Uusin tilanne/versio Porista!

Uudelleensijoitus onnistui sittenkin loppumetreillä...!!!!?

Jo 15kk kestäneen "farssin" takia palkanmaksuni on lopetettu heinäkuun viimeiseen päivään mennessä (jatkona eläke tai kuntoutus) vaikka sairaslomaa oli kirjoitettu elokuun loppuun asti. Nyt kuitenkin ”tekninen” sairasloma katkaistaan siis tarpeettomana 9.8 ja maanantaina 10.8 töihin! (Sain tietää nyt, että en saa palkkaa viikolta 32 mistään!)

Nyt vain jännitetään hieman uutta työkohdetta Porin kaupungilla, toivon sydämestäni että kaikki menisi hyvin. Matkaa (km) henkisen väkivallan harjoittajiin teljä 5:seen on ainakin todella reilusti uudessa työkohteessa... ;)

Voisi ajatella jopa, että tämä on "osa-voitto" henkisen väkivallan harjoittajista teljä 5:sessa!

Nyt Porin kaupunki on tehnyt voitavansa mitä tulee työntekemiseen, toivon mukaan paremmassa työympäristössä! Erikoiskiitos ammattiopiston kehitysjohtajalle vaivannäöstä!

On aivan toinen asia sitten aikoinaan, miten ja kuka 15kk kestäneen stressin, ahdistuksen, henkisen väkivallan korvaa yli 3000,- euron nettopalkka tappiot viikon 32 palkattomuuden avioerokriisin (harkinta) lapsien kärsimykset jne. Tämä tapaus on kaikilla tasoilla, perhe-elämään hyvin negatiivisesti vaikuttanut. Korvataanko ne rahassa, oravannahoissa, vai miten?! Odotellaan myös Porin Poliisin mielipidettä asiassa… (tutkintapyyntö tehty 07.07.2009)

09.08.2009
T: Olli Hakala Pori / Kunnallispoliitikko makkaramiehen ja lempisiivoojansa uhri Porin kaupungilla.
[email protected]

Lisää täältä: http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3707 Suuren, suuren sensuurin suosion saavuttaneena…

Ps. kiusattu jos vain voit, ota yhteys asioissasi niin korkealle hierarkiassa ja moneen, kuin vain jaksat ja pystyt! Tsemppiä!

Ja tämä kertomus on tosi... Aikanaan aina oikeus voittaa!

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200803077356811_uu.shtml
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/04/21341
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200903039175119_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/terveys/200810168403042_tr.shtml
http://www.iltalehti.fi/terveys/200810168403046_tr.shtml

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Osa-voitto, kunhan talouden ja kodin ”hallituksen” saisi vielä joskus tasapainoon/leppymään…
Oli se vaan niin rankka 15 kk!

Uudelleensijoitus vaikuttaa todella onnistuneelta minun tapauksessani, työilmapiirillä on eroa kuin päivällä ja yöllä verrattuna vanhaan paikkaan.

JHL:stä lähdin pois ja liityin loimaan kassaan. Minun tapauksessa JHL:stä ei ollut mitään hyötyä, pikemminkin päinvastoin. JHL:ssä kaikki tuntui olevan "hyvävelijärjestelmässä" henkisen väkivallan harjoittajien kavereita etc. Eikä minun palkkakuopassa muutenkin olevan rahoja tarvitse tuosta vaan jakaa vaalitukiin... ;)!

Nyt vain odotellaan asiaan lopullista ratkaisua...milloin saan korvauksen vuoden helvetistä, vai meneekö "taivaan porteille Pietarin ratkaisuun asti".
Ans kattoo ny! Kyllä ne Porissa pienenkin ihmisen asiat ovat yhtä suuria/tärkeitä suhteessa kuin isojenkin ihmistenkin... Ja tässä en nyt tarkoita kokoa tai kilogrammoja... ;)

17.08.2009

0173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Olli Hakala Pori kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu