Tein eilen n. 45 min. kestäneen juoksulenkin. Lenkin aikana vedin kymmenkunta pitkähköä vetoa. En läheskään maksimillaan, mutta kuitenkin tuntui rasittavalta. Syke liikkui koko ajan 140 yläåuolella. Lenkki ajoittui klo 18:30-19:15 väliseen aikaan. Minulle käy aina niin, että vaikka lenkki olisi kevytkin ilma mitään vetoja, yöunt menee taatusti tuohon kellonaikaan tehtynä. Onko muilla samoja kokemuksia?
Itselläni lenkki olisi hyvä tehdä heti aamulla, mutta työn takia ei ehdi. Usein viikonloppuna näin teenkin. Toisaalta siltikin se rasittava lenkki saattaa viedä unet.
Itselläni lenkki olisi hyvä tehdä heti aamulla, mutta työn takia ei ehdi. Usein viikonloppuna näin teenkin. Toisaalta siltikin se rasittava lenkki saattaa viedä unet.
Vastaukset 1
Vanhimmat
minulla ainakin uni tulee paremmin lenkin jälkeen. Joskus juoksen tunnin lenkin klo. 21/22 -> ja uni tulee helposti ennen puoltayötä. Ilman lenkkiä taas joskus tosi vaikea saada unta. En osaa sanoa mistä sinulla johtuu tuo, luulisi olevan loogisempaa nukahtaa helpommin fyysisesti väsyneenä. Samoin tuo aamujuokseminen, joillekkin sopii. Itselläni tuntuu ettei lenkistä saa kaikkea irti ennen iltapäivää juostuna.