Olemme seurustelleet kohta kome vuotta, joista kihloissa olemme olleet puolitoista.
Alussa minä istuin kotona odottamassa ja huolehtimassa kun mies huiteli kavereidensa kanssa, eikä juurikaan paljoa välittänyt. Tämän seurauksena menetin melkein kaikki ystäväni.
Toisena vuonna asia kääntyi päälaelleen, hän olisi halunnut enemmän yhteistä aikaa, minä taas halusin sosiaalisen elämäni takaisin. Mies alkoi myös lihota kymmeniä kiloja. Petin häntä, ja me erosimme, mutta palasimme kuitenkin yhteen, koska olin hätäinen enkä uskaltanutkaan olla yksin. Intohimo oli silti mennyttä minun puoleltani. Niin pinnalliselta kuin se kuullostaakin niin lihominen oli minulle ehkäpä se viimeinen pisara.
Sairastuin paniikkihäiriöön, jonka seurauksena erakoiduin taas. Yli puolen vuoden paniikkihelvetti vaikutti toki suhteeseen, en voinut ajatella mitään muuta. Nyt syön lääkkeitä, ja olen onnistunut luomaan taas suhteita entisiin ystäviini, ja olen jopa muutaman kerran käynyt ulkona jälleen. Tämä ei tosin suhteemme kannalta ole hyvä asia. Ihastun koko ajan muihin miehiin. Rakastan miestäni yhä, mutta en niinkuin kumppania tulisi rakastaa. Seksiä minua ei huvita hänen kanssaan harrastaa enää ollenkaan. Teen niin vain koska on pakko. Tuntuu että hän on täysin eri ihminen, kuin johon rakastuin. Hän on melkein kuin veli.
Olen alkanut miettiä eroa. Puhumme eroamisesta melkein joka päivä. Mieheni ei sitä halua, mutta minua pelottaa, että asiat eivät parane, ja jossain vaiheessa rupean pettämään häntä taas. Minun puoleltani ongelma on se, että paniikkihäiriö on kuitenkin vielä vahvasti elämässäni, ja pelkään aivan älyttömästi miten pärjäisin ilman miestäni joka on tukenut minua todella paljon! Tuntuu melkein kuin käyttäisin häntä hyväkseni. En ole oikeastaan koskaan olllut omillani, asunut yksin, ja se pelottaa. Viimeksi erotessamme MINÄ tulin katumapäälle, ja myös sekin pelottaa, että jos eroamme, yritän taas parin päivän päästä palata takaisin yhteen vain koska pelkään olla yksin.
Mitä teen?
Alussa minä istuin kotona odottamassa ja huolehtimassa kun mies huiteli kavereidensa kanssa, eikä juurikaan paljoa välittänyt. Tämän seurauksena menetin melkein kaikki ystäväni.
Toisena vuonna asia kääntyi päälaelleen, hän olisi halunnut enemmän yhteistä aikaa, minä taas halusin sosiaalisen elämäni takaisin. Mies alkoi myös lihota kymmeniä kiloja. Petin häntä, ja me erosimme, mutta palasimme kuitenkin yhteen, koska olin hätäinen enkä uskaltanutkaan olla yksin. Intohimo oli silti mennyttä minun puoleltani. Niin pinnalliselta kuin se kuullostaakin niin lihominen oli minulle ehkäpä se viimeinen pisara.
Sairastuin paniikkihäiriöön, jonka seurauksena erakoiduin taas. Yli puolen vuoden paniikkihelvetti vaikutti toki suhteeseen, en voinut ajatella mitään muuta. Nyt syön lääkkeitä, ja olen onnistunut luomaan taas suhteita entisiin ystäviini, ja olen jopa muutaman kerran käynyt ulkona jälleen. Tämä ei tosin suhteemme kannalta ole hyvä asia. Ihastun koko ajan muihin miehiin. Rakastan miestäni yhä, mutta en niinkuin kumppania tulisi rakastaa. Seksiä minua ei huvita hänen kanssaan harrastaa enää ollenkaan. Teen niin vain koska on pakko. Tuntuu että hän on täysin eri ihminen, kuin johon rakastuin. Hän on melkein kuin veli.
Olen alkanut miettiä eroa. Puhumme eroamisesta melkein joka päivä. Mieheni ei sitä halua, mutta minua pelottaa, että asiat eivät parane, ja jossain vaiheessa rupean pettämään häntä taas. Minun puoleltani ongelma on se, että paniikkihäiriö on kuitenkin vielä vahvasti elämässäni, ja pelkään aivan älyttömästi miten pärjäisin ilman miestäni joka on tukenut minua todella paljon! Tuntuu melkein kuin käyttäisin häntä hyväkseni. En ole oikeastaan koskaan olllut omillani, asunut yksin, ja se pelottaa. Viimeksi erotessamme MINÄ tulin katumapäälle, ja myös sekin pelottaa, että jos eroamme, yritän taas parin päivän päästä palata takaisin yhteen vain koska pelkään olla yksin.
Mitä teen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eroa! Ymmärrän, että on vaikeaa, mutta kyllä perustelit sen asian niin hienosti, ettei tohon kyllä vaihtoehtoja jää. Ainakaan jos haluat että sinä/miehesi voitte vielä olla onnellisia. Ei ole helppoa, mutta ihan varmasti pidemmän päälle kannattavaa.
Taidat olla niitä umpihulluja horatsuja.
Mitä ihmettä mies tekee paniikkihäiriöisellä hutsulla jota ei edes seksi kiinnosta?
N0lla!
Minäkin erosin 20avioliittovuoden jälkeen,mieheni pettämisestä alkoi alamäki..Lapset jo maailmalla, pelotti alkuun yksin olo, mutta joka päivä kasvoin itsenäisemmäksi,rohkeammaksi ja hymykin palasi kasvoilleni.Nyt onnellinen,uusi ihana suhde aluillaan.olen huomannut että "elämä ihanaa kun sen oikein oivaltaa"