"Koot" eri kokosia eri kaupoissa

Olen huomannut, että pienille naisille ei juurikaan löydy vaatteita Vero Modasta tai Seppälästä, KappAhlista puhumattakaan. Koko 32 tai 34 on aivan liian iso kyseisissä kaupoissa (ja 32 ei yleensä kaiken lisäksi ole ollenkaan). Varsinkin takit ja housut ovat suuria, paljon suurempia kuin 32 ja 34 Onlyssa tai H&M:ssa. Pitääkö siis aina ostaa samoista kaupoista, ja nuorten osastolta vieläpä?
6775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

niinpä esim vero modassa oli koon 32 farkut jotka oli liian isot kaverilleni joka käyttää kokoa 36 tai 38. ihan ihmeellistä onko se niin vaikea tehdä vähän pienempiä vaatteita. itselläkin menee koko 32 paidoissa mutta sitten omistan sellaiset tappijalat että housut pitää ostaa aina lasten puolelta.

Äänestä
  • Jep, itse joudun myös shoppailemaan teinimuotikaupoissa, kun käyttävät minimaalisia kaavoja. KappAhlin, Seppälän tai muun 34:iin housuihin uppoaa, eikä ne pysy jaloissa... Tosin Seppälän nuorten mallistosta Link löytyy kapeampaa ja pienempää kavaa, yllätyin kun kokeilin Seppälässä kaksia 34:n housuja, toiset nuorten ja toiset "aikuisten", aikuisten eivät pysyneet jalassa...

    Myös Zarasta, etenkin nuorten osastolta, löytyy pienelle ja hoikalle sopivia vaatteita. Zaran aikuisten mallistosta on taasen vaikeampi löytää edes kokoa 34 (yleensä niitä tulee muista kun perustuotteista jotai yks per koko) ja nekin monta kertaa suuria. Harmittaa myös sekin että H&M:n nuorten mallistosta on vähennetty kokoa 32. Meitä pienikokosia kuitenkin löytyisi...

    Äänestä

  • Maikki kirjoitti:

    Jep, itse joudun myös shoppailemaan teinimuotikaupoissa, kun käyttävät minimaalisia kaavoja. KappAhlin, Seppälän tai muun 34:iin housuihin uppoaa, eikä ne pysy jaloissa... Tosin Seppälän nuorten mallistosta Link löytyy kapeampaa ja pienempää kavaa, yllätyin kun kokeilin Seppälässä kaksia 34:n housuja, toiset nuorten ja toiset "aikuisten", aikuisten eivät pysyneet jalassa...

    Myös Zarasta, etenkin nuorten osastolta, löytyy pienelle ja hoikalle sopivia vaatteita. Zaran aikuisten mallistosta on taasen vaikeampi löytää edes kokoa 34 (yleensä niitä tulee muista kun perustuotteista jotai yks per koko) ja nekin monta kertaa suuria. Harmittaa myös sekin että H&M:n nuorten mallistosta on vähennetty kokoa 32. Meitä pienikokosia kuitenkin löytyisi...

    Mä oon 12w tyttö, ja ostan lindexistä 8-vuotiaan vaatteita. Kapphalista sit 11vuotiaan vaatteita. Kyllä niissä on eroja!

    Äänestä

Käypä katsastamassa sellanen liike kuin Selavi. Sijaitsee Uudenmaankadulla.

Äänestä

Jokainen vaatevalmistaja tekee itse kokotaulukonsa ja useilla valmistajilla (kuten vaikka Seppälällä ja H&M:llä) on eri kokoluokitukset nuorisomallistolle ja "aikuisemmalle" linjalle. Nuorisomallistossa koko on yleensä yhden pienempi, eli siis M-koko on normaali S jne. Seppälän koot on normaali mallistossa vähän väljempiä, mikä on hyvä juttu, koska kaupoissa on nykyään niin paljon todella pieni kokoisille tehtyjä vaatteita.

Äänestä
  • kyllä TÄYSIN eri mieltä kuin nimimerkki "..." !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pieni nainen kirjoitti:

Olen huomannut, että pienille naisille ei juurikaan löydy vaatteita Vero Modasta tai Seppälästä, KappAhlista puhumattakaan. Koko 32 tai 34 on aivan liian iso kyseisissä kaupoissa (ja 32 ei yleensä kaiken lisäksi ole ollenkaan). Varsinkin takit ja housut ovat suuria, paljon suurempia kuin 32 ja 34 Onlyssa tai H&M:ssa. Pitääkö siis aina ostaa samoista kaupoista, ja nuorten osastolta vieläpä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu