Luin tuossa jostain vanhasta Perhe-lehdestä lukijan kirjoittaman narinan siitä, miten miehen uskottomuus on satuttanut koko perhettä. Ja varmasti onkin. Mutta jos 7-vuotias itkee äidin puolesta kun isi petti, ja sitä nuorempi toistelee äidin kertoman mukaan vain "äiti parka, äiti parka" niin LAPSILLE ON KERROTTU LIIKAA. Eron yksityiskohtaiset syyt, kummankaan vanhemman yöjuoksut tai muut eivät kuulu lapsille, varsinkaan pienille sellaisille! Samassa jutussa äiti kertoi lasten surreen sitä mihin he muuttavat kun eivät enää saa asua isin luona ja niin edelleen.
Kyllähän se sydäntä riipii, puolison uskottomuus, mutta LAPSI EI OLE KUUNTELIJASI siinä tilateessa! Lasten kuullen ei myöskään murehdita eroon liittyviä rahavaikeuksia tai asunnon puutetta, koska esimerkiksi seitsemänvuotias on loistavassa iässä ottaakseen kaikki nämä maailman murheet kantaakseen. Vaikka puoliso olisi mielestäsi kuinka alhainen petturi tahansa, sinä olet lapsellesi vielä alhaisempi jos pyrit saamaan hänet omaan leiriisi puhumalla pahaa (edes aiheellista sellaista) toisesta vanhemmasta. Tietysti tietyt tosiasiat täytyy selittää, jos äiti ja isä ei enää toisiaan rakasta ja aikanaan rakastavat toista miestä/naista, mutta ihan oikeasti, miettikää mitä lasten kuullen suustanne päästätte...
Eron yksityiskohtaiset syyt eivät kuulu lapsille!
0
411
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2444268Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1202724Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412482Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?841519Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161466- 481199
- 781117
- 45986
- 59983
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En173965