.. Suhteessa omaan perheeseensä.
Olen lopen kyllästynyt tähän.
Perustiedot : Mies on 19 vuotias, asuu kotona, ei päässyt mihinkään opiskelemaan.
Tilanne: Miehen äiti pakottaa hänet jättämään työvoimatoimiston koulutuksen kesken (= rahantulo työkkäristä loppuu jos koulutusta ei käy loppuun) SEN TAKIA, että mun miehen 15-vuotias pikkusisko oli jossain polvileikkauksessa, eikä kuulemma pysty edes käymään vessassa itse. Eli toisinsanoen isoveljen pitäisi jäädä kotiin hoivaamaan pikkusiskoa. AINAKIN KUUKAUDEKSI.
Huoh. Ei se mitään kuulemma, vanhemmat suostuvat maksamaan ne rahat mitkä jäävät sitten työkkäristä saamatta. Mutta kun kyse ei ole siitä! Kyse on siitä, että sitten kun vanhemmat alkavat maksamaan taas hänelle jotain rahoja, hän alkaa olla entistä enemmän kiinni heissä ja he saavat taas lisää päätösvaltaa hänen (lue: meidän elämässä). Sanoin kyllä miehelleni tästä asiasta, ja hän sanoi keskustelevansa tästä, mahdollisesti kieltäytyvänsä jättämästä koulutusta kesken.
Vaan kun en tosissani enää usko, että sanominen auttaa. Nimittäin miehen äiti, kunnon DIKTAATTORI niiden huushollista päättää kaikesta, eikä edes isällä ole MITÄÄN sanottavaa niihin asioihin. Tämä Louhi ei edes välitä siitä, onko mulla ja miehelläni jotain suunnitelmia tai menoja, vaan jos hänelle tulee jotain mieleen, se pitää suorittaa ensin ja lykätä meidän menoja yms. Millä tavoin se on kohtuullista? Tiedostan sen, että hän on kuitenkin ÄIDIN lapsi mutta miten se on oikeutettua, kun minäkin olen mukana suunnitelmissa? Ei se ole reilua. Ja olenko minä kukaan sanomaan hänen äidilleen EI, meillä on omia suunnitelmia?
Esimerkiksi, meidän piti jopa mennä ostamaan HÄNEN kanssaan MIEHENI juhlavaatteita, koska mieheni ei uskaltanut valita mitään ilman äitiänsä, koska mikään mikä ei ole hänen valitsemansa ei kelpaa äidille.
Älkää käsittäkö väärin, mieheni osaa sanoa vastaan mutta hänen äitinsä kääntää tilanteen aina siihen, että mieheni on lapsellinen ja naurettava eikä tajua mikä on hänen parhaakseen.
Tajuan kyllä tilanteen, että hän asuu kotona, mutta on kuitenkin jo täysi-ikäinen.
Ei tässä tilanteessa muuten mitään, mutta minua pelottaa, ettei mieheni pääse irti äidistään/perheestään (Mies ei ole sokea asialle, häntäkin ottaa päähän kun pitää elellä äidin ehdoilla, muuten jos ei -> pihalle asunnosta, mitäs sitten tehdään?) ja joudun elämään koko loppuelämäni tässä oudossa diktaattori-hallinnossa.
PLUS: Se aiheuttaa suhteellemme harmia, koska kun olemme siellä, olen melkein raivona kokoajan, tiuskin, ja jos puhun jotain se tulee aika negatiiviseen sävyyn ulos. En vain pysty käsittämään tälläistä.
Mitä mun pitäis tehdä, voinko edes tehdä mitään?
Nimim. Kohta hajoaa pää..
Olen lopen kyllästynyt tähän.
Perustiedot : Mies on 19 vuotias, asuu kotona, ei päässyt mihinkään opiskelemaan.
Tilanne: Miehen äiti pakottaa hänet jättämään työvoimatoimiston koulutuksen kesken (= rahantulo työkkäristä loppuu jos koulutusta ei käy loppuun) SEN TAKIA, että mun miehen 15-vuotias pikkusisko oli jossain polvileikkauksessa, eikä kuulemma pysty edes käymään vessassa itse. Eli toisinsanoen isoveljen pitäisi jäädä kotiin hoivaamaan pikkusiskoa. AINAKIN KUUKAUDEKSI.
Huoh. Ei se mitään kuulemma, vanhemmat suostuvat maksamaan ne rahat mitkä jäävät sitten työkkäristä saamatta. Mutta kun kyse ei ole siitä! Kyse on siitä, että sitten kun vanhemmat alkavat maksamaan taas hänelle jotain rahoja, hän alkaa olla entistä enemmän kiinni heissä ja he saavat taas lisää päätösvaltaa hänen (lue: meidän elämässä). Sanoin kyllä miehelleni tästä asiasta, ja hän sanoi keskustelevansa tästä, mahdollisesti kieltäytyvänsä jättämästä koulutusta kesken.
Vaan kun en tosissani enää usko, että sanominen auttaa. Nimittäin miehen äiti, kunnon DIKTAATTORI niiden huushollista päättää kaikesta, eikä edes isällä ole MITÄÄN sanottavaa niihin asioihin. Tämä Louhi ei edes välitä siitä, onko mulla ja miehelläni jotain suunnitelmia tai menoja, vaan jos hänelle tulee jotain mieleen, se pitää suorittaa ensin ja lykätä meidän menoja yms. Millä tavoin se on kohtuullista? Tiedostan sen, että hän on kuitenkin ÄIDIN lapsi mutta miten se on oikeutettua, kun minäkin olen mukana suunnitelmissa? Ei se ole reilua. Ja olenko minä kukaan sanomaan hänen äidilleen EI, meillä on omia suunnitelmia?
Esimerkiksi, meidän piti jopa mennä ostamaan HÄNEN kanssaan MIEHENI juhlavaatteita, koska mieheni ei uskaltanut valita mitään ilman äitiänsä, koska mikään mikä ei ole hänen valitsemansa ei kelpaa äidille.
Älkää käsittäkö väärin, mieheni osaa sanoa vastaan mutta hänen äitinsä kääntää tilanteen aina siihen, että mieheni on lapsellinen ja naurettava eikä tajua mikä on hänen parhaakseen.
Tajuan kyllä tilanteen, että hän asuu kotona, mutta on kuitenkin jo täysi-ikäinen.
Ei tässä tilanteessa muuten mitään, mutta minua pelottaa, ettei mieheni pääse irti äidistään/perheestään (Mies ei ole sokea asialle, häntäkin ottaa päähän kun pitää elellä äidin ehdoilla, muuten jos ei -> pihalle asunnosta, mitäs sitten tehdään?) ja joudun elämään koko loppuelämäni tässä oudossa diktaattori-hallinnossa.
PLUS: Se aiheuttaa suhteellemme harmia, koska kun olemme siellä, olen melkein raivona kokoajan, tiuskin, ja jos puhun jotain se tulee aika negatiiviseen sävyyn ulos. En vain pysty käsittämään tälläistä.
Mitä mun pitäis tehdä, voinko edes tehdä mitään?
Nimim. Kohta hajoaa pää..
Vastaukset 8
Vanhimmat
kun miehesi muuttaa omaan kotiinsa. kyllä yhteisessä huushollissa tietenkin autetaan esim.pikkusiskoa eikä vain lorvailla. kohtuutonta, että miehesi jättäisi työkkärin kurssin kesken, mutta siivousta, ruoanlaittoa miehen äiti tietysti vaatii, kun on jo täysikäinen. miehillä on usein vaikeuksia omilleen muutossa, onhan monia, jotka ovat jääneet asumaankin oman äitikullan kanssa. kannattaa muuttaa jo nyt heti, muuten se käy päivä päivältä hankalammaksi.
Kuules nyt!
Saamaton ukkos asuu vielä kotonaan, ja sillon todella joutuu elämään sen talon sääntöjen mukaan! Ja myös monta kertaa osallistumaan ja tekemään asioita mitkä ei välttämättä miellytä sinua tai POIKAystävääsi. Jos sinä saat omassa kotonasi hotellitasoista kohtelua, niin mikäs siinä!! Mutta pidä nokkas erossa sen huushollin asioista, koska sinä et siellä asu, ne sen talon säännät eivät sinulle kuulu, etkä sinne uusia säänöjä tule kirjoittamaan.
Sitä itsenäisyyttä, omaa tilaa yms yms saa sillä että pikkuhiljaa alkaa muuttamaan SINNE OMAN katon alle. Ja sitten kun asutaan siellä oman katon alla, tehdään omat päätökset, hoidetaan ITSE omat raha-asiat. ei niin että sitä rahaa pyydetään vanhemmilta ja juostaan äidillä pesettämässä pyykkejä.
Oma itsenäistyminen on kiinni poikaystävästäsi ITSESTÄÄN!!! Ei siitä anoppikokellaasta. Ja TOSSA TAPAUKSESSA siihen itsenäistymiseen ei vaikuta saako ton saman rahan yhteiskunnalta vai vanhemmilta, koska lopputulos on sama.
Jaaha, diktaattorien defence force vauhdissa.
Olen 21 vuotias poika ja asun vielä kotona. Kotiin olen jäänyt nimenomaan sen takia, että äitini ei sotke minun elämääni. Kun täytin 18, äitini sanoi "Nyt olet täysi-ikäinen ja vastaat itse omista päätöksistäsi. Tulen kuitenkin aina olemaan tukenasi". Suhteemme perustuu keskenäiseen kunnioitukseen; Kummallakaan ei ole varaa hyppiä toisen varpaille. Eli jos haluat lapsesta pitää kiinni, niin elä yritä sotkea lapsesi elämää. Luota siihen, että olet kasvattanut järkevän yksilön.
Sinun, eli aiheen aloittajan, tehtävä on sanoa poikaystävällesi, että ryhdistäytyy miehenä. Jos hän ei kykene siihen, kannattaa miettiä suhteen jatkoa. Ei tuollainen äiti-poika suhde ole normaali.
koskaan sanontaa: " Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt." Eli tietenkin poikaystäväsi täytyy totella äitiänsä, kun siellä asuu ja syö.
Tietenkin anoppikokelas tuli uutta pukua ostamaan pojallensa, kun kumminkin maksoi sen....
ole naimisis, ja pojista tuilee miehiä intin jälkeen....nii ja äidil on kukkarionnyörit ei auta ei!
kannustavista vastauksista.. Huoh.
Ja tässä käytän sanaa MIES siinä missä NAINENKIN, joten jätetäänpä se päteminen sikseen. :)
Se on kyllä totta että jos miehesi asuu kotona niin pitää elellä niillä säännöillä. Oli sitten täysikänen tai ei. Itse luultavasti soveltaisin samaa politiikkaa omiin lapsiini. Niin kauan kuin mun huushollissa asuvat ja mun varoilla elävät niin tekevät juurikin mitä käsken. Enkä nyt tarkoita että olisin mikään diktaattori alistaja. Itse muutin juuri pois kotoa ja täytän kohta 20. Nyt sitä vasta on alkanut heräämään siihen elämän todellisuuteen että ei se ole niin hohdokasta. Kyllä kotona asuminen oli helppoa ja kun ei vanhempien kanssa edes ollut mitään ongelmia.
Olipa outoa että kirjoitit "miehestäsi" kun lukiessa tuli mieleen enemmänkin poikasi...
Ei ihme, että pää hajoaa...mieti vielä, jaksatko katsella samaa vätystä kauankin?