Moi. Olen 16 v tyttö.
En tiedä mitä pitäisi tehdä. Tuntuu, että nykyään riitelen kaikkien sukulaisteni kanssa. Iskä, äitipuoli, isän sisaret ja pari serkkuakin jo.
Iskän kanssa riidat on ihan normia, mitä välillä tulee ja äitipuolen kanssa jotenkuten sovussa. Isän siskot ja serkkuni ovat pahempia. Iskä ei tule siskojensa kanssa toimeen ja minun, tai ainakin minusta siltä tuntuu, pitäisi valita millä puolella olen. Iskä on minulle tosi rakas ja ymmärrän häntä. Toisaalta taas tädit ja serkutkin ovat tärkeitä, vaikka nykyään tuntuu, että mitä enemmän kasvan, niin sitä enemmän he etääntyvät. Eivät kysele enää niin paljoa kuulumisia, huomauttelevat facebookissa vain, miten minä aina valitan ja olen naama vinossa, vaikka eivät tiedä miten minulla edes menee.
Äitipuolta on todella vaikea hyväksyä tänne, vaikka edistystä on nyt jonkin verran tapahtunut puolen vuoden aikana (kaksi vuotta täällä ollut). Hän kokee itsensä ulkopuoliseksi, mutta minä olen aina ollut sitä mieltä, että kukaan vieras ihminen ei voi tuntea itseään täysin perheen jäseneksi minun ja iskän kanssa, koska meillä kahdella on kuitenkin niin vahvat siteet välillämme. Se meidän oma juttumme. Isä on minulle hirveän rakas ja minä sille ainoana lapsensa kaikki kaikessa. Koko elämäni ajan me ollaan oltu yhdessä, kun äitini muutti pois ollessani 3v.
Äitipuoli on isän siskojen puolella ja minä isän. Nyt tuntuu siltä, että ollaan isän kanssa molemmat koko sukua vastaan. Siitä mistä hän kieltäytyy, kieltäydyn minäkin loppujen lopuksi, vaikka pahaa tekeekin.
Vaikeaa on ollut muutenkin... äiti sairastaa masennusta ja veli sairastui skitsofreniaan muutama vuosi sitten (melkein sama, kuin äidillä). Isällä on alkoholiongelmia...
Minä koen itseni syylliseksi kaikessa. Viiltelin joskus, ahmin ja oksensin, tai en syönyt mitään. Olen nyt ylipainoinen (en vakavasti), enkä siedä tätä kehoa yhtään. Vihaan kaikkea itsessäni, enkä tiedä kuka olen ja mitä minun pitäisi olla ja tehdä. Aloitan pian lukiossa, enkä tiedä miten jaksan panostaa siihen, kun perheessä on helvetti irrallaan.
En välttämättä tarvitse mitään suurempia neuvoja. Jos haluat jotain sanoa, niin sana on vapaa. Jos suunniteletkin kääntää veistä haavassa, niin jätä se väliin kiitos!
En tiedä mitä pitäisi tehdä. Tuntuu, että nykyään riitelen kaikkien sukulaisteni kanssa. Iskä, äitipuoli, isän sisaret ja pari serkkuakin jo.
Iskän kanssa riidat on ihan normia, mitä välillä tulee ja äitipuolen kanssa jotenkuten sovussa. Isän siskot ja serkkuni ovat pahempia. Iskä ei tule siskojensa kanssa toimeen ja minun, tai ainakin minusta siltä tuntuu, pitäisi valita millä puolella olen. Iskä on minulle tosi rakas ja ymmärrän häntä. Toisaalta taas tädit ja serkutkin ovat tärkeitä, vaikka nykyään tuntuu, että mitä enemmän kasvan, niin sitä enemmän he etääntyvät. Eivät kysele enää niin paljoa kuulumisia, huomauttelevat facebookissa vain, miten minä aina valitan ja olen naama vinossa, vaikka eivät tiedä miten minulla edes menee.
Äitipuolta on todella vaikea hyväksyä tänne, vaikka edistystä on nyt jonkin verran tapahtunut puolen vuoden aikana (kaksi vuotta täällä ollut). Hän kokee itsensä ulkopuoliseksi, mutta minä olen aina ollut sitä mieltä, että kukaan vieras ihminen ei voi tuntea itseään täysin perheen jäseneksi minun ja iskän kanssa, koska meillä kahdella on kuitenkin niin vahvat siteet välillämme. Se meidän oma juttumme. Isä on minulle hirveän rakas ja minä sille ainoana lapsensa kaikki kaikessa. Koko elämäni ajan me ollaan oltu yhdessä, kun äitini muutti pois ollessani 3v.
Äitipuoli on isän siskojen puolella ja minä isän. Nyt tuntuu siltä, että ollaan isän kanssa molemmat koko sukua vastaan. Siitä mistä hän kieltäytyy, kieltäydyn minäkin loppujen lopuksi, vaikka pahaa tekeekin.
Vaikeaa on ollut muutenkin... äiti sairastaa masennusta ja veli sairastui skitsofreniaan muutama vuosi sitten (melkein sama, kuin äidillä). Isällä on alkoholiongelmia...
Minä koen itseni syylliseksi kaikessa. Viiltelin joskus, ahmin ja oksensin, tai en syönyt mitään. Olen nyt ylipainoinen (en vakavasti), enkä siedä tätä kehoa yhtään. Vihaan kaikkea itsessäni, enkä tiedä kuka olen ja mitä minun pitäisi olla ja tehdä. Aloitan pian lukiossa, enkä tiedä miten jaksan panostaa siihen, kun perheessä on helvetti irrallaan.
En välttämättä tarvitse mitään suurempia neuvoja. Jos haluat jotain sanoa, niin sana on vapaa. Jos suunniteletkin kääntää veistä haavassa, niin jätä se väliin kiitos!
Vastaukset 3
Vanhimmat
mielenterveystoimistoon, ja pyydä että saat keskusteluapua ja/tai terapiaa. Jos lukiossa on kuraattori, hakeudu hänen juttusilleen heti koulun alettua, ja jos ei ole, niin terkkarin. Oireesi viittaavat masennukseen, ja elämää helpottaa, että pääset pohtimaan pahaa oloasi asiantuntijan kanssa. Voimia!
Ei sinun tarvitse pitää eikä hyväksyä äitipuoltasi.Riittää kun kunnioitat, että hän on aikuinen ihminen joka kuuluu isäsi elämään.Et enää pystykään hyväksymään häntä koska teillä ei ole yhteistä historiaa.Jos hän olisi tullut elämääsi ollessasi alle 5-vuotias, hyväksyisit hänet.
Monet tunteesi ovat normaaleja ikäisellesi, itseä etsitään juuri murrosiässä.Painoasioista neuvon sen verran, että älä syö mitään sokeri tai hedelmäsokeripitoista, se saa vain syömään lisää sokeria, neuvon antoi sisätautilääkäri.Ruisleipä pitää hyvin nälkää loitolla, samoin kaurapuuro, jota saa nykyään elovena-valmispusseissakin ihan helpolla laitettua.
Lukiossa on rankkaa mutta sieltä saatat saada myös uusia ystäviä joiden kanssa olla muualla kuin kotona.
Ymmärrän sinua ja toisaalta en ymmärrä.
Mielenterveysongelmiisi sun pitää hakea ihan ensisijassa apua! Toinen asia mitä sun pitäs ymmärtää että sun on ihan turha kantaa vastuuta tai huolta suvun asioista tai riidoista. Olet omaa elämääsi aloitteleva nuori, joten keskity oman elämäsi parantamiseen.
Jostain kumman syystä näyt olevan myös kovin mustasukkainen isästäsi. Ymmärrän sen että hän on sinulle ollut se rakkain tukipilari omassa elämässäsi. Mutta olet jo sen ikäinen että tulet lähivuosina aloittelemaan oman elämäsi, joten tulet myös jättämään lapsuudenkotisi ja isäsi tavallaan taakse. Sinun pitäisi olla tyytyväinen siitä että isälläsi on kumppani, ihan varmasti sinä olet isällesi se tärkein ihminen koko hänen loppuelämänsä sitä sinun on turha pelätä, mutta siltikkään sinä et ole isäsi kumppani!!
Ja voisit vaikka yllättyä jos lasket äitipuolesi elämääsi, hänestä voit saada arvokkaan tukijan itsellesi, joka myös voi osoittaa sinulle naisenmallia, mihin oma äitisi ei pysty. Perhe voi olla vaikka ei olisikaan verisukulainen. Taistele pahoja asioita vastaan, älä niitä asioita vastaan jotka voivat tehdä hyvää sinulle ja elämällesi. Siinä teet myös isällesi hallaa että taistelet hänen kumppaniaan vastaan. Edelleen, sinä aloittelet omaa elämääsi. Jokainen meistä kaipaa rakkautta, hellyyttä ja kumppanuutta toisen ihmisen kanssa, ja nämä asiat eivät kilpaile sinun kanssasi! Isäsi varmasti antaa sinun lentää omilla siivilläsi, se sinun pitää myös antaa omalle isällesi! Katse omaan tulevaisuuteen, mieli avoimeksi äläkä myrkytä mieltäsi negatiivisilla ajatuksilla.
Asiat pystyy kyllä tekemään hankaliksi, jos ne haluaa tehdä hankaliksi, älä tee ainakaan sitä itsellesi. tsemppiä ja positiivisia ajatuksia päähäsi!