Kertovatko miniät appivanhemmilleen (tai omille vanhemmilleen), jos tulevat raskaaksi eivätkä halua pitää lasta.
Mitä tunteita abortti herättää / herättäisi?
Mitä tunteita abortti herättää / herättäisi?
Kun miniä tekee abortin
/
432105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Itse valitsin mieheni kanssa mielestämme paremman vaihtoehdon ja annoin lapsen adoptioon. Siitä se sota vasta syttyikin! Miehen suku haukkui minut pataluhaksi ja moitti miksen tehnyt aborttia. Anoppi ei hyväksynyt tekoamme ollenkaan.
Syy miksi toimimme noin on terveydellinen. Emme pystyisi terveyssyiden takia hoitamaan lasta ilman jatkuvaa avustajaa vammojemme takia.
Epäilemättä näin. Kuinka sitten omat vanhempasi suhtautuivat asiaan? Ehdottiko kukaan sukulainen, että hän voisi hoitaa lasta? Miten olet itse sopeutunut adoptioon?
Poikani puoliso kertoi, etteivät he halua lapsia. No, pojalta en ole hirvennyt kysyä asiasta.
Kun sanoin miniälle että mitäs jos sattuu "vahinko", hän kertoi että aborttiin sitten.
En aio sekaantua heidän asioihinsa, koetan olla yhtä hyvä anoppi kuin mikä minulla on ollut.
Mutta salaa itken.
Itse aikoinaan jouduin puolison painostuksesta abortin hankkimaan, vieläkin sattuu..
yhdessä tämän puolisosi kanssa, joka painosti aborttiin? Miten tuohon voi sopeutua? Ajatteletko usein, että minkä ikäinen hän nyt olisi tms.?
Onko sinulla muita lapsia, jotka voisivat tehdä lapsia?
On kurjaa, että sinut on painostettu aikoinasi aborttiin, mutta onpa sinulla ainakin yksi lapsi olemassa. Hänen lapsentekonsa taas ei kuulu sinulle millään tavalla. Jos hän ei lapsia halua, ei hänellä ole mitään velvollisuutta ruveta niitä tekemään sinun takiasi. Eikä sinulla siis ole mitään aihetta itkeä muiden kuin itsesi vuoksi.
Tein itselleni nuorena selväksi, että kävi miten kävi, milloinkaan en tekisi aborttia. Tunnen itseni, en olisi kestänyt sellaista eettistä ratkaisua omalla kohdallani.
Voiko näissä asioissa olla viisas toisen puolesta? Itse joutuu moraaliset tekonsa kantamaan.
Olen moninkertainen anoppi, minulla on siis monia miniöitä. Jokaisella on ollut spontaaneja keskenmenoja, joita olemme surreet yhdessä. Miniöilläni on sama eettinen kanta kuin minulla aborttiasiaan: hyväksymme abortin muilla, osa meistä joutuu niitä tekemäänkin. Mutta omakohtaisesti emme olisi siihen ratkaisuun päätyneet.
olisi tytär ja hän päätyisi aborttiin. Kestäisitkö sitä tai pyrkisitkö vaikuttamaan häneen?
Siis hyväksyisinkö tyttäreni kohdalla abortin?
Ja pyrkisinkö vaikuttamaan ratkaisuun?
Pyrkisin vaikuttamaan siihen, että tytär saisi kaikki tiedossani olevat faktat ja kuulisi minun perusteluni.
Hyväksyn muiden ihmisten elämänratkaisut muiden ihmisten ratkaisuina. Esim. abortin kohdalla olen joutunut miettimään tarkasti, miten valistan aborttia harkitsevaa. Joidenkin kohdalla abortti on ainoa järkevä ja yleensä ajateltavissa oleva ratkaisu.
Yritän siis kertoa fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset faktat - niin pitkälle kuin se minulle on mahdollista. Vieraiden kohdalla koetan olla neutraali, en ota kantaa puoleen, en toiseen itse ratkaisun kohdalla. Usea sitä kyllä pyytämällä pyytää.
hautaan.
Jos et voi selvittää välejäsi äitiisi hae ammattiapua.
Ei olla yhdessä enää, onneksi puoliso ymmärsi lähteä.
Tuosta on nyt juuri 20v, ja ajattelen usein että minulla olisi vielä yksi tyttö.
Yksi lapsenlapsi on, enempää ei sitten tulekaan.
Eikä tämä "tyttö" ollut edes ainoa jonka menetin, luonnollisia keskenmenoja oli muutama.
Haikeasti kaipaan jokaista.
Todellakaan, poikani perheen lapsenteko ei kuulu minulle millään tavalla.
Tuo otsakkeeni tarkoittikin että toivon ettei sitä "vahinkoakaan" satu, ettei tarvitse turvautua aborttiin.
Miniäni on minulle hyvin rakas, enkä haluaisi hänen haavoittuvan, oma kokemus oli rankka siitä asiasta.
Lapsillani ei ole velvollisuuksia minua kohtaan, sen olen heille tehnyt tiettäväksi.
Mielestäni minulla on lupa salaa itkeä myös sitä surua, etteivät poika ja miniä tule koskaan kokemaan sitä iloa minkä lapsi tuo tullessan.
Kuten sanoin, en puutu, mutta tähän asti ja loppuun asti olen aina saatuvilla jos lapseni tarvitsevat. Olenhan ÄITI
Mitä jos sattuu vaihinko on jo aika epähienoa puuttumisia. Ja ehkä sinun olisi hyvä kysyä asiasta myös pojaltasi. Hänhän on myös asiasta jotain mieltä kun on tähän päätökseen tultu.
Meillä tilanne on se, että anoppi haluaa lapsen, tai saman kärsimyksen kai mitä itsellään on lapset olleet. Syypääksi päätökseemme joudun minä, vaikka poikansa on hyvin tehnyt selväksi ettei lapsia halua. Tämähän ei anoppia kiinnosta. Joten turha edes yrittää selittää ja värittää asiaa, jota tämä ei ymmärrä. Huvittavinta asiassa on se, että hän on kaikkea muuta kuin läheinen omien lastensa kanssa, ei edes vaikuta siltä että lasten elämä mitenkään kiinnostaa. Mutta lapsiahan on tehtävä. Käsittämätöntä...
hakea, sitä negaiivistakin
Jos miniän ja appivanhempien suhteet ovat hyvät, niin asian voi kertoakin. Mutta eihän aikuisten lasten lapsenteko tai abortinteko kuulu enää vanhempien päätäntävaltaan. Kevyttä ohjausta voi antaa hienotunteisesti, mutta pakottaa tai syyllistää ei pidä. Aikuiset lapset tekevät aina omat päätöksensä ja vanhempien pitää päästä eroon lapsuusajan vanhemman roolista pois, elleivät halua pilata suhteitaan lapsiinsa. Monille on vaikea päästää irti pienen lapsen vanhemman roolista ja siirtyä joko ystävän tai itse hoidettavan rooliin.
Olen tuntenut kaksi naista, jotka eri syistä ovat joutuneet tekemään abortin. Kummankin psyykeeseen se jätti jälkensä. Varsinkin se, joka joutui ns. sosiaalisista syistä tekemään abortin miehensä painostuksesta ei selvinnyt siitä ilman kolhua.
Mutta kun on myös naisia, jotka eivät niitä lapsia halua ja jotka haluavat tehdä sen abortin. Sen pitäisi olla jokaisen oma päätös, ei jonkun anopin tai sukulaisen päätös.
mutta appivanhemmat olivat tietenkin sitä mieltä, että abortti oli hyvä asia, koska poikansa sitä halusi. Valitettavasti sen jälkeen en ole voinut sietää miestäni, vaikka edelleen yhdessä olemmekin ja hän kyllä tiesi, mitä tuleman pitää.
Tiesi, mitä tuleman pitää? Tiesi siis mitä? Senkö, että et sietäisi häntä enää sen jälkeen?
Nyt herää kysymys, miksi ihmeessä sinä sitten teetit sen abortin, ellet kerran itse halunnut? Ja miksi olet yhä miehen kanssa jota et siedä? Miksi miehesi on yhä sinun kanssasi, vaikka et siedä häntä? Oletteko sadomasokisteja?
Vai oletko sinä niitä ihmisiä jotka tekevät kiltisti kaiken mitä käsketään ja kiukuttelevat yksikseen kunnes tikahtuvat? Vai onko sinulla itselläsi huono omatunto että teetit abortin, ja vierität asiasta syyn miehellesi ja appivanhemmillesi? Kummassakin tapauksessa olet tehnyt omilla valinnoillasi oman elämäsi ikäväksi, mutta onneksi sinulla ei ole lapsia mukana kärsimässä.
helppoa ja mukavaa nujertaa ja lyödä jo lyötyä ihmistä täällä, vaikka ei tiedä asioista mitään, no toivottavasti sait siitä itsellesi hyvän mielen. Juuri kaltaistesi ihmisten vuoksi en asiasta ole juuri kenellekään puhunut.
Kiitos sinulle sait minut itkemään.
ja lapsia minulla on ennestään jo monta.
kyyneliä tuollaisiin kirjottajiin.
Minulle tuli tuosta mieleen, että mitä itse joskus jos hamassa tulevaisuudessa olisin anoppi, vastaisin. Ja tiedätkö ajatus, että lähtisin jo abortin tehneelle sanomaan, että olisi vaan kandennut pitää, olisi aika mahdoton. En haluaisi enempää tuottaa tuskaa. Loppujen lopuksi, en tiedä mitä sanoisin. Ehkä halaisin?
Ja alkuperäiseen kysymykseen: aborttia en ole onneksi joutunut kokemaan ja tuskin tulee eteen, jos vauva ilmottaisi tulosta niin saisi tulla. Mutta JOS abortin tekisin, niin en kertoisi. Mies kertoi aikanaan, että hänen vanhempansa suhtautuvat erittäin kielteisesti noihin asioihin ja että heille ei asiasta silloin puhuttaisi.
Riippuu tosi paljon siitä miten paljon ihmiset ylipäänsä puhuvat toisilleen henkilökohtaisista asioistaan. Ei kai tuohon mitään yleispätevää sääntöä voi olla.
Minulle on nuorena tehty abortti. Asuimme poikaystäväni kanssa minun vanhempieni luona, joten oli pakko kertoa miksi menen käymään sairaalassa. Olivat murheissaan mutta eivät vihaisia eivätkä yrittäneet saada minua muuttamaan mieltäni. Kyselivät vuosia jälkeenpäinkin että miltä tuntuu, mutta lakkasivat murehtimasta kun ymmärsivät että en halunnut lasta siinä tilanteessa ja se olisi sotkenut elämäni tosi pahasti.
Poikaystävän vanhempia en ollut tuolloin koskaan edes tavannut, koska hänellä itselläänkin oli heihin välit poikki.
Aviopareilla abortit lienevät harvinaisempia kuin nuorilla opiskelijoilla, joten kysymys appivanhemmille ilmoittamisesta ei tule monellekaan vastaan. Mutta se on kyllä semmoinen asia, että yleensä lienee parempi jättää kertomatta. Aiheuttaa vain suotta murhetta, jos olisivat kovasti tykänneet lapsenlapsia saada. Ja varsinkin jos ovat uskonnollisista tai eettisistä syistä ylipäänsä aborttia vastaan, niin parasta pitää omana tietonaan. Jos välit ovat erityisen läheiset eikä ole pelkoa kohtuuttomasta surusta, ja tuntuu ettei voi olla ellei kerro, niin voi kertoakin.
... ja neljännen kohdalla tein abortin. omalle äidille kerroin, mut en anopille. Oli omasta jaksamisesta kyse, kun aviomies sattuu olemaan alkoholisti ja väkivaltainen. ei vaan sillon olisi jaksanut neljättä hoitaa. Anopille en kertonut siksi, kun hän ei näe mitään väärää omassa pojassa, se on kuulemma suomalaisen vaimon rooli olla alkoholistin ja väkivaltaisen miehen kanssa! mut no joo... en kertonut anopille, kosto sekin oli omalta osaltani, kun en kertonut!
Koska abortti ei kuulu kenellekkään! Siitä ei kannata eikä pidäkkään kertoa kenellekkään kun tyhmien ihmisten suhtautumisesta ei aina tiedä. Joillekkin se saa aikaan ihmeellisiä vihan tunteita mistä ei tiedä pirukaan mistä ne juontavat.
Minä koin sen aikoinaan lähi sukulaisteni taholta lyömä aseena kun menin sellaisen paljastamaan. Ennemmin lapset vaikka lastenkotiin ja kadulle kuin jätetään tekemättä. Ihan sama kun mitä tunteita joidenkien vitun idioottien häät, ristiäiset, rippijuhlat ym. tai hautajaiset muka tunteita herättää?
Mitä muuta tunteita se muka herättäisi kuntaas huh, huh...päästiimpä taas yhdestä painajaisesta! Ja ennen kaikkea rahanmenosta. Loppujen lopuksi kaikki ovat helpottuneita mutta joku ihmeen uskonnon takia jotkut vauhkoontuvat kun satu kirja toisin määrää.
Usein esitetty väite, että abortti olisi VAIN yksityisasia.
Hyvin harvoin abortti on yksityisasia. Muutamia perusteluja:
- resurssikysymys
- taloudellinen kysymys
- ihmissuhdekysymys
Harvoin tulee ajatelleeksi, että abortti koskee koko yhteisöä rahallisesti. Ja sen takia abortoitava on ruvettu kotiuttamaan mahdollisimman nopeasti. Terveydenhuollon rahat ovat kiven alla. Yleensä abortinhakija ei halua sanoa, että abortti on muuttunut ehkäisytavaksi. Puheet ehkäisyn pettämisestä yms. on usein kuultavissa < > ei viitsitty välittää ehkäisystä, oltiin kännissä jne.
Mikäli abortoitava on työelämässä, yleensä hän saa sairauslomaa. Kenen pussista pois? Abortin hakijoista suuri(n) osa on parisuhteessa eläviä naisia, useimmiten ihan aikuisessa iässä, yllättävän usein myös moneen kertaan samaa "ehkäisyä" käyttäneitä.
Itse kannatan aborttia.
Mutta en ole niin naivi, että näkisin abortin noin yksinkertaisesti: ei kuulu muille, minä maksan, minä kustannan jälkiseuraamukset, minä ...
>>Harvoin tulee ajatelleeksi, että abortti koskee koko yhteisöä rahallisesti.
>>Mikäli abortoitava on työelämässä, yleensä hän saa sairauslomaa. Kenen pussista pois?
Sinänsä asiallinen muistutus, että monet yksilönvapauteen kuuluvana pidetyt asiat maksatetaan yhteisistä verovaroista. Kuitenkin abortin kustannukset ovat mitättömän vähäiset verrattuna raskauden, neuvolakäyntien, synnytyksen, äitiysloman ja lapsenhoidon kustannuksiin. Niin että jos verovaroja haluaa säästää niin lapsia ei pidä tehdä.
Tosin hyvällä tuurilla lapsesta joskus kasvaa veronmaksaja, joka saattaa jopa ehtiä maksamaan omat yhteiskunnalle aiheuttamansa kulut takaisin ennen eläkeikää. Toisaalta ihmisiä on nyt jo enemmän kuin maapallo pystyy pidemmän päälle elättämään, joten jos edes ei-toivotut jäävät syntymättä niin se on globaalisti hyvä asia.
Jos pointtisi oli, että X ei ole yksityisasia koska X maksetaan julkisista varoista, niin logiikka kuitenkin ontuu. Et varmaan tarkoittanut, että jokaiselle abortille, äitiyslomalle ja kotihoidontuen ja lapsilisän maksatukselle pitäisi erikseen hakea lupa kansanäänestyksellä tai Veronmaksajien keskusliitosta. Syy miksi yhteisiä rahoja käytetään noihin tarkoituksiin on että niin ovat kansalaiset halunneet ja valinneet lainsäätäjät sen mukaisesti.
Monessa maassa muuten abortin joutuu maksamaan itse. Ja silloin yleensä abortin saakin vapaasti, toisin kuin Suomessa, jossa pitää kirjata joku "hyväksyttävä" peruste (joksi kylläkin käy esim. opiskelu tai muut ns. sosiaaliset syyt).
Kävipä näin avopuoliso (nainen) oli viikolla 20 ja halusi lähteä käymään kotona n.700km päässä tämänhetkisestä olinpaikasta, yksi aamu tuli viesti että hän ei tule enää takaisin ja sitten sanoi että tulee mutta tekee abortin ja anoppi oli kuulema häntä siihen kannustanut puolison ikä 21v. Itse haluaisin lapsen pitää mutta eihän aborttiin taida lupaa minulta tarvia? Millä syin abortti on edes tossa vaiheessa mahdollinen ja onko mad, että hän on valehdellut asioita lääkärille?
Siis hetkinen... Aborttilainsäädännön mukaan nainen ei voi raskausviikolla 20 enää saada aborttia elleivät kyseessä ole vakavat terveydelliset syyt. Viikolle 12 mennessä abortin voi saada käytännössä mistä syystä tahansa, mutta avopuolisosi kohdalla tuo mahdollisuus meni jo ohi ajat sitten. Tämän perusteella ei avopuolisosi pitäisi saada enää aborttia elleivät kyseessä ole erittäin painavat perusteet.
Mitä anoppi kertoo intiimeistä asioistaan miniälle?
Tehnyt abortin 25 v. sitten. Kertooko seuraavalle sukupolvelle? Mitä tunteita se herättää?
Mielestäni jotkut asiat on niin henkilökohtaisia ettei niitä tarvitse eikä kannata jakaa kaikkien kanssa. En ole kokenut aborttia, joten en nyt kirjoita kokemuksesta. Olen silti vahvasti sitä mieltä, että se kuuluu niin intiimille alueelle ettei siitä ole mitään järkeä raportoida toisille. Toki on syytä olla luottohenkilö, jonka kanssa asiasta keskustelee ja jonka kanssa asian jakaa. Jos asiaa ei pysty jättämään taakse vaan se nousee mieleen jatkuvasti silloin tarvitaan kunnon tukihenkilö tai jopa ammattiauttaja. Mutta hölistä nyt sukulaisille, miniöille tai anopeille. En ymmärrä pointtia. Avoimuus ja rehellisyys ei tarkoita sitä, että kaikki asiat pitäisi jakaa.
En ole sellaista tehnyt ja oikeastaan on jo ryhdytty jo haaveilemaan, että josko kohta tänne lapsikin tulisi. Mutta miehen kanssa joskus ollut puhetta aiheesta ja mies sanoi, että jos niin ikinä kävisi, niin siitä ei kerrottaisi hänen vanhemmilleen. Eli en kertoisi. Muutenkin kokisin sen jotenkin mieheni asiaksi, koska kyseessä on hänen vanhempansa. Ihan kuten tuollaisista puhun itse vanhemmilleni enkä pistä miestä kertomaan.
Olen syntynyt 1948 ja olin neitsyt 21 vuotiaiseen.
Olin tarkkaan tietoinen seksuaalisuuden yhdestä alueesta tulla raskaaksi elämään sopimattomasti ja haluamattani. Mutta siskot äiti isä ja veljeni olivat sitä mieltä että minun täytyy olla sairas, kun en harrasta seksiä. Minua vanhemmat siskot olivat raskaina alle 20 v. ja äidillä oli yhdeksänlasta.
Sain esikoiseni 26 vuotiaana. Lapsen tekemisen ilmoitimme koko suvulle, jo ennen kuin aloimme vauvaa tehdä. Kiivasta yritystä oli 3 kk, ennen kuin hedelmöityin.
Suku, siis siskot ja vanhempani olisivat varmaan nylkeneet minut tylpällä veitsellä ilmoittaessamme raskauden alkaneen.
Kuopukseni tein 30 v. ja jälleen ilmoitin ennen kuin aloimme vauvaa tehdä ihan koko suvulle. Kuopus oli sitten 7 kk ahkera työ ja heti hedelmöityttyäni ilmoitin suvulle. Tällä kertaa isäni oli kuin kuolin iskun saanut, naama harmaana ja roikotti kasvojaan alas.. Äiti kirahti ja hirisi itkun, sanoen tukahtuneella äänellä; voi Herranpieksut.
Siskot kertoilivat hyvin auliisti kuinka heidän lapsensa olivat aivan tahallaan tehtyjä..
Vaikka sain vauvani 13 vuotta, 11 vuotta ja 8 vuotta siskojen jälkeen oli muistissa aivan hyvin vahingot ja äidin ja isän puheet näistä vahingoista.
Raskaaksi tulo on aina valinta.
Nykyaikana on aivan turhaa puhua muusta.
Käytimme ehkäisyssä, kierukkaa ja kortonkia, ihan yhtä aikaa. Vahingolle en antanut mitään mahdollisuutta.
"Raskaaksi tulo on aina valinta.
Nykyaikana on aivan turhaa puhua muusta.
Käytimme ehkäisyssä, kierukkaa ja kortonkia, ihan yhtä aikaa. Vahingolle en antanut mitään mahdollisuutta. "
Itse olen keskittynyt myös siihen ehkäisyn pitämiseen kunnossa ja varmasti on paljon myös huolimattomuutta. Mutta jos nyt otan lähipiiristä tilanteen, jossa oli tehty miehelle sterilisaatio ja silti puoliso tuli raskaaksi (niin, strelisisaatiokaan ei ole 100 prosenttisen varma ehkäisy).
Eli näissä ehkäisyissäkin on lopulta aina se vahinkovara - vaikkakin paljon pienempi, jos ehkäisyä käytetään huolellisesti ja turvaudutaan parhaimmillaan useaan ehkäisykeinoon.
Miten se sitten kun ollaan kerrottu vanhemmille ja sukulaisille niin miten selittää tilanne ku kuitenkin avovaimo halusi lapsen ja sitten päätti ''palauttaa'' sen kuin vaatteen mikä on seppälästä ja minulta kysymättä?
Teillä vaikuttaa nyt ihan jo keskenänne tilanne olevan niin kivulias, että en nyt sinuna huolehtisi miten vanhemmillesi vaan keskittyisin nyt sen kumppanin kanssa käsittelemään asiaa. Ei kannata tollasessa murheessa kerätä liikaa stressitekijöitä ympärilleen.
Jos vaikka sanot, että lasta ei olekaan tulemassa? Ja että että susta ei ole asiasta nyt enempää keskustelemaan, jos ajatus kertomisesta ahdistaa. Lopulta sinä olet jo aikuinen ihminen ja vanhempasikin elämää kokeneet eivätkä oleta sun olevan jossain tilitysvelvollisuudessa heille. Ja yleensä ihmiset jo ymmärtää pelkästään siitäkin, että kun lasta ei ole tulossa, niin siitä ei halua lähteä enempää puhumaan, kun tilanne on tuore.
Teillä on nyt paljon isompi juttu se, että kumppanisi teki tämän kertomatta sinulle ja se vaatii nyt työtä. Että miten eteenpäin vai mennäänkö eteenpäin ja miten pääsette asian yli ja tyttöystäväsi saisi luottamuksesi takaisin.
Eli tsemppiä sinne ja keskityt nyt niihin omiin tunteisiisi, ei ne vanhempasi halua, että sä tuollaisen asian tiimoilta stressaisit lisää. Ja osanottoni tilanteeseen, on varmasti ollut aivan hirveä isku ja petetty olo. Toivottavasti tyttöystäväsi oppii ymmärtämään, että tämä kosketti myös sun elämää - oli kuinka "hänen kehonsa tahansa".
Mutta puoliso ei ole ollenkaan keskusteluhaluinen ja kun alan asiasta puhumaan niin hän suuttuu ja suunnittelee lähtöä taikka pakenee paikalta jonnekkin ulos ja pitää mykkäkoulua ja sanoo että minä kitisen ku joku penikka... Kysymys: Voisiko joku teistä tehdä abortin jos on viikolla 20 ja lapsi on terve ja elää miehen kanssa samankaton-alla? Olen suunnitellut että kosisin häntä mutta epäilyttää että mitä siitä sitten voi seurata jne jne...
Mulle tuli tuosta ekana mieleen, että ei tyttöystäväsikään siihen helpolla pystynyt ja nyt se vaivaa omatunnontuskana. Ja sitten kun sinäkin olet (erittäin ymmärrettävästi) varmaan erittäin pettynyt ja loukattu, että meni tekemään salaa ja ylipäätänsä tuon, niin hän ei pysty kohtaamaan sitä sun syytöstä. Kun omassa päässäkin vielä asiaa podetaan. Ja reaktiona tulee tollasia tiuskintoja ja halua paeta tilanteesta täysin. Sen sijaan, että kipeää asiaa käsitellään.
Itse en osaa kysymykseesi vastata, nykyisessä tilanteessa eli ollaan sitouduttu ja jo sovittu, että ryhdyttäisiin yrittämään, josko onnistaisi, niin vastaus on ehdoton ei.
Todella kamala tilanne ja tosiaan kosinnat nyt kannattaa jättää myöhäisempään vaiheeseen pohdittavaksi. Toivottavasti nyt edes saisit tietää syyn, miksi muutti mielensä. Jos edes tietäisi syyt, niin olisi edes vähän helpompi pohtia ja edes yrittää ymmärtää miten pystyi. Luulen, että tuo tehtiin selkäsi takana, koska pelkäsi, että taivuttelisit hänet pois siitä.
Riippuu tietysti siitä miten läheisiä asioita on totuttu puhumaan. Jos olisin tehnyt itse abortin, olisin ehkä kertonut jollekin ystävälle mutta tuskin anopille tai äidillekään. tiesin että heille vanhanajan ihmisinä asia olisi ollut vaikeampi kuin itselleni. Oma kantani on että abortti on ok ja paikallaan, jos lasta ei syystä tai toisesta voi ottaa vastaan. Puolustan naisen oikeutta aborttiin ja uskon että läheiseni tietävät sen, joten luulen että tyttäreni kertoisi jos tilanne tulisi eteen. Ehkä miniäkin kertoisi, riippunee siitä miten vaikea asia olisi hänelle itselleen.
jos minulle kerrottaisiin abortista olisin tietysti surullinen, koska toivon lapsenlapsia, mutta en ohjailisi päätöstä mihinkään suuntaan. haluaisin vain olla tukena, oli päätös ja syyt mikä tahansa.
Kertomalla abortista saa varmasti aikaan mielipahaa. Jos vanhemmat tai appivanhemmat eivät tiedä aikuisten ihmisten päätöksestä tappaa alkio, niin ei siinä itkujakaan voi tulla.
Täytyy muistaa, että meitä on moneksi.
Itse olen ehdottomasti aborttia vastaan, koska minulta on kuollut lapsi synnytyksessä. Eikä minusta tullut tekopyhää sen asian takia, vaan ajattelin näin jo silloin kun aloitin seksielämäni :)
Se lapsi minkä nykyinen Expuoliso ''hävitti'' oli jos 20 viikkoa vanha että millä perustein sellasta saa edes tehdä, ongelma painaa ja tuo tuskaa sekä varmasti kalvaa loppuelämän ja olen ottamassa tapauksesta ''elämän viisauden'' tatuoinnin kroppaani..... kertokaa tietämättömälle..... Kiitos ihmiset.
perusteilla hävitti? Jokin painava syy on varmasti ollut kuten sikiön epäilty sairaus tai äidin alaikäisyys , tms.. Näitä tuskin kukaan lääkäri tekee ilman todella painavaa syytä, joten exälle ei kannata kantaa kaunaa. Syy on varmasti painava.
Ei todellakaan kuulu kenellekään tämä asia.
Piste.
Emme ole mieheni kanssa kertoneet abortista kummankaan vanhemmille. Se on oma asiamme.
Ja miksi vain miniät tekevät sinun mielestäsi abortin? Kyllä siinä sopassa on yhtälailla mies mukana. Ja isossa osassa onkin! Joten kannattaa miettiä asiaa siltäkin kantilta.