Vapaata opiskeluiden vuoksi?

hebaaaa

Osaisikohan joku auttaa?


Olen kaupan-alalla osa-aikaisena ja olen opiskellut viime syksystä lähtien korkeakoulussa.
Kouluni alkaa taas ensi kuun alussa jolloin teen töitä korkeintaan 15-20 h/vk.


Haluaisin nyt kuitenkin tulevan lukuvuoden panostaa 100 % opiskeluihin, jolloin olisi mahdollisuus että valmistuisin vähintään puoli vuotta aikaisemmin. En kuitenkaan haluaisi irtisanoa itseäni, sillä pidän työstäni, haluaisin kuitenkin kesät tehdä täysillä duunia sekä harkitsen jatkamista yrityksessä myös valmistumiseni jälkeen.


Kysymykseni kuuluukin millainen olisi paras ratkaisu tähän?
Onko olemassa jokin opintovapaa tai onko palkaton vapaa mahdollista saada pitkäksi aikaa?
Onko mahdollista tehdä sellaista sopimusta, että voisin halutessani tehdä joitakin vuoroja vai meneekö niin että kun on vapaata anonut sillon ei töihin tulla. Esim. tietääkseni työntekijänvakuutukset vaikuttaa tähän milloin saa töissä olla.


Menen kyllä heti juttelemaan asiasta palvelupäällikön kanssa, mutta hän on vielä tämän kuun lomalla joten ajattelin jo etukäteen kysellä täältä neuvoa.


Kiitos jo etukäteen jollekin auttavaiselle ja tietävälle :)

1

872

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Laissa tarkoitettua

      Varsinaista laissa tarkoitettu opintovapaata et voi saada, koska olet osa-aikaisessa työsuhteessa. Ehtona on myös se, että KOKOAIKAINEN työsuhde on kestänyt vähintään vuoden.

      Eli ainoaksi keinoksesi jää sopia menettelystä työnantajasi kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      1050
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      994
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      42
      961
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      854
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      89
      806
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      3
      674
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      189
      629
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      627
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      607
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      593
    Aihe