Ura vai suhde

Itse olen valinnut väitöskirjan, jota parhaillaan teenkin. Puoliso haluaa, että muuttaisimme ulkomaille, mikä meillä onkin ollut tavoitteena jo joitakin vuosia. Toisaalta uskon että väitöskirjaprojekti tai sen jälkeinen aika valmistuneena oman alani tohtorina tarjoaa paremmat mahdollisuudet lähteäkin ulkomaille tuottaviin ja mielenkiintoisiin hommiin. Tämän puolisoni kyllä ymmärtääkin ja toistaiseksi kaikki on hyvin. Toivotaan että vielä nämä muutamat vuodet jaksaa odottaa... olen toisaalta ajatellut, että jos nyt en tee väikkäriä, en tule tekemään sitä myöhemmin (elämäntilanne voi vaikeuttaa, mahdolliset lapset yms.) eikä välttämättä tarjota enää mahdollisuuttakaan. Väikkäri pitää silloin tehdä kun mahdollisuus tarjotaan ja intoa siihen on. Jos puoliso ei sitä kestä, niin sitten ei voi mitään. Ihmissuhteita löytyy kyllä uusia; unelman toteutusmahdollisuuksia ei välttämättä tarjota kahdesti.

Kertomaasi enempää tilannettasi ja suhdettanne miehesi kanssa tuntematta: todennäköisesti tulet katumaan, jos hylkäät jo toteutumassa olevat haaveesi ja sen sijaan lähdet johonkin korpeen paleltumaan henkisesti kuoliaaksi.

et viihdy koti äitinä,niin siiten ura.

Mikäli sinun menestymisesi on miehellesi liian kova pala,niin ei sinulla liene juurikaan vaihtoehtoja.

Kirjoituksestasi ei käynyt ilmi onko kuviossa mukana lapsia eikä myöskään miehesi työ tilanne.

Itse en panisi pahakseni vaikka joutuisinkin avokkini työn\tulevaisuuden suunnitelmien takia vaihtamaan maisemaa.

Kyse on sinun tulevaisuudestasi.Mieti tarkoin haluatko tehdä kompromissin joka määrää loppuelämäsi suunnan.

suhde...jos edes mietit tollasta niin oletkohan oikeessa suhteessa?

Vaikea päätös. Toisaalta helppo. Kummasta saat enemmän elämääsi sisältöä: hyvästä parisuhteesta miehesi ja mahdollisesti lastesi kanssa, vai hatusta, miekasta, paperista ja tunteesta, että olet sentään tohtori? Mieti tarkkaan.

Itse aloitin viime syksynä jatko-opinnot yliopistolla kymmenen vuoden työnteon jälkeen. Perhe jäi ulkomaille, missä olemme asuneet viidettä vuotta. Onnistuu se jatkotyö myöhemminkin. Meillä tosin vaimo sanoi liittomme irti viisi päivää sitten. Se oli kyllä käsitellyt tämän asian mielessään jo kauan sitten; tajusin sen kyllä.

Mieti vielä tarkkaan, ja yritä saada rauhallinen, asiallinen keskustelu miehesi kanssa vaikka mukavan ravintolaillan päätteeksi, jälkiruokaa odotellessa. Ja ajattele kaikki vaihtoehdot.

Tietysti, tuleehan noita miehiä ja naisiakin, mutta onko se todella sen arvoista?
Minulla se ei ollut - menetin kaiken.

että täällä keskustelupalstoilla pyörisi oikeasti lähes tohtorisihmisiä! Samaan syssyyn menee seksikysymykset 14v. pojilta ja tytöiltä, onko riittävän iso? Mitä teen kun oon ihastunut?

Oma vinkkini alkuperäiselle on, että jätä se mies vai haluatko porofarmariksi.

ps. Olen 15v. Henkisesti en sitäkään.

NÄyttää siltä nimittäin, että miehesi on jo päättänyt asian puolestansa eli hän on lähdössä. Joko hän pitää täysin varmana, että sinä lähdet perässä ja hylkäät omat haaveesi hänen takiaan tai sitten hän ei pidä suhdettanne sen arvoisena, että ottaisi sinut huomioon ja lähtee vaan sinne pohjoseen. Veikkaan jälkimmäistä.

Nyt on hyvä tilaisuus arvottaa itsensä ja haaveensa korkealle.

Tee sitä missä tilassa haluat nähdä itsesi 10 vuoden päästä. Ja ennen kaikkea ratkaisu kannattaa tehdä sillä periaatteella, että kuvittelet 5 vuoden päästä olevasi eronnut tästä miehestä ja miten ratkaisisit tilanteen jos vielä pääsisit menneisyyteen tähän samaan tilanteeseen.

Miehiä saa kyllä lisää ja semmosiakin, joille olet yhtä tärkeä kuin mies itse. Opintojen jättäminen harmittaisi takuu varmasti vielä haudassakin, mutta miehen jättäminen ei varmasti harmita.

Hei!
Itse valitsin opiskelun ja pyrin kohti unelmiani. Avioliittoasioita kerkiää myöhemmin. Häntä on ikävä, mutta aika parantaa. Olen nuori enkä halunnut, että jossakin elämäni vaiheessa alkaisin murehtimaan sitä, miksi en toteuttanutkaan unelmiani silloin kun siihen oli mahdollisuus.