Olen eroamistilanteessa. Ei ole varaa asua yksin joten joudut muuttamaan takaisin vanhemmilleni. Minusta se tuntuu äärimmäisen nöyryyttävältä palata takaisin kotiin vaikka olen jo aikuinen ihminen, päälle parikymppinen.
Onko muita saman kokeneita? Mielipiteitä aiheesta? Varmaan minua katsotaan paheksuvasti kun palaan takaisin kotikulmilleni ja vanhempiani epäonnistuneena kun ei tyttö pärjää omillaan.
Kotiin takaisin muutto
21
5245
Vastaukset
- Nutturatäti 1
No, joissakin maissahan on ihan tavallista että ihmiset asuvat vanhempiensa kotona yli kolmikymppisiksi.
Mutta miten niin ei ole varaa asua yksin? Jos opiskelet, saat opintotukea ja voit päästä edulliseen opiskelija-asuntoon. Jos käyt töissä, vaatimattomaan yksiöön on vapailla markkinoillakin varaa. Jos olet työtön, voit muuttaa halvemmalle alueelle niin että työttömyyspäiväraha riittää. Kaikissa tapauksissa voit myös ottaa kämppäkaverin vuokraa jakamaan (kaksion puolikas on yleensä paljonkin halvempi kuin samankokoinen yksiö).
Jos kerran olet jo muuttanut vanhempien luota pois, niin onhan sinulla täytynyt olla joku tulonlähde. Vai oletko vain elellyt poikaystäväsi siivellä ja olet ihan p-a? Sitten sinun on syytäkin kokea hiukan häpeää ja tehdä jotain tilanteesi korjaamiseksi. Nöyryyttävää? Kuka sinua on nöyryyttänyt, muut kuin sinä itse?
Ei silti, jotkut vain ovat avuttomia. Eräs tuttavamies kertoi, että eron jälkeen "ei ollut muuta vaihtoehtoa" kuin muuttaa vanhempien luokse. Ja äijä oli yli nelikymppinen ja vakinaisessa työpaikassa paperitehtaassa (!) pienellä paikkakunnalla, jossa asuminen oli halpaa. - koska.
Ensin pitää opetella pärjäämään omillaan jos meinaa menestyä parisuhteessa. Meillä aikanaan kun kotoa muutin 21-vuotiaana: Sovittiin että kylään saa tulla ja tarpeen vaatiessa yönkin voi nukkua. Kuitenkin kirjat pysyvät aina muualla. Näin on sitten toimittu siitä lähtien.
Tottakai on varaa pärjätä omillaan. Kai osaat vuokra-asunnon hakea? Omillaan pärjääminen on puhtaasti tahdon asia! - Pojan äiti
Poikani asui kihlattunsa kanssa puolisen vuotta, tyttö petti ja ero tuli. Sanoin pojalle että kotiin voi aina tulla. Poika muutti takaisin kotiin, aikoo muuttaa taas kunhan saa asiat järjestykseen ja vakituisen työpaikan. Kukaan ei paheksunut minua siitä että poika muutti takaisin, eikä poikaakaan. Poika on 22-vuotias.
- sissius
Kotiin äitin luokse saat aina muutta takaisiin. Äläkä ajattele, mitä muut sanovat tai katsovat. Vaikka epäonnistuit liitossa, tulet pärjämään vielä jatkossa. Tiedän ja uskon sitä!
Meidän Neiti muutti myös väliaikaisesti kotiin takasiin, kuin poikaystävän kans meni huonosti. Olin onnellinen, että sain autta oma lasta ja nyt olen myös onnellinen, kun hän on uudessä suhteessä ja kaikki mene hyvin! Toivottavasti saan niitä lapsenlapsiakin!- ja kaivo
Herranjestas. Kyl maar äiti teiltä perseetkin vielä pyyhkii. Lapset pitää opettaa pärjäämään omillaan. Eikä niin että aina isi ja äippä järjestää takaportin ku elämä kolhii meidän pikku 47-vuotiasta Sami-Petteriä!
- kun laskut
ja kaivo kirjoitti:
Herranjestas. Kyl maar äiti teiltä perseetkin vielä pyyhkii. Lapset pitää opettaa pärjäämään omillaan. Eikä niin että aina isi ja äippä järjestää takaportin ku elämä kolhii meidän pikku 47-vuotiasta Sami-Petteriä!
ulosotossa, perinnässä ja ihminen velkaneuvonnassa.
Kyllähän se vähän nöyryyttävää on (olen tehnyt saman) mutta .... köyhän on välillä vähän nöyrryttäväkin!
Tsemppiä sulle!
Älä välitä muiden irvailuista - noille velkaneuvonnassa oleville saisi oikeasti irvailla http://keskustelu.suomi24.fi/node/8378053
- loppu elämäksesi
Eli minulla kuopus muutti keväällä n. huhtikuussa pois kotoa, kun vaadin hoitamaan koulunsa edes olemaan läsnä kouluaikana. (täytti silloin syksyllä 20v..) Minulta täysin salaa haki ja sai opiskelijoiden soluasunnon, opiskelija säätiöltä, asunnossa oli Nettiyhteys joka sisältyi vuokraan.
Koulu jäi sitten kesken. Yöt netissä ja päivät nukkui.
Ensimmäisenä talvena kävin muutaman kerran auttamassa.
Siivottiin soluasunto yhdessä ja otin pyykin pesuun.
Sitten sai potkut opiskelija asunnosta, koska ei opiskellut.
Muutti tuonne 2km päähän kaksioon. Haalin huonekaluja astioita jne.
Mutta päivä ja iltapäivä ajankohtana, ei sopinut vierailla Hän nukkui.
Ilkeilyä ja todella tylyä käytöstä.
Lopetin yhteyden pidon.
Muutti 100 km päähän opiskelemaan saamaansa opiskelu paikkaan. Sai sieltä opiskelija asunnon. Oli opiskelupaikkakunnalla 3-4 päivänä viikossa ja jäi keväällä luokalleen. (liikaa poissaoloja)
Tuli kysymään mitä nyt tekee?
Sanoin että hankkii jätesäkkirullan ja pakkaa kamansa, muuttaa kotiin kunnes saa asunnon. (hän oli lähtiessään 100km päähän hävittänyt kaikki hankkimani huonekalut verhot ja astiat)
No jätesäkkejä oli sitten puolet asunnon (kaksio 58m2) makuuhuoneen lattiatilaa läjissä/ kasana, tätä kesti kaikkiaan 7kk.
(asuin itse olohuoneessa, annoin Hänelle makuuhuoneen)
"Kotona" asuminen alkoi ja jatkui. Kysyin 3kk päästä joko saa työttömyyskorvausta. Ei saa. ( Olen nyt jo eläkeläinen hieman alle eläkekeskitulon eläke ja asuntovelkaa vielä silloin oli brutto vuosituloni verran)
En katsele enkä ole koskaan koskenut kahden lapseni yksityisiin asioihin mm. posti tai huone.
Sitten vain totesin (roskiin heitetystä tositteesta) hän on kokoajan saanut työttömyyskorvausta, mutta vaikka olin sanonut, että korvaus asumisesta ja ruuasta olisi 1/4 osa saamastaan tulosta, hän valehteli ettei saa mitään.
Niin aloin aktiivisesti hakemaan hänelle asuntoa.
Hän harasi vastaa ei ole rahaa takuuvuokraan eikä edes ensimmäiseen vuokraan.
Otin pankkilainan ja kun saimme hänelle yksiön tuosta n. 200m päästä maksoin takuuvuokran 2x kk vuokra ja 1,5 kk vuokran josta sanoin, kun saa asumistuen siltä osuudelta sen hän antaa sitten minulle. ( eli tukea sai 1 kk vuokrasta 0,5 kk ei makseta vaikka asunto on otettava vastaa heti siis kunnanvuokra asunto)
Tuosta on jo 10v. Hän on 31 v. ja yhä saan ryöpyn = et ole koskaan rakastanut,, vain esikoista, et ole koskaan välittänyt, > olet >kaikki mahdolliset haukut .
Nyt olen viimeksi nähnyt 15.4.
Vein ohi kulkiessani 2 kg = 4 pkt kahvia annoin ihan vain oven raosta otti vastaan mutta veti oven kiinni ja tönäisi minua (pois raosta).
Asumme lähekkäin ja koska hän elelee työttömyyskorvauksella vein aina tarjoustuotteita (leipää kahvia levitettä lihaa leikkeitä hedelmiä), mutta vain tarjoustuotteita koska omat tuloni on n. samanlainen kun hänen.
Olin itse samassa iässä kahden lapsen huoltaja, täysin ilman tukiverkkoa. Opiskelin valtiontakaamalla opintovelalla ja opintotuella.
Olen käynyt läpi monet tunteet raivo häpeä sääli jopa halveksinta ja inho. Mutta lapseni viettää ensi kuussa 31 v. synttäreitään ja on aikuinen elää tahtomallaan tavalla jne.- ei varmaankaan
ole kyse vanhempien hyväksi käytöstä,niin kuin sinun pojallasi oli.
Minusta ei ole mikään häpeä että saa apua omilta vanhemmiltaan. Keneltä muulta sitä sitten saa jollei heiltä? Ei se tarkoita että käyttää hyväkseen. Menet vanhemmillesi saamaan asiat kuntoon ja muutat omillesi.
Tiedän itsekin että voin mennä vanhemmille koska vaan jos tilanne sen vaatii. Arvostan tätä suuresti ja pidän huolen siitä että kun vanhempani ovat vanhoja,minä autan heitä eikä heidän tarvitse yksin pärjätä.
Hmm,kuulosti aika karulta yksi kirjoitus "voin vaikka yhdeksi yöksi jäädä". Onpa diktaattorimaisia vanhempia! Hui olkoon. Kuka ei nyt omaa lastaan haluaisi vieraisille? Omat vanhempani asuvat toisessa kaupungissa ja minä teen useasti vkonloppu visiittejä heille. Ja he tykkäävät. Ja taitaa öitä tulla silloin 2...hui :o) - pojalla?
ei varmaankaan kirjoitti:
ole kyse vanhempien hyväksi käytöstä,niin kuin sinun pojallasi oli.
Minusta ei ole mikään häpeä että saa apua omilta vanhemmiltaan. Keneltä muulta sitä sitten saa jollei heiltä? Ei se tarkoita että käyttää hyväkseen. Menet vanhemmillesi saamaan asiat kuntoon ja muutat omillesi.
Tiedän itsekin että voin mennä vanhemmille koska vaan jos tilanne sen vaatii. Arvostan tätä suuresti ja pidän huolen siitä että kun vanhempani ovat vanhoja,minä autan heitä eikä heidän tarvitse yksin pärjätä.
Hmm,kuulosti aika karulta yksi kirjoitus "voin vaikka yhdeksi yöksi jäädä". Onpa diktaattorimaisia vanhempia! Hui olkoon. Kuka ei nyt omaa lastaan haluaisi vieraisille? Omat vanhempani asuvat toisessa kaupungissa ja minä teen useasti vkonloppu visiittejä heille. Ja he tykkäävät. Ja taitaa öitä tulla silloin 2...hui :o)ei lukenut sukupuolta edes rivien välissä.
- Nutturatäti 1
Sinä olet sitten sitä äitityyppiä, joka vaan passaa hellanduudeliaan ja tekee kaiken hänen puolestaan. Ihmekös sitten kun ei kultamussukka opi elämään ihmisiksi tai ottamaan vastuuta yhtään mistään, kun tietää että mamma käy kuitenkin siivoamassa ja tuomassa ruokaa.
"Aikuinen elää tahtomallaan tavalla", mutta sinun huolenpitosi mahdollistaa "lapsesi" täysin vastuuttoman ja hyväksikäyttävän elämäntavan. Ellet kohtelisi häntä kuin vammaista lasta, hän ehkä oppisi pyyhkimään sen takapuolensakin itse. Mutta itsepähän olet lapsesi tuollaiseksi vetelykseksi kasvattanut.
Sanoit että sinulla on kaksi lasta. Onko se toinenkin samanlainen, vai oletko kenties soveltanut lapsiisi eri kasvatusmenetelmiä? - tuo lapsettomuuskin
Nutturatäti 1 kirjoitti:
Sinä olet sitten sitä äitityyppiä, joka vaan passaa hellanduudeliaan ja tekee kaiken hänen puolestaan. Ihmekös sitten kun ei kultamussukka opi elämään ihmisiksi tai ottamaan vastuuta yhtään mistään, kun tietää että mamma käy kuitenkin siivoamassa ja tuomassa ruokaa.
"Aikuinen elää tahtomallaan tavalla", mutta sinun huolenpitosi mahdollistaa "lapsesi" täysin vastuuttoman ja hyväksikäyttävän elämäntavan. Ellet kohtelisi häntä kuin vammaista lasta, hän ehkä oppisi pyyhkimään sen takapuolensakin itse. Mutta itsepähän olet lapsesi tuollaiseksi vetelykseksi kasvattanut.
Sanoit että sinulla on kaksi lasta. Onko se toinenkin samanlainen, vai oletko kenties soveltanut lapsiisi eri kasvatusmenetelmiä?muuta tuosta ei voi ajatella.
- anna puhua
On siitä kotiin palaamisesta sekin etu, että siellä sinulla on lähisiä, joiden kanssa voit käsitellä eroasi. Itse olen ollut ensimmäisen eroni jälkeen vähän aikaa vanhempieni luona, vaikka pidinkin vanhan asuntoni. Aluksi vain tuntui niin pahalta olla siellä yksin.
Ei ihmisten puheista kannata välittää, jos tällä viikolla juorutaan sinusta, niin ensi viikolla on joku muu juorujen kohteena..näin se vaan on!
Tämän toisen eroni jälkeen olin vain yhden yön vanhan äitini vaivoina, koska en kestänyt tilannetta kotona..ja halusin puhua jonkun muun kuin mieheni kanssa tilanteesta..- vanhemmilla
lataamassa akkujasi ja saamassa tukea tilanteeseesi. sitä vartenhan vanhemmat ovat, että auttavat hädän tullen. Vanhempien tehtävä on antaa juuret ja siivet, niin lapset pärjäävät elämässään. Käy nyt niillä juurillasi ja lennät sitten omaan eläämääsi kun olet siihen valmis.
- ratkaisut
Löytyy,nimittäin menet vanhempien luo ja alat katselemaan asioita toisesta kulmasta.
Näitä eroja tulee ja menee,mutta älä lyö hynttyitä yhteen kovin nopeasti enää..
Ellet halua muuttaa vanhempien luo,toinen mahdollisuus on ,että muutat minun luo..
tv,eronnut mies - Anonyymi
Lapsi ei ikinä kasva aikuiseksi jos vanhemmat aina pelastavat hädästä. Naapurissa yli 30 poika muuttanut kotiin. Jätkä ei tee kuin osapäivätöitä vaikka terve ihminen. Varmaan persekin pyyhitään. Uskomatonta!
- Anonyymi
Asumistuki jne auttavat asunnon maksamisessa. Jos tupakka palaa ja auto pitää olla, niin pitäisi olla varaa omaan vuokraluukkuunkin. Tiedän tällaisen tapauksen. Prinsessa kolmekymppinen lokkeilee vanhemmillaan. Työt eivät kiinnosta. Toiset nuoret taas ahkeria. Missä vika? Kasvatuksessa?
- Anonyymi
Kakara
- Anonyymi
Itsekin olen eronnut, muttei olisi tullut mieleenkään muuttaa yli 30v. himaan "käsittelemään eroani vanhempieni kanssa". Päinvastoin haluan säästää heidät
ns. ikäviltä yksityiskohdilta. Opiskelijatkin voivat asua poissa kotoa asumistuen ansiosta, joten edes jonkinlaista työtä tekevällä myös pitäisi olla mahdollisuus siihen.
Tiedän yli30v. pojan, jolla tupakka röyhyää ja auto tietysti perseen alla.
Silti piti muuttaa takaisin kotiin, kun ero tuli. Tyhmääkin tyhmemmät vanhemmat eivät vaadi jälkikasvultaan mitään. Aina kun elämä kolhii, niin ovi on auki. Se on juuri se karhunpalvelus lapselle, joka ei ikinä opi ottamaan vastuuta itsestään. "Mielipiteitä aiheesta? Varmaan minua katsotaan paheksuvasti kun palaan takaisin kotikulmilleni ja vanhempiani epäonnistuneena kun ei tyttö pärjää omillaan."
No onhan siinä jotain mennyt pieleen. Terveen aikuisen ihmisen pitäisi pystyä tulemaan toimeen omillaan.
Toisaalta aloittajan täytyy vain ottaa lusikka kauniiseen käteen ja ajatella, että mitä sitten ja mennä eteenpäin.- Anonyymi
Oletko koskaan ajatellut mennä töihin? Ilmeisesti et, eli älä ruikuta! Mene töihin tai opiskelemaan. Tiedätkös vain työtä tekemällä saa rahaa ei nukkumalla päiviä ja karttamalla työntekoa.
iltaa, oikein paljon kiitos hyvästä ja mielestäni ajankohtaisesta kysymyksestä asunto-asioihin liittyen 😇 oon vähä sitä mieltä et sosiaalitoimen on mielestäni velvollisuus auttaa sinua jotenki. eikö kannattais hakee oma koti, ja kelastahan saa asumistukee ja toimeentulotukee 🤔 sosiaalitoimessa varmasti autetaan ja opastetaan sinua näissä asioissa 😌 ei voi olla niin että nuori nainen joutuu kadulla, tuttavien luona tai vanhempien nurkissa vastentahtoisesti asumaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62473- 1161648
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361386Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1601223- 1411193
- 521125
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1061081- 571071
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.116966Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46949