Viestiin vastaaminen, kohteliasta

Onko liikaa vaadittu, että viestiin vastataan vaikkapa, ei kiitos tällä kertaa, jos ei ole aikaa viestitellä, on jo löytänyt etsimänsä tai viestin lähettänyt ei muuten vaan kiinnosta.

Tämä kysymys etenkin naisille, eivät tunnu vaivautuvan tuohon pieneen kohteliaisuuteen.
404669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Ihan samaa voisi kysyä miehiltä.

Tämä taitaa olla ikuinen keskustelunaihe, eikä taida siitä muuksi
muuttua. :)

Äänestä
  • Minusta ei ole pakko vastata, jos profiilissa selvästi kertoo mitä hakee ja se joka kirjoittaa tietää jo kirjoittaessaan, että turhaan kirjoittaa, kun ei vastaa toisen odotuksiin: esim. jos kertoo etsivänsä seuraa pääkaupunkiseudulta, niin turhaa on lappalaisen kirjoitella. Tai jos joku haluaa perustaa perheen ja lisäätyä ja toisella on jo lapsikiintiönsä täynnä ja tämäkin jo kerrottua, miksi täytyy kaiken maailman puupäille vielä vastailla?

    Äänestä

  • On joskus kirjoitti:

    Minusta ei ole pakko vastata, jos profiilissa selvästi kertoo mitä hakee ja se joka kirjoittaa tietää jo kirjoittaessaan, että turhaan kirjoittaa, kun ei vastaa toisen odotuksiin: esim. jos kertoo etsivänsä seuraa pääkaupunkiseudulta, niin turhaa on lappalaisen kirjoitella. Tai jos joku haluaa perustaa perheen ja lisäätyä ja toisella on jo lapsikiintiönsä täynnä ja tämäkin jo kerrottua, miksi täytyy kaiken maailman puupäille vielä vastailla?

    kyse puupäistä? En huomannut..

    Profiilit ovat toisilla kirjaimellisesti otettavia, toisilla eivät. Mistäs noista etukäteen tietää??

    Ajatteleeko kaikki naiset noin kuin sinä siinä olisi kyllä hyvä syy miksi niitä vastauksia ei tule naisilta.
    Miksi tosiaan vastata kun kohteliasta ei nykyään enää ymmärrä
    Miekään en ennää vastaloi jos on pitemmästi matkaa kuin kilometr ja jos sattuu lapsiakin sattuu ollee kun mie nimeommaa oon sanonu että toisten lapsiloi en ala hoitamaa vaikka itse lapsirakas oonkin.
    Ja sitten jos ne halluu vielä perettäkkin perustaa, sus siunakkooo millasii ajatuksii.
    Mie oon aina terottanu että opettele ensin lukemaan ja sitten vasta kalastaa.
    Oon tuolla huollossa sanonu kaikille miehille kun tulevat sinne valittaa kun on muksuja siunaantunnu ja ero sitten kuitennii tullonna että opettelee ensin kortongin päälle asetteluohjeet ja tulloo vasta sitten tänne valittammaan
    En niillekkä puhua pukahtunno sannaakaan kun ovat niin puupäöitä etteivät tajua mittee..
    Ihmettelen vaan aiona että mikseivät oo jo häipynnä vaan istuksesivat vielä kuin pökkelöt siinä tuolella.
    Kysyn vaan miksi miksi??

    Äänestä

  • aloituksessa kirjoitti:

    kyse puupäistä? En huomannut..

    Profiilit ovat toisilla kirjaimellisesti otettavia, toisilla eivät. Mistäs noista etukäteen tietää??

    Aloittaja ei osaa vastata minulle ,mikä lie MOLOKKIO

    Äänestä

  • aloituksessa kirjoitti:

    Aloittaja ei osaa vastata minulle ,mikä lie MOLOKKIO

    Copycat-tumputtaja...

    Äänestä

  • aloituksessa kirjoitti:

    Copycat-tumputtaja...

    Onko itsekseen puhuminen muotia?

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Onko itsekseen puhuminen muotia?

    toisten nimmareilla vastailun?
    Toivottavasti.

    Äänestä

vastaan, että kun niitä viestejä tulee niin paljon, niin niitä vaan ei yksinkertaisesti kykene sillä tavalla läpikäymään, että saisi jokaiseen jotakin vastattua. Esim. itse oikein tein päätöksen, että nyt kesälomalla käytän tähän nettideittailuun aikaa ja tein kuvallisen profiiliin. Niin aivan helposti olisin voinut kahden viikon ajan kaiket päivät vain vastailla kaiken maailman viesteihin! Kannattaa miettiä, jos ihminen on esim. töissä, niin mitenhän hänellä olis tähän aikaa, kun lomalaiselta meinas kunto loppua. Siinä välissä olis kuitenkin tarkoitus yrittää ihan oikeastikin kirjoitella ja jopa tavata niiden muutaman kanssa, jotka itseä kiinnostaa. Helposti kävis niin, että jos alkaa noita kohteliaisuusviestejä kirjoittelemaan, on jo aivan väsyneenä koneen ääressa eikä meinaa millään jaksaa kirjoittaa sille oikeasti kiinnostavalle. Tätä en todella halua, joten on aivan selvää, että käytän sen nettiaikani niihin kiinnostaviin, enkä niihin ei-kiinnostaviin. Homma sentään hieman rauhoittui, kun laitoin flirtin eston. Flirttitoiminto on täysin turha riesa.

Ekan pari viikkoa jaksoin siis yrittää kirjoittaa kohteliaisuusviestejä, mutta nyt oon jo niihin niin väsynyt ja haluan ehtiä tehdä päivässä muutakin, niin enää kirjoitan vain ns. oikeita viestejä. Piste.

Äänestä
  • noita viestejä noin paljon kuin kuvailet. Silloin kyse lienee jostain muusta..

    Äänestä

  • Oli kiva että sulla oli aikaa kirjoittaa tuo viesti se varmastai antoi hyvän kuvan miten sinä näet ja mitä kokemuksia sinulla on viesteistä.
    Noista 'Kaiken maailman viesteistä' en usko oikasti että kukaan täällä kirjoittaneista on tarkoittanut noita viestejä vaan niitä joihin on ehkä panostettu ainakin jonkin verran enemmän ja joista huomaa että viesti on tosiaan tarkoiteetu niin että joku odottaa vastausta siihen. edes sitä ei kiitos vastausta.
    On ymmärettävää ettet halua panostaa kuin itseäsi kiinnostaviin viesteihin ajankäyttösi vuoksi ja koska oletan että näitä tarkoittamiani viestejä on tullut sinulle ehk jopa satoja tai enemmän tai kymmeniä ihan miten vaan.
    Ehkä kuitenkin pitäisi nähdä myös miestennäkökulma asiaan ja miettiä miltä tuntuisi jos kirjoitat näitä sinun mainitsemiasi 'Kaiken maailman viestejä' naisille ehkä toivoen että juuri sinä olisit se mitä haetaan niin vasatuksien ollessa ehkä prosentti tai ei ollenkaan niin ajatukset saattavat olla sellaisia kuin täällä on nähty.
    Sehän on vaan hyvä teidän naisten kannalta kun pystyy raakkaamaan heti 98 % vaan ihan sillä perusteella ettei jaksa kiinnostaa.
    Jotkut miehetkin varmaan olisi tyytyväisiä jos heillä olisi sama tilanne.
    Jos se ole paljon vaadittu niin nitä vastauksia voisi ainakin lisätä jos ei muuta.
    Vai onko niin ettei nainen voi kirjoittaa vastausta ilman että tuntee että tuo se on se elämän mies. Se nyt joka tapauksessa kuulostaa siltä kun teidän kommenteja lukee miksi ei vastata.
    JOs miehet rehellisesti kirjoittaisivat että mitenkä on saanu vastauksia eikä höystäisi sitä jollain ihmeasioilla niin muutkin miehet voisivat saada oikeanlaisen kuvan siitä miten muille miehille on vastattu. Tietysti ne miehet joille on vastattu eivät todennäköisesti korvaansa lotkauta tähän asiaan, miksi niin tekisivät eihän heillä sitä ongelmaa ole.
    Ongelma on silti olemassa ja siksi täälä siitä puhutaan
    En minäkään jaksaisi tätä enää vatvoa ja vaikka en itse usko nettideitin voimaan, koska naisten kiinnostus tähän suhteiden luomiseen on ollut lähinnä ala-arvoista
    Tämä ongelma on ollut kokoajan niin kauan kuin minä tiedä ja ei tule muuttumaan jos ihmiset ei ole avoimempia ja ennekaikkea rehellisiä miten on mennyt.
    Sinä olit rehellinen mielestäni hyvä niin, antaako se hyvän vai huonon kuvan sinusta, nin sillä ei ole merkitystä.
    Joka kerta kun lausut mielipiteesi olet aina arvostelun alla misää tahansa joten miksei myös täällä.
    Netissä se vaan on paljon helpompaa arvostella koska ei tarvitse olla kasvoillaan vastuussa siitä mitä puhuu.
    Puhuminen on silti aionoa juttu miten ongelmat selvitetään.
    Naiset on täällä ihan hyvin ottaneet kantaa asioihin, miksi eivät ole samanlaisia nettideiteissä, minulla ei ole vastausta siihen, ehkä jollakin toisella on vastaus ja tietysti olisi kiva kuulla se.
    Kumpi teidän mielestä on syy: se että naiset on liian passiivisia vai miehet liian aktiivisia
    Voisin kuvitella että miesten passivoituminen johtaisi naisten aktivoitumiseen, mutta täällähän onkin naisten markkinat joten ei taida toteutua.
    Itse aion jäädä passiiviseksi jo ihan siitä syystä ettei minulla ole aikaa kirjoittaa niitä satoja kirjeitä jotka te naiset sitten saatte ja johonka yhteenkään ei tule edes sitä 'kaiken maailman viestiä'
    Miksi niin tekisin en miksikään, onhan se jo nähty mistä naiset on tehty.
    Kuitenkin toivon että sinun kohdaalasi tulee olemaan ne hetket mistä olet aina haaveillut ja saat sen kaiken mitä halajat.
    Kaikille ei ikävä kyllä tule niin käymään, mutta onhan se hyvä että edes jollekulle
    niin ja PISTE

    Äänestä

  • Jos viestejä kerran tulee niin paljon, niin miksi sitä profiilia sitten pidetään esillä.

    Kannattaisi miettiä vakavasti profiilin "lepuuttamista" jos on löytänyt riittävästi potentiaalisia viestittely kumppaneita.
    Näin niiden "turhien vastausten kirjoittelun voi välttää. YKSINKERTAISTA

    Äänestä

  • Onko liikaa vaadittu kirjoitti:

    Jos viestejä kerran tulee niin paljon, niin miksi sitä profiilia sitten pidetään esillä.

    Kannattaisi miettiä vakavasti profiilin "lepuuttamista" jos on löytänyt riittävästi potentiaalisia viestittely kumppaneita.
    Näin niiden "turhien vastausten kirjoittelun voi välttää. YKSINKERTAISTA

    mitä siitä nyt tulisi jos se 7986 mies onkin se oikea.
    Luetaan viestit jos luetaan vastataan jos siltä sattuu tuntumaan
    siis jos tuntuu ettei tarvite kuin sille yhdelle kirjoittaa
    Naisethan haluaa etsiä sokkona miestä pelkkien tuntemusten perusteella valita oikein ei siinä kohteliaisuudella ole mitään tilaa.

    Äänestä

  • Että edelleenkin vastailen kiitos ei -viestejä jaksamiseni mukaan, mutta jos esim. olen illalla sen aikaa online, että kirjoitan jollekin kiinnostavalle pitkän viestin, niin sen aikana on voinut tulla kolme viestiä ja kun jo sen yhden pitkän kirjoittaminen on ihan työtä, niin voin kertoa, etten jaksa noihin ainakaan siinä yhteydessä vastata.

    Eräs riesa, muttei paha, on se, että jotkut alkaa jankkaamaan sitä syytä. Tätä ei ole kuitenkaan niin paljoa, etteikö sen pelossa voisi vastailla kiitos ei.

    Yksi pointti on myös se, että usein se toinen voi olla jollain tavalla kiinnostava, mutta en halua alkaa samaan aikaan monen kanssa kirjoittelemaan. Silloin tuntuu aika tyhmälle vastata kiitos ei, koska oikeasti tuntee, että kiitos kyllä, mutta ehkä myöhemmin.

    Äänestä

  • edellisen kirjoittaja kirjoitti:

    Että edelleenkin vastailen kiitos ei -viestejä jaksamiseni mukaan, mutta jos esim. olen illalla sen aikaa online, että kirjoitan jollekin kiinnostavalle pitkän viestin, niin sen aikana on voinut tulla kolme viestiä ja kun jo sen yhden pitkän kirjoittaminen on ihan työtä, niin voin kertoa, etten jaksa noihin ainakaan siinä yhteydessä vastata.

    Eräs riesa, muttei paha, on se, että jotkut alkaa jankkaamaan sitä syytä. Tätä ei ole kuitenkaan niin paljoa, etteikö sen pelossa voisi vastailla kiitos ei.

    Yksi pointti on myös se, että usein se toinen voi olla jollain tavalla kiinnostava, mutta en halua alkaa samaan aikaan monen kanssa kirjoittelemaan. Silloin tuntuu aika tyhmälle vastata kiitos ei, koska oikeasti tuntee, että kiitos kyllä, mutta ehkä myöhemmin.

    siis jos joku alkaa tivaa syytä ja et halua vastata niin ei sellaisiin tarvitse ottaa mitään kantaa, Tämä vastaamattomuus pitää olla yksi juttu ja tämä toinen toinen asia.
    Et ainakaan minun silmissä tule yhtään huonommaksi naiseksi olematta osallistumatta siihen mainitsemaasi *riesaasi'
    Ei sitä tarvitse pelätä että 'riesa' toisi ongelmia viesteihin, niihin on se sama ratkaisu
    silloin ei tarvitse vastata. Ne on jo saanut jo vastauksesi ei sitä kahta kertaa tarvitse antaa.
    Niin se että on useita kiinnostavia henkilöitä tekee asian kyllä vaikeaksi
    sanoisin että sinä itsehän teet päätöksen kenen kanssa haluat kommunikoida
    Mutta etkö jo silloin menetä mahdollisuuden sen toisen kirjoittajan kanssa kun et vastaa siihen viestiin.
    Joten eikö se ole silloin sama kun vastaisit 'ei kiitos'
    Ihminen tekee valintoja kokoajan ja on itse niistä vastuussa.
    Siltikin tässä on edelleenkin kyse vain kohteliaisuudesta ja tehdä toiselle olo mukavaksi saadessa palaute viestistä.
    ei se tarkoita etteikö se mahdollisuus minkä nyt menetit vastaamalla ei kiitos voisi tulla vastaan myöhemmin. Et ole sanonut hänelle että et ole kiinnostunut vaan että 'Ei kiitos'
    Toivottavasti huomaatte eron.
    Kukin mies tietysti tekee omat päätelmänsä tästä
    Yksi vastaus riittää jos kerran ei kiinnosta.
    Vastaus saatan palata asiaan on hyvä mutta miesten kärsimättömyys pilaa sen joten en usko että kannattaa.

    Äänestä

että kohteliaisuuteen kuuluu vastata viestiin ja näin ainakin itse teen.
Jos toinen ei kiinnosta niin kohteliaasti vaan et ei kiitos tmv.

Ja jos viestiä paljon niin ei siinä aikaa mee kun näpyttelee saman viestin niille jotka eivät kiinnosta.
No selityksiähän riittää vaikka kuinka, eikö ;)

Kyllä näin naisena olen jäänyt ilman vastausta aika monta kertaa ja sitä hieman odottaa että tuleeko vai ei ja pettyykin kun mitään ei kuulu.
Niin ei voi yleistää että vain naiset jättävät vastaamatta.

Vastatkaa ei se kauaa vie aikaa ja hyvää lämmintä kesää kaikille.

Äänestä

Kaikki asialliset viestittelijät saavat vastauksen - mutta vain yhden. En vastaa jatkokysymyksiin, -toivotuksiin enkä haistatteluihin.

Vastaamatta jää myös, jos viestittelijä on seksiä etsivä varattu mies tai muuten täysin toisenlainen kuin profiilissani etsin. Haluaa esimerkiksi perustaa perheen, kun itse en sitä halua, tai on huomattavasti vanhempi tai nuorempi (ei, en halua nuorelle miehelle seksiopettajaksi enkä isäni ikäiselle iltojen iloksi). Niin ikään kolmen sanan viestit yhdistettynä lähes tyhjään profiiliin jäävät vaille huomiota.

Äänestä
  • Ikävää jos haistatteluja tulee se on nyt vaan joillekkin keino selviytyä torjunnasta.
    Ei tietenkään viestiin joka on ulos arvostuksesta siis asiallisesta niin jokainen voi miettiä onko syytä vastata, Nyt ollan puhuttu niistä asiallisista ja ei kukaan voi odottaa toiselta lisää kirjeitä jos sanotaan että ei kiitos, mutta se osoittaa että että hänet on huomattu ja tekee silti hyvän mielen vaikkei sillä kertaa ollutkaan muuta sanottavaa. Jos joku lyö päätään seinään niin ei varmasti kukaan odota että niihin pitäisi jotenkin vastata tai jos odottaa niin sehä on heidän murhe eikä vastaajan.
    Toisaalta et voi koskaan arvioida reaktioita etukäteen, silti pitäisi toimia niinkuin elävässäkin elämässä eli jos ette tervehdi muuallakaan niin miksi täällä sitten tai toisinpäin Jos on kyrpä täällä niin on sitten kyrpä muuallakin.
    Myöskin tämä koskee miehiä siis vastauksen antaminen. Ei naisetkaan ole kohteliaita jos ei miehetkään siis se on molemminpuolista ei yksipuolista
    Minun pyyntö onkin siis olkaa kohteliaita mutta rehellisiä vastauksissa
    ei tarvitse olla pitkä vastaus.
    Tylyys on ikävää mutta totta, parempi sekin kuin ilman sitä.
    Ei se tee teistä naisista huonompia kun vastaatte 'tylysti'
    selkeä vastaus parempi kuin vastaus joka kertoo teistä, miksi olette tyly.
    Selkeä vastaus ei anna jalansijaa muille ajatuksille ja eivät myöskään palaa uusintaviestin kanssa. Mutta ei tietenkään samalle henkilölle tarvitse vastata toiseen kertaan riittää että vastaus on ytimekäs eli selkeä .
    Niin se ei vaadi paljon aikaa mutta kertoo että ainakin yksi nainen osaa puhua ja kertoa mitä hakee.
    Sehän on tietysti toinen juttu jos ei osaa puhua.
    Tuli tietysti mieleen että ujous voi olla syynä myös.
    Kertokaa nyt oikeesti minulle onko naisilla paljon viestejä mistä tulee paha olla?
    Eikö muka muualla tule sitä?

    Joka tapauksessa vastaus on parempi kuin ilman ja tietenkin poissuljetut ne ei asialliset viestit.
    Jos minä saisin viestejä vaikka tuhat, mitä ei tietenkään tapahdu, mutta lukisin kaikki läpi, raakkaisin ne viestit mitkä on alle normaalin käytöksen tason enkä vastaisi heille tyyliin "Herra on varmasti hyvapäinen ja miellyttävä persoona, mutta en ole hakemassa viestissäsi ilmoittamaa asiaa joka liittyi jotenkin johonkin intiimeille alueille suunnatusta huomiosta.Etsin aivan muuta ja toivon että ymmärrätte etten voisi alkaa tälläistä pelinpitoa myöskään ihmisen kanssa joka on niin sanotusti naimisissa jo, ehkä saattte jostain muualta seuraa itsellenne. Joten ei kiitos" En vastaisi näin koska viestin kirjoittaja ei ollut asiallinen ja kertoen siis minulle että ei arvostaisi minua.
    No näiden raakkausten jälkeen katsoisin onko muita 'kaiken maailman viestejä'

    Sitten jäisi jäljelle ne viestit mihin pitäisi jotain vastata. Varmaankin pystyisin kirjoittamaan samalla kun juon kahvia niin ehkä pariinsataan kirjeeseen mitkä ei vaan kiinnosta.
    pari iltaa menisi vastausten tekemisessä.
    Ottaisin ehkä 10 tarkempaan käsittelyyn koska profiilit ja kirjeet kertoo vielä aika vähän todellisesta luonteesta
    Voisin kirjoitella näille miehille ja selvittää mitä heidän liikkuu ja ehkä toivoen että joku olisi joka saa polvet notkeiksi.
    Siis minä vaikka mies olenkin en siis pidä mitenkään mahdotomana vastata kirjeisiin ilman vaikeuksia.,
    Enkä pidä sitä mahdottoman myös muillekkaan
    En usko tarinoihin joissa ihminen sanoo että asialisia kirjeitä tulee niin ettei olohuoneeseen mahdu.
    Te ette ole tosissanne
    Tuhat kirjettä uskon mutta sen jälkeen kyllä pitäisi nähdä itse.
    kaksikymmentä helppo uskoa 100 kyllä 1000 kyllä enemmän kuin se taitaa olla ne vonkauskirjeet siinä mukana.
    Toisalta vastaamattomuus kertoo myös sen ettei naiset ole tosissan vaan hakevat jotain muuta kuin suhdetta se taas aiheuttaa sen ettei miehetkään ole tosissaan ja ainakin minun mielestä sen nettideittailun merkitys on mennyt silloin.
    Vastatkaa se on ainoa keino saada kuriin kaikki huono sen ympärillä

    Äänestä

  • noin onko kirjoitti:

    Ikävää jos haistatteluja tulee se on nyt vaan joillekkin keino selviytyä torjunnasta.

    Silloin, kun olin vielä kokemattomampi näissä hommissa, ajauduin pariin otteeseen vaihtelemaan jatkoviestejä ja vielä niitten jatkoviestejä. Näyttää siltä, että jotkut ei-kiitoksen saaneet miehet käyttävät tässä naisen kiltteyttä hyväkseen: vetoavat aina milloin mihinkin seikkaan, jotta viestittely jatkuisi. Sitten voikin jo esittää sen kysymyksen, että etkö sittenkin lähtis vähän mua piristämään, kun on toi avioelämä niin heikkoo... Ai että sellainen korpee.

    Äänestä

esim. "kiitos mutta ei kiitos" jollei vastapuoli kiinnosta.
Sellaisiakin tapauksia on useita jotka kyselee vielä että miksi ei kiinnosta, mikä profiilissa tökkii? Pitäisikö vielä vaivautua näihinkin vastaamaan kun kuvallisena niitä viestejä tulee muutenkin paljon.
Miettikää miehet mitä kirjoittelette viesteihinne. Ei vois vähempää kiinnostaa "mitä kuuluu", "miten menee" ym vastaavat hokemat.

Äänestä
  • Minusta olisi aika tylyä vastata jollekin Ei kiitos, kun toinen on kirjoittanut kokonaisen sivun. Mieluummin jätän vastaamatta. Profiili on voinut hiukan kiinnostaa, mutta jos saa flegmaattisen oloisen, kivireen vetämistä enteilevän vastauksen, niin vastaanko siihen sitten lyhyesti Ei kiitos. Kyllä toinen varmasti ymmärtää siitäkin, jos ei mitään kuulu.

    Äänestä

  • On joskus kirjoitti:

    Minusta olisi aika tylyä vastata jollekin Ei kiitos, kun toinen on kirjoittanut kokonaisen sivun. Mieluummin jätän vastaamatta. Profiili on voinut hiukan kiinnostaa, mutta jos saa flegmaattisen oloisen, kivireen vetämistä enteilevän vastauksen, niin vastaanko siihen sitten lyhyesti Ei kiitos. Kyllä toinen varmasti ymmärtää siitäkin, jos ei mitään kuulu.

    se on kuule sen miehen murhe ei sinun
    vastaus parempi kuin ilman vaikka tylykin sellainen
    ei me miehet voista ole tehty vaikka niin saattaa joku ajatella
    Mutta jopa miehetkin odottaa että viesti on mennyt perille ja huomioitu
    Kumma juttu vastaus poistaa ongelman

    Äänestä

Odotatko vastauksia kenties maksullisen treffipalstan kautta vai nettideittailetko yksityisesti? Minä olin tietämättäni epäkohtelias, kun en vastannut minulle tulleisiin sähköpostiviesteihin. Niihin vastatakseen tai ylipäänsä mitään kontaktia ottaakseen olisi pitänyt maksaa kymppejä. En ole vielä niin pitkällä, vasta-alkaja vasta.

Äänestä
  • Ei tietenkää ole tarpeellista maksa jos ei halua.
    Nämä kirjoitukset on perustuneet siihen tosia asiaan että naisten kyky vastata vaikka se olisi täysin mahdollista on ollut heikkoa ja vaikka on varmasti miehiä joilla tätä ongelmaa ei ole niin silti tämä on tullut esiin ettei naislla ole ollut kykyä sanoa mitä mieltä on
    Eikä se tule siitä että naisilla ei ole varaa maksaa deittailusta tai että ne saa jotain ihme viestejä vaan siitä ettei naisilla ole kykyä antaa palautetta.
    Paitsi pakotettuna. ja kyllä on tietysti poikkeuksia mutta yleisesti todettuna, mitä kirjoitteluun tulee.
    Nainen joka luulee olevansa tietämättään epäkohtelias on aika hyvä kuvaus myös siitä miten naisen aivot toimii. eli ei kovin hyvin.
    Mutta kyllä kai naisten aivot onkuitenkin jotenkin riittänyt seurustelun alkeisiin kun kerran täällä ollaan olemassa. Vai onko suurin osa tullut tietämättään raskaksi eivätkä nyt tiedä kuka se isä oikein on. En kai ole ollut epäkohtelias kun en tiedä isää, kysyn vaan.
    Älkää vastatko meileihin tehkää vaan niinkuin parhaaksi näette se on ihan sama
    mutta älkää sitten odottako mitään ylimaallista tapahtuvaksi.
    Minä varmaan olen sen verran vanhoillinen että olen luullut että suhteen luomiseen tarvitaan kaksi

    Keksikää mitä vaan ettei tarvitse vastailla se on a ja o
    Mä olen jotenkin naiviisti kuvitellut että naiset osaa keskustella
    ja että ne näkee asioiden yli, sen pääasian mutta taidan olla pahasti erehtynyt
    Oon kyllä sen verran nähnyt tätä nettideittailua että minä ainakin laitan kädet pystyyn
    Voitte touhuta ihan rauhassa mitä haluatte. Minua ette tule näkemään nettideiteissä ainakaan.
    Sääli sinänsä koska oikeasti luulin että siitä voisi seurata jotain hyvääkin.
    Olin kyllä väärässä, toisaalta toivoin että joku muuttuisi ajan kanssa mutta ei niin ei
    Yritin kuitenkin kun itsepäinen olen
    Hyvää onnea siellä deiteissä sitä te todella tarvitsette

    Äänestä

  • on näin kirjoitti:

    Ei tietenkää ole tarpeellista maksa jos ei halua.

    ymmärsinkö oikein, että väität että miehet eivät jätä vastaamatta viesteihin??

    Miehet OSAAVAT olla vastaamatta viesteihin, jos tämä tosiasia ei mahdu päähäsi,
    niin kertoo se jotain sinun ajattelukyvystäsi: eli et oikein osaa ajatella.

    blaah, blaah, blaah, mitä selität??? Ja HUOM!! En ole nyt tietämättäni epäkohtelias, vaan ihan tieten tahtoen. Voisit hiukan jäsentää tuota tekstiäsi paremmin, ja selkiinnytää sitä muutenkin. Mutta samapa tuo.

    Toivottavasti et ole itse sortunut liiallisiin kuvitelmiin itsestäsi ja ylimielisyyteen toisten suhteen, esim. ulkonäön kanssa?

    Ja kyllä naiset osaavat keskustella, mutta se ei tarkoita sitä, että he ovat VELVOLLISIA keskustelemaan kanssasi. Vai luuletko tätä joksikin seuralaispalveluksi?

    Äänestä

  • Paxu Vazakas kirjoitti:

    korjaan tuon virheen mitä yrität väittää.
    En ole väittänyt että miehet eivät jättäisi vastaamatta.
    Puhuttiin naisten vastaamatta jättämisestä, ei se tarkoita vielä että se olisi keskustelua tai seuranpitoa.
    Se että naiset eivät puhuneet siitä miesten vastaamatta jättämisestä ei luo oikeanlaista kuvaa tästä joten suuta saa aukoa muutenkin kuin vain kotona.
    Silloin tämä keskustelu saa rehellisen kuvan siitä mitä tämä vastaamattomuus tuo mukanaan.
    Minulla on se tosiasia päässä että naiset eivät vastaile aktiivisesti tarpeeksi jotta edes tietäisi ovatko he hengissä vai kirjoitetaanko vain johonkin tekstiä missä sitä ei kukaan saavuta. Kun se ensimmäinen vastaus tulee se kertoo heti paljon enemmän kuin ei vastausta ollenkaan.
    Kyse ei ole siitä etteikö miehet kestäisi vastaamattomuutta vaan sitä ettei yleensä koskaan saa vastausta.
    siis jos naiset lisää vastauksia edes 10 % niin halu kirjoitella heille lisääntyisi.
    Toisaalta naisethan saa jo muutenkin tarpeeksi viestejä, mutta se olisi kuitenkin ongelman ratkaisu.
    Jos miehet ei vastaile niin antakaa ihmeessä oma puolenne julki samaan tapaan kuin miehetkin.
    Uskon keskustelun voimaan vaikka et haluakkaan keskustella kanssani.
    Nyt ollaan puhuttu käytöstavoista eikä velvollisuuksista
    hyvä käytöstapa olisi että mahdollisimman moni viesti saisi sen vastauksen siis jos se viesti on hyvätapainen.
    Se olisi ainakin minulle ainoa oikea tapa.
    En pysty kenenkään oikeaksi mieltämää tapaa muuttamaan, en sinunkaan.
    Mutta olen yrittänyt ainakin tehdä asiaa tiettäväksi.
    En ole ylimielinen kenenkään suhteen ja pidän hyvänä asiana että on erilaisia näkemyksiä ja ihmisiä.
    Se että ensimmäiseen viestiin ei tavata vastata, ei minun mielestä ole mitään tekemistä ulkonäön tai minkään muunkaan paitsi käytöstavan suhteen.
    Ymmärrän ettei aina jaksa vastata viesteihin jotka ei edes kiinnosta, mutta itse ajan takaa sitä että edes vähäinenkin lisäys tai panostus edes joidenkin miesten viesteihin /naisten viesteihin lopettaisi nämäkin turhat keskutelut alkuunsa.
    En ole koskaan kuvitellut meneväni seuralaispalveluun, en tiedä miksi niin tekisin
    Ei kenelläkään ole edelleenkään velvollisuutta tehdä mitään deittipalstoilla olevien ihmisten suhteen.
    Saat todellakin jatkaa ihan niinkuin haluat toivottavasti tapasi tuottaa hyvät tulokset siihen mitä haluat.
    Itse siis perään vain niitä tapoja tässä ei muuta.
    Hyvä kuitenkin että tuot ilmi myös miesten vastaamattomuuden.
    Itsestäni voin sanoa ettei sellaista ensimmäistä viestiä tule, joka on asiallinen, että jättäisin vastaamatta, olin sitten kiireinen tai en.
    Tosin minullahan ei sitä ongelmaa ole koska ei ole mihin vastata
    No nyt ainakin sinä näytät olevan hengissä ja ilmeisesti deittipalstallakin ja se kävi se selväksi myöskin ettet voi vastata kun se maksaa.
    Sehän kuulostaa kuitenkin ihan syyltä sekin.

    Äänestä

  • puhumatonna kirjoitti:

    Minä EN OLE tuo henkilö, joka puhui maksuista.

    Toin esiin miestenkin vastaamattomuuden tasapuolisuuden vuoksi.
    Toki on ymmärrettävää, että minä en tiedä kuinka muut naiset vastaavat,
    etkä sinä tiedä kuinka miehet vastaavat ensimmäiseen viestiin.
    Ainakaan oletettavasti.

    Ja olen aiemmin maininnut, että se on mielestäni kohtelias tapa sanoa "Kiitos ei" ensimmäiseen viestiin, koska silloin asia tulee selväksi. Jos joku ei ehdi tai kehtaa, niin sille en voi mitään ja se on heidän asiansa, itse en kuulu mainittuihin ryhmiin.

    Tuskin tuo valituksesi kuitenkaan saa aikaan mitään vastausryöppyä sinulle...

    En odota vastausryöppyä, se nyt vaan ei ole mahdollista
    en usko sellaiseen.
    olen positiivisesti ajattelemaan pyrkivä ihminen ja odotan että tämä keskustelu voi jollekkin tuoda sellaisia juttuja mitkä auttaa tässä vastaamattomuudessa.
    Tottakai on hyvä tuoda se vastapuoli esiin
    emme tosiaan tiedä mikä on se totuus näissä asioissa mutta uskon sen olevan sen verran iso asia ihmisille että sitä voidaan sanoa ongelmaksi vaikka vain yhdeksi mutta katson että merkittäväksi sellaiseksi.
    Joten absoluuttisen totuuden tietämisellä ei ole merkitystä.
    Joillekin se on ongelma joillekkin ei, mutta ei se sillä ajattelulla poistu.
    Toivon tämän keskustelun saavan aivoja liikkeelle se on toivoni tässä jos se on liikaa vaadittu niin sitten ei voi mitään
    En kuulu enää niihin miehiin jotka odottaisi viestejä naisilta kuuluin joskus mutta en enää. En siksi että olisin varattu vaan siksi ettei kiinnosta enää.
    Tämä ongelma mistä on nyt puhuttu täyttää nämä keskustelut kun jotkut varmaan haluaisi puhua muustakin, siksi minä haluan tuoda esiin asioita että haluaisin muutoksen tapahtuvan ja mielummin parempaan suuntaan kuin hyvään.
    Mutta ei muutosta tapahdu jollemme itse siihen usko. En usko että minä pystyn muutoksen tekemään mutta uskon että puhumalla näistä asioista muutos tulee näkymään johonkin.
    tarpeeksi monta näkemystä niin saadaan kokonaisuus josta jokainen voi sitten ajatella oman versionsa.
    Nythän on tilanne ettei kukaan tiedä mikä?
    Hyvä että sinä vastaat vaikka se voi tuntua turhalta sinulle, mutta väitän ettei sille jolle vastaat.
    Ja hyvä ettet kuulu näihin ryhmiin missä ei vastata.
    Edelleen itse haluan sanoa että vastaaminen asiattomiin viesteihin ei mielestäni kuulu näiden täällä esitettyjen valitusten piiriin ettei kenelläkään tule väärää kuvaa tästä

    Äänestä

  • vähän kirjoitti:

    kyllähän niitä syitä tässäkin on esitetty, miksei vastata.
    Olet kaiketi lukenut ne.

    Uskoakseni varsinainen ongelman ydin piilee siinä, että
    vastaamattomuus herättää tunteen toisen ihmisen
    ylimielisyydestä tai vaan piittaamattomuudesta...
    Tämä saa aikaan erilaisia reaktioita ihmisissä, eikä suinkaan aina positiivisia.

    Vastauksen puute saattaa myös jättää tilanteen tavallaan auki, pidemmäksi aikaa kuin on silloin jos saa nopeasti viestin, jossa kerrotaan että "Kiitos mielenkiinnostanne, mutta ette tullut tällä kertaa valituksi".

    niin oikeastaan syyt vastaamattomuuteen ovat varmaankin tiedossa ne ratkaisut tässä on puuttunut ja toivon mukaan hyvät sellaiset.
    Olet kyllä oikeassa mitä sanoit ja juuri sen takia se olisi kaikkien netissä rakastaan etsiville parasta että saisivat sen vastauksen melko nopeasti ja yleensä joka tapauksessa.
    Tuota tuohon esimerkkiin en lisäisi mitään ylimääräistä, koska se niinkuin sanoit lisää vain torjunnan tunnetta ei lisää mahdollisuuksia edetä paremmin eteenpäin
    siis mielummin ilman mitään tunteita. eli Se Ei kiitos on paras
    jos joku haluaa antaa selvemmän kuvan viestissään tai lisäyksen sen pitää olla sellainen ettei se herätä mitään tunteita. Sen takia ettei loisi paineita lisää.
    Ei kiinnosta Ei kiitos tai en ehdi tai jotain tähän tyyliin niin paras
    Ilman vastausta keksitään itse vastaukset, joka ei tosiaankaan vastaa tarkoitusta.
    Minulla vastamattomuus ei herätä kuin tunteen että *just joo*
    Vastatut kirjeet toisivat enemmän varteenotettavia ihmisiä ja tarjontaa olisi vieläkin enemmän, mutta ihmiset oppisivat nopeammin löytämään sen oikeanlaisen ihmisen niinkuin pitäisikin, koska oppisivat minkälainen ihminen vetoaa heihin ja panostaisivat siihen. Nythän se on enemmänkin hakuammuntaa ja tulokset ovat laihat jos ei ollenkaan. Siis se olis kaikkien etu jos vastataan viesteihin.
    tämä siis olisi vain parannuskeino, koska osallahan tätä ongelmaa ei ole
    Onhan näillä palstoilla muitakin ongelmia niinkuin missä tahansa
    Tämä nyt vain on ollut mielestäni aika peruslaatua oleva juttu
    Kaikkihan voisi tietysti sopia ettei vastata jos ei kiinnosta, omasta mielestäni silti paras on se vastaus siltä ihmiseltä jolle huomio on osoitettu.
    eikä tietenkään vastaamattomuutta voi kokonaan poistaa mutta jos edes vähentää niin sekin on hyvä.
    On kutenkin hienoa kuulla että oikeasti joku siellä vastaakin vaikkei mitään suhteita luovaakaan mutta kuitenkin.
    Täysi kunnia siitä heille
    Itse olen pyrkinyt vastaamaan kaikille muille paitsi huijareille( siis aikaisemmin)
    mitä niitäkin ikävä kyllä liikkuu vaikka vähän täällä niistä puhutaan.
    En tosin ole suosinut lyhyitä vastauksia koska ne ei kerro mitään kenellekkään, vaikken sitä ole muilta odottanutkaan. naisille kyllä sopii lyhyt ja ytimekäs vastaus
    jos saa sanoa.
    Minä olen tyytväinen jos tämä saa aikaan vaikka 10 vastausta jollekkin miehelle tai naiselle. Tässä tapauksessa viestin napaisuudella ei ole merkitystä ne on ihan eri asia.
    Ehkä voimme keskustella niistä muista ongelmista sitten kun saamme ensin materiaalia mistä puhua eli kun alkaa puhuminen siitä kun naisia ei kiinnosta.
    No joo yrittäkää vastailla mahdollisuuksien mukaan, minulle ainakin tuli hyvä mieli teidän vastauksista, kiitos siitä
    niin muistakaa miehet on vaikeita nekin

    Äänestä

  • olen lukenut kirjoitti:

    Kirjoitat yhtä pötköä, kömpelöin lausein. Kuka jaksaa edes lukea tuollaista? En minä ainakaan. Yritä esittää asiasi nasevammin ja lyhyemmin, ja käytä kappalejakoa.

    Minullakaan ei aina ollut aikaa vastata jokaiselle, ihan mukavallekin. Nyt olen jo poistanut profiilini, kun olen tuntenut yhden söpöliinin jo usean viikon. Sellainen idea voisi auttaa viesteihin hukkuvaa naista, että kirjoittaisi pari vakiovastausta, toinen hyvin lyhyt, toinen pitempi, ja tallentaisi ne koneelleen ja kopioisi ne sieltä tarvittaessa. Siinä pitemmässä voisi vastata usein esitettyihin jälkikysymyksiin jo etukäteen. Voisi esimerkiksi listata syyt, jotka ovat yleensä johtaneet siihen, ettei joku profiili kiinnosta. Voisi samalla toivottaa onnea tulevaisuudessa, ja ehkä jopa antaa vinkkejä siitä, miten tehdä hyvä profiili. Se lyhyt viesti voisi olla niille, jotka ovat asiallisia, mutta tylsiä, ja joiden oma profiili on parisanainen.

    Äänestä

  • on tämä: kirjoitti:

    ensin kiitos siitä että vaivauduit ajaltasi tänne kirjoittamaan.
    Pyydän mitä nöyrimmästi anteeksi niiltä, jotka ovat tekstiäni täällä lukeneet. Ikävää että olen teille tämän kokemuksen suonut.
    En ole keskittynyt siihen miten kappalejako toimii vaan siihen miten saisin sen asian perille mistä täällä oli puhe. Huomaan kyllä ettei se ole mahdollista, niin ikävää kuin se onkin.
    Voitte minun puolesta jatkaa ihan niin kuin kukin parhaaksi näkee ei se minulta ole pois. Minähän en kuulu siihen ihmisjoukkoon joita se asia koskee.

    Olen joskus käyttänyt deittipalstaa ja huomannut sen vastaamattomuusilmiön silloin jo. Ja ei se siitä ole muuttunut.
    Toivoin kovasti että olisi mutta ei niin ei.
    Lyhyet vastaukset ja viestit on kaikkien hyve. Se on nähty.
    Ettei mene aikaa lukemiseen ja ymmärtämiseen. Olkoon niin tehän sen tiedätte mikä teille on parasta.
    Enkä minä ole mikään sanomaan teille miten teidän pitää toimia, mutta toinpahan kuitenkin oman näkemykseni esille
    Tekstini vuoksi se on ollut puuduttavaa, ikävää se on teidän kannalta ja vielä ikävämpää minun kannalta.
    Jos joku on ymmärtänyt ajatustani, siis sitä pääasiaa niin hyvä.
    Joka tapauksessa en tule vaivaamaan enää teitä tämän jälkeen joten ei muuta kuin onnea valitsemallanne saralla.
    Lyhyitä vastauksia minulta on turha pyytää, se on jonkun toisen homma
    Kertaan vielä ongelman ytimen.
    Ja se on VASTAAMATTOMUUS ei mikään muu
    Jos ongelma sinun mielestä ratkotaan kappalejaolla niin eikun onnea siihenkin

    toivotonta tämä on, se on totta

    Yksi toivo on kuitenkin minä en enää palaa tänne teille siitä pauhaamaan
    Sain kyllä kiintiöni täyteen
    Se joka haluaa tästä jatkaa niin toivotan mitä parhainta onnea
    Naiset ja miehet tasapuolisesti, tehkää niinkuin haluatte
    vastatkaa tai olkaa vastaamatta ihan teistä kiinni, mitä teette

    Äänestä

  • olen lukenut kirjoitti:

    niin oikeastaan syyt vastaamattomuuteen ovat varmaankin tiedossa ne ratkaisut tässä on puuttunut ja toivon mukaan hyvät sellaiset.
    Olet kyllä oikeassa mitä sanoit ja juuri sen takia se olisi kaikkien netissä rakastaan etsiville parasta että saisivat sen vastauksen melko nopeasti ja yleensä joka tapauksessa.
    Tuota tuohon esimerkkiin en lisäisi mitään ylimääräistä, koska se niinkuin sanoit lisää vain torjunnan tunnetta ei lisää mahdollisuuksia edetä paremmin eteenpäin
    siis mielummin ilman mitään tunteita. eli Se Ei kiitos on paras
    jos joku haluaa antaa selvemmän kuvan viestissään tai lisäyksen sen pitää olla sellainen ettei se herätä mitään tunteita. Sen takia ettei loisi paineita lisää.
    Ei kiinnosta Ei kiitos tai en ehdi tai jotain tähän tyyliin niin paras
    Ilman vastausta keksitään itse vastaukset, joka ei tosiaankaan vastaa tarkoitusta.
    Minulla vastamattomuus ei herätä kuin tunteen että *just joo*
    Vastatut kirjeet toisivat enemmän varteenotettavia ihmisiä ja tarjontaa olisi vieläkin enemmän, mutta ihmiset oppisivat nopeammin löytämään sen oikeanlaisen ihmisen niinkuin pitäisikin, koska oppisivat minkälainen ihminen vetoaa heihin ja panostaisivat siihen. Nythän se on enemmänkin hakuammuntaa ja tulokset ovat laihat jos ei ollenkaan. Siis se olis kaikkien etu jos vastataan viesteihin.
    tämä siis olisi vain parannuskeino, koska osallahan tätä ongelmaa ei ole
    Onhan näillä palstoilla muitakin ongelmia niinkuin missä tahansa
    Tämä nyt vain on ollut mielestäni aika peruslaatua oleva juttu
    Kaikkihan voisi tietysti sopia ettei vastata jos ei kiinnosta, omasta mielestäni silti paras on se vastaus siltä ihmiseltä jolle huomio on osoitettu.
    eikä tietenkään vastaamattomuutta voi kokonaan poistaa mutta jos edes vähentää niin sekin on hyvä.
    On kutenkin hienoa kuulla että oikeasti joku siellä vastaakin vaikkei mitään suhteita luovaakaan mutta kuitenkin.
    Täysi kunnia siitä heille
    Itse olen pyrkinyt vastaamaan kaikille muille paitsi huijareille( siis aikaisemmin)
    mitä niitäkin ikävä kyllä liikkuu vaikka vähän täällä niistä puhutaan.
    En tosin ole suosinut lyhyitä vastauksia koska ne ei kerro mitään kenellekkään, vaikken sitä ole muilta odottanutkaan. naisille kyllä sopii lyhyt ja ytimekäs vastaus
    jos saa sanoa.
    Minä olen tyytväinen jos tämä saa aikaan vaikka 10 vastausta jollekkin miehelle tai naiselle. Tässä tapauksessa viestin napaisuudella ei ole merkitystä ne on ihan eri asia.
    Ehkä voimme keskustella niistä muista ongelmista sitten kun saamme ensin materiaalia mistä puhua eli kun alkaa puhuminen siitä kun naisia ei kiinnosta.
    No joo yrittäkää vastailla mahdollisuuksien mukaan, minulle ainakin tuli hyvä mieli teidän vastauksista, kiitos siitä
    niin muistakaa miehet on vaikeita nekin

    jos vastaamattomuus tosiaan herättää sinussa vain tunteen että *just joo*,
    niin miksi kärvistelet täällä?? En usko tuota väitettäsi.
    Muista en tiedä, mutta itse lähetän viestit vain sellaisille, jotka vaikuttavat
    kiinnostavilta: totta kai se harmittaa jos tällainen ei vastaa. Mutta ei se ylitsepääsemätöntä ole.

    Olen muuten juuri nytkin jäänyt ilman vastausta ainakin yhdeltä mieheltä.
    Enkä usko että tämä aihe täällä muuttaa tätä toimintatapaa miksikään.
    Ja miksi oikeastaan pitäisi?
    Ihminenhän kertoo jotain itsestään sillä miten toimii. Täälläkin.

    Onnea etsintään, mistä sitten jatkossa haetkin.

    Äänestä

  • ja vain tämä kirjoitti:

    ensin kiitos siitä että vaivauduit ajaltasi tänne kirjoittamaan.
    Pyydän mitä nöyrimmästi anteeksi niiltä, jotka ovat tekstiäni täällä lukeneet. Ikävää että olen teille tämän kokemuksen suonut.
    En ole keskittynyt siihen miten kappalejako toimii vaan siihen miten saisin sen asian perille mistä täällä oli puhe. Huomaan kyllä ettei se ole mahdollista, niin ikävää kuin se onkin.
    Voitte minun puolesta jatkaa ihan niin kuin kukin parhaaksi näkee ei se minulta ole pois. Minähän en kuulu siihen ihmisjoukkoon joita se asia koskee.

    Olen joskus käyttänyt deittipalstaa ja huomannut sen vastaamattomuusilmiön silloin jo. Ja ei se siitä ole muuttunut.
    Toivoin kovasti että olisi mutta ei niin ei.
    Lyhyet vastaukset ja viestit on kaikkien hyve. Se on nähty.
    Ettei mene aikaa lukemiseen ja ymmärtämiseen. Olkoon niin tehän sen tiedätte mikä teille on parasta.
    Enkä minä ole mikään sanomaan teille miten teidän pitää toimia, mutta toinpahan kuitenkin oman näkemykseni esille
    Tekstini vuoksi se on ollut puuduttavaa, ikävää se on teidän kannalta ja vielä ikävämpää minun kannalta.
    Jos joku on ymmärtänyt ajatustani, siis sitä pääasiaa niin hyvä.
    Joka tapauksessa en tule vaivaamaan enää teitä tämän jälkeen joten ei muuta kuin onnea valitsemallanne saralla.
    Lyhyitä vastauksia minulta on turha pyytää, se on jonkun toisen homma
    Kertaan vielä ongelman ytimen.
    Ja se on VASTAAMATTOMUUS ei mikään muu
    Jos ongelma sinun mielestä ratkotaan kappalejaolla niin eikun onnea siihenkin

    toivotonta tämä on, se on totta

    Yksi toivo on kuitenkin minä en enää palaa tänne teille siitä pauhaamaan
    Sain kyllä kiintiöni täyteen
    Se joka haluaa tästä jatkaa niin toivotan mitä parhainta onnea
    Naiset ja miehet tasapuolisesti, tehkää niinkuin haluatte
    vastatkaa tai olkaa vastaamatta ihan teistä kiinni, mitä teette

    Sinulle ei vastata, koska varmaan kirjoitat naisillekin niin jäsentelemätöntä sanaripulia. Opettele ajattelemaan nasevammin, kirjoittamaan paremmin, niin ehkä naiset alkavat vastailla sinunkin viesteihisi. Ihan hyvällä tämän sanon.

    Äänestä

  • yksinkertaisemmin: kirjoitti:

    Sinulle ei vastata, koska varmaan kirjoitat naisillekin niin jäsentelemätöntä sanaripulia. Opettele ajattelemaan nasevammin, kirjoittamaan paremmin, niin ehkä naiset alkavat vastailla sinunkin viesteihisi. Ihan hyvällä tämän sanon.

    Ei ollut tarkoitus. Mutta ei sitä pidä niin herkkätunteinen olla, ettei kukaan saisi sanoa mitään. Tai jos olet sellainen, voit varautua loukkaantumaan päivittäin.

    Jos olisin ajatellut, että olet toivoton tyyppi, en olisi viitsinyt vastata sinulle. Vastasin. Huom.

    Äänestä

Ihan samaa voisi vaatia miehiltä. Vastaamattomuus ja annetaan olettaa, puhutaan muuta kuin teot on. Ärsyttävää, aikaa vievää ja masentavaa, kun kerta toisensa jälkeen paljastuu, että toinen onkin käytöstapoja omaavaton luuseri. Kaikista loukkaavinta on just toi, ettei riitä kanttia edes sanoa suoraan ettei kiinnosta. En voi ymmärtää mikä pelko tuollaisen käyttäytymisen taka on.

Äänestä
  • Hyvä että toit julki tuon
    Olen mies mutta minusta tuntuu ihan samalta ( siis naisten suhteen tässä tapauksessa) ja uskon että monesta muustakin miehestä tuntuu samalle.
    Ja todellakin uskon kun sanot että miehet voivat tehdä niin.
    Mutta olisiko liikaa vaadittu ettei yksikään nainen tekisi sitä.
    Minä uskon naisiin enemmän kuin miehiin
    Tarkoitan että jos miehiltä pyydettäisiin vastauksia enemmän se olisi lähinnä toivoton yritys.
    Kaikki olemme yksilöitä ja jokainen tekee kuin parhaaksi näkee.
    Jos menemme siihen että kun joku toinenkin niin tekee ei ole mitään keinoa parantaa asioita.
    Siis tottakai asia koskee kaikkia.
    Toivon mukaan nämä jotka eivät ole vastanneet tähän asti voisivat jatkossa niin tehdä, asiattomat poissulkien.
    Ajattelen oikeastaan vain sitä naisparkaa joka saa sen miehen jolla ei kykyä viedä asioita loppuun asti, tarkoitan että ei ole sitä kanttia sanoa miten asiat on ja vielä tehdä sen ihmismäisesti.

    Äänestä

Ei ole liikaa vaadittu, vastaan yleensä kaikille. Niillekin joiden taito ei riitä suomen kirjoittamiseen. Myös niille jotka tarjoavat seksiseuraa silloin kun en ole sitä etsimässä. Pieni vaiva, ei tarvitse sitten uudestaan kirjoitella.

Äänestä

Saan usein naisilta viestin, joka on hyvin lyhytsanainen - olet kiinnostava, sulla on hyvä juttu profiilissa, sinulla on hienot kuvat, näytätpä komealta, täällä on prinsessa, tai sitten joku muka hauska flirttihahmo.

Noista viesteistä ei kertakaikkiaan jaksa innostua. Jos nainen ei näe tuon enempää vaivaa tehdäkseen itsestään kiinnostavan, minäkään en näe syytä vastata.

Jos miehet lähettävät yhtä tylsiä viestejä, ymmärrän hyvin ettei niihin saa vastausta.

Äänestä
  • Sinä olet ainakin ihan selvästi nettiostoksilla siellä deitissäsi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Onko liikaa vaadittu kirjoitti:

Onko liikaa vaadittu, että viestiin vastataan vaikkapa, ei kiitos tällä kertaa, jos ei ole aikaa viestitellä, on jo löytänyt etsimänsä tai viestin lähettänyt ei muuten vaan kiinnosta.

Tämä kysymys etenkin naisille, eivät tunnu vaivautuvan tuohon pieneen kohteliaisuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu