Onko ystäville mahdollista avautua luottamuksellisesti?
Miten voisin avautua läheisilleni vaikeasta asiasta elämässäni niin, että he ymmärtäisivät olla levittämättä asiaa eteenpäin ikäänkuin juoruna?
Olen itse kuullut arkaluonteisia asioita ikäänkuin juoruina kerroittuina, sellaisia asioita, jotka on varmasti kerrottu luottamuksella, tyyliin "lupasin olla puhumatta tästä, mutta plaplapla". Ajattelen silloin, että mitähän minusta tuo ihminen kertoo, kun selkäni käännän ...
Onko naisia/miehiä, jotka pystyvät pitämään kuulemansa omana tietonaan - muitakin kuin minä?
Olenko vain valinnut ystäväni väärin vai toimivatko kaikki muut näin?
Miten voisin avautua läheisilleni vaikeasta asiasta elämässäni niin, että he ymmärtäisivät olla levittämättä asiaa eteenpäin ikäänkuin juoruna?
Olen itse kuullut arkaluonteisia asioita ikäänkuin juoruina kerroittuina, sellaisia asioita, jotka on varmasti kerrottu luottamuksella, tyyliin "lupasin olla puhumatta tästä, mutta plaplapla". Ajattelen silloin, että mitähän minusta tuo ihminen kertoo, kun selkäni käännän ...
Onko naisia/miehiä, jotka pystyvät pitämään kuulemansa omana tietonaan - muitakin kuin minä?
Olenko vain valinnut ystäväni väärin vai toimivatko kaikki muut näin?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sellaiset on itse löydettävä.
Kysymys oli siis tyhmä?
Ihmisestä ei päällepäin näy, voiko häneen luottaa vai ei.
Tuttavapiirissäni on ilmeisesti sellainen normi vallalla, että luottamusta ei tarvitse pitää. Olen nyt vasta hoksannut sen ja alkanut kyseenalaistaa tuttavapiirini toimintakulttuuria. Eli kantapään kautta olen oivaltanut, että ystäväni ajattelevatkin minulle tärkeistä perusasioista täysin eri tavoin kuin minä. Esim. luottamus, rehellisyys - voiko ilman näitä olla ystävyyttä? Tuttujeni mielestä kyllä, minun mielestäni ei.
Muunkinlaisia ystäviä olisi siis toivoa löytää?
Sehän kuulostaa lupaavalta ...
Olen saanut onnellisen lapsuuden siinä mielessä, että minua on rakastettu ja olen voinut ilmaista tunteitani vapaasti. Niinpä luotin täysin sinisilmäisesti saadessani ensimmäisen syvällisen ystävyyssuhteen. Kerroin tälle ihmiselle paljon asioistani ja tunteistani, sillä olin nuoruudessani melko vakavasti masentunut. Kaipasin kuuntelijaa ja ihmistä, joka kestäisi myös kyyneleeni.
Jossain vaiheessa ystäväni alkoi kuitenkin syytellä minua monenlaisesta, osin melko hassuistakin asioista, mutta jollain tapaa tajusin, että hän ei halua olla ystäväni. Ennen kuin hän varsinaisesti katkaisi välit, sain kuitenkin kuulla, että hän koki olevansa ystävyydessämme vain "roskapönttöni".
Sittemmin jouduin tilanteeseen, jossa elämänpiirimme ovat jokseenkin yhtenevät, vaikkemme tapaa. Niinpä jouduin tässä taannoin tilanteeseen, jossa oli hänen nykyisiä tuttujaan. Hän ei ollut paikalla. Kyseiset ihmiset puhuivat minusta, nauroivat ja osoittelivat sormella. Olin näille ihmisille, joita en edes tunne, suoranainen "nähtävyys".
Tämä suhde rikkoi sisälläni jotain. En ole sen jälkeen avautunut ihmisille. En kahdestakaan syystä: ensinnäkään en halua "rasittaa" suoltamalla roskaa ja toisekseen en halua törmätä kertomaani toisessa yhteydessä vieläpä toisten suusta.
Pidän asiat yleensä sisälläni. En suolla niitä toisille ihmisille nimillä ja kasvoilla. Suollan pahan oloni korkeintaan anonyymisti. Vaikka ihminen olisikin loukkaantunut tai vihainen toiselle, ei ole oikein siirtää tätä vihaa toisiin ihmisiin. Vihaan riittää yksikin ihminen, näin olen ajatellut. Minun ei tarvitse oman loukkaantumiseni vuoksi saada muita vihaamaan puolestani jotakin toista. Sitä paitsi ihminen on jo lähtökohtaisestikin vihassaan sokea. Nähdään muiden väärät teot, muttei omia.
Siksi harkitsisin tarkkaan, mitä kerron. Elämässä saattaa nimittäin käydä niin, että ystäväsi suuttuu sinulle syystä tai toisesta ja tässä vaiheessa "kaikkea mitä olet sanonut, voidaan käyttää sinua vastaan". Oikeastaan kaikesta kauniista, kuten luottamuksesta, tuleekin vain vihan välikappale.
Suren kovasti sitä lapsenomaista luottamusta ja uskoa ihmisiin, jonka kotoa läksiessäni olin lahjaksi saanut. Lahjaa en kyennyt ehjänä perille asti viemään.
Olen todella pahoillani puolestasi!
Luottamus on herkästi särkyvää, ja kuitenkin sitä tarvitaan elämässä - että uskaltaa solmia uusia suhteita. Haluan uskoa, että sellaisiakin ystäviä voi löytää, joihin voi luottaa! Haluan ainakin toivoa niin.
En ole koskaan kertonut omia syvimpiä murheitani kenellekään, koska olen pelännyt juuri tuota - asioiden vuotamista. Ihmisten pahansuopaa juoruilua.
Olen silti -ja ehkä juuri osittain sen vuoksi, joutunut täysin keksittyjen juorujen kohteeksi! Nyt olen alkanut ajattelemaan, että olisiko viisainta kertoa itse itsestään, kuin antaa muiden keksiä omia juttujaan minusta?
On ollut todella raskasta tuhlata energiaa outojen juttujen oikaisemiseen, joten olen alkanut yhä enemmän vetäytyä yksinäisyyteen ja olen melko erakko nykyään. Työssä tapaan ihmisiä, mutta sielläkin voin huonosti kahvipöytäjuoruiluja ja -parjauksia kuunnellessa. En edes halua nauraa mukana, kun ulkopuolisia solvataan - olenko siis outo?
Minä olen kuunnellut paljon ja järkyttäviäkin asioita läheisteni elämästä ja vaiennut vuosikymmeniä kuin muuri. En kerro eteenpäin mitään, mikä voisi vahingoittaa toista, koska tiedän kuinka paljon se haavoittaa. Muiden murheiden kuunteleminen ei ole minusta rasittavaa, mutta olisi kylläkin mieltä huojentavaa, jos voisi itsekin joskus avautua jollekin ... Jos olisi edes yksi ihminen, joka tietäisi, mitä olen joutunut kokemaan ja käymään läpi elämässäni. Ehkä se olisi todellista ystävyyttä?