Kirjoittelin joskus juhannuksen tienoilla nimimerkin "Putoan" kanssa. Sinun kanssa oli mukava vaihtaa kuulumisia samantyyppisistä kokemuksista liittyen tämän palstan aihealueeseen.
Oletko enää vieraillut täällä?
Pistä viestiä tulemaan mitä nykyään kuuluu ja onko ihastus edelleen pinnalla?
Omat tunteet ihastuksen suuntaa ei ole muuttuneet..siis ei ainakaan vähentyneet....
Oletko enää vieraillut täällä?
Pistä viestiä tulemaan mitä nykyään kuuluu ja onko ihastus edelleen pinnalla?
Omat tunteet ihastuksen suuntaa ei ole muuttuneet..siis ei ainakaan vähentyneet....
Vastaukset 20
Vanhimmat
juuri ennenkuin putoan? ;)
Kirjoittelit nimimerkillä ei ok, joten linjoilla käydään edelleen. Ajatuksia olisi mukava vaihtaa edelleen.
No tiedä häntä oletko se sama, jonka kanssa kirjoittelin, mutta mitäs sillä on oikeastaan väliä, kun en siitäkään tyypistä sen enempää tietänyt; siis onko nainen vai mies ja mistä päin. Sinä et silloinkaan halunnut kauheesti tunnareita laittaa ja mitäs oikeestaan niistä eihän täällä kuitenkaan ketään varsinaisesti tunnista. Sun jutut vaan oli jotenkin niin lähellä omia ajatuksia ja tilanteita, joten ajattelin kysellä kuulumisia tuntemattomalta…tiä sitten kuka takas vastailee.
Jos vaikka käyttäis jotain muuta tunnaria nyt; -heips-.
Mitäpä kuuluu työpaikka ”romanssille” onko edennyt mihinkään suuntaan.
Itse olen edelleen pahasti koukussa yhteen miekkoseen. Ei ole oikein uskallusta tehdä mitään siirtoa, kun sitten pelkää että työtoveruuskin voisi olla vaaka laudalla, jos toisen ajatusmaailmat ei kohtaakaan näissä tunne asioissa.. Toisaalta se työpostit on nykyään kyllä hieman lepposempia ja jopa jotain nauravia naamoja mukana… Joten oliskohan sittenkin joskus vielä jotain toivoa.
http://www.youtube.com/watch?v=GJ62_V57Ux4&feature=fvw
ei ole vielä tehty. Kanssasi oli mukava vaihtaa ajatuksia. Oletko sama henkilö (?), laitappa vimeisestä keskustelusta jotain tuttua niin jatketaan taas.
..kuulostaako tutulta esim metri juttu, kun kerroin, että tuottaa tuskaa olla metriä lähempänä vakikumppania ja olen huomattavasti lojaalimpi ihastukselle vaikka ei varsinaisesti olekaan tapahtunut mitään..
Sinä tykkäät Juha Tapion musasta ja minä laitoin linkin mm Mamban piisistä.
Kirjottelumme loppuivat,kun lähdit lomareissulle.
Toivottavsti tunnistit näistä, jotta voidaan jatkaa mukavaa jutustelua.
Nyt täytyy mennä nukkumaan, mutta jatketaan huomenna....
Tällä hetkellä fiilis on sellainen, että pääosin nautimme toistemme seurasta ja ahdistavat intohimon ajatukset ;) eivät onneksi koko aikaa jyllää. Hämillinen olo oli tosi hankalaa jokin aika sitten. Se että pystyy rauhallisen rentona laskemaan leikkiä jne on aivan mahtavaa. Todella kiva kokemus sekin kaiken tunnemyrskyn jälkeen.
Uskaltaisinko sanoa, että nyt katsellaan rauhassa, eletään elämää eteenpäin ja jos jotain on tarkoitettu tapahtuvaksi se sitten tulee. Joku voisi sanoa, että tällainen kokemus piristää päivää mukavasti, mutta on tässä tunnemyrskyssä enemmän. Kumpikaan ei ole mielestäni sellainen, joka hakee pelkkää hupia itselleen.
..ja siellä tuntuu elämä olevan tasapainoista :).
Täälläkin varmaa ulkopuolelta katsottuna, mutta oma mielenrauha on kyllä kaikkea muuta kuin mitä yritä ulospäin yrittää näyttää. Tai en ehkä aina ole osannut peitelläkään, kun jo joku työkaverista on jo kysynyt: onks kaikki ok? Jotenkin varon jokaista tekemistäni ihan liikaakin. Edelleen haluaisin tietää toisen tunteista, mutta etenen kuitenkin yksi porras ylös ja kolme takaisin tyylillä. Loppujen lopuksi olen tullut siihen tulokseen, että jos toisi tunteensa esille ja nolaisi itsensä, niin se olisi loppujen lopuksi pienin ongelma tässä jutussa..sen hän nyt aina kestää. Mutta suurin ongelma on se, että ei uskalla laittaa itseensä täysillä peliin onkin se, että jos toinen ei tunnekaan samoin, niin sitten toive yhteisestä tulevaisuudesta romuttuu…ei voisi enää edes haaveilla…täysin pähkähullua eikö totta. Ja vaikka oma vakisuhde ei olekaan nykyään mikään suhde, sitä yrittää kannatella muiden vuoksi..onkohan siinäkään järkeä.
Nautin niistä pienistä hetkistä, kun teemme yhdessä töitä tai tapaamme muuten työnmerkeissä..silti sydämessäni on ammottava aukko ja hirveä kaipaus läheisyydestä.. ei tää voi näinkään jatkua.
Toisaalta niinä aikoina, kun näen häestä vain vilahduksen tai hän kuljee ohi eikä juttelekaa sydäntä riipii.
Olisi luullut, että aika olisi jo tehnyt tehtävänsä, mutta pahempaan suuntaan ollaan menossa…:((
Myötätuntoni on täysin puolellasi; se on niin hemmetin raastavaa. Omasta puolestani voin sanoa, että sielulla on nyt rauhaakin; liian kovilla kierroksilla käytiin välillä. Sellaista ei olisi kestänyt kauan sydänparkani =) Toivon, että tämä suvantovaihe kestäisi edes jonkin aikaa ja ehkäpä selviää suunta mihin edetään, mielestäni entisellään asiat eivät voi olla.
Tilanteemme on hiukan eri, mutta kyllähän oman parisuhteen kanssa on mietittävä mitä haluaa, kerrottava toiselle ja yritettävä. Lasten vuoksi ratkaisuja on pohdittava ja pohdittava, mietittävä onko itsellä voimavaroja kohdata ratkaisun seuraukset ja mikä on parasta. Ja on uskallettava.
Varovaisena ihmisenä en menisi suoraa päätä omia tunteita paljastamaan, aika näyttää, toinen kyllä tekee myös asian eteen jotakin jos minkäänlaisia mahdollisuuksia on olemassa.
kuvitellutkaan täältä netin kautta saavansa mitään ihmeparannusta omaan olotilaan, lähinnä kirjoitteli lämpimikseen, kun ei ole muitakaan jonka kanssa irl asiasta voisi keskustella.
Ei mun elämää ole vissin tarkoitettu onnelliseksi.. olisi kuitenkin mukava, kun keksis edes jonkun kiinnostuksen ja valonpilkun . Enhän voi siis jutella ihastuksellekaan ja tuskin häntäkään kiinnostaa (tänään ainakin ajattelen näin sillä on masis päällä). Olen jopa huomannut itsessäni uuden huolestuttavan piirteen ..olen myös mustasukkainen tästä ihastuksesta, joka kanssa siis ei ole kuitenkaan tapahtunut mitään.
Parempi siis unohtaa kaksi lahkeelliset ja uppoutua vain ja ainoastaan töihin ja lapsiin. Toisaalta ei sekään pitemmän päälle toimi, mutta ei tässä nyt muutakaan tietä ole…Nunnaluostari olisi varmaa sopiva paikka mulle… voiskohan sinne ottaa lapset mukaan?….niitä tuskin kiinnostaisi.
Parempi lopettaa valitukset ja ikävästä höpötykset ei tämäkään oloa paranna.
Lähinnä voisin käyttää nyt olemassa olevaan tunnetilaan edellisten kirjoittajien termejä putoan ja uppoan…
Kumpa vaan vois pois sulkea tunteet ja deletoda miekkosen pois mielestä…koskee :((
Ei tästä voi muuta päätellä kuin että en ole pelkästään ihastunut vaan rakastunut aivan väärään mieheen…ei tää muuten tuntuis näin pahalta.
Turha on enää leijua pilvilinnoissakaan ja odottaa, että tapahtuisi ihme ja Hän ottaisikin yhteyttä.
tapahtuu!
Kuulostat tosi masentuneelta ja höpinäähän tämä toki vain on. Mutta silti tahdon sanoa sinulle, että syvimmästä kuopasta on tie vain ylöspäin. Tarpeeksi kun vatkaa, miettii, suree, ikävöi jne tulee stoppi vastaan ja pieni järjen hiven alkaa toimia. Omalla kohdallani etäisyyden ottaminen rauhoittaa nyt väliaikaisesti.
Tiedän toki, että puolikas sananenkin häneltä tiettyyn suuntaan saisi minut täysin pois tolaltani. Tällainen rauhallisempi vaihe on nyt hyvä, koska olin todellakin tulla hulluksi. Tunne on olemassa, mutta itselläni se ei nyt roihua täydessä liekissä.
Itsekin mietin tunteen syvyyttä, en sanoisi sitä enää ihastumiseksi vaan se on paljon enemmän. Ja mustasukkaisuus on tuttu tunne; oikeastaan aivan käsittämätöntä tässä tilanteessamme.
Kommenteista..
Joo, kyllähän mä olen aikas masentunut ..toisena päivänä hieman enemmän kuin toisena ja tänään taas vähän vähemmän.
Jos nyt hieman ottais takapakkia sanoissaan ..eihän nyt kaikki ihan turhanpäiväistä höpinää täällä ole. Ja varsinkin sinun ”Putoan” kommentit on mielestäni ihan fiksuja, joka varmaan osaltaan johtuu hieman samantyylisestä ”ongelmasta”. Tämä oli tietysti syy myös siihen, että taas huhuilin oletko linjoilla. Joten olen ihan oikeesti kiitollinen näistä ”höpinöistä".
Sekin on kyllä aivan tosi, että montusta on suunta vain ylös ja tähän on pyrittävä ja keskitettävä voimavaransa.
Välillä masispäivänä uskottelenkin, että ”ihastus” ei ehkä ole ollenkaan kiinnostunut minusta . Sitten taas toisena päivänä mielipiteeni on aivan eri… tunteen kulkee aalloittain. Välillä yritän vältellä häntä ja saan pahan mielen ja masis valtaa ja sitten taas yritän lähestyä ja päivä taas paistaa. Kai tämä on sitä että järki sanoo välillä, että ei ole järkeä edetä, mutta tunne pistää hanttiin. Voin vain kuvitella mitä hän saattaa ajatella käytyksestäni.. onneton oikutteleva tyyppi.
Mutta sitten taas ihmeitä tapahtuu,kuten sanoit… tänään sain viettää hänen kanssaan aikaa myös työajan ulkopuolella .. ylellisyyttä. Joten ei se varmaan ainakaan mua pidä täysin epämiellyttävänä henkilönä, jos uhraa vapaa aikaansa. Mutta kaiken ongelma siis on edelleenkin kaiken epätietoisuus, joka ei luonnollisesi parane ennekuin ottaa kunnolla pakit ..tai sitten…toivottavasti toisin… Siis sekavaa, mutta kyllä tämä tästä..
kuulla, että et ole ihan surun syövereissä. Pikemmin päinvastoin ! Kateellinen uteliaisuus alkoi vaivata, kun kerrot että vapaa-ajalla olette myös nähneet. Tietysti riippuu siitä missä merkeissä, mutta oliko aloite sitten jopa häneltä; sellainenhan voi kiertoteitsekin tulla...
Itsestäni tuntuu, että jos vapaa-ajalla olisi mahdollista nähdä, kai jotain merkkejä huomaisi toisessa, jos hänellä on myös lämpimiä tunteita? Tai sitten peitetään ne hyvin tarkkaan, jos muita ihmisiä on mukana.
Nyt kun itse olen rauhallisella mielellä, olen jopa surumielinen. Jos kaikki on ohi omalta osaltani, se on tietysti hyväkin(sydän huutaa vastalausetta) mutta voin vain todeta, että elämänkirjo antoi taas sellaisen tunnetason kokemuksen, jota en olisi voinut kuvitella kohtaavani.
ainakaan koko aikaa, mutta onhan tilanne hermoja raastava. Enemmän hermoja varmaa rassaa tämä vakisuhde ja siihen tuskastuminen.
Jotain hauskaakin tässä…Silloin joskus aiemmin, kun mainitsit kuuntelevasi Juha Tapiota, niin kuuntelin silloin itsekin muutaman biisin ensin netistä ja marssin sitten kauppaan ja ostin CD:n, jota olenkin kuunnellut ahkerasti. En ollut ennen mitenkään varsinaisesti noteerannut ko. artistia, toki kuitenkin kuullut muutaman biisin radiosta, mutta en niiden sanoja sen tarkempaa ollut kuunnellut. Niissähän on aika osuvia sanoituksia tällaisiin tilanteisiin.
Jotenkin kotioloja kuvastaa hyvin ”Päivin sekä öin” ..lähinnä puolison kannalta:
On jo ilta myöhä ja me tässä istutaan
Me toisillemme omat, me toisillemme vieraat
Jos kysyt miten tähän tultiin, luulen tietäväni sen
Jos kysyt miten jatketaan, niin minä vaikenen
Minä olen kyllä ollut meihin tyytyväinen
Luullut koko ajan, että säkin tunnet niin
Ja nyt katsot mua ja sanot, ettet tiedä mitä teet
Onko mennyt rikki jotain, joka palaisi ei enää ennalleen….
Ja tuohon vapaa ajan ulkopuolisen tapaamiseen, niin kyllä se vinkki tuli minun kautta…ikävä kyllä Mutta en nyt siitä tapauksesta tässä netin kautta halua kertoa. Mutta onneksi sille on myös jatkoa tiedossa :)
Olis muuten tosi siistiä, että pystyis jonkun sun kaltaisen kanssa keskustelemaan muutenkin kuin julkisen netin kautta, sitten vois keskustella enemmänkin, mutta eipä se vissiin ole mitenkään mahdollista.
Jotenkin tuttu tilanne tuo surumieline fiilis. Näin aina itselläkin kun olen pyrkinyt ja ottanutkin etäisyyttä ihastuksesta eli tuttu tunne.
kirjoittanut kaksi kertaa pitkän viestin ja tämä onneton sivusto tuhosi ne. jatkan huomenna =(
on hyvä biisi ja sanat tosi osuvat. Monet Juha Tapion biisit ovat yllättävän hyviä ja olisiko niissä jotain surumielistä, melankoliaa joka sopii omaan mielialaan.
Eniten minua koskettaa edelleen Ohikiitävää, laulajan väräjävä ääni saa tuntemaan että hän on kokenut juuri saman kuin minä. Luopunut jostain, jota ei pysty sanoin kuvaamaan. Ja tuo toteamus: mitä jää kun jäljet häviää?
Pitääkö tässä elämässä miettiä muita ihmisiä ja milloin on oltava niin rohkea, että seuraa sydämensä ääntä?
Olen aina kunnioittanut ja ihaillut ihmisiä joilla on uskallus tehdä rohkeita ratkaisuja, mutta tietysti toisia ei saa "tallata alleen". Nyt tuntuu, että heitän romukoppaan oman tunteeni tai uhraan itseni; ei kovin fiksua tai ihailtavaa?
Biiseistä vielä; Johanna Kurkelan Ehkä ensi elämässä riipaisee ja kolahtaa ...
mietin ihan tota samaa, kun aamulla ajelin töihin, että ei kukaan voi kirjoittaa tuontyyppisiä sanoituksia, jos ei ole omakohtaisia kokemuksia. Sama melankolisuus puree myös omaan mielialaan ja siksi Juha Tapion biisit on nyt ollut kovassa kulutuksessa.
Totta on sekin, että joskus on vain uskallettava eikä ajateltava vain muita, niin varmaan minunkin tai sitten käy niin että elämä kulkee huomaamatta ohi ilman nautintoa. Toisaalta jos ”ihastus” ei ole valmis hyppyyn tuntemattomaan, niin mitäs tässä sitten haaveilee…
Johanna Kurkelan biisi on hieno, mutta siitä tulee jo miltei liiankin surkea olo. Jotenkin haluaisi ajatella, että ei tarvi odottaa vain seuraavaa elämää vaan, että jotain voisi tapahtua tässä ja heti…
Olis muuten kiva sada hento kuiskaus…
http://www.youtube.com/watch?v=yTcXR2Oca1U&feature=related
Ps kirjoitan muten viestit ainan ensin wordiin ja kopsaan sitten tänne, ettei sitten häviä,jos kone präkää.
täällä ilmeisesti jatkuu, koska Johanna Kurkela sopii mielialaan hyvin. Lisään tuohon vielä tuon " sun särkyä anna mä en" -biisin. Olisiko tykkäämistä sekin että annetaan asian olla, ei särjetä itseämme, ei toista eikä muita. Olisiko se rakkauden suurin lahja toinen toisellemme, kun tilanne on mahdoton?
Eikös ne sydämmenkin haavat arpeudu? Ajan kanssa haalistuvat ja joskus tästä on vain muisto jäljellä.
me tunnetaan todellisessa elämässä?????? Annathan tuohon vielä vastauksen, niin voimme sulkea tämän julkisen keskustelun.
Surumielisyys kyllä jatkuu ja ei se varmaan loppua saa ennen kuin Hän "tiputtaa" minut maan pinnalle todellisessa elämässä ..ja eihän se siihenkään lopun, mutta loppuu ainakin jossittelu.
Siis en pysty luovuttamaan ennen kuin pystyisin juttelemaan Hänen kanssa vaikka tietysti pitäisi käyttäytyä noin kuten ehdotit. Sydämessä on jo nyt ammottava repeämä ei sillä ole mahdollisuutta arpeutua.
http://www.youtube.com/watch?v=EL_7hQSxcEI&feature=related
biisi.
Ei me tunneta, mutta kieltämättä jotain niin samanlaista ilmeisesti tunnemme, että kanssasi on kiva keskustella. Minulla alkaa nyt hyytyä tämä asia; epäilemättä tilanne voi muuttua yhdessä hetkessä, mutta nyt on taas niin paljon kaikkea elämässä, että välillä ei ehdi ollenkaan nettiin.
Kaikkea hyvää sinulle, voipihan olla että vielä tapaamme täällä virtuaalitodellisuudessa.
Kiitos itsellesi mukavista kirjoittelutuokioista. Kokemukset olivat pelottavan samantyyliset. Kokemattomana nettailijana on tullut ehkä kirjoitettua liikaakin vinkkejä; hölmöä sinänsä ..asiat on kuitenkin kohdattava virtuaalitodellisuuden ulkopuolella…näköjään kaikki tarvii oppia kantapään kautta. Ei todellakaan olisi mukavaa jonkun Hänen saada ihastumiseni täältä tietoonsa. Kirjoittelut saa minun osalta myös nyt loppua tänne ja keskityn ratkomaan ongelmia todellisessa maailmassa.
Oikein hyvää jatkoa ja syksyä sinulle!