Uskotko jalostuvasi iän myötä viisaudessa vai onko huippu jo käsillä?
Voiko ikä antaa lisää harkintaa ja parantaa ajattelua entisestään?
Pyydän mielipiteitä, en tutkimuksia...
Voiko ikä antaa lisää harkintaa ja parantaa ajattelua entisestään?
Pyydän mielipiteitä, en tutkimuksia...
Vastaukset 34
Vanhimmat
sen antama elämänkokemus tuovat viisautta, mutta ei se tarkoita sitä, etteikö ihminen säilyisi yhä erehtyväisenä hautaan asti. - Joistakin asioista ei vaan enää stressaa kuten nuorempana ja joissakin asioissa pystyy tosiaan harkitsemaan vähän tarkemmin.
ikä ja olettamus harkintakyvystä ihmiselle enemmän vapautta vai rajaako se sitä ennemmin?
rajoittaa että vapauttaa. Täytyy tuntea säännöt että tietää kuinka niitä voi rikkoa :) Toisaalta on mielikuva siitä mikä minkäkin ikäiselle on "sopivaa" käytöstä.
Elämänkokemuksen myötä voi ajattelutavat jotenkin jalostua/hioutua, mutta en kyllä tiedä tulenko mitenkään sen erityisemmin tästä muuttumaan... vähän epäilen, luonteeni kun on mikä on. Hiljattain olen myös valitettavasti alkanut huomaamaan itsessäni sellaisia piirteitä mitä en haluaisi itsessäni olevan, ja ihan vilpittömästi toivon ettei niitä minussa olisi. Tai oikeastaan on kyse ihan vaan yhdestä piirteestä, mikä minua itseäni ärsyttää. Että ehkä tämän loputtoman aallonpohjan lisäksi olen vajoamassa vielä alemmas.
Kyllähän tässä iän myötä oppiikin itsestään asioita ja kaikki eivät ole mieluisia oppitunteja...
Enemmän minua vaivaa se, mitä opin ihmisistä yleensä.
Tunnistaa ne piirteet omissa toimissaan auttaa ymmärtämään niitä muissakin. Samalla tavalla asioista pääsee yli, kun paitsi tiedostaa ne, myös ymmärtää. Tai ainakin näin mutu-pohjalta...
Kait. Tiedän myös mistä/miksi esim. se itseäni ärsyttävä piirre on ns. saanut alkunsa. Mutta voiko niistä itsessä olevista piirteistä päästä eroon jos haluaa? Vähän luulen ettei. Joku varmaan väittää, että totta kai omaa ajatteluaan voi muokata ja kaikki on itsestä kiinni, mutta kun se ei taida olla näissä asioissa. Ihminen kun nähtävästi on sellainen kuin sattuu olemaan. Enkä nyt puhu tekemisten kontrolloinnista, vaan ajatusten pururadalla tapahtuvasta toiminnasta.
itseäsi ärsyttävä piirre. No, luulisin sen ajan kanssa kasvavan osaksi ajattelumaailmaasi tai sitten luovut siitä. Ei voi toimia vahingoksi itselleen, vaan sulautua siihen mitä tekee.
Asiaa vähän mietittyäni muutan/täydennän lausettasi sen verran, jotta kun asiat tiedostaa ja ymmärtää, niin niistä pitäisi osata olla välittämättä
Mielestäni se iän tuoma "oppi" on juuri tuota laatua...
Tällainen ajatus tuli mieleen: nuoruuden ideologisuus haihtuu iän myötä ja vanhemmiten on osannut luovuttaa (ja ehkä pettyä, jotkut ainakin) sen suhteen, ettei mitään oikeasti voi muuttaa. Ei yhteiskunta tullut sen paremmaksi, eikä ihmiset sen fiksuimmiksi. Joten voi hyvillä mielin taantua itse samanlaiseksi joita muut olivat jo silloin aikoinaan.
Eli viisaampi pääsee vähemmällä kun ei suotta murehdi ja tee asioita vaikeimman kautta.
luvan kanssa yksinkertaistaa asioita olematta silti tyhmä.
En sanoisi kuitenkaan sitä viisauden tietä helpoksi tai päämäärää taantumiseksi, hyväksyminen ei ole luovuttamista, vaan antautumista jatkuvasta pätemisentarpeesta. Hyvin positiivista aikuistumista.
että iän myötä viisastuu, mutta joskus kyllä kieltämättä masentuu kun seuraa (palstalla sekä palstan ulkopuolella) aikuisten ihmisten käytöstä. Tulee mieleen lyödä hanskat tiskiin ja aatella että ei se valo odota tunnelin päässä noin älyllisellä tasolla vaikka olis lähemmäs 40v :-/ Mutta kukin tyylillään.
aiheen aloitukseen. Olin yhdessä konsertissa ja ihmettelin kovasti 40 ikäisten käytöstä suhteessa nuoreen polveen... Ei ole jalostumista ainakaan siinä asiassa ikä tuonut.
Hah, ei kait näin huipulta pääse kuin alaspäin:D
No, veikkaisin että minulle ikä voi tuoda lisää harkintaa ehkä sitten kun olen yli 50-vuotias, ajattelu voi parantua tuossa 30-40 kieppeillä, toivottavasti edes myöhään kuin ei milloinkaan.. Veikkaan, että minusta tulee erittäin viisas vanhempana, mutta muuta muutosta sitten luonteessa tuskin kamalasti tapahtuu:)
Oppia ikä kaikki..
vaiheessa pitäis tulla oppineeksikin? Tai onko elämä ikuista koulunpenkin kuluttamista?
eikö ole "vaarallista" julistautua täysinoppineeksi?
Uskoisin haluavani olla joka päivä avoin oppimaan ja vastaanottamaan. Aina ei tosin jaksa, mutta halu on olemassa silti.
No kyllähän sitä varmasti oppii kaiken oleellisen jo ennen kupsahtamista, mutta eiköhän se elämä tuo uusia asioita aina vaan koettavaksi ja opittavaksi.. Mitäs se elämä olisi, jos tietäisit kaiken jo nuorena.. Itse pitää kokea kuitenkin se kaikki "oppi", sitähän se elämä on..kait:D
minäkin kysymyllä. Onko elämä tosiaan niin monimutkaista, että sitä täytyy opiskella koko elämän ajan?
Vielä vaarallisempaa on olla ymmärtämättä leikinlaskua;D
Kyllä minusta, kuten jo kirjoitinkin, on oppia ikä kaikki edelleen..
En usko, että tietäisin, osaisin ja olisin kokenut nyt jo kaikki, kun edessä on toivottavasti vielä kymmeniä vuosia joten se ei voi olla mahdollista. Se olisi pelottavaa, jos ei yhtään olisi viisastunut vanhempana ja kokenut itse niitä opetettavia asioita:) Minä olen sen verran utelias, että taitaa tosiaan olla oppia sinne hautaan asti:D
"Mitäs se elämä olisi, jos tietäisit kaiken jo nuorena?"
Se on aika yksinäistä.
Hups, taisin vastata väärään kohtaan, täytyy hankkia silmälasit..
Se antaa enemmän kun pitää aistit avoimina ja ottaa vastaan kun annetaan?
se "oppia ikä kaikki"?
"Se antaa enemmän kun pitää aistit avoimina ja ottaa vastaan kun annetaan?"
Onko aina viisasta ottaa kun annetaan?
Vaikkakin omista ajattelutavoistakin voi olla joskus ja joidenkin kohdalla kiinni.
sitä, minkä omasta kokemuksesta jo olen paremmin oppinut, tai minkä arvelen olevan vahingollista..
Jos jollakin on tarjota uutta tai parempaa niin sen otan vastaan jos annetaan.
että miksi sulle tarjotaan jotain?
Yleensä miettimättäkin on selvää, että olen vaan opin tarpeessa, siksi sitä ollaan tarjoamassa. Nykyisin ymmärrän olla vastustelematta, ennen ajattelin ettei jotkut asiat vaan kosketa mua. Se oli typeryyttä.
niin helppo ummistaa silmät tosiasioilta ja kuvitella, ettei niitä ole. Ainahan kosketta, jos ajattelee asiaa. Silloin kun lakkaa ajattelemasta asiaa, lakkaa koskettamatta. Asian ajatteleminen lakkaa silloin kun tietää mistä on kyse. Asian pohtimiseen ei ole silloin enää tarvetta.
Usein kyse vaan siitä, että kuin paljon ja mitä sitä oikeastaan haluaa tietää. Ja tietenkin se tärkein, että miksi haluaa tietää sen, minkä haluaa tietää. Ainahan haluamansa tiedon saa, jos sitä tosissaan tahtoo ja ei ole taipuvainen itsepetokseen. Kun ei tietoa pakota luokseen, tulee tieto itse. Kunhan antaa sille aikaa. Jos sitä haluamansa tietoa haluaa taas väärästä syystä, se tieto jää aina pimentoon. Kenties vääristyneeksi tai pieneksi osatotuudeksi, missä on enemmän valhetta.
Otan selvää asioista jotka mua kiinnostaa, epäkiinnostavat jäävät triviaaleiksi. Siis silloin se tieto syvenee itsestään kun sille on peti pedattu kiinnostuksella.
mutta taas toisaalta jokainen uusi sukupolvi on älykkäämpi kuin edellinen ja vanhemmat sukupolvet on melko ahdasmielisiä, mikä ei sovi viisauteen eikä älykkyyteen.
Mutta ainakin toivon, että vielä viisastun! :D
hioo särmät. Uskoisin, että olen saavuttanut oman huippuni, tilan, missä olen oppinut ihmissuhteista ja muussa riittävästi pystyäkseni olemaan ihmisiksi. Jossain vaiheessa siinäkin hommassa olisi hyvä päästä vain nauttimaan edukaation hedelmistä, joten toivon olevani jo tarpeeksi viisas.
jos joku nuori ihminen työntyy tajuntaasi tiedolla, joka olisi hyödyllistä, mutta ei aivan välttämätöntä?