Aikani lueskeltuani tätä palstaa päätinkin kantaa oman korteni kekoon ja kertoa muutaman minua kismittävän asian omasta anoppi-suhteestani...
Minun anoppini on sangen reipas ja omatoiminen... rasittavuuteen asti. Meillä kyläillessään hän tietää kaiken aina paremmin läähtöisin ihan sängyssämme käyttämistämme lakanoista! Hän syytää neuvojaan ja oppejaan minulle joka käänteessä ja on tokaissut jopa, että "minun pitää kertoa teille miten eletään!". Hän kutsuu meitä "elintasopennuiksi". Argh. Itse olen sangen keskiluokkaisesta peerheestä, ehkä jopa siitä alemmadta kastista, eikä miehenikään perhe mitään siniveristä sakkia ole.
Hän arvostelee suureen ääneen, kuinka "siivotonta" meillä on ja, että "mitäs sitten tehdään, kun hankitte lapsia, sikolätissäkö ne joutuvat asumaan!?!" Olen useasti sanonut, että nyt riitää moiset puheet ja, että anoppi-hyvä puhuu nyt myös MINUNKIN kodistani, ei vain poikansa ja, että on äärimmäissen epäkohteliasta tulla arvostelemaan toisten asumuksia. Kovin tylysti en ole halunnut sanoa anopilleni kuitenkaan, koska anoppi on aina anoppi, mutta jonkunlaiset rajat olen yrittänyt tehdä, että missä menee raja ja mikä on kenenkin reviiriä. Noh, turhaan. Anoppi aloittaa marmatuksensa heti, kun on astellut sisään meille: "voi, voiv, sentään; tuollaista pyykinpesuainetta täällä käya
teetään!" yms.
Anoppiei ole myöskään osannut katkaista napanuoraansa 29-vuotiaaseen poikaansa vieläkään, vaan soittelee hänelle n. 4 kertaa päivässä kysyäkseen päivänselviä asioita, kuten "oletko syönyt?". Ja kun näemme anoppiani, niin hän ryhtyy heti lääppimään poikaansa nähteni ja lässyttämään "voi, minun pikkuistani!" En kestä sitä. Se on sietämätöntä. Ja jostakin kumman syystä mieheni näyttää nauttivan siitä, että hänet taannutetaan takasin viisivuotiaan tasolle... Pistää vihaksi.
Tässäpä oli minun vuodatukseni. :)
Minun anoppini on sangen reipas ja omatoiminen... rasittavuuteen asti. Meillä kyläillessään hän tietää kaiken aina paremmin läähtöisin ihan sängyssämme käyttämistämme lakanoista! Hän syytää neuvojaan ja oppejaan minulle joka käänteessä ja on tokaissut jopa, että "minun pitää kertoa teille miten eletään!". Hän kutsuu meitä "elintasopennuiksi". Argh. Itse olen sangen keskiluokkaisesta peerheestä, ehkä jopa siitä alemmadta kastista, eikä miehenikään perhe mitään siniveristä sakkia ole.
Hän arvostelee suureen ääneen, kuinka "siivotonta" meillä on ja, että "mitäs sitten tehdään, kun hankitte lapsia, sikolätissäkö ne joutuvat asumaan!?!" Olen useasti sanonut, että nyt riitää moiset puheet ja, että anoppi-hyvä puhuu nyt myös MINUNKIN kodistani, ei vain poikansa ja, että on äärimmäissen epäkohteliasta tulla arvostelemaan toisten asumuksia. Kovin tylysti en ole halunnut sanoa anopilleni kuitenkaan, koska anoppi on aina anoppi, mutta jonkunlaiset rajat olen yrittänyt tehdä, että missä menee raja ja mikä on kenenkin reviiriä. Noh, turhaan. Anoppi aloittaa marmatuksensa heti, kun on astellut sisään meille: "voi, voiv, sentään; tuollaista pyykinpesuainetta täällä käya
teetään!" yms.
Anoppiei ole myöskään osannut katkaista napanuoraansa 29-vuotiaaseen poikaansa vieläkään, vaan soittelee hänelle n. 4 kertaa päivässä kysyäkseen päivänselviä asioita, kuten "oletko syönyt?". Ja kun näemme anoppiani, niin hän ryhtyy heti lääppimään poikaansa nähteni ja lässyttämään "voi, minun pikkuistani!" En kestä sitä. Se on sietämätöntä. Ja jostakin kumman syystä mieheni näyttää nauttivan siitä, että hänet taannutetaan takasin viisivuotiaan tasolle... Pistää vihaksi.
Tässäpä oli minun vuodatukseni. :)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Noin 1000 kilometriä lienee sellainen sopiva välimatka.
Vaikutat huumorintajuiselta ihmiseltä ja jos saisit kitkettyä itsestäsi epävarmuuden pois pystyisit melko pian selättämään anoppisi hekottelemalla hyväntahtoisesti hänen jutuilleen.
Huumorinkäytön tärkein idea on kilpistää toisen ärsyttävyys ns vesipinnalle, josta toinen liukastelee joka kerta pois. Palaute ei menekään perille, vaan niihin alkaa huumorin kautta tulemaan hölmöyden ja yksinkertaisuuden leimaa.
Huumori on vaikea laji ja siinä voi helposti luiskahtaa ärsyttämisen tai riitelyn puolelle, mutta parempi se kuin muuttaa kauas tai katkaista ylpeästi välit kokonaan. Johan siinä parisuhdekin kärsisi, jos mies kuitenkin pärjää armaan emonsa kanssa.
Huumorilla et alenna itseäsi, vaan päinvastoin olet viisaampi ja diplomaattinenkin. Huumori menee myös muillekin perille ja sitä kautta voi-joskus- vaikeassa suhteissa saada sanansa paremmin perille kuin nostamalla kissaa pöydälle.
Et maininnut miehesi ajatuksista äitiään kohtaan mitään? Miksi?
sinun ei pidä yksin pähkäillä anoppisi elämöintiä vaan miehesi kanssa.
Miksi luulet että tämä on sinun ongelma, tämä on miehesi ongelma. Laita hänet tekemään asialle jotain.
Ironia on hyvä keino, jos ei halua suoraan töksäyttää aina kun toinen arvostelee.
Sano sille että hänen kannattaisi ehdottomasti muuttaa teille asumaan, niin voisi vahtia että jokainen asia tehdään oikein, eli hänen tavallaan. Voisi iltaisin tulla vahtimaan että harjaatte hampaat oikein ja että seksiä harrastetaan oikealla tavalla.
Tai sitten kun hän seuraavaksi alkaa "neuvomaan", niin vedät koko homman ihan överiksi. Kysyt kaikesta mahdollisesta. Onko kahvikuppi oikein pöydällä? Miten kuuluu pistää vettä lasiin? Miten nopeasti kuuluu kävellä? Onko hammasharjassa tarpeeksi hammastahnaa?
Sitten kehut ironisesti että on se mahtavaa että hän neuvoo ihan joka asiassa, kun tällaiset lähes kolmekymppiset "lapset" eivät kyllä mitään osaa. Että on se hienoa kuinka täydellinen hän on ja kuinka hän osaa tehdä kaiken oikein.
Huh! Emme me kaikki anopit ole kuvaamasi kaltaisia anoppeja.
Tuo sinun olisi peljätys jopa ikäpolvensa muille naisille. Myötätuntoni sinulle, siinäpä sinulla on sarkaa kerrakseen.
Aikuisen poikansa lääppimisessä on sentään rajansa. Itselläni on kolme poikaa, ja jotenkin sitä ei vain tulisi mieleenkään mennä tuolla lailla lääppimään ja lässyttämään. Aikamiehiähän ne on, vaikkakin äidilleen tietysti lapsia.
Vallankäytöstä tuossa kaikessa on kyse, kun tullaan arvostelemaan nuoren naisen reviirille. Rumaa on myös haukkua elintasopennuiksi. Nykyisillä nuorilla ei ole sen helpompaa kuin meillä suuren ikäluokan ihmisillä aikoinaan. Päinvastoin. Ennen oli pysyvät työpaikat, nyt nuoret joutuvat elämään melko epävarmassa työsuhteissa ja kilpailu on kovaa.
Me saimme, anopit ja apet olla nykyisen mittapuun mukaan lähes suojatyöpaikoissa.
Kaikkein tärkeintä mielestäni sinun on tässä vaikeassa anoppisuhteessa olla rohkeasti oma itsesi. Älä mielistele anoppia, mutta riitaankaan ei kannata provosoitua. Noilla huomautuksilla anoppi yrittää saada riitaa aikaiseksi.
Ole oma järkevä itsesi ja käytä omaa harkintaasi niin suurissa kuin pienissä asioissa.
Anna anopin kaikessa rauhassa kysellä pojaltaan syömisistä, älä kiusallasikaan lotkauta korvaasi. Sekös saattaa anoppia kenkuttaa loppupelissä kaikkein eniten, että pistät hienosti toisesta korvasta kaikki ulos. Se osoittaa sinun puoleltasi suurta itsenäisyyttä. Antaa vanhan variksen raakkua kaikessa rauhassa.
Niin kuin sananlasku sanoo, että "ruutia ei kannata tuhlata variksiin" eli tässä tapauksessa anoppiin.
Kaikkea jaksamista sinulle kuitenkin toivottaa
kolmen miniän anoppi Annetta
No anoppisi käsittelyyn saitkin jo hyviä neuvoja: ironisesti vaan kysyt neuvoja kahvikuppien asennosta ja seksiasennoista. Hyvä että olet itsekin sanonut hänelle että hänen käytöksensä on sopimatonta. Ellei sanominen tehoa, älä kutsu häntä kylään äläkä päästä sisään jos änkeää kutsumatta.
Mutta anopin käytös ei taidakaan olla sinun varsinainen ongelmasi, vaan parisuhteesi:
>>Ja jostakin kumman syystä mieheni näyttää nauttivan siitä, että hänet taannutetaan takasin viisivuotiaan tasolle... Pistää vihaksi.
Temppu vaatisi jo melko paljon pokkaa, mutta olisi varmasti kokeilemisen arvoinen: seuraavan kerran kun menet anopille kylään, niin alat arvostella heillä kaikkia mahdollista juurikin pesuaineesta lähtien. Hyvällä tuurilla anoppi alkaisi ymmärtää miten hän itse on käyttäytynyt. Ennuste on kyllä huono.
Kannatava ajatus. Osta joku kotiniksikirja, selaile hieman kotitalouskirjoja ja ala arvostelulinjalle samalla kun annat hyviä neuvoja anopille.
Kysele myös vinkkejä äidiltäsi, joita ohjeita voit viisaana viedä anopille. Toki sanomatta mistä ne ovat peräisin.
Ei sinun oikeasti tarvitse olla mestarikokki/taloustaituri ja osata kaikkea, mutta ohjeistaa ja puhua voit besserwisserille parhaasi mukaan.
selvästikin vauvakuume. Tuskin hän poikaansa enää muistaakaan lääppiä, kun saa pienen nyytin käsiinsä.