Naimisissa 7 vuotta, yhdessä 13 vuotta. 2 ihanaa alle kouluikäistä lasta. Viimeiset 6 vuotta keskitytty lapsiin ja rakentamiseen. Ei otettu "laatuaikaa" kaksin. Minä, en osannut tulkita ajoissa omia tunteitani. Seksi ei ole kiinnostanut vuosiin, ajattelin vain että niin tapahtuu pitkässä parisuhteessa. ”Pakolla” annoin kun mies alkoi vonkaamaan. Alkoi jo inhottamaan kun huomasin et nyt se taas tulee viereen kyhnäämään. Kuvittelin työkaverin tai naapurinmiehen hänen tilalleen jotta pääsin fiilikseen. Kaipaan kyllä seksiä mutta jostain syystä hänen kanssaan se ei ole innostanut. En ole ikuisuuksin ollut henkisesti läsnä rakastelun aikana. Ei tietoakaan että olisin jäänyt makailemaan onnellisena mieheni viereen aktin jälkeen, suoraan vaan suihkuun että pääsee nukkumaan. Inhotti jopa miehen ilme kun hän pääsi suorituksensa loppuhuipentumaan. Kaikesta huolimatta sain orgasmin, tuli hyvä olo, kiitos mielikuvitukseni.
Sitten kerran olin raflassa ilman miestäni, vietin paljon aikaa erään minulle työn kautta tuttun miehen kanssa. Hän vei multa jalat alta, tanssimme vain mutta tuntui todella mahtavalta tuntea jotain sisimmässäni. Hän jäi mieleeni, kului puoli vuotta, näimme välillä työasioissa, odotinkin kovasti tapaamisiamme. Ajattelin että ihastumisia tulee, enkä sen enempää tuntenut syyllisyyttä. Puolen vuoden päästä olimme taas sattumalta samaan aikaan ravintolassa. Tanssimme koko illan, tuntui aivan mahtavalta, oli todella ihanaa olla toisen sylissä (siis tanssia), tuntea kuinka hän nautti olla siinä ja miten hyvältä se minusta tuntuikaan. Miten mahtavalta tuntui sydämessä asti, nautin joka kosketuksesta, välillämme kipinöi. Korostan, että tanssimme vain, ei muuta. Tämän illan jälkeen aloimme vaihtamaan sähköpostia ja huomasimme että olemme molemmat miettineet toisiamme paljon. Olin rakastunut tähän mieheen... Olemme rakastuneita edelleenkin näin vuotta myöhemmin viime tansseista.
Mieheni tietää tunteistani tätä toista miestä kohtaan. Hän haluaa kuitenkin pitää kiinni meidän avioliitosta. Minulla varmasti olisi olla ihan ok olla tässä liitossani jos en kaipailisi tämän toisen miehen perään. En osaisi kaivata mitään suurempaa tunnetta elämääni, elämä kulkisi samaa rataa kuin aluksi kuvailin. En usko saavani sellaisia tunteita miestäni kohtaan että nauttisin hänen läheisyydestään esim. nauttisin kun käpertyisin sohvalla hänen viereen jne. kaikkein eniten pelottaa harrastaa seksiä hänen kanssaan, pelkään että itku ja pahaolo tulee kun haluaisin siinä olevan toisen miehen. Seksi ei ole kuulunut avioliittoomme nyt vuoteen, en ole halunnut miestäni...
Lasten takia en haluaisi erota mutta kaipaan tätä toista miestä valtavasti, en pysty elämään elämääni täysillä, en edes puolella teholla. Joka toinen päivä olen varma erosta ja joka toinen päivä en pysty siihen lasten takia. Koska perheenä elämämme on suht ok. Kuitenkin kuvittelen millaista arki olisi tämän toisen miehen kanssa. Pelottaa kestäisinkö sitä ikävää joka tulee kun näkisin lapsiani vain joka toinen viikko. Se olisi todella raastavaa.
Elämämme ei voi jatkua näin. Olemme todella poikki, kaikki!
Onko kohtalotovereita? Minkä ratkaisun olette tehneet? Onko kaduttanut? Kuinka lapset selvisivät?
Sitten kerran olin raflassa ilman miestäni, vietin paljon aikaa erään minulle työn kautta tuttun miehen kanssa. Hän vei multa jalat alta, tanssimme vain mutta tuntui todella mahtavalta tuntea jotain sisimmässäni. Hän jäi mieleeni, kului puoli vuotta, näimme välillä työasioissa, odotinkin kovasti tapaamisiamme. Ajattelin että ihastumisia tulee, enkä sen enempää tuntenut syyllisyyttä. Puolen vuoden päästä olimme taas sattumalta samaan aikaan ravintolassa. Tanssimme koko illan, tuntui aivan mahtavalta, oli todella ihanaa olla toisen sylissä (siis tanssia), tuntea kuinka hän nautti olla siinä ja miten hyvältä se minusta tuntuikaan. Miten mahtavalta tuntui sydämessä asti, nautin joka kosketuksesta, välillämme kipinöi. Korostan, että tanssimme vain, ei muuta. Tämän illan jälkeen aloimme vaihtamaan sähköpostia ja huomasimme että olemme molemmat miettineet toisiamme paljon. Olin rakastunut tähän mieheen... Olemme rakastuneita edelleenkin näin vuotta myöhemmin viime tansseista.
Mieheni tietää tunteistani tätä toista miestä kohtaan. Hän haluaa kuitenkin pitää kiinni meidän avioliitosta. Minulla varmasti olisi olla ihan ok olla tässä liitossani jos en kaipailisi tämän toisen miehen perään. En osaisi kaivata mitään suurempaa tunnetta elämääni, elämä kulkisi samaa rataa kuin aluksi kuvailin. En usko saavani sellaisia tunteita miestäni kohtaan että nauttisin hänen läheisyydestään esim. nauttisin kun käpertyisin sohvalla hänen viereen jne. kaikkein eniten pelottaa harrastaa seksiä hänen kanssaan, pelkään että itku ja pahaolo tulee kun haluaisin siinä olevan toisen miehen. Seksi ei ole kuulunut avioliittoomme nyt vuoteen, en ole halunnut miestäni...
Lasten takia en haluaisi erota mutta kaipaan tätä toista miestä valtavasti, en pysty elämään elämääni täysillä, en edes puolella teholla. Joka toinen päivä olen varma erosta ja joka toinen päivä en pysty siihen lasten takia. Koska perheenä elämämme on suht ok. Kuitenkin kuvittelen millaista arki olisi tämän toisen miehen kanssa. Pelottaa kestäisinkö sitä ikävää joka tulee kun näkisin lapsiani vain joka toinen viikko. Se olisi todella raastavaa.
Elämämme ei voi jatkua näin. Olemme todella poikki, kaikki!
Onko kohtalotovereita? Minkä ratkaisun olette tehneet? Onko kaduttanut? Kuinka lapset selvisivät?
Vastaukset 69
Vanhimmat
Hetken huuman takia ei pidä särkeä kovinkaan montaa sydäntä- lasten sydämiä vallankaan. Nyt aikalisä ja pikaisesti perheneuvontaan/terapiaan. Jos ja kun aviomiehesi ei ole sadisti/juoppo/uskoton petturi häneen ja yhteiseen elämäänne kannattaa panostaa. Avioliitossa on ylä ja alamäkiä. Teillä on se ylä. Taistele!
Aviomieheni on hyvä mies kaikin puolin mutta kun puuttuu SE jokin minun tunteistani. Lapsia tässä ajattelen ja sen takia en ole vielä pystynyt eroa viemään loppuun.
Olen miehelleni kertonut että lapset ovat tällä hetkellä se voima minkä takia olemme vielä yhdessä... koska en pysty lapsia satuttamaan eroamalla jolloin he aina ikävöisivät toista vanhempaa, mutta silloin satutan itseäni koko ajan. Ja kun olen poissaoleva/ajatuksissani kotona ei sekään voi olla lapsille parasta... Esitän lapsille iloista äitiä en tiedä kuinka hyvin onnistun.
rakastuin rakastajaani intohimoisesti..hän täytti koko maailmani..oman puolisoni syli inhotti minua...kun sain monen vuoden jälkeen eron ajalliseksi..kas kummaa rakastaja otti jalat alleen ja nyt elän yksin..yksinäisenä..kaikkien hylkäämänä...harkitse asiaa vielä..
Puuttuu SE. Tärkeempää on, että itse tiedät mitä se SE on joka puuttuu. Aitko lähteä etsimään sitä mitä kutsut nimellä SE. Löydätkö sen vaihtamalla miestä. Ja jos löydät sen SE-jutun uuden miehden kanssa oletko varma, että SE kestää loppu elämän. Etsiessäsi sitä SE-juttua, muista myös että ero tuo mukanaa monia jokapäiväiseen arkiseen elämään liittyviä ongelmia, huolia ja murheita. Kerroit, että olette keskittyneet rakentamiseen. Mitä talolle tapahtuu. kuka muuttaa ja minne. Miten lasten tapaamiset sujuu ja jne. Rakastavatko lapset isäänsä. Jäävätkö kaipaan kun isä on poissa. Toki valinta on sinun kun lähdet etsimään sitä SE-juttua. Jotain varmaan saat itsellesi ja jonkinlaisen riskin otat ja jotain tulet menettämään. Tai sitten voit kysyä itseltäsi mihin SE-katosi tässä suhteessa. Mennessäsi naimisiin SE-juttu oli varmaan läsnä....kutina mahanpohjassa....
Turha sinua on kenenkään ainakaan syyllistämään alkaa. tuo, mitä kerrot tunteistasi toiseen mieheen, kertoo vain siitä, että elämässäsi ei ole kaikki hyvin. Kaipaat muutosta elämääsi. Kenties avomiehesi ei alunperinkään ollut sinulle se suuri rakkaus, kenties hän oli vain sopiva esimerkiksi lasten isäksi ja puolisoksi. Kenties olit itsekin niin nuori, että et osannut erottaa sitä, milloin intohimo ja tunteet ovat riittäviä siihen, että naimisiin asti mennään. Ehkä menit naimisiin vain koska muutkin menivät. Elämä on mennyt arkeen ja rakentamiseen. Ilmeisesti tuo niin tuiki tavallinen tarina, eli omakotitalonrakentamisprosessi. Pienillä tai keskinkertaisilla palkoilla maksetaan sitten omakotitalon lainaa. Elämä tuntuu raskaaalta raatamiselta ja sitten yhtäkkiä tulee se jokin suuri asia elämään, rakkkaus. Se vie pois kaikesta arjesta ja siihen liittyvistä asioista. Mielikuvat rakastetusta vapauttavat arjen paineiden keskellä kamppaillessa. Ne pitävät elossa henkisesti. Näin on käynyt monelle. Vaikka kyse olisikin vain hetken huumasta niinkuin edellinen kirjoittaja sanoi, niin kuitenkin hyvin vakavasta asiasta, joka kertoo sinulle itsellesi, että jotain elämässäsi on pielessä. Kaipaat muutosta. Vain sinä voit pähkäillä, kuinka lopun elämääsi haluat elää. Todennäköisesti, jos tukahutat tämän rakastumisen nyt, tulee kohta uusi rakastuminen ja se jatkuu niin kauan, kuin elämässäsi on jotain pahasti vialla. Korjaa se.
Niin, olen itsekin miettinyt että valitsin varmasti aikoinani mieheni perusteella:
Kunnollinen mies, hyvä koulutus, hyvä käytöksinen, mukava kaveripiiri, hyvät perhetausta, hänestä tulisi hyvä isä jne. Tokihan ole ollut myös rakastunut mutta ehkei sukat pyörineet jalassa kuten olisi kuulunut. Yhdessä oli hyvä ja turvallista olla joten ei sitä sitten osannut eroakaan miettiä ja kuitenkin välitti toisesta vaikka seksi hänen kanssa ei alkuhuuman jälkeen kovasti kiinnostanutkaan... mutta muuten hän oli niin hyvä ja kunnollinen mies.
Olen aina ollut myös se hyvä kiltti tyttö joka elää kuten odotetaan.
Hän on loistava isä. Vika on myös siinä että näen hänet vain isänä, en koe että sängyssäni olisi mies joka saisi tuntemaan itseni naiseksi.
Ilman lapsia olisin jo ratkaisuni tehnyt ja eronnut mutta nyt en ole saanut tehtyä lopullista päätöstä kumpaakaan suuntaa ja tämä tälläinen elämä on todella raastavaa.
hajoot, ei tuosta mitään tule ei teillä ole mitään tulevaisuutta, vapauta itsesi ja myös miehesi, en minä ainakaan olisi säälistä ja velvollisuudesta kenenkään kanssa, kyllä minun puolisoni pitää rakastaa ja haluta minua.
penskat tottuu aikas äkkiä, kun eivät menetä teistä kumpaakaan.
Huono
Yksinkertainen neuvoni on; Kuuntele sydämesi ääntä! Lapset/omaisuus jne eivät ole syy jatkaa tyhjää avioliittoa. Kyllä pienetkin lapset eron kestävät ja näkevät mielummin onnelliset vanhemmat vaikka erillään kuin kireän ja painostavan ilmapiirin kotona. Rakkautta EI kannata heittää menemään silloin kun se kohtaa, ei sittenkään vaikka olisi perhe ja lapset. Niin paljon on näitä tyhjiä kulissiliittoja joissa ei ole kyllä mitään järkeä! On ne talot rakennettu,autot ,pelit ja vehkeet, silti SE jokin elämästä puuttuu, eli toisen ihmisen lämpö/läheisyys/rakkaus/rakastelu/välittäminen/arvostus jne jne. Jos toista rakastaa, haluaa myös Rakastella!Eli kun kaikkinainen läheisyys alkaa inhottamaan tai tuntumaan vastenmieliseltä, ei liittoa enää pelasta mitkään pariterapiat yms. Kyllä se niin on että jos ne tunteet kuolee, ei paluuta entiseen ole vaikka tekisi mitä, silloin on aika lähteä reilusti erisuuntiin!
Niin, kulissia tämä olisi jos liittooni jään. Välitän kyllä miehestäni ja siksikin on vaikea erota, nähdä hänen surunsa. MUTTA en tulisi ikinä unohtamaan tätä toista miestä ja kun vielä näen häntä jatkossakin halusin tai en. Miettisin loppuelämäni millaista elämä olisi voinut olla. Ja se fyysinen veto jota tunnen häntä kohtaa, tiedän etten ikimaailmassa koe sellaista miestäni kohtaan.
Mietin sitä että kun lapset kasvaa ja me jäisimme mieheni kanssa kaksin, silloin meidän parisuhteen pitäisi kantaa kun lapset ei ole enää pitämässä meitä yhdessä.
Nyt järki käteen rouvaseni! Vertaat koko ajan uutta miestä vanhaan, vaikka henkilöt ovat aivan eri tasolla elämässäsi; Miehesi tunnet hyvin, arki on elämässänne ollut jo pdempaan, uuden henkilön olet tavnnut muutaman kerran, tanssinut ja keskustellut ja olet ihastunut. MUTTA entä sitten kun arki tulee siihenkin suhteeseen? kun asutaan saman katon alla ja havaitset ettei se arki ole yhtäöän sen mielenkiintoisempaa tämän uuden kanssa. On naiivia uskoa, ettei arki tulisi myös uuteen suhteeseen, sinun on ehkä vaikea uskoa sitä nyt ruusunpunaisten lasien läpi mutta näin on. Sittenkö vaihdetaan seuraavaan mieheen?
Sinun olisi kannattavaa yrittää korjata vielä anha liitto, unohtaa ihastuksesi ja todella keskittyä yrittämään pelastaa suhde lastesi isään. Eikös kuitenkin lapset tule aina laittaa edelle, eikä itsekkäästi vain ajatella omaa etua niin kuin nykyisin usein tehdään.
Jos liitto ei todellisesta yrottämisestä huolimatta parane on ero liene paras ratkaisu, mutta silloinkin sinun tulisi tehdä se yksin, jotta sinulla olisi mahdollisuus selvittää vanha suhde ennen kuin siirryt uuteen. Kai muuten tiedät että tilastollisesti edellisen suhteen aikana aloitettu suhde kestää vain n. 2% tapauksista...
Niin, se on totta että vertaan miehiä ja tiedän senkin ettei se ole oikein ja arki tulee eteen uudessa suhteessa jne. Ole vuoden miettinyt tätä tosissani ja joka suunnalta katsoen...
Mutta meillä tai minulla oli ongelma jo ennen kuin tapasin tämän uuden miehen (jonka uskon nyt tuntevani jo aika hyvin, huonotkin tavat) eli tämä seksi/haluttomuus aviomiestäni kohtaan on ollut jo useamman vuoden (5 vuotta ainakin). Olen miettinyt pitkään että kai se vaan niin on että pitkässä parisuhteessa seksistä lähtee mielenkiinto ja ei kaipaa enää toista rinnalle fyysisesti jne. Mutta onko se niin?
Mietin että olenko itsekäs jos eroa, sitä olen miettinyt paljon. Ja sitten olen uhrautuja jos en eroa. Mikään ei tunnu oikealta ratkaisulta. Olen aina ollut se joka tekee asiat toisten mieliksi. Teen asioita vaikkei ne minua kauheesti olisi innostanutkaan mutta että toisille tulisi hyvä mieli. Olen vältellyt riitoja kun en ole uskaltanut kertoa todellisia huonoja fiiliksiä. Olen huomannut miten tärkeä on osata avata suunsa ja kertoa todellinen mielipide eikä vain mennä mukana niin että toisilla olisi mahdollisimman hyvä olla. Olen oppinut että itseä myös pitää osata arvostamaan!
Olen siis tiedostanut/oppinut sen mutta vielä kun osaisi/uskaltaisi alkaa toimia sen mukaisesti.
Näinhän se on että arki tulee jossain vaiheessa uudessakin suhteessa. mutta millainen arki. Arki on aivan erilainen rakastamansa ihmisen kanssa kuin sen, jota ei rakasta. Rakastamansa ihmisen kanssa akikin on juhlaa. Sen entisen kanssa arki oli vain harmautta ja tylsyyttä. mutta rakkaan kanssa arkea jaksaa hyvin kestää elämänsä loppuun asti. kun arki tulee joka tapauksessa, on se parempi vietää onnellisena ihanan rakkaan kanssa niin arjenkin sitten jaksaa paljon paremmin.
yhtään jos toinen tuntuu vastenmieliseltä ja sitä ei halua , ei siinä muuta kun kiusaa toista ja itseään, ei väkisin voi kenenkään kanssa olla ja meikä ei ainakaan haluis olla naisen kaa, joka inhoaa minua ja on säälistä miun kaa YÖK.
Ero on paras ratkaisu.
muutama vuosi yksin, vaikka lasten kanssa?? Mikään ei ole niin törkeetä kun lempataan entinen mies pihalle, lasten isä, ja heti otetaan siihen joku tilalle, lapset siinä on ihmeissään, eli ole ilman parisuhdetta jonkin aikaa ja katso sitten pakkoko se joku äijä on siihen ottaa!
Olin vastaavassa tilanteessa kuin ap, sillä erolla, että osa lapsista aikuisia, yksi varhaisteini. Rimpuilin pari vuotta ja sitten oli vaan pakko lähteä, mielenterveys ei olisi enää kestänyt. Uutta suhdetta (nykyisin avioliittona) on kestänyt jo kahdeksan vuotta eikä sitä paljon puhuttua "arkea" näy ei kuulu!
Tässä myös yksi idiootti samoin perusteluin keksi mennä naimisiin jee ikää on 27, olin miehen kanssa kuutisen vuotta. Alkoholia käytti liikaa jne ja painostava tunne kotona, valittaja ja negatiivinen ihminen vaikka toisaalta superhyperiloinen (maanisdepressiivinen..?) Ihmetteln, että miksi en nähnyt näitä asioita aiemmin. Nyt puoli vuotta tehnyt eroa ja toivottavasti se toteutuu nyt pian. Onneksi emme ehtineet tehdä lapsia. Nyt positiivista tulevaisuutta kohden!
voi katsoa asioita joka kantilta. Sinulla ei ole mitään näyttöä siitä, millainen elämä sinulla tulee olemaan tuon uudemman tapauksen kanssa, koska et ole päivääkään hänen kanssaan elänyt perheenä. Et edes pysty laittamaan miehiä samalle viivalle, koska peilaat sitä mitä kuvittelet olevan ja sitä mitä on. Jos katsot vain alapään kautta, nykyinen miehesi häviää tullen mennen.
Mutta sitä, millainen suhde tuon seuraavan kanssa mahtaa olla 13vuoden kuluttua, pari lasta ja omakotitalo, et lähde edes kuvittelemaan, koska joku järjellinen osa sinussa tietää, ettei ole mitään takuita, mitä saat tuon seuraavan kanssa. Epävarmuus, haluttomuus menettää se maallinen mikä sinulla nyt vielä varmasti on, tekee lähtemisesi epävarmaksi. Jos joku antaisi sinulle takuut, että saat vielä enemmän kuin tämän nykyisesi kanssa, olisit mennyt jo hippulat vinkuen. Eikö vaan.
Mielestäni, jos noin paljon alkaa kaihertaa, niin pitää lähteä. Luulen, että joku nainen osaa arvostaa elämässään muitakin kuin alapään tuntemuksia. Uskon, että sinä et saa rauhaa ajatuksellesi ennenkuin menet kokeilemaan. Lapset sopeutuu kyllä, ei niillä ole vaihtoehtoja. Ja.. ne huomaa senkin, jos vanhemmat on yhdessä pelkästeen heidän takia. Ei sekään ihan oikein ole.
on meillä harkinta-aika saavuttanut päätepisteen ja ero astuu voimaan. Olen todella onnellinen kun rohkenin tehdä se päätöksen,millä tiellä nyt olen.Lähdin 9-vuotiaan tyttäreni kanssa pois kylmästä suhteesta. Olimme yhdessä 12-vuotta ja siitä ajasta 4 vuotta naimisissa. Mies halusi välillä pukeutua naiseksi (transvestiitti)ja se että meillä ei ollut seksi-elämää moneen vuoteen.Tuo miehen pukeutumisvietti tuli hiljalleen esille vuosien myötä. Konkreettiasesti se tuli esille,kun olilmme jo menneet naimsiin.Nää on kaksi niin painavaa syytä miksi nainen eroaa.Ja sitten kun siihen lisätään kaikki muu:liiallinen alkoholinkäyttö,agressiivisuus jne...Kyllä se on näin että ei todellakaan kannata kärvistellä suhteessa,jossa happi loppuu ja kaikki muuttuu tomuksi ja niitä tomuja kun ei kukaan enää jaksa siinä vaiheessa korjata.Silloin on lähdettävä ja tottakai ero tuntuu aina vaikealta,mutta kun niitä asioita käy läpi niin huomaa kuinka huojentunut olo tila voi olla koko sen prosessinläpikäymisen jälkeen.
Olen samaa mieltä että lapset kestävät melkein paremmin eron tuomat ahdistuksetja tilanteet kuin me aikuiset. Tyttäreni tokaisi tässä yks päivä että "kuule äiti onnellisuutta ei voi ostaa rahalla"Ja näin se todella on. Meilläkin oli omakotitalo,oma isopiha,kaksi autoa jne..se oli vain sitä pintakiiltoa,mutta sisällä oli täysi tyhjyys. Ja nyt huomaan ex-miehestäni että hänellä asuu sisällään todella tyhjyys.
Hän on "seurustellut" pari kuukautta netistä löytämänsä naisen kanssa(no tämä nainen ei tiedä miehen mieltymyksistä jne..) Kukapa niitä nyt kertoisi,mutta katastrofi tiedossa kun ja jos he ovat yhdessä ja siten nainen saa selville,mikä ex-mieheni todella on. He ovat jo olleet kiertelemässä asuntoja ja hän ajattelee että muuttaa tämän naisen kanssa yhteen Kauhea kiire näyttää olevan.Ei hyvä,mutta mitäpä minä siihen olen enää sanomaan mitään.Ex-mies jatkaa siitä mihin me jäimme ja ottaen huomioon tilanne ja olosuhteet niin aika hurjalta näyttää.Meillä astuu ero voimaan vasta huhtikuussa lopullisesti ja nyt hän on jo parin kuukauden tuttavuuden jälkeen tekemässä sellaisia siirtoja,mitä yleensä tehdään vähän pitemmän ajan seurustelun myötä.Meillä menee omari ositukseen.Ihmetten vain ex-miehen motiiveja vai onko tämä nettituttavuus niitä naispuolisia auervaaroja. Olkoon mitä vaan,kunhan minä saan omani meidän omistamastamme talosta ja eron astuessa voimaan olen maailman onnellisin.
12 vuotinen parisuhdehelvetti" on ohi.
samanlainen tarina kuin itselläni... Yhteisiä vuosia miehen kanssa oli takana 9, okt saatu valmiiksi ja ainokainen lapsi syntynyt, kun kolme vuotta sitten alkoi tapahtua ; vakavia sairastumisia ja kuolemaakin lähipiirissä, töissä uudelleenjärjestelyjä... Miehen kanssa tasaista tallaamista, keskusteluyhteys hukassa, tukea en saanut, kun sitä olisin tarvinnut...Seksielämäkin pystyynkuivanutta. Sitten jäin juttelemaan tutun työkaverin kanssa, jatkoimme juttua sähköpostitse ja, ihastuimme, rakastuimme - seksisuhteeseen emme kuitenkaan edenneet.
Seurasi epätoivoista räpiköimistä, päätöksiä keskittyä perhe-elämään ym ym...
Tilanne nyt, kolme vuotta myöhemmin: muutin pari kuukautta sitten kouluikäisen tyttäreni kanssa kaksin asumaan, eron harkinta-aika meneillään. Lapsen isä on minulle rakas, mutta vain ystävänä. Sitä toista miestä rakastan joka tavalla.
Oletko nyt yhdessä tämän kolme vuotta sitten tavatun miehen kanssa?
Mekin panostamme kovasti perhe-elämään, koko ajan tehtävä perheenä jotain. Kesälomallakin oli tuskaista olla vaan kotona, piti keksiä koko ajan jotain pientä tekemistä muuten on liian piinallinen olo. Toisin sanoen on saatava ajatukset pois parisuhteesta ja keskityttävä vain lapsiin. Lapsemme saakin tällä hetkellä aivan valtavasti hellyyttä kun me aikuiset ohjaamme kaikki hellyydenosoitukset heille eikä yhtään toisillemme.
Entä tiesikö miehesi rakastumisestasi toiseen?
taidan olla se perin viheliäinen Kakkonen... Sanon noin, koska virallisesti asia vielä niin on ; rakastettuni asuu avokin ja pojan kanssa, asiat "selvitystilassa" - ja nyt on turha kenenkään huutaa väliin, että ähä ähä, mies kusettaa sinua, ei se perhettään jätä minkään lumpun vuoksi. Se nyt vaan sattuu olemaan noin, ja tiedän sen.
Lapseni isä huomasi kyllä muutokset minussa, ja kerroinkin ihastuksestani toista miestä kohtaan. Ihailtavan tyynesti mies sen otti ja totesi, että taitaa olla enemmänkin seurausta siitä, ettei kotona mene hyvin kuin syy siihen. Asiosta on kyllä puhuttu ja puhuttu väsymykseen saakka, mutta aina tulee sama lopputulema: olemme niin erilaisia ajatuksiltamme. Ja tämän toisen kanssa niin samanlaisia.
Itselläni ja entisellä vaimolla ollut eropaperit vetämässä reilu kuukauden. Eroon päädyttiin monista syistä. Yksi juuri tuo, "olemme niin erinlaisia" ja myös kummankin tekemien virheiden vuoksi. Lapsetkin vaikuttivat päätökseen. Jos vanhemmat kinastelevat lähes päivittäin tyhjänpäiväsistä asioista, niin kyllä lapset sen vaistoaa että nyttei kaikki muumit ole laaksossa. Täällä joku jo mainitsikin että mielummin onnelliset erillään asuvat vanhemmat, kuin yhdessä ja tappelevat.
Mutta kysymykseni sinun tapaukseen liittyen on: Miten läheisiä olette kyenneet olemaan, ystävinä ex-miehesti kanssa? Voitteko keskustella asiasta kuin asiasta toisillenne? Kertomaan huolia, murheita, risuja ja ruusuja? Onko tilanne muuttunut ajan myötä parempaan, vai huonompaan suuntaan?
Kysyn vain, koska entisen vaimoni kanssa olemme myös hyviä ystäviä, pystymme keskustelemaan kaikesta. Välillä tosin tuntuu, että se on liian hyvää ollakseen totta kun on nähnyt mitä niin monelle muulle on tapahtunut tuttavapiirissä eron jälkeen..
ainakin ennen eropäätöstä et lukisit John Gray, miehet ovat marsista, naiset venuksesta ja mars ja venus vuoteessa-kirjat.
sinut ja KAKSI lasta noin vain elämäänsä.
ei sitten ole otettu, kun noin kitkerästi toteat..?
No, ketään ei tosiaan "oteta noin vain", ei edes sinkkuja. Ja kuulehan, kyllä niitä "ihmeitä" tapahtuu, että mies (tai miksei nainenkin) ottaa rakastuttuaan "koko paketin", vaikkei kaikille ehkä valmis perhe mikään lottovoitto olekaan.
Olen itse mies ja omasta puolestani vain sanoa, että joskus on tullut sählättyä myös rouvashenkilöiden kanssa, mutta koskaan en olisi edes puolta sekuntia tuhrannut ajatukselle, että sellaisen ottaisin ja kaksi lasta kaupan päälle! Hulluhan sitä olisi jos lapsellisen naisen kanssa menis kimppaan. Sitäpaitsi miten ihmeessä tuollaiseen suhteeseen voisi edes kuvitella rakentavansa luottamusta?
sinut ja KAKSI lasta noin vain elämäänsä.
Vaikka minä voinkin tanssai ja jopa heilastella tuollaisen naisen kanssa, en todellakaan alkaisi uusperhettä rakentamaan.
Niin, ihmisiä on niin erillaisia.
Olemme jutelleet asiasta paljon ja tämä toinen mies on valmis ottamaan minut ja lapseni elämäänsä. Tiedämme uusioperheiden haasteet ja vaikeuksia tulee aivan varmasti monenlaisia.
ystäväni, 4 alaikäisen lapsen äiti erosi miehestään. Tapasi sittemmin lapsettoman sinkkumiehen ja vieläpä hyvän sellaisen (perhettä ja parisuhdetta arvostavan, normi työ, normi tulot, lapsiystävällinen, elämän tosiasiat ymmärtävä jne.)
Nyt ovat naimisissa, saaneet yhden yhteisen lapsen, mies ottaa ex-liiton lapset kuin ne olisivat omia.
Tsemppiä sulle, äläkä kuuntele/lue muiden juttua, usko vain itseesi ja omiin fiiliksiisi.
itse ainakaan en edes huolisi tuollaista kranttuilijaa. Et varmasti tule saamaan uusioperhettä, mutta et tule kyllä samaan mitään muutakaan perhettä. Se on vissi se.
LUE NÄMÄ !!!!
http://www.vaestoliitto.fi/toimiva_parisuhde/
Ja mene parisuhdeterapiaan joko sos vir kautta tai väestöliiton järjestämään,
sieltä saat avun itsepohdiskeluun yksilöterapian ja pariterapian kautta.
Yksin et selviä !!! koska sinulla ei ole miestä joka olisi puolueeton avustamaan sinua tässä päätöksessä, ja näiltä palstoilta saat vain hetkellisen avun yön pikku tunneille, ja alaarvoisia kommentteja
Ohjelma toimii siten, että on alussa painettava tuota pientä laatikkoa jossa on kolme ruutua. Silloin ketju näyttää mikä viesti on kullekin vastaajalle tarkoitettu. Esimerkiksi edellinen vastaus on varmastikin tarkoitettu sitä edelliselle vastaajalle eikä alkuperäiselle. Sensijaan jos jättää tuon pienen operaation alussa tekemättä, niin kaikki vastaukset näyttävät vain samalta pötköltä vastauksina alkuperäiselle. Siis ketjumuodossa lukiessa näkee kenelle vastaus on tarkoitettu, ei siis aina alkuperäiselle vaan esimerkiksi edelliselle.
Suomi24 keskustelujen uudistus hiukan epäonnistui tältä osin, sillä kaikki eivät varmasti huomaa laittaa asetuksia oikein. Ja sitten tulee väärinkäsitys, kenelle vastaus on tarkoitettu.
"itse ainakaan en edes huolisi tuollaista kranttuilijaa."
Jos kranttuilija ei kelpaa niin sussa ei taida olla kyllä vaadittavaa tasoa tarjolla.
"Et varmasti tule saamaan uusioperhettä, mutta et tule kyllä samaan mitään muutakaan perhettä. Se on vissi se."
Sori vaan mutta mulla on jo melkein 10v nuorempi vaimo ja perheenlisäystäkin tulossa.
Miksi ihmeessä mies ottaisi loppuun poljetun mikäli saa nuoren, kauniin ja lapsettomankin? Kyllä karu tosiasia on, että lapselliset naiset ovat niille miehille, joilla on jo omia lapsia tai ei ole mahdollisuutta lapsettomaan naiseen.
Vanhemmille, jo itsekin perheen perustaneille miehille lapsellinen nainen on tietenkin ihan normaali valinta, mutta ei vapaille, lapsettomille ja nuorille sinkkumiehille.
Mietis nyt rouvaseni asioita tarkemmin. Vaimoni lähti pitkästä liitosta ihastuksensa perään ja sitten siellä alkoi arki ja riidat yms ja nyt sitten soittelee mulle itkien että voiko palata luokseni?? Ja mihähän en häntä takas enää ota, olen nykyään paljon onnellisempi kuin ennen :)...olen kieltämättä vähän vahingoniloinen tapahtuneesta....että koitas sinäkin nyt vaan alkaa parantaa sitä tuttua ja turvallista arkeasi oman miehesi kanssa.
kerran olet onnellisempi kuin ennen ilman entistä rouvaasi, miksi patistat aloittajaa miettimään asioita tarkemmin..? Sinunhan pitäisi kannustaa katalaa naikkosta eroamaan ja tulemaan onnettomaksi uudessa suhteessa, että yksi lajitoverisi tulisi onnelliseksi, eikö..?
Ero takana ja elämä tässä. Itse erosin kun ihastuin naapurin mieheen. Punnitsin lähtöä kauan. Liian kauan, mutta se kannatti. Ensin sitä pohtii hyviä asioita eli mitä on ja ajatteelee lasten kannalta asiaa, mutta kun päänavaus asiassa on tehty ja suunta otettu jatkaa ei voi enää samaa tahtia. Itse en olisi voinut jatkaa mielenterveyteni takia. Oli paljon asioita mitkä mättivät liitossa jo edesmenneessä. Paljon on asioita hoksannut tunteita läpikäydessä. Nyt muistaa hyvinkin negatiiviset asiat eikä olisi missään olosuhteissa valmis palaamaan entiseen. Exä on katkera, kuinkas muuten. Mahtavan paketin menetti. Aika kultaa muistot.
Lapset tapaa isäänsä joka toinen viikko, joskus ei silloinkaan kun isä estynyt työn takia. Järjestely sopii kaikille. Lapsetkin mielestäni selvinneet hyvin ja miksei kun elämän sisältö pysyy kutakuinkin samana kuin ennenkin. Lapsillakin tullut tietynlainen maailmankuvan laajeneminen eron myötä, jonka koen positiivisena.
Niin, mitä siihen naapurin isäntään tulee johonka ihastuin. Tainnut muuttua aikojen saatossa rakkaudeksi. Varmasti.
Todennäköisesti et ole itseesi tyytyväinen etkä sitä kautta kehenkään. Jos eroat älä ala ainakaan seurustelemaan. Olet juuri sellainen, joka ei ole tyytyväinen kenenkään kanssa. Pysy sinkkuna!
mä olisin jo aikapäiviä sitten nakannut sut pihalle, ja hakenut sellasen naisen joka haluu ja arvostaa minua.
Ketjun aloitus on kuin jokun teinin tekstiä, jos ihan rehellinen olen. Uuden miehen ihanuus toistuu koko ajan, usko huviksesi se arki tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin uudessakin suhteessa. Oletko miettinyt, että mies voi vain laskemoida ja "metsästää kokemuksia" eli antaa sinun kuulla ja tuntea mitä haluatkin? Se että ihminen ns. näyttää todellisen luonteensa voi kestää yllättävänkin pitkän aikaa. Pakko tunnustaa, että poikamies aikana eteen sattui parikin suhdetta varatun naisen kanssa, syynä oli juurikin tylsistyminen vanhaan. Olin oikea herrasmies ja huomioin naisen, eli annoin hänen TUNTEA itsensä prisessaksi ja halutuksi, 90%:i "keimailu" upposikin. Tiedän, olen paska mies tältä osin, mutta mieti tätäkin puolta. ?
Uusi mies voisi olla ihana mies ja hyvä isä, mutta nykyinen miehisi ON varmasti hyvä vähintäänkin isä. Tunteet tulevat ja menevät sanoit ajatelleesi uutta miestä puolen vuodena ajan? Sanoisin, että kuuluu nuoruuteen ajatella asioita juuri tunteella, ole aikuinen eli ajattele asioita myös pidemmän päälle....ei millään pahalla. Nimittäin VOI käydä myös niin että uusi mies ei olekaan ihana vuoden päästä ja mitäs sitten ? Palaat vanhan luokse, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut vai etsitkö uuden ihanan miehen?
On ällöttänyt, niin miksi ylipäätänsä olet hankkinut lapsia hänen kanssaan?Ja kuten jo aikaisemmin tuossa on todettu, niin uskotko tosiaan että uusi mies ottaisi sinut ja muksut luokseen asumaan noin vain, tai jopa ostaisi uuden asunnon? Vai dummpaisitko muksut vain exällesi ?
Mainitset tuossa poikamiesaikasi eli nyt olet ilmeisesti perheellinen mies? Miten voit siis todeta toiselle, ettei "seepra pääse raidoistaan" eli uusi ihastus toistuu kaiken aikaa, kun itsekin olet kerran kyennyt vanhasta häntäheikin roolistasi muuntautumaan "kunnialliseksi", etkä vain jatka kokemusten keräilemistä..? Miksei aloittajakin siis voisi onnistua suhteessaan eikä juuttua johonkin oravanpyörään? Omasta mielestäni aloittaja muuten nimenomaan yrittää ajatella asioita myös järjellä, koska esim tuon aloituksen tänne kirjoitti eikä vaan anna palaa...
Koska oikea osui kohdalle ja muutenkin "järki" tuli päähän!
"Miten voit siis todeta toiselle, ettei "seepra pääse raidoistaan" eli uusi ihastus toistuu kaiken aikaa." Voin todeta näin, koska kirjoittajan tekstisä paistaa läpi fiilistely eikä asioiden miettiminen, tämä näkyy jo pelkästään siinä, että ketjun aloittaja puhuu uudesta korostetun "ihanana". Kuten sanoin, niin "poikamiehenä" annoin naisten kuulla ja tuntea sen mitä he halusivatkin tuntea, he eivät saaneet rehellisyyttä vaan eräällä tapaa shown!:-) Kyse on vaan laajennetusta iskemisestä tai itsensä markkinoimisesta!
Se että kirjoittaa tänne ei itsessään kerro että miettii asioita, tuo teksti vaikutti lähinnä tajunnan virralta tai tuntemuksien julkituomiselta.
Ehkä jopa avautumiselta.Kuten sanottua, niin arki tulee ihan joka suhteessa vastaan, kyse on vaan ajasta.
Ja vaikka kyse ei olisikaan häntäheikistä, niin siltikin voitaneen kysyä, että kannataako jättää perhe lapsineen sen takia, että henkilön x kanssa vaan on niin ihana olla. Ja mistäpä tietää, että se uusikin ei "väljehtyisi"siihen pisteeseen, että seksi kuolisi taas ja suhde samalla. Loma ajatusten selvittämiseksi voi olla tarpeen, mutta sanoisin että kannattaa miettiä tarkkaan, ja luonnollista lienee, että 95% suhteista seestyy ajan olossa. Ihmisetkin nääs vanhenevat.
"Miten voit siis todeta toiselle, ettei "seepra pääse raidoistaan" eli uusi ihastus toistuu kaiken aikaa, kun itsekin olet kerran kyennyt vanhasta häntäheikin roolistasi muuntautumaan "kunnialliseksi", voin sanoa jo siksikin että jos kerran nainen on lapsia jonkun miehen kanssa ylipäätänsä halunnut saatika tehnyt, niin hänellä' on pakko olla jotain syvällisiä tunteita miestään kohtaan! Ei sellaiseen ainakaan yleensä lähdetä kevein perustein, kirjoittaja taitaa myös kokea pientä ikä kriisiäkin? ja sanoisin että jos "jännitystä" lähtee elämäänsä hakemaan, niin sanoisin että tuskimpa se yksi kerta riittää, koska uusikin suhde väljehtynee ajan oloon. Ajatus ikuisesta intohimosta on jo loogisestikin ajatellen mahdottomuus...Pakkohan sen on laskea. Jos rakkaus nyt hetkeksi loppuisikin, niin matti N:n kuolemattominen sanoi se voi aina keriä uudelleen!!!!
potaskaa: "Muutuin, koska oikea osui kohdalle"... Ihme hemmo kyllä olet, kun pienestä aloituksen pätkästä päättelemällä voit latoa toiselle faktat eteen, että näin tulee käymään. Eikös aloittaja sitten voi muuttua? Entäs jos tämän hetkinen puoliso ei olekaan se oikea?
Hmm... Kirjoituksesi kertoo, että olet "siinä iässä" - anteeksi ikärasistinen ilmaus, ei liity sinänsä ikään vaan siihen, että on mieleltään siinä tilassa, että luulee tietävänsä ja kokeneensa kaiken. Jokainen sen tietää, että suhteet muuttuvat ajan myötä - mutta tästä "seestymisestä" huolimatta toisilla säilyy se yhdessäpitävä kipinä, toisilla homma väljähtyy sille tasolle, että aamukahvitkin juodaan eri paikoissa, nukkumisesta nyt puhumattakaan. Näin se elämä vaan menee. Vaikka tänään sanot, että niin ei koskaan tapahdu, huomenna se voi olla jo totta.
mutta leimakirveen käyttö on aika matalaotsaista, yleensä sitä käytetään kun muita argumentteja ei enään keksitä. Olen nähnyt erinäisen määrän näitä tylsistyneitä vaimoihmisiä ja kuten sanoin olen ollut suhteessa kahden varatun naisen kanssa, joten tältä osin tiedän mistä puhun. Toki osa suhteista on sellaisia, että intohimo säilyy koko elinkaaren! Mutta jutelkaapa pitkään naimisissa olleiden kanssa, iin sanoisn että ylipuolet sanoo suhteiden tasaantuneen ajan myötä, jos sitten käytetään tätä ilmaisua väljehtymisen tai kuolemisen sijaan.
Ja ajatellaanpa ihan käytännön kannalta, ottaisiko uusi mies naisen ja lapset tuosta noin vaan asumaan? Toki näinkin voi tapahtua, en kiistä mutta harvasta siihen on.
Siis hetkinen: takana on 13-vuotta yhteistä taivalta ja nyt n. 1-vuoden tuntemisen jälkeen ja parin tapaamiskerran jälkeen nainen on 100% varma että uusi on se oikea! Kumpikohan on todennäköisempää : että se on se oikea vai kyse on ihastuksesta, jotka luullaan rakastumiseksi...
Mielestäni tässä oli ihan hyvä aloitus ajatusten kirjoittamiselle.
Loppua kohden viestit muuttuivat aivan oudoiksi.
Ensinnäkään,
kukaan muu ei tiedä sitä arkea, mitä joku toinen elää.
Neuvoja voi antaa, mutta ei se tarkoita, että niitä täytyy noudattaa.
Kuka tahansa voi olla sitä mieltä, että alkuperäisen PITÄISI jäädä miehensä ja lastensa luokse asumaan.
Saa olla joo mitä mieltä asiasta vaan.
Koska asumisestahan nyt on kyse. Että missä on äidin ja isän tavarat ja missä lasten. Onko äiti vanhan olohuoneen sohvalla iltaisin hiljaisena ja miettiliäänä,
vai toisessa, omassa, uudessa kodissaan. Ehkä helpottuneena, koska on saanut tehtyä päätöksen.
Ja kuka tahansa voi olla sitä mieltä, että arki PITÄISI pystyä korjaamaan.
Tunteet on vaan siinä hassu juttu, että niitä ei voi säädellä oman mielensä mukaan.
Eihän kukaan voi saada toista tuntemaan jotakin, mitä ei ole.
Ei sillä ole väliä, onko se tunne ollut joskus.
Jos se tunne on mennyt pois, ei se takaisin tule.
Nämä asiat eivät tapahdu hetkessä.
Mielestäni tässä ei ole kyse mistään "teinin ajatuksen juoksusta".
On kummallista, miten kärkkäästi ihmiset haluavat tuoda oman, ainoan ja oikean mielipiteensä esille.
Miten kukaan pystyy arvostelemaan toisen tunteita, elämää, päätöksiä?
Jos minäkin olisin voinut valita, en olisi ottanut kaikkea tapahtunutta niin itseeni ja
kuin napin painalluksesta anteeksipyyntöjen hetkellä minun mieleni olisi nollattu.
Jos minä olisin voinut valita, olisin niin valinnut sen yhtenäisen perheen, jota
olin alun alkujaankin toivonut.
Mutta minä en ole voinut valita tunteita, jotka on vuosien aikana hävinneet.
Jos rakkauden tilalla on pelkkää sääliä ja toinen mielletään kuin lapseksi, jota
pitää hoivata ja joka ei kykenisi pärjäämään "ilman minua",
on jotain suuresti pilalla. Nimittäin se kahden AIKUISEN rakkaus.
Rakkaus on hyvin kimurantti juttu.
Jokainen suhde on aivan varmasti erilainen.
Voiko joku väittää, että on olemassa täsmälleen kaksi samanlaista ihmistä maan päällä?
Lapsilla ei ole minkäänlaista yhteyttä isän ja äidin KESKINÄISEEN suhteeseen.
Lapset ei niitä tunteita paranna tai poista.
Lapset eivät saa olla syy, miksi kaksi aikuista on yhdessä.
Siinä jää melkoisen hiljainen talo jäljelle, kun he ovat muuttaneet pois.
Elä, ap, elämääsi. Arki on sinun, ajatukset ovat sinun.
Mielipidettä on jos jonkinmoista.
Aivan varmasti olet asioita vuosien aikana ajatellut.
On typerää kuvitella, että tähän suomi24sen sivuille olisit raapustanut syvimmät tuntosi.
Minulla oli viimeisen kolmen vuoden ajan jatkuvasti paha olla.
Yritin, mies yrititti, yritettiin. Mutta ei se auttanut.
Minulla ei ollut ketään odottamassa siinä, että saisin kannettua tavarani pois.
Onhan noita, joita voisi aatella. Mutta en minä ketään halua nyt.
On mennyt vuosia, että olen ollut aivan hukassa.
Täytyy ensin löytää itseni tästä suosta ja sitten miettiä, mitä muuta haluan.
Nyt on hyvä näin. Emme asu yhdessä, lapset ovat molemmilla niin paljon kuin mahdollista. Tietysti lapsiin sattuu. Kyllähän minä sen tiedän.
Mieti, millaisen suhteen toivot lapsillesi kun he ovat aikuisia... Toivotko onnea?
Vai säälistä, pakosta, tottumuksesta ja velvollisuudesta täyttyvää elämää?
Ja silti ensitapaamisella tiesin toisen olevan se oikea...nyt ei "arkea" vieläkään kahdeksan vuoden jälkeen ole näkyvissä!
Toki lutka ihanan kullin tunnistaa kun sellainen haarojenväliin työntyy.
"Miten kukaan pystyy arvostelemaan toisen tunteita, elämää, päätöksiä?"
Arvosteletko sinä miestä, joka pieksää uskottomuudesta kiinnijääneen vaimonsa? Et kai tuomitse tai arvostele vihantunteita?
"Mieti, millaisen suhteen toivot lapsillesi kun he ovat aikuisia... Toivotko onnea?
Vai säälistä, pakosta, tottumuksesta ja velvollisuudesta täyttyvää elämää? 2
Lapsethan ne onnen tavoittaa sillä että äiti huoraa!
On paljon todennäköisempää että lapset eivät hyväksy äidin ratkaisua. Se on aivan varma että tuollaisesta lutkailusta seuraa lapsille tunne-elämän ongelmia ja kyvyttömyyttä luoda parisuhdetta. Etenkin poikalapsille äidin huoraaminen ja isän pettäminen on kova paikka, jonka jälkeen vanhempana perusturvallisen suhteen luominen hankaloituu A I V A N varmasti.
Mutta mitäpä merkitystä lapsilla on kun feministinen kiima pääsee valloilleen. Naiset vittuun, uutta kullia haarojen väliin ja melaa mekkoon, mielummin sekä edestä että takaa yhtäaikaa.
Katsos naisella on oikeus olla itsekäs ja odottaa suhteesta kaikki mahdollinen!Alkuperäisen tilanteen mukaan yhteistä taloa on rakennettu pari vuotta ja nyt sitten on todettu että rankkaa on kun yhteistä aikaa ei olekaan!!!!!Katsos feminismi on tämän päivä uskonto ja se uusi yya. elämme naisettumisen aikoja, vain yksi totuus mahtuu maahamme. Äidin pettäminen on kova paikka pojille, olen päässyt seuraamaan sitä läheltä ja sääliksi kaveria käy....aikoo katkaista välit mutsiinsa ja sanoisimpa ihan oikein olevan....huoraamista ei pidä palkita
tämäkin lätinä. On huomattavasti helpompaa tuomita kaikki mustavalkoisesti tyyliin "älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin käsken tehdä". Suuresti sinunkin halveksimasi suvaitsevaisuus ja ihmisten erilaisuuden ymmärtäminen kun vaatii vähän laajempaa aivokapasiteettiä kuin mihin vain mustan ja valkoisen näkevät ihmiset kykenevät. Yleistyksiä yleistyksien perään sen sijaan, että osattaisiin ajatella asioita monelta kanttilta. Ei kukaan käske hyväksymään uskottomuutta, mutta onko omia aivoja käyttävän aikuisen toimintaa olla heittelemässä kivillä ihmisiä, joiden elämästä ei tiedä kuin pintaraapaisun?!
Juuri samanlaisia ajatuksia olen pohtinut ennen eroani, erottuani ja nyt uudelleen avioiduttuani. Huh tätä elämää!
Lukemalla olen löytänyt enemmän ymmärrystä itselleni. Keväällä ilmestynyt Risto Ahosen "Isän kädestä" on kirja jossa pohditaan perhearvoja ja yksityisiä arvoja monessa valossa. Suosittelen. Löytyy netistä ja kirjakaupoista.
Kun en ole löytänyt keskustelukaveria, niin sellaisen löysin kirjasta ja siitä on seurannut kevyempi olo ja selkeämpi ymmärrys omia ratkaisujani pohtiessa. Valitettavasti vastaavia kansantajuisia kirjoja ei paljoa julkaista.
Itse olen aloittajan kanssa identtisessä tilanteessa, olisi mukava kuulla mitä aloittajalle kuuluu?
hän erosi miehestään ja nyt katuu päätöstään, koska se ihana toinen mies ottikin jalat alleen kun sai vastuksiksi toisen kakarat ja vaimon..
Pitää aina muistaa se, että se ruoho ei ole kuitenkaan kovin usein vihreää siellä aidan toisella puolella. Kyse on useimmiten seksuaalisesta viehätyksestä, joka menee kuitenkin ohi. No itse vähän samasta syystä eronneena voin sanoa, että vaihtaminen ei kannattanut. Nykyään uskon parisuhdeopusten varoituksiin siitä, että jos joku ihminen tuntuu kovin tutulta ja samanhenkiseltä jo heti ja rakastuu päätä pahkaa, niin on viisainta juosta kauas pakoon ja äkkiä.
Hyvät ihmiset, tyytykää siihen ihan ok-elämään. Se on niin miljoona kertaa ihanampaa kuin se tunteiden palo. Siitä ei saa kuin tuskaa itselleen, en haluaisi sitä enää ikinä kokea. Olisin todella kiitollinen, jos kohdalleni sattuisi kiltti mies, joka ei juokse vieraissa ja joka ei helpolla rakastu ja jolle minä olisin SE AINOA. Voi voi, mitä sitä enempää tarvitsee. Jännitystä voi hakea muutenkin kuin suhdetta vaihtamalla, keksikää uusia harrastuksia, menkää parisuhdeleirille, pitäkää ne omat tanssinne jne. Harvassa on ne ihmiset, jotka vielä 7vuoden jälkeen kiinnostaa seksuaalisesti..Ei se uusikaan viehätä kuin aikansa, toista ei edes tunne kunnolla, joten miten sitä voi verrata siihen vakisuhteeseen.
Pitäkää puolisoitanne arvossa, ei se puoliso ole itsestäänselvyys.
Kuulostaapa Supliikki Sepolta..leikitkö naista välillä?
En nyt suuntaisi katsettani niinkään sinuun, kuin nykyiseen mieheesi.
Itse nimittäin kärsin samasta kohtalosta kuin hän nyt.
Pidin kuitenkin pokkani, annoin vaimon mennä ja tein sen minkä minulle mielestäni kuuluu: Huolehdin kahdesta lapsestani.
Joskus kun olimme lasten kassa yhdessä mökillä, mietin illalla, että mitähän se vaimo siellä kaupungissa tekee. Sitä hetken aprikoituani tulin siihen tulokseen, että "tekee mitö tekee".
Nukuin sen jälkeen yöni rauhallisesti - mutta samalla menetin jotain - tietysti. Olin jollain tasolla päästänyt vaimostani irti.
Nyt, toistakymmentä vuotta myöhemmin minulla on ollut suhde, josta vaimo sai tietää. Nyt hänen kellossaan sitten muuttui ääni ja hän oli ilmeisen huolissaan huomatessaan mahdollisuudestaan jäädä itse kakkoseksi.
Kukin saa miettiä, miten tarina jatkuu.
Tai keksikää sille itse hyvä parhaaksi katsomanne loppu.
Vaimos siellä miettii..mikähän sen tuonkin ukon nimi oli? Pitäsköhän raakata karvat ja mennä tyttöjen kans Eedeniin uimaan?..
Kattokohan se kundi eilen mun tissei ..vai mun säärii? Alkaakohan mensat,kun maha on kipee?..vai oonko
raskaana..? Vau! heti soittaan mun kullalle!! :D
yhdessä 17 v. ja 3 lasta, viimeset 7 v. täyttä helvettiä, kun nuorin synty.
hävettää oikeen oma tyhmyyteni, kun en vielä tajunnut mieheni himoitsevan kavereitani ja naapurin akkoja, halusi mun lesboilevan niitten kaa ja niin teinkin,mut omat olikin tarkoitusperät...
tää on jokseenkin vaikee pukee täysin sanoiks, mut katkeruus ja inho miestäni kohtaa painaa päälle ja oon ajatellu yksin muuttavani 1000 kilsan päähän.
lapsia tulee tosi ikävä, ukko diktaattorimainen ja minä herkkis, töitäkään ei oo, kun mieheni halus mun olevan koti-äiti ja niin oon ollutkin hyvä sellainen...........
tää vaan alkaa ahdistaa yhä vaan enemmän ja enemmän......
mä en voi enkä pysty harrastamaan seksiä ton ällötyksen kaa, olisin halunnut aviomieheltä edes jonkunlaista arvostusta
Saattaa alkaa käyttää niitä hyväkseen,jos tuollaisia pervo-juttuja kaipaa!
Unohda nyt se seksi välillä,vedelköön käteensä! Se korvaa seksin miehillä jonkinaikaa!
Alat nyt suunnitteleen tulevaisuuttas ja haet töitä!! Jos ei ole,mene koulutukseen!!! Ota yhteys heti työvoimatoimistoon ja pyydä apua!
Kotona oot ollu jo ihan tarpeeksi,tuut hulluksi siellä joten on aika lopettaa marttyyrius ja ottaa itseä niskasta kiinni! Kun saat työn/koulutuksen syrjästä kiinni,niin saat itsevarmuutta ja voit ruveta miettiin muita asioitas! Aivan sama,mitä ukkos haluaa,mieti mitä itse haluat,realistisesti! Höpinät pois!!
Tuo seksifantasia kuulostaa vähän oudolta..kannattais keskustella siitä jonkun perheasiantuntijan kanssa,pervot ottaa monesti ne lapset touhuun mukaan ja sehän pitää estää!!
??????????????????????????????????????????????????????????????????
saatana navetan taka tuommoset pervot ja niskalaukaus!! vittu ilimottaa tommosista jollekki pitäs!
sää oot imeny aivosi kellumaan spermassa.
Heheeehee.....kymppejä sataa jakkaralla....älä näytä naamaas ettei tienistit lopu.
Nyt kuule järki käteen ja ukko mäkeen!!
Ei oo normaalia tuollainen! Olet ihan miehen tossun alla!
Että ihan kimppatussua piti harrastaa! En tajua?
Kirjoitatko ihan tosissasi!!
Samat neuvot sulle,kuin tuo koulutukseen menosta neuvonut!
Älä lapsia jätä,varmasti sun kans kuitenkin turvallisempaa olla!!
Onko sulla ketään tukemassa sua?Laitahan elämäs kuntoon,hae apua!
Mee tekeen sä se kuuluisa saunasolmu,vaikka vessaan jos ei oo saunaa..
saat lutkutella ittees ihan rauhassa..jospa se mieli vaikka piristys..BUAHHHHAHHHAHHAHH!!!
Se on moro ny!!
sataa sullekki kymppejä hehehhehh.. huorat te perkeleen huorat hehehhehehhhh...
meen imeen koiran palleja..hehhehehe..huorat..hehhehehhheee...hik..
kuka perkele tuikkas tikulla mua silmään reiästä!lutkuttakaa..huorat..perkele...
Täällä toinen kohtalotoveri.
Meillä vaan ollut sellainen liitto että olen vuosia mennyt, tehnyt kaikkea oman pääni mukaan, mieheni ei ole minusta välittänyt. Sitten eksyin chattiin.. ja löysin miehen joka vei jalat alta.
Se tunne kun saa upean miehen huomion kun kukaan ei ole huomioinut vuosiin... huh. No kerroin miehelleni että haluan erota - mutta hän pistikin hanttiin. 15 vuoteen sain tänä ystävänpäivän ensimmäisen kerran ystävänpäivälahjan, 9 vuoteen ensimmäisen kerran hääpäiväämme muisti...
Seksiäkin mies saa lähes joka päivä.. mutta silti tästä puuttuu se jokin.. en oikein löydä niitä tunteita.
Mutta samoja asioita olen käynyt läpi mitä aloittajakin - toistaiseksi olen jäänyt vanhaan liittoon, vaikka tuo toinen mies tuntui olevan unelma..