osuussalla

Pohdittavaksi! Eikös Kemijärven keskustan saneeraaminen tulisi aloittaa sodanjälkeen rakennetusta osuusallasta.
Sen nykyiselle paikalle saisi keskustaan sopivan liikerakennuksen, kuka liekin sen nykyisin omistaa, jäsenetkö?
Nykyisin rakennus ammottaa liiketilojen osalta tyhjillään.
6799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

suunnitteilla huhujen mukaan kans Kauppakeskus...?

Äänestä

Osuusliike Sallan kiinteistön omistaa kai yksityinen Sallalainen sijoittaja, nimeltään Kuuluvainen. Koillismaan osuuskauppakin muuten on etsinyt pitkään tonttia uudelle S-Marketille. Nukkuivatkin onnensa ohi aikoinaan, kun Lidl oli nopea, ja valtasi kaupungin parhaimman alueen liikkeelleen. S-market teki näin elämänsä möhläyksen. Osuuskauppa voisi rakentaa kunnon marketin Rovaniementien ja Sodankylän tien väliseen kolmioon. Siihen kunnon huoltoasema rekkaparkkeineen ja rekkojen pesupaikkoineen, niin pysähtyisi siihen myös kaikki Pyhätunturille menijätkin ja sieltä palaavat.

Äänestä
  • Aikanaanhan 90-luvun alussa kun Kemijärvelle suunniteltiin uuden Teboil -polttoainejakeluaseman/ravintolan rakentamista, sijoituspaikaksi suunniteltiin juuri tuota Rovaniementien ja Sodankyläntien välistä kolmiota. Jostain syystä liikenteellisesti ja kaupankäynnin kannalta mainio paikka ei kemijärviläisille kunnallispäättäjille sopinut? Ko. paikassa on moni autokunta istunut linja-autopysäkillä tiekarttaa katsellen...

    Ehkäpä keskustapuoluetta lähellä oleva Koillismaan Osuuskauppa saisi siihen paikkaan rakennusluvan? PRISMA -multimarket olisi poikaa ja siihen sitten polttoainejakelu yms.

    Äänestä

  • on minun mielestä Veikko Tuuliainen, asuu Espoossa ja alkujaan Sallasta.

    Äänestä

Sotka takaisin...?

Äänestä

Kaupungin ykköspaikka ammottaa tyhjyyttään. Odotamme siihen vakavaraista investoijaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei jäsen kirjoitti:

Pohdittavaksi! Eikös Kemijärven keskustan saneeraaminen tulisi aloittaa sodanjälkeen rakennetusta osuusallasta.
Sen nykyiselle paikalle saisi keskustaan sopivan liikerakennuksen, kuka liekin sen nykyisin omistaa, jäsenetkö?
Nykyisin rakennus ammottaa liiketilojen osalta tyhjillään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu