Luin näitä toisten keskusteluja haluten jakaa pahaa oloani edes hieman mutten keksinyt lopulta muutakaan kuin tämän aloituksen teon... Kaikki"thirty-something" vuoteni olen ollut enemmän tai vähemmän yksin. Jo esikoulusta asti mua kiusattiin sanoilla huudoilla eristämällä ja fyysisestikin aina toisen asteen koulutukseen saakka jonka sitten jätinkin kesken. Elämässäni ei ollut kuin kaksi kaveria koko noina vuosina, toisen kanssa ajauduimme erillemme eri koulujen ja muuton johtamina toinen ainoa sydänystäväni hylkäsi minut tultuani raskaaksi... No menin naimisiin ja sain kakasi maailman suloisinta lastakin mutta pian jouduin sen katkeran toden eteen että mieheni petti mua ja kotona hakkasi ja uhkasi tappaa. Lopulta sain kuin sainkin haettua eroa ja sainkin toki sen -ja lasteni yksinhuoltajuuden...se on ollut ehdottomasti parasta koko elämässäni mutta.... nyt kun kaikesta tuosta on jo vuosikausia silloin ajoittainen huonotuulisuuteni on muuttunut masentuneisuudeksi-tiedän kyllä- ja kai depressioksikin... on kuin elämäni olisi jo mennyt edes koskaan kunnolla alkamattakaan... eroni jälkeen ei mulla ole ollut kuin kaksi lyhyttä suhteentapaista joissa kummassakin mies käytti vain hyväkseen... ja nyt on jo aikaa kun kukaan on edes katsonut mua saatikka sitten mitään muuta... edellisestä kerrastakin silleen jo pian 3 vuotta osaisinkohan enää... ja vielä enemmän kuin seksiä kaipaan sitä ihmistä jonka kanssa voisi vain olla ja nauttia kaikista elämän ihanista pikku asioistakin...joka olisi viimein YSTÄVÄNI ... Kaiken tämän vuodatuksen jälkeen ...no olen vain niin kuollut sisältä...ilman edes toivoa...joskus olen ajatellut kuolemistakin... en jaksaisi enää elää hyljeksittynä... enpä usko että kukaan taisi ees lukea tätä, no...story of my life...
Rikki jo aivan alusta saakka
Punainen kynttilä
1237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Se oli koskettava. Tiedän tuon tunteen jota kaipaat, tunnen itse ihan samoin. Olen elänyt kuin odottaen koko ajan. Välillä on hyviä aikoja, uskoo siihen, että vielä tulee kohdalle juuri tuo ystävä, sielunkumppani.
Taas tulee aikoja, kun tuntuu että kaikki on jo myöhäistä.
Koita jaksaa uskoa...pidä unelmia ja haaveita yllä. Ne auttaa jaksamaan. Ja lastesi vuoksi et saa antaa periksi.
Et kuitenkaan ole ainoa, etkä yksin noitten tunteittesi kanssa. Meitä täällä on.
Kirjoita vaan tänne tuntemuksiasi, se helpottaa oloa.