hänen ei tarvitse mielistellä ketään". Hän myös syyttä minua siitä että koitan liikaa mielistellä muita enkä itse ota kantaa asioihin. Osittain hän voi olla oikeassa, mutta minulle olisi myös tärkeää voida säilyttää hyvät välit läheisiin ihmisiin. Voiko ongelma sitten olla juuri se, että meillä on niin eri käsitys siitä miten tärkeäksi koemme ihmisten kanssa väleissä olemisen?
Oeln ajatellut, että kun aika kuluu, nähdään mikä on lopullinen tilanen johon tämä kehittyy. Luulen että joudun jollakin aikavälillä valitsemaan puoleni.
Mietin jokatapauksessa eroamista. Muitakin ratkaisuja voi olla, mutta olen jo todella väsynyt ja näen sen jonkinlaiseksi "kertaheitolla" elämän helpottamiseksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.