Haluaisin mielipiteitä siitä, että onko ihastuksen kertomiselle jotakin aikarajaa. Entä miltä vaikuttaa se, että on ottanut selvää toisen yhteystiedoista, joiden avulla voisi ottaa (helpommin?) kontaktia toiseen?
Olen pintapuolisesti "tuntenut" erään miehen pari vuotta, viimeksi olen nähnyt hänet ns. kasvokkain yli puoli vuotta sitten. Tosin kaukaa olen nähnyt hänet jokin aika sitten. En ole koskaan jutellut hänen kanssaan, joskus moikkasimme. Jotenkin vain tuntuu, että hän olisi ollut kiinnostunut minusta, ja minä olen ollut hänestä alusta alkaen, mutta minä vain olen niin auttamattoman ujo, varsinkin kun ympärillä on aina ollut muita ja tilanteet ovat tulleet yllättäen. Toki on mahdollista, että törmäämme sattumalta toisiimme, mutta elän tavallaan jossakin epätietoisuudessa, joka ei jätä rauhaan.
Voiko tällaisessa tilanteessa edes ajatellakaan ottaa yhteyttä toiseen puhelimitse/sähköpostitse/postitse? Mitä sanoisin? Miten selitän sen, että "urkin" toisen yhteystiedot ja sen, miksi en sanonut mitään silloin kun näimme toisemme? Miksi otan yhteyttä vasta nyt?
En edes, tiedä uskaltaisinko...vaikka sydän hakkaa hullun lailla - pitkän ajan jälkeenkin. Uskalluksesta ja mokaamisen pelosta varmaan koko ajan on kyse, en paljasta itseäni ja ajatuksiani helposti toisille. Nythän sitä vain toivoo, että hän kävelisi kadulla vastaan, jolloin olisi jo pakko tehdä jotain. Ja se jopa tuntuu nyt helpommalta kuin tämän hetkinen tilanteeni yhteystietojen kanssa.
Olen pintapuolisesti "tuntenut" erään miehen pari vuotta, viimeksi olen nähnyt hänet ns. kasvokkain yli puoli vuotta sitten. Tosin kaukaa olen nähnyt hänet jokin aika sitten. En ole koskaan jutellut hänen kanssaan, joskus moikkasimme. Jotenkin vain tuntuu, että hän olisi ollut kiinnostunut minusta, ja minä olen ollut hänestä alusta alkaen, mutta minä vain olen niin auttamattoman ujo, varsinkin kun ympärillä on aina ollut muita ja tilanteet ovat tulleet yllättäen. Toki on mahdollista, että törmäämme sattumalta toisiimme, mutta elän tavallaan jossakin epätietoisuudessa, joka ei jätä rauhaan.
Voiko tällaisessa tilanteessa edes ajatellakaan ottaa yhteyttä toiseen puhelimitse/sähköpostitse/postitse? Mitä sanoisin? Miten selitän sen, että "urkin" toisen yhteystiedot ja sen, miksi en sanonut mitään silloin kun näimme toisemme? Miksi otan yhteyttä vasta nyt?
En edes, tiedä uskaltaisinko...vaikka sydän hakkaa hullun lailla - pitkän ajan jälkeenkin. Uskalluksesta ja mokaamisen pelosta varmaan koko ajan on kyse, en paljasta itseäni ja ajatuksiani helposti toisille. Nythän sitä vain toivoo, että hän kävelisi kadulla vastaan, jolloin olisi jo pakko tehdä jotain. Ja se jopa tuntuu nyt helpommalta kuin tämän hetkinen tilanteeni yhteystietojen kanssa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mäkin otin. Nuorena olin niin ujo. Käytiin parilla treffeillä, mutta ei siitä sen kummempaa sitten syntynyt.
Otin Enirosta numeron selville ja pyysin syömään kanssani.
(Nainen)
kiva juttu. hei, suomalaiset ottaa itsensä niin tosissaan, mutta opettele vähän nauramaan itsellesi ja tee kuten tuntuu, niin helpottaa huomattavasti, ei tämä ole niin vakavaa, elämää vain. Eihän siinä mitenkään käy, voi tulla sulle kiva ilta ja mukava uusi ihminen elämääsi.
Mitä sinä voisit menettää ottamalla yhteyttä?
Pahimmassa tapauksessa hän ei ole kiinnostunut ja pääset itsekkin ihastuksesta eteenpäin ja ainakin saat varmuuden asiasta.
Mä kaipaan yhtä miestä aivan valtavasti. Me tavattiin baarissa ja menin miehen luokse yöksi, mutta mitään suudelmia suurempaa ei tapahtunut:)
Ollaan nähty sen yön jälkeen vain kerran ja näkemisen välissä taisi olla 4 kuukautta, mies perui tapaamisia jne.. Nyt on mennyt taas kuukausi, eikä olla nähty. Mies laittoi viestiä, että tahtoo nähdä. Musta vain tuntuu, ettei ole kiinnostunut kuin fyysisesti.. en tiedä sitten..:/ Tää on vaikeaa..
ja vapaa, ottaa taatusti nopeammin yhteyttä.
Älkää ihmiset valehdelko itsellenne.
Kyllä hän viikon jälkeen baaritapaamisesta laittoi viestiä, jos nähtäisiin. Aikataulut meni aina ristiin ja näkeminen venyi.. Ei kai yli kuukauteen viestitelty, mutta sitten tosiaan nähtiin 4 kuukauden päästä..
Ei kai se näin kauan olisi kestänyt, jos tosissaan olis.. Tuon näkemisen jälkeen mies tahtoi nähdä heti seuraavana päivänä, mutta mulla olit töitä sinä iltana.. ja nyt mennyt kuukausi ja tarkoitus olisi nähdä..
Mä ihastuin tähän ihmiseen ensisilmäyksellä..
Kiitos rohkaisuista.
Mutta mitä sanon...ja millä sävyllä? Pitäisi myös jotenkin "esittäytyä", jotta hän tajuaa, kuka olen...Vaivaa juuri tämä ajan kuluminen ja sehän lähinnä johtuu ujostelustani, mutta en tiedä, viitsiikö sitä mainita "syyksi". Onko vaihtoehdoista jokin huonompi kuin toinen: soitto, tekstari, sähköposti, posti? Tietenkin soittaminen on tavallaan kaikkein suorin, mutta saatan seota sanoissani. Kirjoittamisessa olen parempi. Tosin yhdessä tekstarissa ei voi sanoa paljon ja ei ole tietoa, kuinka usein hän tarkastaa sähköpostinsa.
Hitsi kun on vaikeaa. Tiedän, että ongelmana on myös se, että epäilen, kelpaanko ja riitänkö.
toimeksi,jos haluat selvyyden asiaan!
Pahakseni ollenkaan jos tulis vaikka kirje tai kortti ja samaan aikaan sähköpostia ja tekstiviestiä puhelun kera :) siis ota yhteyttä kaikilla tavoilla niin tavoittaa varmasti ja soittamisen voi toki jättää väliin jos kovin paljon ujostuttaa ;) minä en kyllä varmaan edes ajattelisi/miettisi miten toinen on saanut yhteystiedot.