Olen avoliitossa viidettä vuotta.
Omat lapseni ovat jo omillaan, samoin mieheni ainoa lapsi, kolmekymppinen mies.
Olemme molemmat eronneita ja nyt siis "toisella kierroksella". Omat lapseni hyväksyivät uuden elämänkumppanini heti alussa ja yhteydenpito ja tapaamiset ovat mutkattomia ja mukavia. Mieheni poika pitää isäänsä yhteyttä ja he tapailevat harvakseltaan, mutta minä olen hänelle kuin ilmaa. Hän ei vieraile kodissamme, ei tule tervehtimään minua eikä tapaamisiin minua kutsuta. Suvun juhlissa minä käyn tervehtimässä häntä, kuten käytöstapoihin kuuluu.
Minusta hänen käytöksensä tuntuu pahalta ja eikä mieskään riemusta hihku.
Kertokaapa, jos tilanne tuntuu tutulta. On aika avuton olo, toivoisi, että voitaisiin viettää silloin tällöin viettää yhteisiä hetkiä ja sukujuhlatkin sujuisivat valoisammin.
Omat lapseni ovat jo omillaan, samoin mieheni ainoa lapsi, kolmekymppinen mies.
Olemme molemmat eronneita ja nyt siis "toisella kierroksella". Omat lapseni hyväksyivät uuden elämänkumppanini heti alussa ja yhteydenpito ja tapaamiset ovat mutkattomia ja mukavia. Mieheni poika pitää isäänsä yhteyttä ja he tapailevat harvakseltaan, mutta minä olen hänelle kuin ilmaa. Hän ei vieraile kodissamme, ei tule tervehtimään minua eikä tapaamisiin minua kutsuta. Suvun juhlissa minä käyn tervehtimässä häntä, kuten käytöstapoihin kuuluu.
Minusta hänen käytöksensä tuntuu pahalta ja eikä mieskään riemusta hihku.
Kertokaapa, jos tilanne tuntuu tutulta. On aika avuton olo, toivoisi, että voitaisiin viettää silloin tällöin viettää yhteisiä hetkiä ja sukujuhlatkin sujuisivat valoisammin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sinun on vaan hyväksyttävä tilanne tuollaisena. Turhaa sillä mieltäsi vaivaat. Ei toisten ihmisten ole pakko sopeutua sinun haluusi tuttavuudesta, sukujuhlista yms. Viettäkää ne juhlat ilman häntä. Nauti sinä siitä, mitä on, äläkä haikaise sen perään,mitä ei ole.
pitää muistaa että vaikka usein luulee että ongelma on siinä toisessa, ongelma onkin itsessään eli kirjoittaja voi tietämättään/tietentahtoen itse olla se vaikea osapuoli. Ensin on itse naljaillut tai loukannut ja sen jälkeen odottaa että toinen vielä tulee tapaamaan.
elämässään. Niin minäkin tekeisin, en ikinä hyväksyisi, että vanhemmilla olisi uusi ihminen, jos toinen on vielä elossa.
Muutenkin olen miehen pojan puolella, ja onnittelen häntä. Näin minunkin lapseni tekevät vaikka ovatkin puolet nuorempia. Hekääneivät halua ollam issään tekemisissä isänsä naisten kanssa, eivätkä ole koskaan heitä nähneet.
että haluat olla myös hänen ystävä. Tuon ikäisilläkin pojilla on ujoutta,ennakkoluuloisuutta ja pelkoja.
Ei ole aina helppoa aikuisenakaan hyväksyä tilannetta,että myös isällä ja äidillä on oikeus omiin ihmissuhteisiin.
Itse olen koko ikäni "omistellut"vanhempiani, mutta itselle olen suonut täyden vapauden. Erään ystävän rehellinen mutta ystävällinen kommentti toi järkeä suhtautumiseeni, vaikkakin pitkään luulin heidän kärkkyvän perintöäni.
Aika tasoittaa myös tunteita!
..elämä, kolmekymmentä vuotta sentään takana ja jos nyt oma isä on vanhoilla päivillään uuden naisen löytänyt niin on typerääkin olettaa että saisit jonkin erityisen paikan pojan sydämeen.kun on omakin äiti varmasti ja on muitakin naisia saattanut olla isällään ennen sua niin sä et enää liikuta sitä.
anna pojan olla, aina ei tarvi olla tekopyhä ja esittämässä kohteliasta.