Énsin hän ei halunnut sitoutua. vaikka olimme seurustelleet jo hyvän tovin, mies se vaan juoksi omia teitään...
Minä jätin, koska luulin hänen haluavan vapautta. Hän pyysi takaisin ja asiat meni siihen suuntaan, että jatkoimme suhdetta.
Aikaa kului ja tuli sopivan tuntuinen aika perustaa perhe. Tulin raskaaksi ja kaikki meni hyvin.. Aluksi...
Sitten mies muuttui täysin. Ravasi harrastuksissaan, kävi ehkä kotona nukkumassa, jos sitäkään... Oli haluton, vaikka minulle seksi olisi maistunut paaaaljon... Sitten, harrastus yhdisti ja hän löysi "sielunkumppanin". Pettämistä ei tapahtunut fyysisellä tasolla. Jotain kuitenkin meni pahasti rikki meidän väliltämme. Ehkä eniten satutti se, että hän puhui tämän toisen kanssa asioista, joista ei minun kanssa ollut koskaan puhunut. Hän teki kaiken minun silmieni alla ja salasi, kunnes sain tietää muuta kautta.
Meni kuukausia, ettei hän tiennyt mitä halusi. sanoi haluavansa olla isä, mutta suhde ahdisti. Elimme yhdessä, minä vatsani kanssa siinä kauheassa epätietoisuudessa. Kuukausia kului ja tilanne normalisoitui mieheni puolelta. Minä stressasin yksinjäämistä ja mietin, toistuuko tämä jos se nyt on muka jo ohi?
Mies oli piittaamaton minun voinnistani ja samalla tietysti vauvan voinnista, vaikkei sitä silloin tajunnutkaan. Pikkuinen syntyi hieman etuajassa, mutta terveenä ja hyvinvoivana. palaset loksahti hetkeksi paikoilleen. Me olimme perhe. Mieheni kosi ja tahtoi pian naimisiin. Minä suostuin, vaikka sisällä kalvoi pelko. Tajusin ajoissa, että luottamus ei ole vielä kunnossa, me emme olleet kunnossa. Peruin häät...
Huomasin, että minusta oli tullut mustasukkainen. Mieheni vietti taas aikaa harrastuksissaan ja minä olin kotona itkuisen vauvan kanssa. Hän viihtyi erityisen hyvin muutaman nuoren naisen seurassa...
Lopulta tilanne kärjistyi typerään riitaan, jonka seurauksena mieheni jätti minut. Ehdotin parisuhde terapiaa, mitä vaan... mies ei suostunut. sanoi ettei ole enää aikoihin rakastanut minua ja haluaa mahdollisuuden löytää Sen Oikean. Minä murruin, mutta päätin että pakko on nousta. Aloin järjestellä asioitani, etsiä asuntoa ym. Vietin ikimuistoisen illan, yön ja päivän toisessa kaupungissa ja tutustuin erääseen mieheen. Hänestä jäi minulle ystävä, vaikka muuta ei tapahtunutkaan. Olo oli jotenkin vahvempi kuin aikoihin. Kunnes mieheni sitten sai kuulla, että tapasin jonkun miehen ja sai mustasukkaisuuskohtauksen. Muutuin hänen elämänsä naiseksi ja sitä rataa. Hän on nyt piirittänyt minua yhteensoittoon jo 3kk. Ei halua luovuttaa ja on valmis jopa terapiaan.
Minä taas en ole valmis siihen. Pelkään uutta pettymystä. En usko suhteen enää onnistuvan, vaikka se kaunis ajatus olisinkin. Eroa puidessa tuli ilmi, että mies oli hävennyt minua. Siksi ei ottanut minnekään mukaan. Hän myös ihastui herkästi ja piti mielestäni turhan paljon yhteyttä naispuolisiin ystäviinsä. Asiat, joita ei minun kanssani halunnut ikinä tehdä, onnistuikin näiden "ystävien" kanssa. En voi sietää miehen naispuolisia ystäviä, jos en itse tunne heitä... Vaadin nykyään paljon tältä ex-avokiltani. En tavallaan anna hänen unohtaa virheitään. Tavallaan haluaisin, että hän luopuisi harrastuksestaan, joka vie kaiken vapaa-ajan... Tavallaan haluaisin hänen luopuvan näistä naisystävistään... Eniten haluaisin, että hän todistaisi olevansa kasvanut rooliinsa.
Edelleenkin, hän pettää välillä lupauksia, on itsekäs, viettää melko paljon aikaa harrastuksissaan ja roikkuu näiden naisten seurassa. Hän hoitaa kyllä poikansa ja vakuuttelee rakkauttaan... En vain jaksa enää uskoa...
Jotenkin vain on alkanut tuntua, että minäkö teen tästä kaikesta näin vaikeaa? Onko ikinä mitään mahdollisuutta, että pääsen näsitä asioista yli. Pelkään kantavani tämän kaiken pask*n uuteen suhteeseen. En ollut ennen mustasukkainen, nyt huomaan, että tämä menee jo liian pitkälle. Menetin ehkäpä elämäni rakkauden, vaikka kuulostaakin hullulta tekstini perusteella. (Listasin vain huonet puolet, hyviäkin on..) En vain osaa antaa anteeksi, enkä kyllä ole varma pitäisikö edes...
Niinhän sitä sanotaan, että onnellisen avo/avioiliiton salaisuus on huono muisti.
En halua, että minusta tulee katkeroitunut ämmä...
Vai olenko jo sitä?? :D
Minä jätin, koska luulin hänen haluavan vapautta. Hän pyysi takaisin ja asiat meni siihen suuntaan, että jatkoimme suhdetta.
Aikaa kului ja tuli sopivan tuntuinen aika perustaa perhe. Tulin raskaaksi ja kaikki meni hyvin.. Aluksi...
Sitten mies muuttui täysin. Ravasi harrastuksissaan, kävi ehkä kotona nukkumassa, jos sitäkään... Oli haluton, vaikka minulle seksi olisi maistunut paaaaljon... Sitten, harrastus yhdisti ja hän löysi "sielunkumppanin". Pettämistä ei tapahtunut fyysisellä tasolla. Jotain kuitenkin meni pahasti rikki meidän väliltämme. Ehkä eniten satutti se, että hän puhui tämän toisen kanssa asioista, joista ei minun kanssa ollut koskaan puhunut. Hän teki kaiken minun silmieni alla ja salasi, kunnes sain tietää muuta kautta.
Meni kuukausia, ettei hän tiennyt mitä halusi. sanoi haluavansa olla isä, mutta suhde ahdisti. Elimme yhdessä, minä vatsani kanssa siinä kauheassa epätietoisuudessa. Kuukausia kului ja tilanne normalisoitui mieheni puolelta. Minä stressasin yksinjäämistä ja mietin, toistuuko tämä jos se nyt on muka jo ohi?
Mies oli piittaamaton minun voinnistani ja samalla tietysti vauvan voinnista, vaikkei sitä silloin tajunnutkaan. Pikkuinen syntyi hieman etuajassa, mutta terveenä ja hyvinvoivana. palaset loksahti hetkeksi paikoilleen. Me olimme perhe. Mieheni kosi ja tahtoi pian naimisiin. Minä suostuin, vaikka sisällä kalvoi pelko. Tajusin ajoissa, että luottamus ei ole vielä kunnossa, me emme olleet kunnossa. Peruin häät...
Huomasin, että minusta oli tullut mustasukkainen. Mieheni vietti taas aikaa harrastuksissaan ja minä olin kotona itkuisen vauvan kanssa. Hän viihtyi erityisen hyvin muutaman nuoren naisen seurassa...
Lopulta tilanne kärjistyi typerään riitaan, jonka seurauksena mieheni jätti minut. Ehdotin parisuhde terapiaa, mitä vaan... mies ei suostunut. sanoi ettei ole enää aikoihin rakastanut minua ja haluaa mahdollisuuden löytää Sen Oikean. Minä murruin, mutta päätin että pakko on nousta. Aloin järjestellä asioitani, etsiä asuntoa ym. Vietin ikimuistoisen illan, yön ja päivän toisessa kaupungissa ja tutustuin erääseen mieheen. Hänestä jäi minulle ystävä, vaikka muuta ei tapahtunutkaan. Olo oli jotenkin vahvempi kuin aikoihin. Kunnes mieheni sitten sai kuulla, että tapasin jonkun miehen ja sai mustasukkaisuuskohtauksen. Muutuin hänen elämänsä naiseksi ja sitä rataa. Hän on nyt piirittänyt minua yhteensoittoon jo 3kk. Ei halua luovuttaa ja on valmis jopa terapiaan.
Minä taas en ole valmis siihen. Pelkään uutta pettymystä. En usko suhteen enää onnistuvan, vaikka se kaunis ajatus olisinkin. Eroa puidessa tuli ilmi, että mies oli hävennyt minua. Siksi ei ottanut minnekään mukaan. Hän myös ihastui herkästi ja piti mielestäni turhan paljon yhteyttä naispuolisiin ystäviinsä. Asiat, joita ei minun kanssani halunnut ikinä tehdä, onnistuikin näiden "ystävien" kanssa. En voi sietää miehen naispuolisia ystäviä, jos en itse tunne heitä... Vaadin nykyään paljon tältä ex-avokiltani. En tavallaan anna hänen unohtaa virheitään. Tavallaan haluaisin, että hän luopuisi harrastuksestaan, joka vie kaiken vapaa-ajan... Tavallaan haluaisin hänen luopuvan näistä naisystävistään... Eniten haluaisin, että hän todistaisi olevansa kasvanut rooliinsa.
Edelleenkin, hän pettää välillä lupauksia, on itsekäs, viettää melko paljon aikaa harrastuksissaan ja roikkuu näiden naisten seurassa. Hän hoitaa kyllä poikansa ja vakuuttelee rakkauttaan... En vain jaksa enää uskoa...
Jotenkin vain on alkanut tuntua, että minäkö teen tästä kaikesta näin vaikeaa? Onko ikinä mitään mahdollisuutta, että pääsen näsitä asioista yli. Pelkään kantavani tämän kaiken pask*n uuteen suhteeseen. En ollut ennen mustasukkainen, nyt huomaan, että tämä menee jo liian pitkälle. Menetin ehkäpä elämäni rakkauden, vaikka kuulostaakin hullulta tekstini perusteella. (Listasin vain huonet puolet, hyviäkin on..) En vain osaa antaa anteeksi, enkä kyllä ole varma pitäisikö edes...
Niinhän sitä sanotaan, että onnellisen avo/avioiliiton salaisuus on huono muisti.
En halua, että minusta tulee katkeroitunut ämmä...
Vai olenko jo sitä?? :D
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla oli sama juttu - keilareissuja ympäri Suomen ja loput ajat piti järjestää kaikenmaailman keilailtoja työpaikan naisille. Sieltä se uusikin sitten bongattiin ja minulle valehdeltiin päin naamaa.
En mä jaksanut - minusta tilanne on lähinnä kaamea. Elätin tuota miestä monet vuodet hänen ollessaan työttömänä - omaa tyhmyyttäni - ja kun hän sai kunnalta työtä, niin hän alkoi halveksia minua sekä käytöksellään, että sanoillaan.. Kyllä minusta tehtiin ( en tullut ) katkeroitunut ämmä ja siksi en solmi uutta suhdetta kovinkaan herkästi. Luottamus miehiin meni!
Unohda koko äijä ainakin vuodeksi.. sitten jos vielä hän haluaa olla kanssasi ja sinä hänen, anna anteeksi.