Toinen nainen vei rakkaani, ihmisen jota rakastin koko sydämestäni.
Ajelin kerran yöllä autolla kotiin hijaista tietä ja mietin miten turha oikeastaan olen. Kukaan ei rakasta minua, pomonikin antoi lopputilin. Uusia miehiä ei tule enää, eikä töitäkään löydy, olen hakenut kymmesiin työpaikkoihin... kunnes tajusin, että elimeni kelpaavat ehkä jollekkin, jollekkin joka tahtoo ELÄÄ!
Hain samantien elintenluovutus-testamenttilapun apteekista.
Annan elämäni jollekkin joka sitä osaa arvostaa ja haluaa sitä.
;(
Ajelin kerran yöllä autolla kotiin hijaista tietä ja mietin miten turha oikeastaan olen. Kukaan ei rakasta minua, pomonikin antoi lopputilin. Uusia miehiä ei tule enää, eikä töitäkään löydy, olen hakenut kymmesiin työpaikkoihin... kunnes tajusin, että elimeni kelpaavat ehkä jollekkin, jollekkin joka tahtoo ELÄÄ!
Hain samantien elintenluovutus-testamenttilapun apteekista.
Annan elämäni jollekkin joka sitä osaa arvostaa ja haluaa sitä.
;(
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olen reippaasti yli 50 v nainen ja kolme kertaa jätetty kuin nalli kalliolle. Joka kerta itsehalveksunta, yksinäisyyden tunne, hylätyksi tuleminen on ollut viedä minut lähelle itsetuhoa. Joku pieni asia, ehkä sureminen ja itkeminen aidosti ja tuskaisesti on nostanut minut ylös. Aloin vain rakentaa itseäni, vaikka en ole uskovainen aloin käydä hiljentymässä kirkoissa, sakastissa kahvilla, pikku hiljaa aloin käydä erilaisissa pienimuotoisissa ilmaistilaisuukissa ja siitä se lähti. Rakensin pala palalta elämääni. Nyt on hyvä olla, ja arvostan pieniä "suuria" asioita: Kassaneidin hymyä, linja-auton kuljettajan hyvän päivän toivotusta, satunnaisen ohikulkijan kanssa jakamaani huomiota konsertissa. jne. Tuen sinua ajatuksissani, hae ensin pientä asiaa elämääsi, ei asioita tarvitse yrittää ratkaista kerralla. Työttömyys ei ole sinun syysi, meitä on täällä tuhansia. Olet varmasti hieno ja upea ihminen.
Joku sanoi minulle silloin, että "parasta mitä tapahtui, oli avioero".
En uskonut silloin, mutta niinpähän on!
Ukollani oli 50 - villitys ja aluksi teki kipeää, mutta...
Nyt en ottaisi, en sitten millään.
Mikä vapaus! Saa tehdä mitä ite tykkää, olen kasvanut itsenäiseksi ja vahvaksi.
Viihdyn hyvin yksinäni, joka päivä uudet haasteet.
Olen ollut työttömänä pitkään. Nyt sain työn viime viikolla.
Samanlaisia tuntoja kuin sinulla on varmaan kaikilla eronneilla. Mutta usko pois: aurinko paistaa aina sateen jälkeen! Ole myönteinen ja usko tulevaisuuteen - sinun omaan tulevaisuuteen, minkä itse rakennat pala palalta!
Tulet huomaamaan jonkun ajan perästä, miten mahtavaa on itse selvitä kaikesta!
Hemmottele itseäsi!
Ymmärrän hyvin miltä susta tuntuu!
Minut jätettiin 2 vkoa sitten. Mies ilmoitti ettei enää jaksa ja haluaa katsella muita. Ja tämä tapahtui juuri kun lomani alkoi, joten mulla on ollut liikaa aikaa miettiä tätä kaikkea...
Kun mies ilmoitti päätöksensä, sain sellaisen huutoitku-kohtauksen ettei mitään rajaa, pelkäsin menettäväni järkeni. Seuraavana päivänä mietin itsemurhaa ja puhuin siitä myös siskolleni, joka huolestui ja sai minut ylipuhuttua etten toteuttaisi sitä.
Nämä kaksi viikkoa olen välillä toiminut kuin hidastetussa filmissä. Olen tehnyt tarkat rutiinit, että jaksan nämä päivät. Nousen tiettynä aikana ylös, vältän alkoholia, menen sänkyyni makaamaan tai itken aina kun siltä tuntuu, en yritä estää tuskaani mitenkään. Harrastan liikuntaa ja saatan salilla rehkiessäni välillä itkeskellä. En välitä vaikka muut näkisivät punaiset silmäni ja saan kummeksuvia katseita.
Tänään on ollut hyvin hankala päivä, olen itkenyt paljon ja ahdistus on tuntunut välillä hyvin pakahduttavalta, itsemurha-ajatuksetkin ovat taas voimistuneet. Olen kuitenkin päättänyt olla tekemättä sitä. Jokin toivo mut tässä elämässä vielä pitää. Varmasti sullakin on jokin asia joka sua vielä kannattelee? Silloin kun tuntuu pahalta, mieti sitä kannattelevaa asiaa. Kyllä sä selviät!
Aikansa tämä ottaa! Mutta ei säästellä kyyneleitä, se kuitenkin aina vähäsen huuhtoo surua pois.
Luotan Viktor Hugon sanoihin: Kun murhe on kestänyt kauan, ei onni ole enää kaukana!
kyllä...tunnen noin samoin hyvin usein... mutta silti aina jokin,en tiä mikä saa mun ajatukseni hetkeksi laantumaan ja jatkan tätä kidutusta joksi elämäkseni on muodostunut... koko ikä hyljeksittynä ja naurunalaisena teinpä mitä tahansa, paremmat ihmiset kohtelee kui vammasta tai jotain tosi likaista...yritä nyt täs olla positiivinen ja toiveikas... mutta silti se jokin... hang in there, kyllä säkin sen oman jonkin viel löydät....
Uskotko että olet yhdessä asiassa paras ihminen, sillä olet ainutlaatuinen. Kukaan ei kukaan tässä maailmassa ole sinä. Ei ole parempia ihmisiä, meidät on vain opetettu arvottamaan asioita niin. Kun oikein asiaa jauhetaan, uskomusjärjestelmämme ottaa vastaan mitä tahansa. Mitäpä jos sanon sinulle sata tuhatta kertaa, että olet paras ihminen.
olla paras ihminen, sillä olen jätetty, töistä pois potkittu ja kukaan ei halua olla ystäväni tai seurassani.
Vihaan itseäni!
kasvat tuosta "ulos" vahvempana kuin koskaan ja jos osaat opit kokemuksesta paljon ja tulet vieläkin paremmaksi.
Tie voi olla pitkä ja hirvittävän kivinen (kokemusta on)........
Ihan kokemuksesta tiedän, ettei voivottelu ja suruttelu auta, eikä juuri vakuuttelu paremmasta huomisesta.
Toivon sinulle silti tsemppiä
entistä poikaystävääni, vaikka ero lähti lopullisesti käyntiin minusta. itkin ja huusin lattialla milloin hänen uusia suhteitaan tai pelkästään sitä, että hän ei enää välittänyt tai halunnut minua elämäänsä. sitten oli pakko päästää irti ja jatkaa omaa elämää. hän on ajatuksissani joskus vieläkin, lähinnä kaukaisena muistona. rakastan nykyistä poikaystävääni erittäin paljon. uusi muistuttaa kyllä vanhaa, sattumaako?
kuitenkin vasta ero entisestä poikaystävästäni teki minusta sen ihmisen, joka tänään olen.
joskus kipu hellittää, mutta surutyö on tehtävä.
Aivan, suremisen tarkoitus on päästä eroon entisestä. Se on kuin portti tai käytävä, jonka läpi on vain kuljettava. Surua ei pääse pakoon, vaan sen läpi on mentävä. Muuten se seuraa kaikkialle mukana. Suru pesee vanhat asiat, saa ne kirkkaaksi tai haalentaa niitä. Joksu suuressa surussaan ihminen ja elämä näyttäytyvät aidoimmillaan. Mutta sureminen vaatii voimia, joskus on ensin kerättävä näitä voimia, ennen kuin surutyö voi alkaa. Ihminen voi tarvita apua, terapiaa, tälle matkalleen, ehkä ensin jopa lääkitystä, että jaksaa ja uskaltaa surra.
...vaan pysty ajattelemaan minäkään noin,miksi pystyisin kukaan ei halua olla kaverini, ei jutella tai viettää aikaa...ihmiset katsovat "alas" mua ja nauravat kun meen ohi...en juuri koskaan enää käykään yksin ulkona...vain lasteni kanssa kunnes hekin minut jättävät...
osaatko sanoa, milloin tämä tunteesi alkoi tai mistä? Kannattaa yrittää jäljittää sitä kokemusta ja kokemuksia, joka on ollut kaiken alku,jos se vain on löydettävissä. Tapahtumia emme voi muuttaa, mutta omaa asennoitumistamme voimme yrittää muuttaa.
Sinussakin on jotain hyvää, paljonkin hyvää. Aivan varmasti osaat lohduttaa yksinäistä ihmistä paremmin kuin sellainen, jolla ei ole sinun kokemuksiasi taustalla. olet siinä huomattavan hyvä. Sinä en varmaan myöskään pyri alistamaan toista tai tekemään toisen olotilan entistä huonommaksi. Tässäkin olet siis monia muita parempi, osaavampi ja tuntevampi.
mua vai tän jutun aloittajaa?
Elämänkokemuksesi ovat sellaiset, että niistä syntyy vielä suuria, koskettavia ajatuksia. Ymmärrät varmaan muutakin kuin ns. menestystä, siksi että ymmärrät menetystä. huomaa vain yhden kirjainen ero, mutta valtava tarkoitusero.
Kokemukset ja menetykset on melkoinen pääoma, joka vielä kasvaa myönteistä korkoa. Toivon sinulle rohkeutta käyttää sitä muidenkin hyväksi. Valoa elämääsi!
Kuinka pitkä se tunneli onkaan?**huoh** Menestystä ei mulle oo juuri näkynyt josko koskaan tulossakaan mutta toisen ihmisen, sen oman rakkaan, jos löytäisin vois se tunnelin pääty olla jo lähempänä...... mut kiitti kuitenkin kun ees täällä joku mut huomasi...
Olen käynyt sähköpostitse sielunhoitokeskustelua www.kotisatama.net sivuilta löydät sellaisen kohdan jossa lukee sielunhoito, minä olen purkanut niin paljon asioita sähköpostitse ja saanut kyllä oikein hyviä neuvoja minulla myös todella paska elämä varmaan 10 kertaa jätetty, miehen toimesta, mutta minä selviän koska minulla on paljon auttajia, ystäviä ja vanhemmat ja nuo sielunhoitokeskustelut ja lisäksi olen myös soittanut yhdelle sielunhoitajalle.
Aika pelottavaa miten takertuvaa sorttia jotkut muijat osaa olla ja saavat ihan älyttömiä kohtauksia kun mies päättää, että tämä oli nyt tässä. Sitten vielä itketään jonkun yhden tyypin perään vielä vuoden-kahdenkin jälkeen.