Kunpa kaikki autoilevat tajuaisivat ylinopeuden vaarat. Minä ainakin tajuan oikein hyvin ja en siis koskaan aja ylinopeutta, vaan enemmänkin alinopeutta. On yksi asia, mitä monikaan autoileva ei sisäistä ollenkaan ja se on tilannenopeus. Kun liikennemerkissä on vaikkapa 80 km/h, niin se ei tarkoita sitä, että sinun pitää ajaa aina tuota nopeutta oli keli tai olosuhteet millaiset tahansa. Autoillessa pitää olla aina sellainen ennakkoaavistus tilanteista. Otetaanpa yksi hyvä esimerkki.
Olet aikeissa kääntyä vasemmalle menevälle pikkutielle valtatieltä. Tuolle pikkutielle ei ole mitään ryhmityskaistaa. Vilkaiset peiliin ja näet , että takaasi tulla jyristää rekka-auto melko lähellä turvavälistä piittaamatta. Myös edestä tulee koko ajan autoja, joten et voi ilman pysähtymättä kääntyä vasemmalle. Nyt järki äkkiä toimimaan. Takaasi tuleva rekka törmää ja pukkaa sinut autoinesi varmasti toisia vastaantulevia päin, jos nyt aijot hiljentää ja pysähtyä. Päätät , ettet käännykkään uhkaavan tilanteen takia, vaan jatkat matkaa lisäämällä kaasua. Ajat eteenpäin niin kauan, kunnes kääntyy oikealle tie ja käännytkin sinne turvallisesti. Odotat, että jono menee ohi, palaat takaisinpäin ja käännyt nyt turvallisesti sinne vasemmalle oikealta puolelta. Vasta äskettäin sattui kuvatunlainen surkea tapaus 21.2.2004.
Nelihenkisen lapsiperheen auto oli tullut kaupungista päin. Perheen isä oli aikeissa kääntyä autollaan valtatieltä vasemmalle, mutta hän joutui vastaan tulevan liikenteen takia pysähtymään keskelle tietä. Takaa tulleen säiliöauton kuljettaja ei pitänyt turvaväliä edellä ajavaan vaan ajoi täysillä henkilöauton perään. Henkilöauto raahautui säiliöauton edellä vähän matkaa eteenpäin ja törmäsi sitten keula edellä päin toista henkilöautoa. Mitä opimme tästä ? Sitä, ettei kannata alkaa kääntyilemään, kun on joku pahuksen säiliöauto takana, eikä turvavälistä ole tietoakaan. Monesti joutuu puikkaamaan bussipysäkille tai jollekkin levikkeelle, kun nämä pahuksen rekat tulee uhkaamaan puskuriin kiinni.
Auto on ihan kevyesti hallittavissa kelissä kuin kelissä, kun vaan muistaa sen tilannenopeuden, joka ei todellakaan ole se liikennemerkin osoittama nopeus. Pääkallokeli tarkoittaa sitä, että vaikka liikennemerkissä olis 100 km/h, niin nopeus pitää olla vain 40 km/h.
Liikenteessä on lukemattomia tilanteita, jotka pitää vain oppia sisäistämään ja olla sellainen ennakkoaavistus. Esim. jos kapean kylätien laitaa kulkee pikkulapsia tai papparainen mopollaan, niin täytyy osata ajatella, että se pappa tai lapset voivat yht´äkkiä kääntyä eteesi. Kun minä näen tällaisen tilanteen, hiljennän vauhtia huomattavasti ja ohitan kaukaa hiljaisella nopeudella.
Perässä liian lähellä ajaminen on sellainen kuolemansynti, mitä 90 % autolla ajavista ei osaa sisäistää. Ei tarvita, kuin että hirvi hyppää auton eteen ja tulee lukkojarrutus. Silloin on taas perässäroikkuja perässäsi kuten aina.
On se kumma, vaikka iltasanomissa on tämän tästä kerrottu vakavista liikenneonnettomuuksista, niin jotkut eivät osaa ottaa oppia. Kaahataan ja ei välitetä mistään mitään. Itse en ole saanut yhtäkään liikennerikkomus sakkoa elämäni aikana, vaikka olen ajanut liki 40 vuotta, tuuria sikäli, ettei kukaan kahjo ole ajanut päälleni.
Ei ne nopeudet näy putoavan, vaikka olis millainen keli hyvänsä. Kun meikämanne ajaa tilannenopeutta, niin kyllä ne takanaroikkujat on sitte äkäsiä, kun eivät pääse ohi. Kyllä saa monta kertaa lyödä hätävilkut päälle, kun joku kahjo tulee aivan puskuriin. Hätävilkut on hyvä keino karkoittaa perässäroikkuja. Myös kaupunkien taajamissa ajetaan aina perä perää. Itse pidän myös taajamissa turvavälin.
Monikaan pönttö ei tajua, kun itse pysähtyy suojatien eteen antaakseen jalankulkijalle tietä, niin eiköhän sieltä joku nuori kaahari paahda tuhatta ja sataa. Ei kaikki jalankulkijat tajua sitä, että pitää varoa toiselta kaistalta tulijaa. Se pahuksen kahjo toimitusjohtaja, joka tappoi helsingin huopalahdentiellä pikkutytön, saisi mokoman kaaharin sitoa kiskoille ja antaa junan mennä yli, sillä niin törkeä oli yliajo.
Autolla ajaessa kannattaa ajatella koko ajan kuolemaa ja sitä, että tässä ollaan nyt viikatemiehen kanssa liikkeellä.
Tietenkään se ei onnistu nuorelta vasta ajokortin saaneelta, jolla on kova näyttämisen halu ja ei tuu mieleen täynnä kaljottelevia nuoria olevassa autossa, että jotain vois niinkun sattuakkin.
0Äänestä
Jupe
"...vaan jatkat matkaa lisäämällä kaasua." Aiot siis ajaa ylinopeutta. Sinähän olet vastuuton kaahari. Takiasi kuolee tuhansittain ihmisiä vuodessa.
"Auto on ihan kevyesti hallittavissa kelissä kuin kelissä, kun vaan muistaa sen tilannenopeuden, joka ei todellakaan ole se liikennemerkin osoittama nopeus." Ei niin, se voi olla myös merkkiä suurempi.
"Pääkallokeli tarkoittaa sitä, että vaikka liikennemerkissä olis 100 km/h, niin nopeus pitää olla vain 40 km/h." Miksi pitää olla? Pitääkö se olla 40 km/h silloinkin kun kuljettaja ei siinäkään vauhdissa kykene pitämään autoa tiellä? Pitääkö se olla 40 km/h silloinkin kun kuljettajana on Juha Kankkunen ja Alen istuu apukuskin penkillä?
"Autolla ajaessa kannattaa ajatella koko ajan kuolemaa ja sitä, että tässä ollaan nyt viikatemiehen kanssa liikkeellä." No se pitää paikkansa. Tosin sen viikatemiehen voi pitää etäämpänä muutenkin kuin laskemalla nopeutta. Muun liikenteen tarkkailu, ennakointi ja kunnioittaminen on paljon tärkeämpää kuin nopeusmittarin vahtiminen.
Tiesitkö, että suurin osa selvinpäin ajetuista kuolonkolareista on ajettu nopeusrajoitusta noudattaen? Et tiennyt, sillä lehtien lööppeihin ja viranomaisten taivasteluihin pääsee vain ajamalla kahtasataa ja mieluiten kolmen promillen soosissa.
0Äänestä
Volvo T5
...alat kääntyä se rekka tulee takakontissasi kiinni, niin suosittelen että laitat hyvissä ajoin vilkun vasemmalle ja alat hyvissä ajoin hiljentää samalla ryhmittyen aivan tien keskiviivan tuntumaan. Näin rekkakuski huomaa aikeesi ajoissa ja hänellä on tilaa ajaa oikealta puoleltasi ohitse.
0Äänestä
reinhard
Volvo T5 kirjoitti:

kaikki sujuu näin, mutta toista on käytännössä, niinkuin kertomani iltasanomien uutinen toi esiin, että takanatulija ajoi perään. Vaikka laittaisin vilkun ajoissa päälle, niin siitä huolimatta takanatulija ajaa perässä kiinni ja kun sitten on vähän liukastakin, huomaa ison auton kuski liian myöhään, ettei jarrut toppaakkaan, vaan peräänajo on väistämätön. Sitten kun on vielä se kapea kylätie, jossa ei sovi vierestä menemään. Sitäpaitsi vaistoni sanoo, ettei liian keskiviivan tuntumaan kannata mennä norkoilemaan, koska jos on vielä etupyörät käännetty vasempaan valmiiksi, niin peräänajaja tuppaa suoraan edestäpäin tulevan syliin.
Lueppa kirjanen, "MIksi rysähti" (Matti Korjula) Siinä on 1400 tutkittua kuolonkolaria vuosilta 1998 - 2001. Itsekukin voi liikkua turvallisesti, kunhan tiedostaa ainakin pahimmat riskit ja varautuu sitten niihin. Kokemus tietysti auttaa, mutta helpointa on ottaa oppia toisten vahingoista, kun nimenomaan Suomessa on niistä todella ainutlaatuista tietoa.
Asenne on erittäin merkittävä tekijä liikennevahingoissa ja minusta tuntuu kuin sinulla olisi vähän välinpitämätön asenne liikenteessä liikkuessasi, eli et välitä omasta etkä muitten turvallisuudesta.
0Äänestä
reinhard
Jupe kirjoitti:

Jatkan matkaa ja kiihdytän nopeutta senverran, ettei säiliöauto aja perääni. Minä en kuulu kaahareiden ryhmään, joten se siitä.
Väitä mitä väität, mutta hitaammalla ajotyylillä on auto paremmin hallittavissa, kuin kovaa ajamalla kelillä kuin kelillä.
Ja ylinopeuttahan et aja. Kankkunen ja Alen kaan eivät saa ajaa tavallisilla ajoväylillä ylinopeutta.
Johan sanoin, että siiryn sivuun rekkojen tieltä, sillä en tykkää ollenkaan, että ne huohottavat perässäni ja saavat sydämeen ylimääräisiä lyöntejä.
Et kai halua päästä iltalehtien lööppeihin ajamalla kahtasataa ja törmätä rajusti rekkaan menemällä tuusan nuuskaksi.
0Äänestä
Jupe
reinhard kirjoitti:

"Minä en kuulu kaahareiden ryhmään, joten se siitä." Jos säiliöauto ajaa suurinta sallittua nopeutta - tai kuten on tapana, hieman yli - päästäksesi sitä karkuun on ajettava ylinopeutta. Miten sinun ajamasi ylinopeus poikkeaa kaahareiden ylinopeudesta.
"Väitä mitä väität, mutta hitaammalla ajotyylillä on auto paremmin hallittavissa, kuin kovaa ajamalla kelillä kuin kelillä." Luonnollisesti. En ole muuta väittänytkään. Toisaalta on aivan sama mikä on auton nopeus jos luistoon joudutaan. Joko kuljettaja hallitsee autonsa tai ei. Ellei tiedä hallitsevansa, on syytä laskea nopeutensa sellaiseksi, ettei luistoon todennäköisesti joudu rajunkaan väistöliikkeen seurauksena. Tällainen nopeus on kuivalla asvaltilla n. 50 km/h. Siitä nopeudesta tuskin luistoa saa aikaan.
"Kankkunen ja Alen kaan eivät saa ajaa tavallisilla ajoväylillä ylinopeutta." Eivät tietenkään , en väittänyt sitäkään.
"Johan sanoin, että siiryn sivuun rekkojen tieltä, sillä en tykkää ollenkaan, että ne huohottavat perässäni ja saavat sydämeen ylimääräisiä lyöntejä." Entä jos ajaisit samaa nopeutta rekkojen kanssa? Miksi rekat ylipäätään huohottavat perässäsi?
"Et kai halua päästä iltalehtien lööppeihin ajamalla kahtasataa ja törmätä rajusti rekkaan menemällä tuusan nuuskaksi." En ole suunnitellut sellaista. Siksi ajankin selvinpäin ja mieluiten alle kahtasataa ja vieläpä omalla kaistalla.
0Äänestä
Jupe
reinhard kirjoitti:
kaikki sujuu näin, mutta toista on käytännössä, niinkuin kertomani iltasanomien uutinen toi esiin, että takanatulija ajoi perään. Vaikka laittaisin vilkun ajoissa päälle, niin siitä huolimatta takanatulija ajaa perässä kiinni ja kun sitten on vähän liukastakin, huomaa ison auton kuski liian myöhään, ettei jarrut toppaakkaan, vaan peräänajo on väistämätön. Sitten kun on vielä se kapea kylätie, jossa ei sovi vierestä menemään. Sitäpaitsi vaistoni sanoo, ettei liian keskiviivan tuntumaan kannata mennä norkoilemaan, koska jos on vielä etupyörät käännetty vasempaan valmiiksi, niin peräänajaja tuppaa suoraan edestäpäin tulevan syliin.
Lueppa kirjanen, "MIksi rysähti" (Matti Korjula) Siinä on 1400 tutkittua kuolonkolaria vuosilta 1998 - 2001. Itsekukin voi liikkua turvallisesti, kunhan tiedostaa ainakin pahimmat riskit ja varautuu sitten niihin. Kokemus tietysti auttaa, mutta helpointa on ottaa oppia toisten vahingoista, kun nimenomaan Suomessa on niistä todella ainutlaatuista tietoa.
Asenne on erittäin merkittävä tekijä liikennevahingoissa ja minusta tuntuu kuin sinulla olisi vähän välinpitämätön asenne liikenteessä liikkuessasi, eli et välitä omasta etkä muitten turvallisuudesta.
"Sitäpaitsi vaistoni sanoo, ettei liian keskiviivan tuntumaan kannata mennä norkoilemaan, koska jos on vielä etupyörät käännetty vasempaan valmiiksi, niin peräänajaja tuppaa suoraan edestäpäin tulevan syliin."
Älä IKINÄ käännä etupyöriä ennen kuin lähdet liikkeelle kuvaamassasi tilanteessa. Johan Enska ja Hanski siitä valistivat kansaa ajat sitten. Näin opetetaan myös autokoulussa.
"Asenne on erittäin merkittävä tekijä liikennevahingoissa ja minusta tuntuu kuin sinulla olisi vähän välinpitämätön asenne liikenteessä liikkuessasi, eli et välitä omasta etkä muitten turvallisuudesta." Koska tarkastit autosi jarrut? Entä iskunvaimentimet? Renkaat? Ostatko halvimmat vai parhaat? Uskotko että säästäminen auton huolto- ja korjausmenoissa kompensoituu käyttämällä alhaisempaa nopeutta? Sinullakin saattaa olla tietämättäsi välinpitämätön asenne. Toivottavasti ei.

...toi sinun mussuttamisesi tuntuu olevan. Huomaa viimeistään tuosta;
"Asenne on erittäin merkittävä tekijä liikennevahingoissa ja minusta tuntuu kuin sinulla olisi vähän välinpitämätön asenne liikenteessä liikkuessasi, eli et välitä omasta etkä muitten turvallisuudesta."
Koskapa viestini ei peilannut kuvaamiasi asenteita laisinkaan, lokeroin sinut täten jälleen yhdeksi provoilijaksi... häpeä roskakasa. x)
Toivottavasti paripyörät jyräävät sinun ja läheistesi ylitse, sinä mauton provoilijasika! x))

Kun on ajanut autoa jo melkein 40 vuotta ilman haavereita, voit uskoa, että osaan ajaa aina tilannenopeutta. On valitettava tosiasia, että oli keli millainen hyvänsä, ne toiset kouhot päästelee samaa nopeutta ja meikäpoika, joka ajaa sitä turvallista tilannenopeutta, on sitten aina näitten vouhkanoitten hampaissa.
Vain vauhti tappaa, fysiikan lakien mukaan. Tätä eivät monetkaan tajua ja siksipä saammekin aina lukea iltasanomien juttuja jatkuvista kolareista ja tieltä suistumisista.
Aina vain ihannoidaan sitä vauhdin hurmaa. Kahtokeehan vaan, kunhan kevät etenee , niin kyllä päästellään lujaa ja taas tuli rumihia ja yleisö kantaa kukkakimppuja kolaripaikalle, jossa se nuorten miesten auto lensi kymmeniä kertoja katon kautta ympäri ja turvavyöttömät juopuneet lensivät tienposkeen ja taas tuli haudankaivajalle töitä.
Hullua menoa tien päällä siis näemme jatkossakin ja meikäpoijan vetoomukset tilannenopeudella ajamisesta kaikuvat kuuroille korville. Samapa tuo, mutta kun se pölvästi saattaa tulla jonain päivänä minua kohti.
Jaa, että miksi en voi ajaa samaa nopeutta kuin se säiliöauto. Siinäpä se onkin paskajuttu, kun se säiliöauto ei aja tilannenopeutta koskaan, vaan sillä on aina yhtä pirunmoinen kiire oli keli mikä hyvänsä.
Ei ammattiautoilijat voi ajaa tilannenopeutta, koska aikataulut ovat aina yhtä kiireisiä, oli keli vaikka kuinka huono, mutta me tavalliset henkilöautoilijat voisimme ajaa, koska ei sinne kolariin ole mitään kiirettä.
Vaan niin surullista kuin se onkin, kaikki autoilijat ovat kuin sopulilauma tuolla tienpäällä, eli on pakko mennä lujaa, oli keli mikä hyvänsä. Kylläpä niitä hirvikolareitakin sitten paljon ajetaan poroista puhumattakaan. Ajamalla sopivalla tilannenopeudella poronhoitoalueella, ei varmasti aja elukan päälle. Kylläpä niitä rekkoja on aina tienposkessa, kun ei malteta ajaa sitä sopivaa nopeutta. Minäkait ajan pimeällä aina vain n.60-70 km/H. Siinä ehtii reagoimaan, jos poro tai hirvi ilmestyy eteen. Muut kahjot kyllä paahtaa sataa, joten en ihmettele ollenkaan, vaikka tuleekin hirvikolari.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kunpa kaikki autoilevat tajuaisivat ylinopeuden vaarat. Minä ainakin tajuan oikein hyvin ja en siis koskaan aja ylinopeutta, vaan enemmänkin alinopeutta. On yksi asia, mitä monikaan autoileva ei sisäistä ollenkaan ja se on tilannenopeus.
Kun liikennemerkissä on vaikkapa 80 km/h, niin se ei tarkoita sitä, että sinun pitää ajaa aina tuota nopeutta oli keli tai olosuhteet millaiset tahansa. Autoillessa pitää olla aina sellainen ennakkoaavistus tilanteista.
Otetaanpa yksi hyvä esimerkki.
Olet aikeissa kääntyä vasemmalle menevälle pikkutielle valtatieltä. Tuolle pikkutielle ei ole mitään ryhmityskaistaa. Vilkaiset peiliin ja näet , että takaasi tulla jyristää rekka-auto melko lähellä turvavälistä piittaamatta. Myös edestä tulee koko ajan autoja, joten et voi ilman pysähtymättä kääntyä vasemmalle. Nyt järki äkkiä toimimaan. Takaasi tuleva rekka törmää ja pukkaa sinut autoinesi varmasti toisia vastaantulevia päin, jos nyt aijot hiljentää ja pysähtyä. Päätät , ettet käännykkään uhkaavan tilanteen takia, vaan jatkat matkaa lisäämällä kaasua. Ajat eteenpäin niin kauan, kunnes kääntyy oikealle tie ja käännytkin sinne turvallisesti. Odotat, että jono menee ohi, palaat takaisinpäin ja käännyt nyt turvallisesti sinne vasemmalle oikealta puolelta.
Vasta äskettäin sattui kuvatunlainen surkea tapaus 21.2.2004.
Nelihenkisen lapsiperheen auto oli tullut kaupungista päin. Perheen isä oli aikeissa kääntyä autollaan valtatieltä vasemmalle, mutta hän joutui vastaan tulevan liikenteen takia pysähtymään keskelle tietä. Takaa tulleen säiliöauton kuljettaja ei pitänyt turvaväliä edellä ajavaan vaan ajoi täysillä henkilöauton perään. Henkilöauto raahautui säiliöauton edellä vähän matkaa eteenpäin ja törmäsi sitten keula edellä päin toista henkilöautoa.
Mitä opimme tästä ? Sitä, ettei kannata alkaa kääntyilemään, kun on joku pahuksen säiliöauto takana, eikä turvavälistä ole tietoakaan.
Monesti joutuu puikkaamaan bussipysäkille tai jollekkin levikkeelle, kun nämä pahuksen rekat tulee uhkaamaan puskuriin kiinni.
Auto on ihan kevyesti hallittavissa kelissä kuin kelissä, kun vaan muistaa sen tilannenopeuden, joka ei todellakaan ole se liikennemerkin osoittama nopeus.
Pääkallokeli tarkoittaa sitä, että vaikka liikennemerkissä olis 100 km/h, niin nopeus pitää olla vain 40 km/h.
Liikenteessä on lukemattomia tilanteita, jotka pitää vain oppia sisäistämään ja olla sellainen ennakkoaavistus.
Esim. jos kapean kylätien laitaa kulkee pikkulapsia tai papparainen mopollaan, niin täytyy osata ajatella, että se pappa tai lapset voivat yht´äkkiä kääntyä eteesi.
Kun minä näen tällaisen tilanteen, hiljennän vauhtia huomattavasti ja ohitan kaukaa hiljaisella nopeudella.
Perässä liian lähellä ajaminen on sellainen kuolemansynti, mitä 90 % autolla ajavista ei osaa sisäistää. Ei tarvita, kuin että hirvi hyppää auton eteen ja tulee lukkojarrutus. Silloin on taas perässäroikkuja perässäsi kuten aina.
On se kumma, vaikka iltasanomissa on tämän tästä kerrottu vakavista liikenneonnettomuuksista, niin jotkut eivät osaa ottaa oppia.
Kaahataan ja ei välitetä mistään mitään.
Itse en ole saanut yhtäkään liikennerikkomus sakkoa elämäni aikana, vaikka olen ajanut liki 40 vuotta, tuuria sikäli, ettei kukaan kahjo ole ajanut päälleni.
Ei ne nopeudet näy putoavan, vaikka olis millainen keli hyvänsä. Kun meikämanne ajaa tilannenopeutta, niin kyllä ne takanaroikkujat on sitte äkäsiä, kun eivät pääse ohi. Kyllä saa monta kertaa lyödä hätävilkut päälle, kun joku kahjo tulee aivan puskuriin. Hätävilkut on hyvä keino karkoittaa perässäroikkuja.
Myös kaupunkien taajamissa ajetaan aina perä perää. Itse pidän myös taajamissa turvavälin.
Monikaan pönttö ei tajua, kun itse pysähtyy suojatien eteen antaakseen jalankulkijalle tietä, niin eiköhän sieltä joku nuori kaahari paahda tuhatta ja sataa. Ei kaikki jalankulkijat tajua sitä, että pitää varoa toiselta kaistalta tulijaa. Se pahuksen kahjo toimitusjohtaja, joka tappoi helsingin huopalahdentiellä pikkutytön, saisi mokoman kaaharin sitoa kiskoille ja antaa junan mennä yli, sillä niin törkeä oli yliajo.
Autolla ajaessa kannattaa ajatella koko ajan kuolemaa ja sitä, että tässä ollaan nyt viikatemiehen kanssa liikkeellä.
Tietenkään se ei onnistu nuorelta vasta ajokortin saaneelta, jolla on kova näyttämisen halu ja ei tuu mieleen täynnä kaljottelevia nuoria olevassa autossa, että jotain vois niinkun sattuakkin.
"...vaan jatkat matkaa lisäämällä kaasua."
Aiot siis ajaa ylinopeutta. Sinähän olet vastuuton kaahari. Takiasi kuolee tuhansittain ihmisiä vuodessa.
"Auto on ihan kevyesti hallittavissa kelissä kuin kelissä, kun vaan muistaa sen tilannenopeuden, joka ei todellakaan ole se liikennemerkin osoittama nopeus." Ei niin, se voi olla myös merkkiä suurempi.
"Pääkallokeli tarkoittaa sitä, että vaikka liikennemerkissä olis 100 km/h, niin nopeus pitää olla vain 40 km/h." Miksi pitää olla?
Pitääkö se olla 40 km/h silloinkin kun kuljettaja ei siinäkään vauhdissa kykene pitämään autoa tiellä? Pitääkö se olla 40 km/h silloinkin kun kuljettajana on Juha Kankkunen ja Alen istuu apukuskin penkillä?
"Autolla ajaessa kannattaa ajatella koko ajan kuolemaa ja sitä, että tässä ollaan nyt viikatemiehen kanssa liikkeellä." No se pitää paikkansa. Tosin sen viikatemiehen voi pitää etäämpänä muutenkin kuin laskemalla nopeutta. Muun liikenteen tarkkailu, ennakointi ja kunnioittaminen on paljon tärkeämpää kuin nopeusmittarin vahtiminen.
Tiesitkö, että suurin osa selvinpäin ajetuista kuolonkolareista on ajettu nopeusrajoitusta noudattaen? Et tiennyt, sillä lehtien lööppeihin ja viranomaisten taivasteluihin pääsee vain ajamalla kahtasataa ja mieluiten kolmen promillen soosissa.
...alat kääntyä se rekka tulee takakontissasi kiinni, niin suosittelen että laitat hyvissä ajoin vilkun vasemmalle ja alat hyvissä ajoin hiljentää samalla ryhmittyen aivan tien keskiviivan tuntumaan. Näin rekkakuski huomaa aikeesi ajoissa ja hänellä on tilaa ajaa oikealta puoleltasi ohitse.
kaikki sujuu näin, mutta toista on käytännössä, niinkuin kertomani iltasanomien uutinen toi esiin, että takanatulija ajoi perään.
Vaikka laittaisin vilkun ajoissa päälle, niin siitä huolimatta takanatulija ajaa perässä kiinni ja kun sitten on vähän liukastakin, huomaa ison auton kuski liian myöhään, ettei jarrut toppaakkaan, vaan peräänajo on väistämätön.
Sitten kun on vielä se kapea kylätie, jossa ei sovi vierestä menemään. Sitäpaitsi vaistoni sanoo, ettei liian keskiviivan tuntumaan kannata mennä norkoilemaan, koska jos on vielä etupyörät käännetty vasempaan valmiiksi, niin peräänajaja tuppaa suoraan edestäpäin tulevan syliin.
Lueppa kirjanen, "MIksi rysähti" (Matti Korjula)
Siinä on 1400 tutkittua kuolonkolaria vuosilta 1998 - 2001. Itsekukin voi liikkua turvallisesti, kunhan tiedostaa ainakin pahimmat riskit ja varautuu sitten niihin. Kokemus tietysti auttaa, mutta helpointa on ottaa oppia toisten vahingoista, kun nimenomaan Suomessa on niistä todella ainutlaatuista tietoa.
Asenne on erittäin merkittävä tekijä liikennevahingoissa ja minusta tuntuu kuin sinulla olisi vähän välinpitämätön asenne liikenteessä liikkuessasi, eli et välitä omasta etkä muitten turvallisuudesta.
Jatkan matkaa ja kiihdytän nopeutta senverran, ettei säiliöauto aja perääni.
Minä en kuulu kaahareiden ryhmään, joten se siitä.
Väitä mitä väität, mutta hitaammalla ajotyylillä on auto paremmin hallittavissa, kuin kovaa ajamalla kelillä kuin kelillä.
Ja ylinopeuttahan et aja.
Kankkunen ja Alen kaan eivät saa ajaa tavallisilla ajoväylillä ylinopeutta.
Johan sanoin, että siiryn sivuun rekkojen tieltä, sillä en tykkää ollenkaan, että ne huohottavat perässäni ja saavat sydämeen ylimääräisiä lyöntejä.
Et kai halua päästä iltalehtien lööppeihin ajamalla kahtasataa ja törmätä rajusti rekkaan menemällä tuusan nuuskaksi.
"Minä en kuulu kaahareiden ryhmään, joten se siitä." Jos säiliöauto ajaa suurinta sallittua nopeutta - tai kuten on tapana, hieman yli - päästäksesi sitä karkuun on ajettava ylinopeutta. Miten sinun ajamasi ylinopeus poikkeaa kaahareiden ylinopeudesta.
"Väitä mitä väität, mutta hitaammalla ajotyylillä on auto paremmin hallittavissa, kuin kovaa ajamalla kelillä kuin kelillä." Luonnollisesti. En ole muuta väittänytkään. Toisaalta on aivan sama mikä on auton nopeus jos luistoon joudutaan. Joko kuljettaja hallitsee autonsa tai ei. Ellei tiedä hallitsevansa, on syytä laskea nopeutensa sellaiseksi, ettei luistoon todennäköisesti joudu rajunkaan väistöliikkeen seurauksena. Tällainen nopeus on kuivalla asvaltilla n. 50 km/h. Siitä nopeudesta tuskin luistoa saa aikaan.
"Kankkunen ja Alen kaan eivät saa ajaa tavallisilla ajoväylillä ylinopeutta." Eivät tietenkään , en väittänyt sitäkään.
"Johan sanoin, että siiryn sivuun rekkojen tieltä, sillä en tykkää ollenkaan, että ne huohottavat perässäni ja saavat sydämeen ylimääräisiä lyöntejä." Entä jos ajaisit samaa nopeutta rekkojen kanssa? Miksi rekat ylipäätään huohottavat perässäsi?
"Et kai halua päästä iltalehtien lööppeihin ajamalla kahtasataa ja törmätä rajusti rekkaan menemällä tuusan nuuskaksi." En ole suunnitellut sellaista. Siksi ajankin selvinpäin ja mieluiten alle kahtasataa ja vieläpä omalla kaistalla.
"Sitäpaitsi vaistoni sanoo, ettei liian keskiviivan tuntumaan kannata mennä norkoilemaan, koska jos on vielä etupyörät käännetty vasempaan valmiiksi, niin peräänajaja tuppaa suoraan edestäpäin tulevan syliin."
Älä IKINÄ käännä etupyöriä ennen kuin lähdet liikkeelle kuvaamassasi tilanteessa. Johan Enska ja Hanski siitä valistivat kansaa ajat sitten. Näin opetetaan myös autokoulussa.
"Asenne on erittäin merkittävä tekijä liikennevahingoissa ja minusta tuntuu kuin sinulla olisi vähän välinpitämätön asenne liikenteessä liikkuessasi, eli et välitä omasta etkä muitten turvallisuudesta." Koska tarkastit autosi jarrut? Entä iskunvaimentimet? Renkaat? Ostatko halvimmat vai parhaat? Uskotko että säästäminen auton huolto- ja korjausmenoissa kompensoituu käyttämällä alhaisempaa nopeutta? Sinullakin saattaa olla tietämättäsi välinpitämätön asenne. Toivottavasti ei.
...toi sinun mussuttamisesi tuntuu olevan. Huomaa viimeistään tuosta;
"Asenne on erittäin merkittävä tekijä liikennevahingoissa ja minusta tuntuu kuin sinulla olisi vähän välinpitämätön asenne liikenteessä liikkuessasi, eli et välitä omasta etkä muitten turvallisuudesta."
Koskapa viestini ei peilannut kuvaamiasi asenteita laisinkaan, lokeroin sinut täten jälleen yhdeksi provoilijaksi... häpeä roskakasa. x)
Toivottavasti paripyörät jyräävät sinun ja läheistesi ylitse, sinä mauton provoilijasika! x))
Kun on ajanut autoa jo melkein 40 vuotta ilman haavereita, voit uskoa, että osaan ajaa aina tilannenopeutta.
On valitettava tosiasia, että oli keli millainen hyvänsä, ne toiset kouhot päästelee samaa nopeutta ja meikäpoika, joka ajaa sitä turvallista tilannenopeutta, on sitten aina näitten vouhkanoitten hampaissa.
Vain vauhti tappaa, fysiikan lakien mukaan.
Tätä eivät monetkaan tajua ja siksipä saammekin aina lukea iltasanomien juttuja jatkuvista kolareista ja tieltä suistumisista.
Aina vain ihannoidaan sitä vauhdin hurmaa. Kahtokeehan vaan, kunhan kevät etenee , niin kyllä päästellään lujaa ja taas tuli rumihia ja yleisö kantaa kukkakimppuja kolaripaikalle, jossa se nuorten miesten auto lensi kymmeniä kertoja katon kautta ympäri ja turvavyöttömät juopuneet lensivät tienposkeen ja taas tuli haudankaivajalle töitä.
Hullua menoa tien päällä siis näemme jatkossakin ja meikäpoijan vetoomukset tilannenopeudella ajamisesta kaikuvat kuuroille korville.
Samapa tuo, mutta kun se pölvästi saattaa tulla jonain päivänä minua kohti.
Jaa, että miksi en voi ajaa samaa nopeutta kuin se säiliöauto. Siinäpä se onkin paskajuttu, kun se säiliöauto ei aja tilannenopeutta koskaan, vaan sillä on aina yhtä pirunmoinen kiire oli keli mikä hyvänsä.
Ei ammattiautoilijat voi ajaa tilannenopeutta, koska aikataulut ovat aina yhtä kiireisiä, oli keli vaikka kuinka huono, mutta me tavalliset henkilöautoilijat voisimme ajaa, koska ei sinne kolariin ole mitään kiirettä.
Vaan niin surullista kuin se onkin, kaikki autoilijat ovat kuin sopulilauma tuolla tienpäällä, eli on pakko mennä lujaa, oli keli mikä hyvänsä.
Kylläpä niitä hirvikolareitakin sitten paljon ajetaan poroista puhumattakaan.
Ajamalla sopivalla tilannenopeudella poronhoitoalueella, ei varmasti aja elukan päälle. Kylläpä niitä rekkoja on aina tienposkessa, kun ei malteta ajaa sitä sopivaa nopeutta. Minäkait ajan pimeällä aina vain n.60-70 km/H. Siinä ehtii reagoimaan, jos poro tai hirvi ilmestyy eteen. Muut kahjot kyllä paahtaa sataa, joten en ihmettele ollenkaan, vaikka tuleekin hirvikolari.