Mieheni piti läheistä suhdetta yllä työkaveriinsa parin vuoden ajan. Mitä tosiasiassa heidän välillään tapahtui, en tiedä. Tiedän sen, että minulle kaikki mitä siihen kuului, kuten selän takana soittelu ja viestien lähettely, kahveilla ja lounailla käynti, toisen seuraan hakeutuminen ja aikaiset työaamut, rakastuminen jne. jne. ovat henkistä pettämistä ja uskon, että fyysistäkin on jossain määrin ollut mutta tuskin seksiä.
En tunnu pääsevän tästä yli, koska mies ei koe tehneensä mitään väärää eikä koe pettäneensä, missään tapauksessa. Hän ei ole sanallakaan pyytänyt anteeksi, ei kertonut ihastuneensa ja rakastuneensa työkaveriinsa. Olen ollut masentunut ja mies on ilmaissut, että ei voisi jättää masentunutta ja elää se asia omallatunnolla.
Olisiko siis parempi lähteä eri teille? Mistä tiedän, että hän todella rakastaa minua eikä ole kanssani vain koska olemme naimisissa vaikka haluaisi olla toisen kanssa..? Olen aika epätoivoinen tämän asian suhteen ja mielessä pyörii vain ja ainoastaan ero helpotuksena, sillä yhteydenpito ei ole lakannut tähän työkaveriin, vaikka olen sitä pyytänyt ja toivonut. Koen, että hän ei kunnioita minua enää lainkaan koska voi pitää yllä suhdetta tähän toiseen, edelleenkin.
En tunnu pääsevän tästä yli, koska mies ei koe tehneensä mitään väärää eikä koe pettäneensä, missään tapauksessa. Hän ei ole sanallakaan pyytänyt anteeksi, ei kertonut ihastuneensa ja rakastuneensa työkaveriinsa. Olen ollut masentunut ja mies on ilmaissut, että ei voisi jättää masentunutta ja elää se asia omallatunnolla.
Olisiko siis parempi lähteä eri teille? Mistä tiedän, että hän todella rakastaa minua eikä ole kanssani vain koska olemme naimisissa vaikka haluaisi olla toisen kanssa..? Olen aika epätoivoinen tämän asian suhteen ja mielessä pyörii vain ja ainoastaan ero helpotuksena, sillä yhteydenpito ei ole lakannut tähän työkaveriin, vaikka olen sitä pyytänyt ja toivonut. Koen, että hän ei kunnioita minua enää lainkaan koska voi pitää yllä suhdetta tähän toiseen, edelleenkin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Samanlaisia kokeneena..... toivon sinulle vain kaikkea hyvää ja "kuuntele omaa sydäntäsi". Älä jää yksin. Puhu ja jos jaksat, "kuuntele" jotain sellaista ihmistä, jolle voit uskoutua ja johon voit tavalla tai toisella luottaa... Apua saa Kirkosta (uskoi tai ei), voi hakeutua terveyskeskukseen ja jopa paimmillaan ensiapuun..., sieltä vähintään ohjataan "oikeaan paikkaan"..
Meitä on niin hirveä paljon..., miks hitossa ollaan silti NIIN YKSIN!!!!!!!!!!!!
Miehelläni myös samanlainen kuvio meneillään. Tällä hetkellä asumme erillämme. Pahalta näyttää, että ero edessä, sillä en pysty unohtamaan, luottamaan ja lopultakin ajattelen myös itseäni ja sitä, että oma onni voi vielä olla edessäpäin.Miten tämä kaikki ratkaistaan on henkisesti ja taloudellisesti raskasta. Mutta raskasta on myös toisen ihmisen kakkosena oleminen ja lapsista huolehtiminen surullisena....
No, minä olen nainen, jolla on samanlainen kuvio meneillään jo seitsemättä vuotta. Minulla on aivan järkyttävän ihana työkaveri, jonka kanssa teemme helskutin hyvin yhteen töitä. Ja pitkää päivää.
Meillä taasen tilanne ei aiheuta tuollaista ristiriitaa kotona kuin teillä, mieheni EI ole lainkaan mustasukkainen tilanteesta, miksi olisikaan, sairastahan se olisi! Toki hän tajuaa ettei voi sulkea minua pussiin ja asettaa elämääni rajoitteita ihmisten tapaamisista, itsehän ne toki valitsen. Ja koskapa tulen kotiin vuosi vuoden jälkeen ja olen iloinen ja tyytyväinen, ymmärtää mieheni sen että hän on se syy sinne kotiin tulla.
Sinun kohdallasi lähinnä tulee mieleen, että olisitkohan ollut lähi ajat jotenkin pienissä ympyröissä noin itse? Kun ei ole mielekästä tekemistä, niin päähän saattaa pyrkiä tulemaan kummallisia ajatuksia. Eli, hanki itsellesi tekemistä. (lakkaa olemasta alisuorittaja, sinussa on hurjasti käyttämätöntä potentiaalia) Ja menesty siinä. Nauti sen tuomasta menestyksestä, ja huomaat asioiden loksahtaneen paikoilleen ihan kuin itsestään.
Jonkin sortin opinto-ohjaaja/harraste-ohjaaja voisi nyt olla sinulle ihan paikallaan. Toki netistäkin saa paljon tietoa, mietit vain ensin itse omat avusi ja mieltymyksesi, sen missä olet hyvä, ja alat kehittämään sitä.
Tämä on toki vain ehdotus, voit heittää sen romukoppaan ihan samantien.
neuvo. Ei minullekaan. Minä näen asian niin, että parisuhdetta pidetään sen takia, että se ihminen kenen kanssa aviossa ollaan, on maailman tärkein (itsen jälkeen?) ja jonka kanssa eniten viihtyy. Minä en halua olla liitossa sellaisen ihmisen kanssa, jolle joku toinen on tärkeämpi, ihanampi, jonka kanssa viihtyy paremmin jne jne. Toki varmasti mieheni olisi kovasti mielissään, jos hän saisi mennä miten haluaa ja pitää elämässään ne ihmiset ketä haluaa, ja että hän näiltä seikkailuiltaan saisi palata kotiin turvalliseen kainaloon kun maailma murjoo. En suostu sellaiseen. Kyse on siitä, että asiassa ei olla rehellisiä eikä kyse ole vain ystävyydestä. Jos kyse olisikin puhtaasta ystävyydestä vailla seksuaalisia viritteitä ja olisi varmuutta siitä, että tämä kolmas pyörä ei haluaisi rikkoa meidän liittoamme, voisin olla asiasta toista mieltä mutta näin en.
Varmasti toimii joillakin, minulla ei. Olen erilainen tässä asiassa. Edelliset miesystävät ovat olleet kanssani samoilla linjoilla, joten luulen että kyse on joko siitä, että me olemme nyt liian erilaisia tai miehelläni on valtava tarve saada hyväksyntää, ihailua, tarve testata viehätysvoimaansa jne jne. Syitä voi olla monia. Epäilen kuitenkin huonoa itsetuntoa jota yritetään pönkittää ja kun minä en häntä pysty samalla tavalla ihailemaan ja jatkuvaa huomiota antamaan, hän hakee sen muualta.
Mielenkiintoinen näkemys asiaan kuitenkin. Kyllä avioliitossa ja parisuhteessa saa ja pitää olla oma elämä ja kahden tasavertaisen liittohan olisi se unelma. Sanoit että miehesi tietää työkaveristasi, no teillä asia perustuu avoimuuteen ja se voi sen vuoksi toimia?
Ymmärrän kyllä, että yhdestä suhteesta ei kaikkea voi aina saada eikä parisuhde saisi olla koko elämä :)