Saksalaisen koulukunnan ja kotoisen säveltaiteemme parhaiden periaatteiden ja saavutusten kannalta on suorastaan ironista että anglosaksisen melko sivistyneen yhteiskuntakerroksen muodosta musiikkiyleisö määrittelee näköjään ne rajat joissa konserttimusiiikin tarjonta valtaosin liikkuu objektiivisiksi tekeytyvine kriteerioineen vain sen ehdoilla. sillä kotoinen säveltaiteemme keskimäärin ylittää vaivattomasti ja suvereenisti kansallisten myöhäisromantikkojen ja modernistienkin taholta ja aloitteesta sivistyskulttuureiksi hämmästyttävän vaatimattomakjsi jäävän laatutason, kuten hurmoksessa sain taas melatrinia kuunnellessani ja tekniikaltaan upeita sinfonioita schubertinkaltaista lumoavaa lyyrisyyttä ja sydäntä pakafduttavaa tunnevoimaa ja melodista vuolautta jonka puutteesta berlioz eväsi saint saensilta rooman palkinnon musiikilta joka oli vailla syvyyttä. suosi kotimaista laatua ja jätä historiankirjat pölyttymään.
kotimaista laatua
kuhnari
1112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
tai kuullut Klamia, Merikantoa, Melartinia, Madetojaa ym. soitettavan Lontoon, New Yorkin ym. orkestereitten sinfoniasarjoissa? Tai Ranskan tai edes Saksan suurten orkestereitten sarjoissa?