Olen mieheni kanssa ollut yhdessä 20-vuotta. Minusta meillä on aina mennyt suhteellisen hyvin. Myönnän tietyt puutteet puolin ja toisin, mutta käsittääkseni se kuuluu kaikkiin suhteisiin. Toisen viat ja puutteet täytyy vain hyväksyä, ei kukaan meistä ole unelmapuoliso.
Viime keväänä mieheni muuttui kummalliseksi. Ennen hän soitti jos viipyi jossain, enää soittoja ei tullut. Kun kysyin mikä vaivaa, tuli kauhea vuodatus työpaikan ongelmista. Eli hän inhosi työtään syvästi. Nyt kesällä hän oli ekan kerran elämässään burn out -lomalla. Yritin ehdottaa, että hän irtisanoutuisi työstään, kyllä me hätätapauksessa pärjätään minunkin palkalla. Juu, ei hän voinut irtisanoutua.
Sitten sairastuin ja maksin kotona kuumeessa. Olin todella huonossa kunnossa ja olisin tarvinnut hoivaa. Esim. haluatko teetä yms. koska en itse jaksanut nousta. Kun olin tässä tilassa mieheni päätti "avautua" siitä miten olen pilannut hänen elämänsä ja kuinka kauhea olen ollut näinä kaikkina vuosina.
Tuollaiset keskustelut tai tapa hoitaa asioita ei kuulu hänen luonteeseensa. Hän oli täysin kylmä.
Tuon vuodatus tuli hänen sydämestään. Nyt ei enää kohta ole muuta vaihtoehtoa, kuin minun täytyy jättää kotini. Onneksi ei ole lapsia. Tänne en voi enää jäädä, jos toinen oikeasti ajattelee minusta noin.
Myönnän, että olen saattanut vuosien varrella loukata herraa. Ja ehkä hän on ollut minulle itsestäänselvyys, mutta se, että olen hänen silmissään niin kamala tuli minulle järkytyksenä. Minusta elämämme on ollut kohtalaisen normaalia ja mukavaa. Nyt hän on alkanut verrata meitä muihin, kuinka onnellisia muut muka ovat.
Kun olen sanonut, että yritän parantaa tapani. Vastaus on ollut, että hän ei usko niin tapahtuvan. Ihminen ei voi muuttua yms.
Mietin onko hän oikeasti menossa sekaisin?
Toisaalta hänen elämäänsä on tullut uusia ihmisiä, jotka vastaavat varmaan hänen kuvaansa onnesta. Heidän kanssa hän vietti aikaa eilen klo 14.30 -23.30, kun minä makasin yksin kotona vielä sairaana. Koska hän tietää juttumme oleman liipasimella, olisin ainakin toivonut hänen tulevan hieman aikaisemmin ja yrittävän edes lohduttaa. Uskon, että tässä ei ole salarakasta, mutta todennäköisesti hän on ihastunut tämän uuden tuttavapariskunnan naiseen.
Edelleen odotan, että "vanha hän" nousisi jostain ja sanoisi kaiken olevan vain vitsiä.
...mutta ero on ero ja jos/kun se tapahtuu on se ainakin minun puoleltani lopullista... En tiedä tajuaako hän edes sitä.
Laitoin netin kautta asuntohakemuksen sunnuntaina, koska en edes uskonut heti saavani asuntoa siitä kohteesta josta olisin halunnut, ja keskiviikkona minulle ilmoitettiin, että saan asunnon ja perjantaihin mennessä on päätettävä otanko asunnon vai en. Asunto on toisella paikkakunnalla ja nyt on sitten mietittävä huomiseen mennessä lähdenkö täältä vai en. Toista noin hyvää asuntoa tuskin ihan heti tulee eteen...
Apua!
Viime keväänä mieheni muuttui kummalliseksi. Ennen hän soitti jos viipyi jossain, enää soittoja ei tullut. Kun kysyin mikä vaivaa, tuli kauhea vuodatus työpaikan ongelmista. Eli hän inhosi työtään syvästi. Nyt kesällä hän oli ekan kerran elämässään burn out -lomalla. Yritin ehdottaa, että hän irtisanoutuisi työstään, kyllä me hätätapauksessa pärjätään minunkin palkalla. Juu, ei hän voinut irtisanoutua.
Sitten sairastuin ja maksin kotona kuumeessa. Olin todella huonossa kunnossa ja olisin tarvinnut hoivaa. Esim. haluatko teetä yms. koska en itse jaksanut nousta. Kun olin tässä tilassa mieheni päätti "avautua" siitä miten olen pilannut hänen elämänsä ja kuinka kauhea olen ollut näinä kaikkina vuosina.
Tuollaiset keskustelut tai tapa hoitaa asioita ei kuulu hänen luonteeseensa. Hän oli täysin kylmä.
Tuon vuodatus tuli hänen sydämestään. Nyt ei enää kohta ole muuta vaihtoehtoa, kuin minun täytyy jättää kotini. Onneksi ei ole lapsia. Tänne en voi enää jäädä, jos toinen oikeasti ajattelee minusta noin.
Myönnän, että olen saattanut vuosien varrella loukata herraa. Ja ehkä hän on ollut minulle itsestäänselvyys, mutta se, että olen hänen silmissään niin kamala tuli minulle järkytyksenä. Minusta elämämme on ollut kohtalaisen normaalia ja mukavaa. Nyt hän on alkanut verrata meitä muihin, kuinka onnellisia muut muka ovat.
Kun olen sanonut, että yritän parantaa tapani. Vastaus on ollut, että hän ei usko niin tapahtuvan. Ihminen ei voi muuttua yms.
Mietin onko hän oikeasti menossa sekaisin?
Toisaalta hänen elämäänsä on tullut uusia ihmisiä, jotka vastaavat varmaan hänen kuvaansa onnesta. Heidän kanssa hän vietti aikaa eilen klo 14.30 -23.30, kun minä makasin yksin kotona vielä sairaana. Koska hän tietää juttumme oleman liipasimella, olisin ainakin toivonut hänen tulevan hieman aikaisemmin ja yrittävän edes lohduttaa. Uskon, että tässä ei ole salarakasta, mutta todennäköisesti hän on ihastunut tämän uuden tuttavapariskunnan naiseen.
Edelleen odotan, että "vanha hän" nousisi jostain ja sanoisi kaiken olevan vain vitsiä.
...mutta ero on ero ja jos/kun se tapahtuu on se ainakin minun puoleltani lopullista... En tiedä tajuaako hän edes sitä.
Laitoin netin kautta asuntohakemuksen sunnuntaina, koska en edes uskonut heti saavani asuntoa siitä kohteesta josta olisin halunnut, ja keskiviikkona minulle ilmoitettiin, että saan asunnon ja perjantaihin mennessä on päätettävä otanko asunnon vai en. Asunto on toisella paikkakunnalla ja nyt on sitten mietittävä huomiseen mennessä lähdenkö täältä vai en. Toista noin hyvää asuntoa tuskin ihan heti tulee eteen...
Apua!
Vastaukset 19
Vanhimmat
lähdettävä,vaikka 24v olin aviossa.Huomasin,et mies ei yhtään enää välittänyt,kuin toivoi et pääsis eroon jotenkin.
Kun sairastuin,hän pilkkasi minua ja nimitteli mielenvikaiseksi,kun halusin apua.
Sen kiitoksen sain häneltä vaikka tein kaiken kotona yksin,työn päälle.
Lopulta paljastui,vuosien suhde ulkomaalaiseen naiseen.
Eli en ollut minkään arvoinen enää kun ikää tuli.
Toivon joskus et sais maistaa,omaa lääkettään,mutta minä en ole kuitenkaan tuomari,joka tässä elämänkoulussa lopulta antaa tuomiot.
Mutta,vääryyttä koin ja paljon,enkä todella ollut ilkeä,päinvastoin.
et ex.ni on piilevänä jokin sairaus,ja siksi käyttäytyy noin.Onhan sitä kaikenlaista dementiaakin,eli empä vaivaa päätäni enää.
Mulla loppui 18 v yhteiselo aikoinaan myös, kurjin muisto loppuajoista oli kun sain sellaisen sair.kohtauksen, että hän tuli töistä ja vei mut lääkäriin. Siellä sitten oltiin ja tilanne laukesi. Lääkäri antoi tiukat neuvot jos tulee uudellen jne. mitä tehdä. Mies vei mut lääkepöppörässä kotiin alle 10 v lasten kanssa. Ja lähti työpaikan juhliin. Pyysin jäämään, pelotti ja olin väsynyt. Hän lähti. Tiesin siitä hetkestä, että ohi on tämä liitto, en merkitse enää mitään, en mitään. No yö tuli ja yöllä tilanne paheni, jouduin sairaalaan.... Tämä tappoi minustakin kaikki loput tunteet. Jouduin yllä järjestämään lastenvahtia jne. Meille tuli sitten ero aikanaan, tuohon päivään kuoli tunteet. Olen uudessa suhteessa, kyllä tuollaisesta pitkästä suhteestakin selviää vaikka eroaa, outoa on kaikki alussa, kaikki. Olen uudessa suhteessa ja onnellisempaa ihmistä saa hakea. Nyt saan rakkautta, huolenpitoa enemmän kuin olen koskaan uskaltanut edes toivoa.
Tuota sinun tarinaasi kun luki, tuli mieleen, että mies on pitänyt tuon kaiken sisällään, ilmeisesti ei ole ollut tyytyväinen aikoihin. Mutta koska eka purkaus jne. niin ennenkuin otat sen asunnon, yritä keskustella hänen kanssaan, että eroatteko sitten.
Jaksamista.
M
ala liiaksi itseäsi syyttämään, tai uskomaan että olet pilannut miehesi elämän.
Minun avokkini on myös humalapäissään viime aikoina ollut tosi ilkeä ja sanonut tuota samaa, että olen pilannut hänen elämän.
Kamalalta se tuntuu kuulla tuollaista, mutta kun järkytyksestä toivuin, niin ajattelin että eihän se nyt ihan noin voi olla.
Parisuhteeseen tarvitaan kaksi, ei toinen yleensä sitä yksin voi pilata, ja mikäpä tuota ukkoa olisi estänyt lähtemästä jos kerran niin kamala olen mitä hän päissään sanoo. Ei edes olla naimisissa ja vuokra-asunto.
Eihän aikuisen ihmisen elämää voi toinen pilata, itse hän loppupeleissä ne valinnat tekee. En minä häntä ole pitänyt vankina, on ollut vapaa menemään ja tulemaan, ja kuitenkin hän on kanssani ollut nämä vuodet. Ihan vapaasta tahdosta.
Mutta tuo se on monella miehellä paha, kun ne eivät puhu! Jos joku mättää niin siitä ei sanota, kun vasta kymmenien vuosien päästä kaadetaan kaikki kerralla toisen niskaan. Syytetään toista siitä ahdingosta, vaikka asiat olisi voinut koettaa selvittää aina sitä mukaa kun joku asia mättää. Ei olisi päässyt muodostumaan tuollaista tunnetta kuin toinen olisi elämän pilannut.
Me siis vielä yhdessä "kituutetaan", ja sanoin eräässä keskustelussa miehelleni että en suostu uskomaan tuollaista että minulla olisi niin suuri valta pilata toisen elämä. Itse hän on valinnut olla kanssani.
Ihan samoja tunteita on joskus ollut itselläkin, mutta ei minulla tule mieleenkään syyttää miestäni, koska jos tuntuu oikeasti tuolta niin silloin pitää älytä lähteä. Jos ei osaa sitä tehdä, niin turha toista syyttää.
Tulipas purkaus, mutta tämmöisiä ajatuksia herätti...
lisää vielä vaatimuksia ja odotuksia kumppanilleen "sairastuessaan". Kahdenkauppa se on aina, peilit ja kompromissit kuuluu parisuhteisiin, teillä ei näin tunnu olevan, vain minä asenne näkyy ulos. Saitte, saatte mitä ansaisettekin.
Naiset saavat mitä ansaitsevatkin: onnellisemman elämän jonkun kunnollisen miehen kanssa.
..kun avoeropalstalla ollaan, niin saattavat jopa olla uudelle, tulevalle miehelleen niin tärkeitä, että tulevat kosituiksi! Tässä ko. tapauksessa tuli vaan 20 vuotta kokeiltua "meillä on hyvä näinkin, tämä riittää meille-"suhdetta. Siis "meille"( ts.tarkoittaa vain toista osapuolta).
Tuo ei ollut asiallista. Jos olen 40 asteen kuumeessa sikainfluenssassa karanteenissa kotona. En saa liikkua itse ulkona jotten tartuttaisi muita, kaikki kauppa ja apteekkiasiat pitää terveen osapuolen hoitaa >> lääkärin/viranomaisten määräyksestä. Kaikki normaalit asiat olivat todella vaikeat hoitaa esim. ruoanlaitto oli kielletty, en kyllä olisi siihen edes kyennyt.
Jos olisin ollut yksineläjä olisivat ottaneet osastolle.
Tauti on sellainen kerran elämässä kokemus, että olisi tuo mies voinut vaikka viikon odottaa tuota vuodatustaan, jotta olisin ollut kunnossa. Luulen, että hän katsoi parhaakseen sanoa silloin, kuin on heikoimmillaan. Silloin voi rypeä omassa vallantunteessaan.
"minussa ei ole mitään vikaa" asenne jatkuu. Riippakiviä elämänsä loppuun asti ?
>>Minun avokkini on myös humalapäissään viime aikoina ollut tosi ilkeä ja sanonut tuota samaa, että olen pilannut hänen elämän.
>>eihän se nyt ihan noin voi olla. Parisuhteeseen tarvitaan kaksi, ei toinen yleensä sitä yksin voi pilata, ja mikäpä tuota ukkoa olisi estänyt lähtemästä
>>Me siis vielä yhdessä "kituutetaan", ja sanoin eräässä keskustelussa miehelleni että en suostu uskomaan tuollaista että minulla olisi niin suuri valta pilata toisen elämä.
No haloo? Olet oikeassa siinä, ettet ole avokkisi elämää yksin voinut pilata kun hän kerran on vapaaehtoisesti kanssasi elänyt. Mutta jos avokkisi sinulle noin sanoo, niin miksi ihmeessä vielä roikut suhteessa? Miten paksusta rautalangasta pitää vääntää, että avokkisi ei halua suhdettanne jatkaa?
Parisuhteen voi kyllä pilata yksin, mutta ei sitä voi yksin pitää koossa. Usko nyt puhetta ja muuta pois, anna exän pilata oma elämänsä itse. Jokaisena päivänä jona roikut miehen kanssa joka ei sinua enää halua, pilaat omaa elämääsi pala kerrallaan.
vääntää, että tuo avokki tajuaisi itse lähteä, jos kerran on tuota mieltä.
Toisissa keskusteluissa hän sanoo, että ei halua erota. Siksi nuo humalapuheet ovat mielestäni vain jotain ilkeilyä. Ja tuo toisen syyttäminen elämän pilaamisesta on tyypillinen tapa monilla kertoa, että ei ole tyytyväinen elämäänsä.
Vai mikä logiikka siinä olisi, että mies jankuttaisi tuota että olen pilannut hänen elämän, mutta kuitenkaan ei koskaan aio lähteä? Siksi olen kehottanut häntä miettimään, että onko asia nyt sittenkään noin.
Jos aivan oikeasti on, niin sitten sanokoon.
No ehkä sen toisenkaan paha olo ei katsonut aikaa eikä paikkaa?
Niin oliko se sairaus todellinen syy erolle, vai seuraus jo pidempään jatkuneesta pahasta olosta suhteessa. Ehkä oli vain silloin helpointa se tuoda julki kun muutenkin asiat ovat miten ovat. Enpä oikein jaksa uskoa, että kenenkään sairaus jphtaisi suoranaisesti eroon, itse olen eronnut 18v. kestäneestä liitosta, sairastuessani tuli vain kaikki vuosien ajan mielessä liikkuneet ongelmat pintaan.
AP kertoo nyt mitä tapahtui tämän kauhean tilanteen jälkeen:
Suhde loppui. Exällä oli toinen rakkaus josta ei tullut kuitenkaan mitään. Exä joutui maksamaan minulle ison summan, koska halusi minut ulos yhdessä omistamastamme talosta. Haaveili varmaan asumista siellä uuden naisensa kanssa. Exä loukkasi jutuillaan ja teoillaan niin pahasti, että katkaisin välini häneen täysin. Jos hän tulee vastaan kadulla, hän on minulle ilmaa, häntä ei ole koskaan ollutkaan olemassakaan minulle. Se on minun tapani selvitä exästä.
...2 kuukautta itkin ja olin tulla hulluksi surusta ja ikävästä... Mutta ihme tapahtui elämääni astui ihana uusi mies ja asumme nyt yhdessä:) Eli sainkin itselleni uuden ihanan elämän.
Exä on yksin eikä selviä veloistaan ja ikävöi entistä elämää. Joten te kaikki pettäjät, petetty voi myös löytää uuden kumppanin ja sitten paluuta vanhaan ei enää ole.
Joten tarinan opetus on seuraavanlainen, ehkä exän olisi pitänyt hieman miettiä ennenkuin meni pilaamaan oman elämänsä ja melkein myös minun. Ja tietysti myös hänen kenen kanssaan petti, sillä hänellä oli perhe ja pienet lapset, nuo pettämis-asiat eivät koskaan ole mitään kovin helppoja parisuhteessa oleville....
Kiva, kun tulit kertomaan jatkoa !
Sinun onnesi kääntyi aika nopeaan ja hyvä niin.
Usein on niin, että jättäjän uusi suhde ei tule niin kauaa toimimaan ja sitten jo haikaillaan vanhan ja varman perään. Onneksi sinä et sille tielle jäänyt, vaan elit omaa elämääsi eteenpäin :)
Joskus asiat kuulostaa liian hyviltä ollakseen totta :D
Et kertonut, että otitko sen vuokra-asunnon vastaan.
Erositteko heti vai hetken päästä?
Oliko mies, joka kertoi eroavansa, vai teitkö päätöksen itse?
Juu, miues halusi eroa ja minusta eroon mahdollisimman pikaisesti, jo 25.8. asuimme jo erillämme. Otin vuokra-asunnon vastaan. Ihan viimeiset päivät yhteisessä kodissamme olivat pelottavia. Mies ei tehnyt minulle mitään, mutta silmistä paloi syvä viha, tuon huomaa ihmisestä jonka on tuntennut 20-vuotta. Myös läheiseni pelkäsivät puolestani.
Meillä oli ollut myös tapana vuosien saatossa syödä ja juoda perjantaisin paremmin. Viimeisenä perjantaina, kun itkien pakkasin tavaroitani...Mies grillasi pihalla ja halusi "juhlia" yhdessä viimeistä perjantaitamme, loukkaantui kun minulle ei maistunut ruoka eikä juoma.
Syksyn aikana en voinut syödä kunnolla painoni romahti ja tuntui etten jaksa enää elää... Alussa exä vedätti minua soitteli ja antoi toivoa, lopuksi oli pakko katkaista välit häneen lopullisesti. Koska exä kielsi toisen naisen olemassa olon, oli pakko kirjoittaa tuolle toiselle naiselle ja kertoa, että en ole sokea ja tiedän mitä puuhaatte.
En oikein muista syksystä mitään, niin järkyttynyt ja pahoilla mielillä olin. Varmaan jokainen kohtalotoveri tietää miltä tuo tuntui. Sitten tapahtui ihme, koko elämäni muuttui monilla eri elämän osa-alueilla. Työnantajani tarjosi minulle mielenkiintoisen uuden työtehtävän ja sitten vielä elämääni tuli uusi mies, jonka uskon olevani sen jota olen koko elämäni tietämättäni odottanut:)
Olin 20-vuotta, kuin jossain horroksessa ja nyt elämä näytti mitä kaikkea annettavaa sillä on vielä minulle.
Joten te kaikki jotka olette samassa tilanteessa, kuin minä olin syksyllä. Te selviätte kyllä! Itselläni asiat tapahtuivat todella nopeasti. Muistan vielä sen kamalan tuskan ja hädän jota tunsin. Ja rehellisyyden nimissä koen vieläkin ikävää vanhaa elämääni kohtaan.
Mutta yhden asian olen oppinut, mikään ei ole varmaa tässä elämässä ja yhtäkkiä elämä voi heittää häränpyllyä ja sitten ei enää itse ohjaa elämäänsä vaan elämä ohjaa itseään.
tuossa pelottavassa vaiheessa. Toinen on heittäytynyt aivan mahdottomaksi. Puhuu mitä sattuu mm.lasten kuullen...meillä 3 lasta..joten tilanne tosi vaikea. Syy ei ole pettämisessä vaan arvostuksen puuttumisesta muita ihmisiä kohtaan..pitkä juttu..18 v.! Ja avosivulla ollaan, kosittukin on mutta onkohan se kuitenkin niin että jokin itsesuojeluvaisto on ollut hidasteena..
En halua tuottaa pettymystä, mutta kun mies muuttuu oudoksi takana on toinen nainen. Itse en olisi sitä ikinä uskonut exästäni, mutta näin se vain oli.
Ne (miehet) höpisee aina jostain arvostuksen puutteesta yms.irrationaalisesta, sitä ja tätä. Yksikään mies ei jätä nykyistään ellei hänellä ole jo uutta katsottuna.
Ja syy uuteen suhteeseen on aina nykyisessä, koska hän sanoi sitä ja tätä ja tuota. Se on pelkkä "syy" päästä pois vanhasta suhteesta.
Ite elin exän kanssa avoliitossa, koksa en halunnut naimisiin. Hän kosi ja kosi, mutta en suostunut.