Tarina on liian pitkä kerrottavaksi kokonaan, joten koitan pitäytyä pääasioissa.
Poikaystäväni, jonka kanssa olen seurustellut lähemmäs neljä vuotta ja asunut yhdessä kolme, sai vuosi sitten keväällä potkut, hänen isänsä kuoli yllättäen ja hän petti minua yhteisen tuttumme kanssa. Kahdessa ensimmäisessä on jo varmasitikin liiaksi yhdelle ihmiselle, pettäminen oli tietenkin kova paikka minullekin, mutta päätimme jatkaa edelleen yhdessä, hänen vakuuteltuaan ties mitä.
Poikaystäväni aloitti lupaavasti kouluttautumaan uudelle alalle ja kaikki näytti muutenkin menevän hyvin.
Hän on aina ollut tosi kova ryyppäämään. Siis nyt puhutaan ihan useita viikkoja kestäneistä ryyppyputkista. Sen lisäksi hän satunnaisesti käyttää muuta kamaa, pääasiassa kai polttelee pilveä. En ole tästä ikinä mitenkään ihastuksissani ollut, mutta hän perustelee sen minulle niin, että tiesin asiasta kun aloin seurustelemaan ja hyväksyin sen silloin.
Viime viikolla, yöllä, poikaystäväni yritti itsemurhaa. Kaksi kertaa, ensin ajamalla pyörällä junan alle ja sitten kävelemällä kehällä rekan alle. Toiselle kerralle minä ja hänen ystävänsä saimme kiskottua hänet pois tieltä. Paini pientareella kesti toista tuntia. Hän pyysi minua viemään hänet seuraavana aamuna hoitoon tai vieroitukseen, mutta aamulla ei enää suostunut lähtemään.
Tämä on ääriesimerkki. Erilaisia pienempiä "kohtauksia" on ollut useita, hän on hyvin agressiivinen ja kotona tavarat lentelevät ja tappeluita on usein. Isemurhapuheita on myös. Viime syksynä olin hänen mukaanaan a-klinikalla ja terkkarilla, josta hän sai mm. masennuslääkkeitä. Niitä hän käytti ehkä kaksi viikkoa.
Nyt en ihan oikeasti enää tiedä mitä tehdä. En pysty häntä auttamaan ja alan itekkin olla jo aika lopussa. Tunnen valtavaa syyllisyyttä siitä, että surkuttelen itseäni kun toinen on siinä jamassa että aikoo hypätä rekan alle. Juominen ja kaikki muu vie valtavasti voimia myös minulta. Olen monta, monta kertaa aikonut jättää hänet, ja itseasiassa jättänytkin, mutta aina palannut takaisin. Tiedän, että jos lähden, hänelle ei jää mitään. Ja jos hän sitten tekee itselleen jotain, en voisi ikinä antaa sitä anteeksi itselleni. Mutta en myöskään voi elää elämääni tällaisessa suhteessa.
Jos joku antaisi jotain lohduttavia sanoja.
Poikaystäväni, jonka kanssa olen seurustellut lähemmäs neljä vuotta ja asunut yhdessä kolme, sai vuosi sitten keväällä potkut, hänen isänsä kuoli yllättäen ja hän petti minua yhteisen tuttumme kanssa. Kahdessa ensimmäisessä on jo varmasitikin liiaksi yhdelle ihmiselle, pettäminen oli tietenkin kova paikka minullekin, mutta päätimme jatkaa edelleen yhdessä, hänen vakuuteltuaan ties mitä.
Poikaystäväni aloitti lupaavasti kouluttautumaan uudelle alalle ja kaikki näytti muutenkin menevän hyvin.
Hän on aina ollut tosi kova ryyppäämään. Siis nyt puhutaan ihan useita viikkoja kestäneistä ryyppyputkista. Sen lisäksi hän satunnaisesti käyttää muuta kamaa, pääasiassa kai polttelee pilveä. En ole tästä ikinä mitenkään ihastuksissani ollut, mutta hän perustelee sen minulle niin, että tiesin asiasta kun aloin seurustelemaan ja hyväksyin sen silloin.
Viime viikolla, yöllä, poikaystäväni yritti itsemurhaa. Kaksi kertaa, ensin ajamalla pyörällä junan alle ja sitten kävelemällä kehällä rekan alle. Toiselle kerralle minä ja hänen ystävänsä saimme kiskottua hänet pois tieltä. Paini pientareella kesti toista tuntia. Hän pyysi minua viemään hänet seuraavana aamuna hoitoon tai vieroitukseen, mutta aamulla ei enää suostunut lähtemään.
Tämä on ääriesimerkki. Erilaisia pienempiä "kohtauksia" on ollut useita, hän on hyvin agressiivinen ja kotona tavarat lentelevät ja tappeluita on usein. Isemurhapuheita on myös. Viime syksynä olin hänen mukaanaan a-klinikalla ja terkkarilla, josta hän sai mm. masennuslääkkeitä. Niitä hän käytti ehkä kaksi viikkoa.
Nyt en ihan oikeasti enää tiedä mitä tehdä. En pysty häntä auttamaan ja alan itekkin olla jo aika lopussa. Tunnen valtavaa syyllisyyttä siitä, että surkuttelen itseäni kun toinen on siinä jamassa että aikoo hypätä rekan alle. Juominen ja kaikki muu vie valtavasti voimia myös minulta. Olen monta, monta kertaa aikonut jättää hänet, ja itseasiassa jättänytkin, mutta aina palannut takaisin. Tiedän, että jos lähden, hänelle ei jää mitään. Ja jos hän sitten tekee itselleen jotain, en voisi ikinä antaa sitä anteeksi itselleni. Mutta en myöskään voi elää elämääni tällaisessa suhteessa.
Jos joku antaisi jotain lohduttavia sanoja.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostaa niin vakavalta, että ehkä haluat soittaa heti ihmiselle, joka varmasti tietää asioista paljon. Päättelin, että olet pääkaupunkiseudulla, joten alla Espoon ja Vantaan linkit, joista löydät 24/7-puhelinnumeron. Helsingin vastaavaa en löytänyt, mutta ei sinua noista muistakaan pois käännytetä.
Näissä on ympärivuorokautista apua:
http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;11404;11693
http://www.vantaa.fi/i_perusdokumentti.asp?path=1;220;4720;4761
Tämä valtakunnallinen aukeaa aamulla klo 9:
http://www.mielenterveysseura.fi/kriisityo/sos-keskus/valtakunnallinen_kriisipuhelin
>>Tiedän, että jos lähden, hänelle ei jää mitään. Ja jos hän sitten tekee itselleen jotain, en voisi ikinä antaa sitä anteeksi itselleni. Mutta en myöskään voi elää elämääni tällaisessa suhteessa.
tilanteessa hetkisen aikaa sitten kuin sinä.
Tiedän miten kuluttavaa on katsella toisen omaa tuhoa. Itse et sille pysty tekemään mitään vaikka kuinka haluaisit. Päihdeongelmaisen lupaukset ovat yhtä tyhjää. Niihin ei pidä uskoa. Vain päihdeongelmainen itse tekee sen ratkaisun hakeeko hän apua ja haluaako selvitä tilanteesta.
Päihdeongelmainen ei ajattele tilanteessa toista. Joten sinulla ei ole velvollisuutta jäädä auttamaan toista. Hän kokee ettei tarvitse apua. Ikinä ei pidä ajatella ettei hänelle jää mitään jos sinä lähdet. Väärin. Jos sinä jäät,sinä ruokit hänen riippuvuuttaan ja annat sen ns. anteeksi hänelle. Ja kierre jatkuu.
Minä monen monen miettimisen jälkeen omalla kohdallani tein ratkaisun,että lähden menemään päihdeongelmaisen luota. Kuulin syytöksiä häneltä miten jätän hänet pulaan,hänelle ei jää mitään ja minun syytäni loppujen lopuksi oli kaikki. En kuunnellut vaan pidin pääni. Tällä hetkellä hänellä menee hyvin. Hän tunnusti että kaikkein järkevintä oli että minä lähdin. Hän alkoi miettiä asioita kun ei elämään jäänyt "mitään."
Nyt hän ei koske kirkkaisiin. Antaa itselleen joskus luvan ottaa hieman enemmän. Mutta alkoi liikkumaan,käy salilla ja hoitaa omaistaan. Olemme sopineet että olemme yhdessä ja näemme. Viina ei kuulu silloin näkemiseen. Tehdään muuta kivaa yhdessä. En ikinä olisi uskonut että agressiivisestä,päihdeongelmaisesta tulee noin mukava ja herttainen ihminen. Ajattelevainen. Hän sanoikin että elämän yksi fiksuimmista asioista oli kun minä lähdin. Se antoi ajattelemisen aihetta. Hän alkoi miettimään mitä pitää tehdä että minä tulen takaisin. Onneksi hänen yksi parhaimmista puolistaan on keskustelutaito. Kävimme monen monta keskustelua. Kerroin miltä minusta tuntuu ja hän kertoi miltä hänestä itsestään tuntui. Miksi asiat olivat menneet niin.
Ensisijaisesti sinun on ajateltava itseäsi. Et voi elää kenenkään puolesta,etkä pelastaa toista jollei toisella itsellään ole siihen haluja. Mutta jos toisella on haluja selvitä,tehkää pelisäännöt selviksi. Auttaa aina saa ja voi,mutta ei uhrata omaa elämäänsä. Sen verran itsekeskeinen pitää olla.