Miksi ystävyys on niin monelle väline jonkin asian saavuttamiseksi? Pyydän anteeksi etukäteen vuodatustani, mutta sama ilmiö on nyt tullut vastaan niin moneen otteeseen, että alan menettää uskoni siihen, että jonkun kanssa voi oikeasti olla pyyteettömästi kavereita tai ystäviä. Nyt on pakko tilittää.
Tapaus yksi, jonkin aikaa sitten tutustuin ikäiseeni naiseen (olen siis itse päälle parikymppinen mies). Olimme samoista asioista kiinnostuneita, joten päädyimme viettämään aika paljon aikaa yhdessä kaupungilla ja muutenkin. Uskoin kuitenkin, että välillämme oli alusta asti selvää, että kumpikaan ei ole etsimässä suhdetta, vaan hyvää kaverisuhdetta ja harrastusseuraa.
Kuitenkin tämä kyseinen nainen lakkasi vastaamasta yhteydenottoihini, vaikka olikin vaikuttanut siltä, että ihan hyvissä merkeissä mennään ja hyvin tullaan juttuun. Lopulta sitten selvisi syyksi se, etten ollut tehnyt aloitetta ja nainen kyllästyi, ja ilmeisesti siirtyi seuraavaan. Tämä ei oikeastaan ollut ensimmäinen tapaus laatuaan. Alan ymmärtää miehiä ja naisia, jotka hakevat kaveriseuraa vain oman sukupuolen edustajista. Vaikka ei se ihan mun juttu vieläkään ole.
Sitten on tapaus numero kaksi: kundi, jonka olen tuntenut yli kymmenen vuotta. Kun kyseinen tapaus soittaa ja kyselee kuulumisia ja kutsuu vaikka kaljalle, voi erittäin hyvällä onnistumisprosentilla ennustaa, että seuraavana päivänä tämä jätkä pyytää lainaa. Ja sitten maksaa kun jaksaa. En oikeastaan käsitä, miksi niin pitkään taivuin siihen aneluun, mutta onneksi se on loppu nyt.
Tapaus numero kolme: miespuolinen kaverini, jonka suosikkiharrastuksia ovat omien ongelmiensa tilittäminen ja muiden puheen keskeyttely. Olen mielestäni erittäin hyvä kuuntelija, ja myös luotettava, joten alkuvaiheessa olin täysin valmis kuuntelemaan kaverin huolia ja pohtimaan hänen kanssaan ratkaisuja. Mutta kun erehdyin myöhemmin mainitsemaan eräästä asiasta, joka omassa elämässäni oli mennyt reisille, hänen vastauksensa oli tasoa "jaa" puheenaiheen vaihto.
Mikä helvetti näitä ihmisiä oikein riivaa? Tai mikä ihme mut ajaa tällaisten ihmisten kaveriksi? En voi käsittää, miksi aikuisiällä on niin tolkuttoman vaikeaa löytää rehellistä ja tasapuolista kaverisuhdetta, joka ei siis ole mikään romanssin esiaste vaan ihan puhdas kaveruus.
Kiitos ja anteeksi :)
Tapaus yksi, jonkin aikaa sitten tutustuin ikäiseeni naiseen (olen siis itse päälle parikymppinen mies). Olimme samoista asioista kiinnostuneita, joten päädyimme viettämään aika paljon aikaa yhdessä kaupungilla ja muutenkin. Uskoin kuitenkin, että välillämme oli alusta asti selvää, että kumpikaan ei ole etsimässä suhdetta, vaan hyvää kaverisuhdetta ja harrastusseuraa.
Kuitenkin tämä kyseinen nainen lakkasi vastaamasta yhteydenottoihini, vaikka olikin vaikuttanut siltä, että ihan hyvissä merkeissä mennään ja hyvin tullaan juttuun. Lopulta sitten selvisi syyksi se, etten ollut tehnyt aloitetta ja nainen kyllästyi, ja ilmeisesti siirtyi seuraavaan. Tämä ei oikeastaan ollut ensimmäinen tapaus laatuaan. Alan ymmärtää miehiä ja naisia, jotka hakevat kaveriseuraa vain oman sukupuolen edustajista. Vaikka ei se ihan mun juttu vieläkään ole.
Sitten on tapaus numero kaksi: kundi, jonka olen tuntenut yli kymmenen vuotta. Kun kyseinen tapaus soittaa ja kyselee kuulumisia ja kutsuu vaikka kaljalle, voi erittäin hyvällä onnistumisprosentilla ennustaa, että seuraavana päivänä tämä jätkä pyytää lainaa. Ja sitten maksaa kun jaksaa. En oikeastaan käsitä, miksi niin pitkään taivuin siihen aneluun, mutta onneksi se on loppu nyt.
Tapaus numero kolme: miespuolinen kaverini, jonka suosikkiharrastuksia ovat omien ongelmiensa tilittäminen ja muiden puheen keskeyttely. Olen mielestäni erittäin hyvä kuuntelija, ja myös luotettava, joten alkuvaiheessa olin täysin valmis kuuntelemaan kaverin huolia ja pohtimaan hänen kanssaan ratkaisuja. Mutta kun erehdyin myöhemmin mainitsemaan eräästä asiasta, joka omassa elämässäni oli mennyt reisille, hänen vastauksensa oli tasoa "jaa" puheenaiheen vaihto.
Mikä helvetti näitä ihmisiä oikein riivaa? Tai mikä ihme mut ajaa tällaisten ihmisten kaveriksi? En voi käsittää, miksi aikuisiällä on niin tolkuttoman vaikeaa löytää rehellistä ja tasapuolista kaverisuhdetta, joka ei siis ole mikään romanssin esiaste vaan ihan puhdas kaveruus.
Kiitos ja anteeksi :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nämä tapaukset kaksi ja kolme kuulostavat hyvin tutuilta omassa elämässäni, olen myös reilu parikymppinen mies ja on sitä elämässä tullut samanlaisia tilanteita, että esimerkiksi on eräs kaveri aina kanssani tekemisissä vain saadakseen rahaa lainalle tai muuta hyötyä, esim. kyydin kaupungille. Aina sama juttu, hän soittaa ja kysyy että voitaisko nähdä jne ja sitten ku tavataan, niin jonkin ajan päästä hän kyselee, että voisinko millään lainata rahaa. No kyllä hän on velkansa maksanut, mutta joskus rahojaan saa odottaakin viikkotolkulla.
Myös tälläinenkin tapaus oli, että kaveri soittaa ja pyytää keittämään kahvit, sitten hän tulee luokseni ja aika pian kahvin juonnin jälkeen hän pyytää kyytiä johonkin, siihenkin menin suostumaan liian usein, mutta kyllä oli hieno tunne, kun eräällä kerralla auto oli isomman vian takia päiväkausia huollossa, niin kaverin naama venähti, mutta hän saikin sitten jotai toista kautta kyydin.
Myös näitä tilittäjiäkin on ollut, mutta onneksi he ovat löytäneet uuden "likasangon".
Niin, en tiedä mikä siinä sitten on, että joskus tuntuu hankalalta löytää oikeita kavereita, ehkä itselläni ainakin syynä on liika kiltteys ja huono itsetunto. Mutta kyllä nykyään osaan vetää rajan siihen, milloin mua käytetään hyväksi ja milloin ei, kiitos näiden huonojen kokemusten :D
(- Hymyilittää tuo aloittajan lopetus: kiitos ja anteeksi!)
Olen itse nainen ja aivan samoja ajatuksia on herännyt minullakin. Minulla oli lapsena vain poikia ystävinäni enkä koskaan oikein sitten kouluiässä kokenut oloani kotoisaksi tyttömäisissä ympyröissä, joista valitettavasti reilu kaveruus oli yleensähyvin kaukana.
Minun on helpompi keskustella miesten kanssa, tai ehkä kyse ei ole niinkään sukupuolesta vaan yksilöstä: jonkun kanssa on helppo olla ja puhua, jonkun kanssa ei. Oli mies tai nainen. Nuorena pahoitin monta kertaa mieleni, kun kaveruussuhteistani miehiin (ihan puhtaasti vain kavereita) yritettiin naisten juoruiluissa kehitellä jotakin arveluttavaa ja paheellistakin - liekö ollut tahallistakin kiusaamista minua kohtaan naisystävieni taholta? Se oli niin traumaattista oikeasti, etten uskaltanut enää liikuskella mieskaverin kanssa huhujen välttämiseksi. Hyvin surullista, koska olen ollut aikuisikäni nuoruuden kokemusteni jälkeen hyvin, hyvin yksin.
Miten se pelkkä ystävyys/kaveruus voikin olla joidenkin niin vaikea ymmärtää ja hyväksyä? Miksi kaikkeen yritetään väkisin ympätä joku outo seksisuhde-romanssi -vivahdus, vaikka väkisin?
Tuokin on niin tuttua: silloin otetaan yhteyttä ja ollaan niin kaveria, kun tarvitaan jotakin konkreettista apua tai henkistä tukea. Mutta yllätys onkin suuri, kun sitä apua ja tukea ei sitten vastavuoroisesti saakaan itse! Kyllä siinä väistämättä tuntee itsensä jollakin tasolla hyväksikäytetyksi. Itse en oikein jaksa noita yksipuolisia "ystävyyssuhteita" enää.
Miksi näin on, se on minullekin arvoitus!
Hyviä ystäviä on kovin vaikea löytää.
Ymmärrän täysin mistä kerroit. - Ei ole mitään syytä pyydellä anteeksi!