Olemme puolisoni kanssa harkinneet eroa. Syynä kevyt vastenmielisyys toisiamme kohtaan. Keskustelemme parhaina päivinä säästä. Mutta avioliittohan on kuitenkin arvokas. Meillä on lapsiakin, ja olemme aikoinaan olleet hyvinkin rakastuneita. Arki on kenties syönyt liittoamme tehokkaasti.
Armonaikaa annoimme itsellemme puoli vuotta. Sen aikana yritämme korjata tilanteen, koska pakottavaa syytä välittömään eroon ei ole. Mutta ongelma onkin nyt se, että mistä sitä kipinää lähtisi etsimään.
Onko vinkkejä antaa? Minä olen se eroon halukkaampi puoliso, ja tuntuisi pahalta esim. harrastaa ensin seksiä puolison kanssa ja sitten sanoa, että juu, haluan edelleen erota. Mistä pitäisi oikein lähteä liikkeelle?
Armonaikaa annoimme itsellemme puoli vuotta. Sen aikana yritämme korjata tilanteen, koska pakottavaa syytä välittömään eroon ei ole. Mutta ongelma onkin nyt se, että mistä sitä kipinää lähtisi etsimään.
Onko vinkkejä antaa? Minä olen se eroon halukkaampi puoliso, ja tuntuisi pahalta esim. harrastaa ensin seksiä puolison kanssa ja sitten sanoa, että juu, haluan edelleen erota. Mistä pitäisi oikein lähteä liikkeelle?
Vastaukset 7
Vanhimmat
avioliittileireistä ois varmasti apua! Esim. John Gray, miehet ovat marsista ja naiset venuksesta, mars ja venus vuoteessa ymv.
on, kun se kerran on solmittu. Jos olette joskus olleet rakastuneita, miten on mahdollista että nyt tunnette kevyttä vastenmielisyyttä toisianne kohtaan? Voiko arki syödä tunteet niin perusteellisesti, etteikö niitä olisi mitenkään herätettävissä? ilmeisesti voi tai sitten niitä ei ole koskaan ollutkaan... Siinä tapauksessa sen ymmärtää, jos olette alkaneet riidellä tärkeistä asioista, olette pahasti loukanneet toisianne, luottamus on hävinnyt tai muuta vakavaa.
Olette ilmeisesti järkeviä ihmisiä, kun olette asettaneet armonaikaa itsellenne, ettekä hötkyile. Tunteet voivat mennä vuoristorataa tai ainakaan joka päivä ja joka hetki ei välttämättä ole yhtä voimakkaita tunteita. Alkakaa silti kilpailla siinä, kumpi pystyy huomioimaan toista paremmin. Sitä kautta kylvätte hyvää mieltä toisianne kohtaan.
Keittokirjaohjeesta löytyis pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä, hyvää tahtoa, toinen toistenne arvostamista, positiivisuutta, kommunikointia ja kuuntelemista.
Menkää jonnekin avioliittoleirille tai hakekaa apua joltain joka osaa teitä auttaa. Minusta ette saa erota, jos ei kumpikaan ole toista pettänyt tai toisen henki ei esim. väkivaltaisuuden takia ole vaarassa.
Kipinää voi löytyä kaikesta kivasta mitä olette yhdessä tehneet tai tekemistenkaltaisista. Uusia asioitakin voi yhdessä lähteä kokeilemaan ja sieltä etsiä kipinää. Ilman muuta yhteinen intressinne on lapsenne. Jotain heihinkin liittyvää se voisi olla, mutta jos lapset ovat jo aikuisia, teillä on vain toisenne ja lapsilla oma elämänsä, vaikkakin varmasti paljon yhtymäkohtia teihin.
Ensin on syytä tiedostaa mistä se vastenmielisyys syntyy? Mikä sen aiheuttaa ja miksi näin on? Ok, tosiasia kuitenkin on että kipinä puuttuu ja näinhän siinä käy useimmille. Oma tarve kasvuun on niin suuri tai suurempi kuin toisen? En tiedä mutta jos ei yhdessä voi kasvaa ja muuttua niinkuin ihmisen täytyy on sitten tarkoitus tehdä yksin. Joskus siihen tarvitaan se ero tai muu isompi muuttumistekijä jotta saadaan aikaiseksi riittävän suuri tuska (luopumisen tuska) aikaiseksi sillä suurinta kasvamista tapahtuu vain tuskan ja kivun kautta. Ero on näin ollen hyvä asia. Mikäli tunteita toista kohtaan on vielä olemassa tai ainakin on ollut?
Sitä suurempi luopumisprosessista tulee ja sillä tehdään tilaa uudelle.
Vaihtoehtoja varmasti löytyy jos kerran toiveena on ettei erota ja halukkuutta riittää.
Ei kuitenkaan riitä että vain toinen haluaa vaan molempien on haluttava. Se että hyväksyy tosiasiat on jo iso juttu ja se että ongelma on yhteinen. Te olette muokanneet toisistanne just noita mitä nyt olette. Puolisosi saa sinusta ne piirteet esille mitkä sinusta nyt näkyy. Pidätkö niistä? Sinä saat omlta osaltasi esille nyt niitä etoavia piirteitä näkyviin puolisossasi. Muuttamalla omaa käyttäytymistäsi voit saada esiin jotakin vähemmän etovaa? Joku toinen luontaisesti saa puolisostasi esille taas uusia piirteitä koska hän on erilainen kuin sinä. Ajattele että joku voi nähdä tosi ihania asioita hänessä mitä sinä et edes huomaa?
Toista et voi muuttaa mutta näin tapahtuu kun muutat itseäsi. Kirjallisuuden kautta voi lähteä etsimään omia oivalluksia. Sinun on tiedettävä mitä haluat ja mitä et ainakaan halua. Omat tunteet kertovat parhaiten koska on hyvä ja koska on huono. Kun opit nauttimaan itsestäsi ja omasta seurastasi niin automaattisesti toiset ainakin viihtyvät kanssasi hyvin. On hienoa että joku hyväksyy sinut epätäydellisenä ja heikkona. Sen tunteen saa vain olemalla epätäydellinen ja heikko. Kun hyväksyt ne itsessäsi hyväksyt ne myös toisessa.
Kokeilkaa tehdä asioita, joita teitte alkuhuuman aikaan. Käykää elokuvissa, romanttisilla illallisilla, koittakaa viettää laatuaikaa yhdessä. Koittakaa halailla ja pussailla toisianne päivittäin, ja miettiä mitä ne asiat ovat, jotka menetätte, jos menetätte toisenne. Harrastakaa myös seksiä, ja yrittäkää muutenkin sen puolen vuoden ajan tehdä kaikkenne, jotta kipinä ei ainakaan entistään himmenisi sen puolenvuoden aikana. Kokeilkaa pariterapiaa ja edellämainittuja avioliittoleirejä. Älkää ainakaan luovuttako, ennenkuin olette kaikkenne yrittäneet! Paljon onnea teille ja toivottavasti saatte avioliittonne pelastettua! Miettikää, mitä toisillenne lupasitte, kun naimisiin menitte.
Ennenkuin päädytte avioeroon, niin koittakaa asua hetki erillänne, ja koittakaa, jos saisitte kipinän tällä taas syttymään, kun ette joutuisi katsomaan toisianne päivittäin. Ehkä alkaisitte taas kaivata toisianne enemmän.
Asumuseroa suosittelen. Toimi meillä. Lisäksi molemminpuolinen lupa tapailla muita ihmisiä jos siltä tuntuu.
Käyppä katsomassa Katajat ry:n sivuja. Kokeilkaapa esim:
http://katajary.fi/pariskunnille/kurssit/rikasta-minua