Sanokaa nyt viisaammat tähän jotain;
Tapasinpas elämäni naisen tuossa kesällä. Ensitapaamisella juttua riitti puoli päivää ja yötä, toisessa oli yhdessä paketissa se kaikki. Varmaan tärkein asia oli molempien pitkä suhdehistoria ja halu jättää vanha taakse.
Heräilin öisin katsomaan sitä ihanuutta, en voinut uskoa todeksi sitä mikä nyt nukkui vieressä. Ihan ensimmäisinä aikoina ei oltu erossa ollenkaan, päivä tuntui minuutilta.
Ensimmäisen eron aikana jotain muuttui. Yht' äkkiä ei voida tavata ollenkaan, muutamaan viikkoon ei ole löytynyt tunninkaan vapaata aukkoa. Puhelimessa puhutaan silti niin kuin ennenkin, vain kaipaaminen jää sanoista pois. Ja kaikkein vaikeinta on tietysti se, ettei nähdä ja koskettaa voi ollenkaan.
Ok, naiselta loppui kiinnostus, hyväksytään se sitten. Otti silti aika lujille kun kysyin kai viimeistä kertaa, jos yhteistä aikaa vielä voisi olla. Vastaus oli, ettei ruinata saa. Ja toinen lause oli, etten tästä mihinkään katoa.
Minä en ikinä dokaa. Mutta tämä tilanne piti tietysti nollata ottamalla sellainen määrä keittoa, että black-outia oli puoli päivää. Aamulla se kertaalleen haudattu suhde sitten soittaa ja meikäläisen suusta tulee surinaa.
En kestä enää näitä kohteliaisuuksia, mistä helvetistä sen tietää jos tämä on ohi? Suoraa puhetta siltä ei tule, yritetty on. Koitanko tehdä sen mustasukkaiseksi? Lähetänkö pelimannit sen ovelle? Vedänkö toiset kännit jos se vaikka unohtuu? Jätänkö soittamatta? Vai mistä *tusta sen tietää jos tässä on enää yhtään mitään?????
Tapasinpas elämäni naisen tuossa kesällä. Ensitapaamisella juttua riitti puoli päivää ja yötä, toisessa oli yhdessä paketissa se kaikki. Varmaan tärkein asia oli molempien pitkä suhdehistoria ja halu jättää vanha taakse.
Heräilin öisin katsomaan sitä ihanuutta, en voinut uskoa todeksi sitä mikä nyt nukkui vieressä. Ihan ensimmäisinä aikoina ei oltu erossa ollenkaan, päivä tuntui minuutilta.
Ensimmäisen eron aikana jotain muuttui. Yht' äkkiä ei voida tavata ollenkaan, muutamaan viikkoon ei ole löytynyt tunninkaan vapaata aukkoa. Puhelimessa puhutaan silti niin kuin ennenkin, vain kaipaaminen jää sanoista pois. Ja kaikkein vaikeinta on tietysti se, ettei nähdä ja koskettaa voi ollenkaan.
Ok, naiselta loppui kiinnostus, hyväksytään se sitten. Otti silti aika lujille kun kysyin kai viimeistä kertaa, jos yhteistä aikaa vielä voisi olla. Vastaus oli, ettei ruinata saa. Ja toinen lause oli, etten tästä mihinkään katoa.
Minä en ikinä dokaa. Mutta tämä tilanne piti tietysti nollata ottamalla sellainen määrä keittoa, että black-outia oli puoli päivää. Aamulla se kertaalleen haudattu suhde sitten soittaa ja meikäläisen suusta tulee surinaa.
En kestä enää näitä kohteliaisuuksia, mistä helvetistä sen tietää jos tämä on ohi? Suoraa puhetta siltä ei tule, yritetty on. Koitanko tehdä sen mustasukkaiseksi? Lähetänkö pelimannit sen ovelle? Vedänkö toiset kännit jos se vaikka unohtuu? Jätänkö soittamatta? Vai mistä *tusta sen tietää jos tässä on enää yhtään mitään?????
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ehkä hän ei olekaan kiinnostunut sinusta, mutta huomaa, kun ei sinulta huomiota saa, joten hän ottaa yhteyttä ja taas sama jahtaamisleikki alkaa. Itsekin joskus saatoin pitää yhteyttä alitajuisesti huomiota kaivaten, mutten mitään muuta halunnutkaan.. En halunnut ketään satuttaa ja en usko, että näin olisi käynyt, mutta lähinnä taisin antaa toivoa...
Ei tiedä jatkaako vai eikö. Mies sanoo rakastavansa ja ikävöivänsä mutta silti peruu tapaamisia jatkuvasti. On joko väsynyt tai parempaa tekemistä. Ja tyypillinen kommentti on tuo "en mä ole mihinkään menossa"...paha mennä jos ei ensin vaivaudu tulemaan...