MINIÄT ANTAAKAA NEUVOJA !?!?

Hei anoppi=)

Olen ollut kerran naimisissa, valitettavasti suhteemme sittemmin päätyi eroon, mutta anoppini oli aivan mahtava ihminen. Hän oli täysin oma itsensä ja rakasti minua varmasti yhtäpaljon kuin omia tyttäriään. Hän ei kaivannut mitään kunnianosoituksia keneltäkään vaan hänen seurassaan sai olla täysin oma itsensä. Ja kunnioitusta hän olisi toki ansainnut, olihan hän jo 65-vuotias!

Tapailen nykyään toista miestä, joka todella voisi olla se lopullinen tuleva mieheni, mutta hänen äitinsä ei oikein pidä minusta. Ärsyttävää onkin se, ettei hän osoita sitä muutakuin piilevästi, ei voi suoraan sanoa. Miesystäväni on hänen ainoa poikansa ja kai hän tavallaan pelkää menettävänsä hänet minulle "syöjättärelle". Rakastan hänen poikaansa valtavasti, enkä ikinä haluaisi hänelle mitään pahaa, mutta tällä naisella on jokin ennakkoluulo minua kohtaan. Hänen seurassaan ei saata olla omaitsensä. vierailut siellä ovat aina niin pinnallisia, että en nykyään halua käydä siellä lainkaan. Itse olen ollut hänelle kaikin puolin ystävällinen, mutta olen kokenut montakin tilannetta niin, että olen päätynyt kyyneliin asti niin ettei hän näe. Ja miksi?Koska rakastan hänen poikaansa ja haluan olla hänen elämässään aina ja perustaa perheen. Lisäksi olen ihan kunnollinen nainen, vaikka olenkin eronnut, eroon oli oikein hyvä syy, edellinen mieheni oli väkivaltainen!

Siis minun neuvoni on, ole oma itsesi, älä teeskentele mitään. Äläkä kuvittele tietäväsi mikä sinun pojallesi on parasta, koska hän itse tietää sen parhaiten. Lopulta et kuitenkaan tiedä pojastasi niitä puolia, joita hänellä on parisuhteessa.Hyväksy se, että poikasi on aikuinen mies, joka tekee omat elämänvalintansa, hän ei ole enää pikkupoikasi.Vanhanaikaiset kunnioitusjutut ovat minusta täysin omituisia, kunnioitusta on aina oltava, mutta sen on oltava luontevaa, ei vaadittua.

Aurinkoista kevättä sinulle!

eihän sinun tarvitse mitään ihmeempää olla, kuin mitä itse olet. ja niinhän se on että toisten "kemiat" sopii paremmin yhteen kuin toisten, eli eihän kaikkien tarvitsekkaan tulla keskenään toimeen. Ole vain oma itsesi ja kuulostele ja katsele tilannetta. ystävysty miniäsi kanssa...

Kieltäytyi tapaamasta minua ensimmäisen vuoden aikana lainkaan. Hän kutsui poikansa lapsiineen äitienpäivänä syömään ja kas(!) myös ex-rouva istui siellä.
Kutsumisia ja "perhelounaita" piisasi. Lopulta mies kieltäytyi menemästä, koska koki tämän painostukseksi.
Lopulta mies ei kestänyt olemassaoloni kielätmistä ja ilmoitti äidilleen, että soittaa voi sitten, kun myös minä olen tervetullut. (asuimme tuohon aikaan jo yhdessä)
Itse olin kauhuissani. Tämäkö on hinta, jonka eronnut nainen maksaa suhteesta eronneeseen mieheen?? Tuntui kauhealta olla tuomittu jo ennen kuin on edes tavattu. Olin varma, että vaikka anopike joskus kontaktin ottaisikin, toimeen emme enää voisi koskaan tulla.
Mutta toisin kävi.
Jouluaatton aattona anoppi soitti ja pyysi käymään kahvilla aattoaamuna. Kutsu oli meille molemmille. Pelkäsin kovasti tuota tapaamista, ja olin hannata koko jutun.
Tuo tapaaminen oli kuitenkin parasta mitä anoppisuhteeseen olisi voinut tapahtua. Anoppi oli saanut rauhassa miettiä ja pureskella poikansa uuden suhteen ja perheen.
lähtiessä antoi lahjakassin, joka sisälsi pienet paketit myös munulle ja kahdelle lapselleni. Olin todella yllättynyt. Anoppi oli päättänyt, että näin mennään ja minä kuulun porukkaan.
Kovin monen ihmisen en usko moiseen ylepytensä nielemiseen pystyvän. Anoppi sai kiistattoman kunnioitukseni.

Anoppini on varauksellinen ihminen. Hänen on saatava "murehtia" asiat rauhassa ja kaikki uusi kestää aikansa pureskella. Mutta hankala hän ei ole.
Hän on ottanut minut ja lapseni osaksi perhettään. Muistaa jouluna ja synttärinä. Olemme pystyneet keskustelemaan tämän uusiorakenteen selväksi, ja anopin kanta on, että hänen sydämeensä lapsia mahtuu.
Minä sain tuota joulua seuraavana syntymäpäivänäni täysin tyyliini sopivan korun.
Kihlat vaihtaessamme hän kysyi, aiommeko heti naimisiin? Itse naimisiinmenoa ei tuominnut, mutta kehoitti olemaan kiirehtimättä.
Anoppi haluaa pestä ikkunamme, tietää minun inhoavan ko. hommaa ylikaiken ja tuumasi; "anna minä, vanhalta käy ja pidän siitä".
Hääpäivänämme hän oli se, joka toi alttarille käteeni nenäliinan kun kyyneleeni virtasivat valtoimenaan.
Toimituksen jälkeen anoppi halasi ja sanoi olevansa onnellinen. Ainoa kerta kun olen nähnyt hänen itkevän. "Älä koskaan epäile, ettet kelpaisi".

Emme tapaa anoppini kanssa usein. Olen edelleen hieman varautunut, mutta anoppia ei sovi syyttää.
Anoppi huolehtii ja häslää.
Anoppi ostaisi mielellään kaiken mahdollisen, mitä arvelee perheemme tarvitsevan. Se kyllä nolottaa. Toisaalta mietin, johtuuko tämä minun "paapomiseni" alkuaikojen kivikosta.
Mutta riitelemään en lähde. Koskaan emme häneltä pyydä, emmekä kyllä aina suostu ottamaan vastaankaan.
Naureskellen puhumme hänen ostovimmastaan ja siitä, että hän ei saa enää ottaa kukkaroaan mukaan, kun kaupungille mennään.
Anopin leipomukset! Minusta on ihanaa, kun hän saattaa pistäytyä vain tuodakseen jotain ihanuuksia, minä kun olen onneton leipomisissa.
Anoppilassa kun käydään syömässä, ilman eväskassia sieltä ei pois pääse.
Anoppini huolehtiminen on hellyttävää, semminkin kun hänen kaksi poikaansa eivät enää mitään nuorukaisia ole.
Väillä täytyy laittaa jarrua huolehtimiseen, ettei aivan itseään unohtaisi.
Toisaalta, anoppi kyllä huomuttaa, että hänellä on terve pääkoppa ja uskoo vakaasti voivansa itse arvioida, paljonko poikiensa perheisiin satsaa.
"missä lukee, ettei lapsistaan saisi huolehtia?"

Kyllä me yritämme hyvittää anopille edes murto-osan hänen tekemisistään. Viemme syömään (ja riitelemme laskusta, jonka anoppi haluaa maksaa)
Ostamme lahjakortteja hänen harrastuksiinsa liittyvistä kaupoista. (muutoin on vaikea ostaa ihmiselle, jolla on kaikkea)
Maksamme hierojan..jalkahoitoja, huolehdimme auton huollosta.
Anoppini on vähän vanhanaikainen, vähän omalaatuinen, hillitty ja hallittu. Mutta hän on lämmin ja huumorintajuinen ja haluaa meille kaikille pelkkää hyvää. Seurassani anopista on löytynyt kuulemma vallattomuutta ja särmää, mitä aiemmin ei ole ollut. Poikansa ihmettelevät välillä "en tiennytkään tuota puolta!"

Ja minä nauran anopin kanssa ja ihmettelen, miten hyvin tässä kaikessa kävi.

Kohtele miniääsi niinkuin itse haluat tulla kohdelluksi ihmissuhteissasi. Pidätkö siitä että elämääsi puututaan tai sinua neuvotaan pyytämättä? Pidätkö siitä että kotiasi täytetään muiden taholta? Vähän joka asiassa kun miettii missä menee toisen ihmisen kunnioituksen raja niin luulisi ettei isompia ongelmia tule vastaan. Toimii jokaisessa ihmissuhteessa. Onnea matkaan!

- Kohtele poikaasi ja miniääsi pariskuntana
- älä tyrkytä ruokia, leivonnaisia, neuvoja tms. ainakaan, jos he ovat jo kerran kieltäytyneet
- kerro, että sinulta voi pyytää apua ja neuvoja jos he sitä tarvitsevat
- älä utele liikaa, varsinkaan lasten teko asioista
- älä puutu heidän arki-/kotiasioihin
- älä arvostele, oman mielipiteen toki voi kertoa
- kohtele miniääsi kuten haluaisit hänen kohtelevan sinua
- OLE OMA ITSESI!

I
Rakasta ja kunnioita nuorta paria.

II
Anna heidän olla itsenäisiä.

III
Puhu heille ystävälliseen sävyyn.

IV
Älä etsi heistä vikoja.

V
Älä kyläile heidän luonaan liian usein, ja muista aina koputtaa.

VI
Älä oleta, että he kyläilevät luonasi jatkuvasti.

VII
Anna neuvoja ainoastaan, kun niitä pyydetään.

VIII
Älä mainitse sitä, kuinka kovasti jo toivot lapsenlapsia.

IX
Kunnioita heidän sisustusmakuaan, vaikka se poikkeaisikin omastasi.

X
Toivo heille onnea ja rakkautta.

Emme tosin ole mieheni kanssa naimisissa, mutta olisin enemmän kuin otettu, jos anoppini toisi leivonnaisia tms. käydessään kylässä. Ymmärrän toki, jos jotkut käsittävät sen eräänlaiseksi vinkiksi siitä, että anoppi vihjaisi, ettei miniä osaa leipoa tms., mutta sehän on jo miniän itsensä ongelma.
Mitä enemmän jaksat olla suvaitsevainen (lähinnä nykymaailmaa ja -elämänmenoa kohtaan) sitä paremmin tulet selviämään. Koita luoda miniääsi ennemmin ystävä- kuin opettajasuhde, niin asiat sujuvat paremmin kuin hyvin. Itse en voisi edes unelmoida kultaisemmasta ja ystävällisemmästä anopista kuin kihlattuni äiti on.

"Kirjoituksista päätellen on väärin antaa heille ruokaa tai leivonnaisia ja neuvoista puhumattakaan"

Tuo kuulosti ihan siltä kuin miniät olisi eläimiä, joita pitää ruokkia; leijonat, tiikerit, miniät... Heh heh. Kylläpäs nauratti.

Noh, minä en ainakaan siedä anopin neuvoja enkä komenteluja. Pyyntö on asia erikseen. Kaikista paras on, kun yrittää ystävystyä sen miniän kanssa. Ajatella sitä ennemminkin kaverina kuin sinä naisena, joka vie poikasi. Niin ehkä niin voi pysyä hyvissä väleissä.

Hei! Lukematta yhtäkään jo saamaasi neuvoa halusin tuoda omia vinkkejä julki. Jokainen ihminen on tietysti yksilö, mutta tunnustele mikä ilahduttaa miniääsi/poikaasi ja toimi sen mukaan tai jätä huonoksi asiaksi katsomasi pois.

Yritä olla miniällesi tasavertainen ihminen eli älä holhoa, hän sentään on aikuinen ihminen. Leivonnaiset silloin tällöin varmasti ilahduttaa, mutta älä mene ostamasi ruokakassin kanssa kylään. Kehu myös esim. miniäsi laittamaa ruokaa ja kutsu pariskunta joskus luoksesi syömään. Älä arvostele miniääsi tai heidän kotiaan. Älä ryntää kutsumatta/ilmoittamatta vierailulle, ainakaan kovin usein. Tai jos päätät piipahtaa yllätten, älä ole kauan. Heillä voi olla omia suunnitelmia, mitä he eivät ehkä kohteliaisuuttaan kehtaa sanoa.

Neuvoja voi antaa pyydettäessä tai kysyä saako kertoa omista kokemuksista ja antaa sitä myötä neuvoja.

Miniä velvollisuuksista.. jos suhteenne muotoutuu hyväksi voit olla varma siitä, että saat apua tarvittaessa. Anna heille tilaa vierailla myös sinun kodissasi, onhan se heidän "velvollisuus", mutta jos ramppaat jatkuvasti heidän luonaan, kyläilytarve tuskin herää heillä.

Tsemppiä miniäsuhteeseen. Muista että hänkin on ihminen, älä suotta pelkää.

Minun ja anoppini välit ainakin ovat erinomaiset. Puhumme toisillemme asiat kuin asiat, olemme melkein ystäviä lähinnä. Ruokaa saamme heiltä aina joskus, jos käyvät kylässä tai jos käymme heillä, välimatkaa on reilu parisataa kilometriä. Puhumme puhelimessa ehkä kerran viikossa, kerron pojastamme ja vaihdamme muuten kuulumisia.

Älä yritä olla mikään loistoanoppi, vaan ole oma itsesi! Neuvo, jos sinusta tuntuu, että neuvoja tarvitaan, ole herkkä huomaamaan miniäsi reaktioita. Älä tyrkytä itseäsi liikaa, mutta ole läsnä. Sama pätee miniöille. Ja nuoremman kuuluu kunnioittaa vanhempaa ihmistä, se on itsestään selvää, mutta se ei silti tarkoita sitä, että anopit saavat mielivaltaisesti määräillä ja hääräillä.

Hösöttäminen ja jatkuva puuttuminen nuorenparin elämään on kaikkein suurin virhe! Sitä ei siedä kukaan =) Neuvoja ei kannata jakaa, vain jos nuoripari tulee vapaaehtoisesti keskustelemaan ja pyytämään neuvoja.
Itse en kyllä näe mitään pahaa siinä, että annat leivonnaisia tai muuta, mutta niissäkin kohtuullisuuden raja on pidettävä muistissa.

Eli anna nuorenparin elää omaa elämää, äläkä puutu siihen liiaksi! Vain siten säilytät välisi nuorisoon.

Musta on ihan jees jos anoppi tuputtaa ruokaa ja muistuttelee pojalleen talvivaatteista jne. Mun omakin äitini tekee sitä ja vaikka se joskus nuorempana ottikin päähän, niin ei ne äidit sillä mitään pahaa tarkoita. Ja anoppi tekee hyvää ruokaa. Anoppi asuu toisella puolella Suomea, joten se ei turhan usein (onneksi) kyläile. Mä kieltäydyn viettämästä lomiani siellä, menköön mies yksinään, otetaan vähän omaa lomaa molemmat.

Mun lomaintoon vaikuttaa ennen kaikkea anopin vauvakuume, mä kun en voi saada lapsia. Ja lapsettomuus on mulle kova paikka, sitä on tullut itkettyä mieheni kanssa monta kuukautta. En halua selittää lapsettomuuttani anopille, musta mun gynekologiset vaivat on mun yksityisasiani. Anoppi ei pysty pitämään suutaan kiinni mistään asiasta, ja jos selittellisin sille syitä, uskon niitten olevan koko kylän tiedossa iltaan mennessä, ihan niinkuin ne "väärät hälytyksetkin", eli kerrat jolloin anoppi on jostain saanut päähänsä mun olevan raskaana ja levittänyt ilosanomaa innolla joka sais Jehovan Todistajat vihreeksi kateudesta.

Joten, mikäli haluat miniäsi pysyvän edes suunnilleen puheväleissä, odota että saat vauvauutiset virallista tietä, joko pojalta tai miniältä. Vauvakuumeestasi saat toki mainita nuorelleparille, mutta jos parin vuoden avioliiton jälkeen ei vauvaa kuulu on aika jättää puheenaihe. Lapsettomuus on tiukka paikka ja kaikki ei halua puhua siitä. Jos olet osoittanut olevasi luottamuksen arvoinen ja pitänyt pääsi kiinni poikasi ja miniäsi asioista he saattavat uskoutua sinulle, mutta se on aina heidän asiansa ja lähtee heidän aloitteestaan. Yhdelläkään anopilla ole nykyaikana oikeuksia urkkia miniän hedelmällisyyttä, mikään valtakunta ei kaipaa perillisiä niin paljon.

Kun Sinusta tulee anoppi niin muistathan kohdella miniääsi omien tyttäriesi aikana samalla tavalla kuin silloin kun olet miniäsi kanssa kahden. Oma anoppini käyttäytyy minua kohtaan selvästi viileämmin silloin kun hänen omat tyttärensä ovat läsnä. Hänelle ei juurikaan ole silloin minulle mitään asiaa. Tällaisen käytöksen koen loukkaavaksi.