Olen huomannut tässä (lyhyen)elämän varrella, että syystä tai toisesta sama tarina toistuu ihmissuhteissani uudelleen ja uudelleen.
Olipa kerran...
Vietän poikamies päiviä kaikessa rauhassa ja sitten siihen osuukin aivan upea tyttönen jonka kanssa voi ehkä käydä treffeillä ja muutenkin kuluttaa joutoaikaa. Treffeillä käynti lisääntyy ja aikanaan huomaakin olevan rakastumaan päin ja alkaa haaveilla pysyvämmästä parisuhteesta ns. seurustelusta.
Vastapuoli ihastelee sitä että miten saa olla vapaasti eikä tarvitse aina olla tilittämässä menojaan ja puheluitaan toisille tai muuten jatkuvan kyttäyksen tai vahtimisen kohde (ts. en ole aivan niin mustasukkainen) Kertoo olevansa rakastunut ja luotettava ihminen. Miksi siis vaatia häneltä mitään ihmeellistä kuten kotiintuloaikoja baarista tai selontekoja viikonlopuista jolloin ei nähdä.
Itse tiedän että en minä voi olla vahtimassa häntä jatkuvaan ja iänkaikkisesti, johtuen viikonloppu työstä ovella ja harrastuksistani nuorison parissa. Näissä tehtävissä joutuu olemaan jatkuvan tarkkailun alla ja pidettävä yllä tiettyä järjestystä, vahtimaan, yms. Enkä aina halua olla seurustelukumppanin seurassa esim. kun on tyttöjen ilta tms. Sillä minusta on tärkeää että molemmat saavat olla välillä vähän "vapaalla" toisesta. Onhan meilläkin sauna-iltoja yms tapahtumia poikien kesken. Joten minun on vaan luotettava ja uskottava häneen. Tietenkin osoitan kiinnostusta ja huolenpitoa hänelle ja kyselen olikos silloin kivaa ja oliko aamulla pahaolo... yms mut takaisin tarinaan...
Aktiivista seurustelua jatkuu noin puolisen vuotta, ja koko ajan kehutaan miten ihana poikaystävä, avio mies ja mahdollisesti jopa isä minä lapsille olisin. Pian sen jälkeen aletaan epäillä sitä että onkohan hän ansainnut minut koska olen hänelle niin hyvä ja yms yms yms. Sitä normaalia läppää(kai). Sitten menee taas jonkin aikaa ja rakkaus jatkuu iloisena ja onnellisena, Tutustumme toisimme ystäviin sukulaisiin ja vanhempiin siinä pikku hiljaa. Ja vähitellen sitä alkaa jo suunnitella tulevaisuutta niin että sulkee joitain asioita pois ajatellen toisen parasta(opiskelut ulkomailla jne..). Sitten tulee taas yks tyttöjen ilta ja me pojat lähetään laittamaan autoja tai pelaamaan lätkää tms normaalia toimintaa ja illalla vaikka baari kierrokselle. No sitten seuraavana aamuna tyttö ei olekaan kotonaan no onhan hän ennenkin ollut yötä serkkunsa luona joka asuu suositun yökerhon kupeessa ja minä ihanana poikaystävänä tuun roskaruoan, limpparin ja jonki leffan kaa hakemaan tyttöä sieltä. Ja siellähän tytöt ovat krapulapäissään joidenki poikien kainalossa tyytyväisenä "nukkumassa", mut se ilme kertoo enemmän kuin tuhat sanaa .. noh oli siellä silloin vähän muutakin. Otan sen varsin tyynesti ja ylpeys ottaa kunnon kolauksen ja pian meillä meneekin poikki. Sitten jos on mahdollista kysellä vähän taustoja niiin tämä ei suinkaan ole ollut ensimmäinen kerta vaan näin on käynyt joskus muulloinkin aiemmin...
Miksi tämä sattuu juuri minulle?
Onko minulla niin huono tuuri että onnistun törmäämään neljä kertaa peräkkäin samankaltaiseen ihmiseen ja rakastumaanki vielä häneen?
Pitääkö minun vaatia niitä selvityksiä mitä tehdään ja missä ollaan.
Täytyykö teilä olla kotiintulo ajat.
Eikö hemmottelu ja helliminen riitäkkään?
Enhän minä voi olla vahtimassa jokaista liikettä aina. Vaan minun on luotettava ja uskottava. Nyt vaan alkaa tuo usko loppua.
Toivonhan minä että vielä on lojaalejakin nuoria toisilleen jotka eivät ole pettäneet parisuuhteessa ketään... Minä vain en tunne enää ketään sellaista.
Olipa kerran...
Vietän poikamies päiviä kaikessa rauhassa ja sitten siihen osuukin aivan upea tyttönen jonka kanssa voi ehkä käydä treffeillä ja muutenkin kuluttaa joutoaikaa. Treffeillä käynti lisääntyy ja aikanaan huomaakin olevan rakastumaan päin ja alkaa haaveilla pysyvämmästä parisuhteesta ns. seurustelusta.
Vastapuoli ihastelee sitä että miten saa olla vapaasti eikä tarvitse aina olla tilittämässä menojaan ja puheluitaan toisille tai muuten jatkuvan kyttäyksen tai vahtimisen kohde (ts. en ole aivan niin mustasukkainen) Kertoo olevansa rakastunut ja luotettava ihminen. Miksi siis vaatia häneltä mitään ihmeellistä kuten kotiintuloaikoja baarista tai selontekoja viikonlopuista jolloin ei nähdä.
Itse tiedän että en minä voi olla vahtimassa häntä jatkuvaan ja iänkaikkisesti, johtuen viikonloppu työstä ovella ja harrastuksistani nuorison parissa. Näissä tehtävissä joutuu olemaan jatkuvan tarkkailun alla ja pidettävä yllä tiettyä järjestystä, vahtimaan, yms. Enkä aina halua olla seurustelukumppanin seurassa esim. kun on tyttöjen ilta tms. Sillä minusta on tärkeää että molemmat saavat olla välillä vähän "vapaalla" toisesta. Onhan meilläkin sauna-iltoja yms tapahtumia poikien kesken. Joten minun on vaan luotettava ja uskottava häneen. Tietenkin osoitan kiinnostusta ja huolenpitoa hänelle ja kyselen olikos silloin kivaa ja oliko aamulla pahaolo... yms mut takaisin tarinaan...
Aktiivista seurustelua jatkuu noin puolisen vuotta, ja koko ajan kehutaan miten ihana poikaystävä, avio mies ja mahdollisesti jopa isä minä lapsille olisin. Pian sen jälkeen aletaan epäillä sitä että onkohan hän ansainnut minut koska olen hänelle niin hyvä ja yms yms yms. Sitä normaalia läppää(kai). Sitten menee taas jonkin aikaa ja rakkaus jatkuu iloisena ja onnellisena, Tutustumme toisimme ystäviin sukulaisiin ja vanhempiin siinä pikku hiljaa. Ja vähitellen sitä alkaa jo suunnitella tulevaisuutta niin että sulkee joitain asioita pois ajatellen toisen parasta(opiskelut ulkomailla jne..). Sitten tulee taas yks tyttöjen ilta ja me pojat lähetään laittamaan autoja tai pelaamaan lätkää tms normaalia toimintaa ja illalla vaikka baari kierrokselle. No sitten seuraavana aamuna tyttö ei olekaan kotonaan no onhan hän ennenkin ollut yötä serkkunsa luona joka asuu suositun yökerhon kupeessa ja minä ihanana poikaystävänä tuun roskaruoan, limpparin ja jonki leffan kaa hakemaan tyttöä sieltä. Ja siellähän tytöt ovat krapulapäissään joidenki poikien kainalossa tyytyväisenä "nukkumassa", mut se ilme kertoo enemmän kuin tuhat sanaa .. noh oli siellä silloin vähän muutakin. Otan sen varsin tyynesti ja ylpeys ottaa kunnon kolauksen ja pian meillä meneekin poikki. Sitten jos on mahdollista kysellä vähän taustoja niiin tämä ei suinkaan ole ollut ensimmäinen kerta vaan näin on käynyt joskus muulloinkin aiemmin...
Miksi tämä sattuu juuri minulle?
Onko minulla niin huono tuuri että onnistun törmäämään neljä kertaa peräkkäin samankaltaiseen ihmiseen ja rakastumaanki vielä häneen?
Pitääkö minun vaatia niitä selvityksiä mitä tehdään ja missä ollaan.
Täytyykö teilä olla kotiintulo ajat.
Eikö hemmottelu ja helliminen riitäkkään?
Enhän minä voi olla vahtimassa jokaista liikettä aina. Vaan minun on luotettava ja uskottava. Nyt vaan alkaa tuo usko loppua.
Toivonhan minä että vielä on lojaalejakin nuoria toisilleen jotka eivät ole pettäneet parisuuhteessa ketään... Minä vain en tunne enää ketään sellaista.
Vastaukset 19
Vanhimmat
tulipas siitä pitkä ja katkera tilitys... kyllä elämä kuitenkin on ihan kivaa
nämä sun tapailemasi tytöt/naiset olleet suht samanlaisia? Siis luonteeltaan,ulkonäöltään etc. Yleensä ihminen viehättyy samantyylisistä ihmisistä, jo siksi törmää samoihin karikkoihin kerta kerran jälkeen.
Minä en ainakaan halua rajoja.Minua rupeaisi ahistamaan, jos poikaystäväni kyttäisi jokaista menoani.Sinulla on käynyt huono tuuri, kuten monella nykyään.
Minulla on kaveripiirissä yksi täydellinen pari, ovat seurustelleet nyt kolme vuotta. He pitävät uskoani rakkauteen yllä, koska he vain ovat toisilleen niin sopivat.Jos pitäisit vaikka pienen tauon seurustelusta ja olisit vaan. Kyllä se mukava tyttö tiellesi astuu,kun sitä vähiten odotat :)
kyllä niitten väliin mahtuu niitä sinkkupätkiä aina se puolisen vuotta. En minä naisten perässä juokse. saattaa vaikka olla vähän toiste päin
tosi ikävää, että sulle on käynyt noin. Mulla on itellä kokemusta osasyyllisenä tilanteesta, jossa erittäin läheinen miespuolinen ystäväni valitti aina sitä, kun hänen naiselleen on "ihan sama" mitä hän tekee. Kyseinen nainen tarkoitti tuolla sitä, että luottaa mieheen ja tämän uskollisuuteen, mutta miehen mielestä se oli lähinnä välinpitämättömyyttä. He näkivätkin tosi harvoin ja siksi miehellä oli vähän irrallinen olo suhteessaan. Vaikka varmasti osasi myös leperrellä suloisuuksia tarvittaessa ja pitää nainen tyytyväisenä.
Aikaa kului ja minä ja ystäväni ajauduimme jonkinlaiseen suhteeseen. Näin jälkikäteen ajateltuna syy oli varmaankin osittain juuri siinä, että hän ei kokenut tyttöystävänsä välittävän hänestä sen vertaa, että edes vähän olis laittanut rajoja. Toisaalta ei se oikeuta ketään toimimaan, kuten kyseinen mies toimi.
Eli mielestäni kaikki suhteessa olevat tarvitsevat joitain rajoja. Ei nyrkillä asetettuja rajoja, vaan ihan yhteisiä puhuttuja sopimuksia siitä, miten toinen toistaan tulee kunnioittaa. Eli kummankin osapuolen tulisi tietää, mitä toinen toivoo ja mitä toinen ei halua, jotta ymmärtäisi sen selkeästi, että tässä ollaan parisuhteessa, johon muita ei tarvita. Siten luulisi ihmisten ottavan enemmän kumppaniaan huomioon, kun asioista on selkeästi keskusteltu ja rajoista sovittu.
Todella naurettavaahan tuollainen toiminta on, mutta phoenix82, ihmiset vain on niin raadollisia, että tarvitsevat rajoja (ei elämän rajoittamista kuitenkaan). En sanoisi asian olevan vain naisten ongelma, vaan ihmisten ylipäätään. On helpompi olla selkärankainen, kun on yhdessä toisen kanssa asettanut selkeät rajat. Toivottavasti silti törmäät johonkin sellaiseen naiseen, joka on ilman rajanvetoakin luotettava. Itse pidän parisuhteen "pyhyyttä" itsestäänselvyytenä (ja onneksi tiedän muitakin vastaavia tapauksia), vaikka väärin tein aikoinaan tuossa suhteessa. Itse en ikinä suhteessa lähtisi toisen matkaan ja samaa toivon toiseltakin osapuolelta. Harmi, että tällaiset asiat eivät ole kaikille itsestäänselvyyksiä.
Tiedän olevani aivan liian vanha vastailemaan tämmöisiin, mutta kulutanpa tässä nyt perjantai-iltapäivää. Nuo "tyttöjen" ja "poikien" illat kuuluvat nimensä mukaisesti tyttöjen ja poikien seurusteluun. Ei sillä tyylillä oikein pääse naisen ja miehen väliseen parisuhteseen liittyvä yhteenkuuluvuuden tunne kehittymään. Ei se yhteys rakennu siitä, että asutaan samassa kämpässä tai esitellään toinen vanhemmille.
Ei tarvitse kotiintuloaikoja asettaa eikä selityksiä vaatia, mutta pitäisi elää sitä yhteistä elämää niin että yhteenkuuluvuus pääsisi kehittymään. Jos ihmisen ensisijainen tarve on saada olla vapaasti, niin miksi pitää ängetä parisuhteeseen? Siksi kun ei kestä olla yksinkään = seurustelematta? Ja sitten kuvittelee voivansa syödä ja säästää eli poimia sekä parisuhteen että ns. vapauden hyvät puolet niin onpa kumma kun ei onnistu.
Tai sitten niillä, ketä sinun kohdalle on sattunut, on vaan ollut paska moraali, mistäpä tuon tietää.
tarkoitin niillä lähinnä sitä aikaa kun molemmilla on omat harrastuksensa yms.
Kun aina ei (minusta) ole tervettä olla kuin paita ja perse. Välillä on hyvä tehdä omia juttuja.
Useinkin on hyvä tehdä omia juttuja. Yhteenkuuluvuus ei tarkoita sitä, ettei voisi ja pitäisi tehdä omia juttuja. Jos on paljon omia juttuja, ei ehkä ole tarpeeksi yhteisiä juttuja. Ravintolaillat ja -yöt tyttö- ja poikaporukoissa eivät ole niitä omia juttuja, jotka parhaiten tukevat parisuhdetta. Olikohan ihmisillä sata vuotta sitten sellaisia pelkoja, että eihän me vain olla liikaa yhdessä ja kaksin? No ei niillä ollut paljon muutakaan hienoa, mitä meillä nykyisin on...
.. mut kyllä ne vielä tässä iässä on... Enhän minä voi vaatia sitä että tyttöni ei käy ravintoloissa sen takia että minä olen töissä enkä pääse mukaan.
Tai että hän lähtee mukaan jokamiesluokan ajoihin toiselle puolelle suomea kahdeksi päiväksi. Jolloin minä lähinnä pyörin rasvassa varikolla. (kivaa mut ei kukaan jaksa katoo sitä sivusta)... Illalla kalja tai pari tekee vaan hyvää.
Ihan vaan esimerkkejä.. Toki meillä on ollut myös yhteistä aikaa jolloin käydään bileissä tms. Mut nytkin on alkamassa työputki jolloin seuraava vapaa viikonloppu on joskus toukokuun puolenvälin jälkeen ja siinä on pariviikkoa kertausharjoitusta. Enhän minulla ole oikeutta vaatia että et saa käydä missään etkä pitää hauskaa. koska minä en ole seuranasi...
Mutta itehän kysyit, että pitäiskö vaatia ;-). Ehkä pitäisi, ei voi varmaksi sanoa muista kuin itsestä. Ajattelin kyllä samalla lailla nuorempanakin, jos toiselle on sama, missä menen, niin eipä se ole oikein mikään suhde. Tietty määrä omistushalua on ehkä hyväksi niin kuin tietty määrä mustasukkaisuuttakin, ehkä ne kuuluu siihen, jos on sitoutunut toiseen tosissaan.
Tuntuu siltä, että sinulle jää tosiaan aika vähän yhteistä aikaa tyttöystävän kanssa, ei silloin oikein pääse tulemaan läheiseksi. Toisaalta senkin pitäisi olla ok, jos sopii kummallekin, eikä se missään tapauksessa tietenkään oikeuta mitään pettämisiä. Tarkoitan vaan, että jos ei olla läheisiä, ei olla sitoutuneitakaan, ja se ei välttämättä tee kaikille hyvää - siis parisuhteen kannalta. Nainen on vähän kuin koira, jos sen ottaa, niin pitäisi olla aikaa olla sen kanssa tai se saattaa omia pahoja tapoja...
Eipäs nyt yleistetä siellä kaikkia naisia. Olen nainen ja en missään tapauksessa vaadi, että mun kanssa pitää olla kauheesti yhdessä tai minä menen ja petän. Ei ei.
Ja joittenkin mielestä suhteen sitoutuminen osoitetaan sillä mustasukkaisuudella, mutta itselleni tuo ei sovi, ei antajana eikä ottajana. En ole mustasukkainen tyyppi, enkä halua, että minusta ollaan. En voi sietää semmoista vapauden rajoitusta ollenkaan. Ja jos olen suhteessa, molemmat saa mennä mielensä mukaan ja se ei tarkoita, ettenkö olisi sitoutunut suhteeseen. Sitoutuminen tulee juuri siitä luottamisesta ja vapaudesta. Tietää, että toinen on ja tulee takaisin ja itse saa mennä ja tulla takaisin hyvillä mielin.
Jos minuun ei luoteta tai vapauttani jotenkin rajoitetaan otan sen kyllä suurena luottamuspulana ja ahdistavana asiana. Ja mainittakoon, että pettämään minua ei saa, enkä myöskään valehtele.
Mutta eri asia on tietysti se, että jos näkee kauhean vähän, niin missä vaiheessa suhde muuttuu vain kaverisuhteeksi. pääasia kait, että molemmat on tyytyväisiä ja haluavat samaa suhteelta.
oli tässä. Mikä tila suhteella yliopäätään on, jos siihen ei lainkaan halua sitoutua. Tällaisille ihmisille se poikaystävä on vain ja ainoastaan statusta, ei muuta.
Nyt mää oon löytänyt mun miehen. Just niin, sinä se oot. Paitsi, että jos toi 82 on sun syntymävuosi.
Joo eikun oikeesti. Olen itse juuri sinun tavallasi toimiva nainen ja on tullut tuo sama juttu itsellänikin joskus mieleen. Mustasukkaisuutta jotkut tuntuu kaipaavan ja jotenkin ei osata ymmärtää sitä, että toinen antaa olla vapaasti ja luottaa, ja toimii näin, koska kaikki muu tuntuu epänormaalilta.
Jatka kuitenkin samaan tapaan. Joku mun tyylinen kuule kaatuu onnesta ketoon, kun tapaa sinut (tulla nyt hakeen limun kans krapulassa; olen vaikuttunut!). Siinä voisi olla varsinaista sielujen sympatiaa se suhde. No ainakin hetken, kun sitten muut parisuhde kuviot ja väärät harrastukset jne. alkaisi nakertaa. No mutta, vääriä naisia sulla vaan on ollut, älä lannistu.
Vahtimaan ei kannata ruveta. Kysellä voi vähän perään, jotta vaikuttaisi kiinnostuneelle toisen tekemisistä.
Luulen, että sinulla on käynyt paska säkä. Nykyään on hyvin todennäköistä, että käy paska säkä.
Täytyy kuitenkin kysyä, mikä on yhdistävä tekijä näillä naisilla? Olen itse huomannut, että ongelmia tulee seuraavanlaisten naisten kanssa:
impulsiivinen, sosiaalinen ja avoin, mutta varustettu huonolla itsetunnolla ja on huomionkipeä.
Sosiaalisena ja avoimena henkilönä hänellä on miesseuraa ja hänestä pidetään. Kun kuvassa on miehiä, on mukana myös flirttiä ja vonkausta. Huono itsetunto yhdistettynä impulsiivisuuteen ja huomionkipeyteen johtaa hyvin helposti vieraaseen petiin varsinkin kännissä!
Minä pidän impulsiivisista, sosiaalisista ja avoimista naisista. Arvaapa, onko tullut siipeen? Kyllä on ja paljon. Huono itsetunto ja huomionkipeys nimittäin verhotaan avoimuuteen ja sosiaalisuuteen. Et voi tietää haetaanko sosiaalisella ja avoimella käytöksellä huomiota ja pönkitystä itsetunnolle vai onko henkilö oikeasti sellainen ilman mitään pönkityksiä tms.
Itse kun laitoin kanssa riviin ent.poikaystävät, niin johan löytyi yhdistäviä tekijöitä. Sen jälkeen viisastuneena olen oppinut karttamaan tietyt miehet, esim. ne jotka käyttää hyväkseen sitä, että toinen antaa mennä vapaasti ja luottaa.
Ent.miehen kaverit jaksoi ihailla sitä, etten vahdi toisen tekemisiä, mutta en oikein näe mihin se johtaisi. Ehkä se kuitenkin on niinkin, että ne tyypit, jotka vahtii itse, tietävät, ettei omat tekemiset ole ihan puhtaita, eli siis käänteistä reagointia. Tämmöinenkin tapaus minulle on sattunut.
Mutta tuo entisten tutkiminen on erittäin valaisevaa monellakin tapaa. Siitä oppii itsestään paljon.
Tiedän tuon kuvion erään tuttuni kautta.
Tällä nuorella naisella on tapana seurustella miehen kanssa kolmesta neljään vuotta ja sitten heivata se.
Luoja yksin tietää miksi.
Ei niissä miehissä minusta mitään vikaa ole ollut, päinvastoin. Nainen kai haluaa vain vaihtelua, tajuamatta sitä tosiseikkaa, että omalla toiminnallaan vahingoittaa muita.
Jos ei aijo seurustella vakavissaan, niin naisella on oikeus kertoa siitä miehelle. Muutenhan se on ihan petos koko homma.
Tuossa ylempänä oli kirjoitus niistä sosiaalisita, impulsiivisista naisita, joilla on kuitenkin huono itsetunto...osui ja upposi!!! Valitettavasti minun on myönnettävä että itse kuuluun juuri tähän kategoriaan.
Seurustelimme erään miehen kanssa hyvinkin pitkään, asuimme jopa muutaman vuoden yhdessä. Aluksi suhteemme oli todellakin juuri sitä mitä halusin, mutta vähitellen alkoi tuntua että mieheni otti minut täysin itsestään selvyytenä! Koska asuimme yhdessä ja näimme toisiamme joka päivä, viikkonloput hän halusi viettää lähes poikkeuksetta ystäviensä kanssa. Ihan jees, mutta...olimme molemmat opiskelijoita ja sen lisäksi meillä molemmilla oli osa-aikaiset työt ja kun ne viikonloput meni hänellä viilettäessä niin missä oli yhteinen aika! Luotin kyllä häneen 100 % ja hänkin luotti minuun, liikaa! Päätin sitten minäkin että käydään sitten ulkona viikonloput ja olihan siellä niitä vonkaajia, mutta halusin olla uskollinen eikä mitään silloin tapahtunutkaan. Kerroin noista vonkaajista miehelleni ja hänen reaktionsa ei ollut olan kohauttelua kummempaa! Olisin toivonut edes pientä mustasukkaisuutta, joka olisi osoittanut että "Sinä olet minun, vain minun" Hänen "En mä sua omista" asenteensa osoitti kyllä luottamusta minuun, mutta itse tulkitsin sen silloin VIRHEELLISESTI rakkauden puutteeksi! Hyppäsin sitten lopulta vieraaseen kelkkaan...halusin kai todistaa itselleni että kyllä joku minua haluaa ja himoaa!!! Vitun noloa!!!
No ainakin me molemmat opimme jotain tapauksesta...emme ole enää yhdessä, mutta luulen että suhteemme oli kai muutenkin aikansa elänyt! Aika aikaansa kutakin ja sillai!
Että tällanen stoori
Tyypillinen narttu!
Olen nainen. En vahdi miestäni, mikä tarkoittaa sitä, että hän saa mennä välillä kavereidensa kanssa, ilman minua, eikä hänen tarvitse kirjata ylös mitä ja kenen kanssa hän on puhunut tms. Vahtimiseksi en kuitenkaan laske sitä, että voin seuraavana aamuna (tai yöllä kotiin tullessaan)kysyä häneltä, missä he olivat, oliko hauskaa jne. Ja myös vaadin, että hän tulee yöksi kotiin, tämä on meillä molemmilla periaate. Emme kyllä ikinä ole asiasta kinanneetkaan! Mielestäni on päivänselvää, kun yhdessä asutaan, että yöksi tullaan kotiin (tietysti kaverille voi mennä, jos ilmoittaa siitä, kun esim. viimeinen yöbussi jättää laiturille tms.)
Suurin virhe on varmasti se jos alkaa pitää toista itsestäänselvyytenä. Mutta meidän suhteessamme on se hyvä puoli, että olemme jo sen verran vanhoja, että joka viikonloppu ei ole tarvetta edes viinalla läträtä, vaan voi ihan vaan olla. Yksin tai yhdessä. Meillä on myös eri harrastukset, joiden takia viikolla ei nähdä läheskään tarpeeksi. Siksi viikonloppuja viettää yhdessä mielellään! Olemme kyllä seurustelleet vasta kaksi ja puoli vuotta, mistäs sitä tietää mitä aika tuo tullessaan..
Eikä tartte olla nössö eikä olla aina mielin kielin tekemässä kaikkea, mitä se muija nyt saa päähänsä.
Mullakin alkaa olla näitä "huonomoraalisia" yksilöitä jo sen verran takana, että paskaakaan enää kiinnosta alkaa seurustelemaan.
Tuntuu että jos tosiaa panostat siihen naiseen ja asetat parisuhteen joidenkin omien tekemisiesi edelle, niin voi että on ihanaa se ekat 6kk. Kyllä oot niin maailman paras jätkä ja sinut asetetaan jopa parhaiden kaverien yläpuolelle.
Saa mennä muija niin kuin haluaa ja pitää saadakin, koska luottamusta löytyy.
Sitten vaan jossain vaiheessa se nainen asettaa itsensä kumppanin edellä joka helkkarin asiassa. Jos minä haluan, niin silloin se mulle kuuluu.
Parempi satsata vaan kaikki energia itseensä, niin ei ainakaan tartte pettyä. Kiinnostuneet muijat kannattaa pitää etäisinä ja ottaa vaan kaikki kesyttelyt vastaan. On se kummallista jos muistat sanoa joka kerta, että et halua seurustella, niin kyllä sitte käydään vähän väliä laittamassa ruokaa ja munaa imemässä.
Ei tartte vähentää omia menojaan tai edes naistuttavia. Kavereiden kanssa voi mennä niin kuin haluaa ja voi puristella kaikki perseet joita naamalle tungetaan.
Alappa seurusteleen jonku niiden kanssa, niin 6kk päästä se muija juoksee jo mekko korvissa ympäri stadia. Sitte tietty lähdet käveleen ja ei mee kauaa, nii itketään ja vingutaan jo takas. "Anna anteex ja meillä oli niin hyvä ja ikävä sua jne. jne." Kyllä minä ainakin uskon kerrasta, jos en kelpaa.
Oli taas rankkaa yleistystä, mutta kun ei vaa muuta oo tullu vastaan, niin mistä ne mukavat esimerkit sitten pitää repiä?
Tuntuu että siinä vaiheessa kyllä tehdään kaikki, jos mies hakkaa ja pettää. Muutama tuttu roikkuu sellasissa ukoissa kiini, että nää käy ku huvittaa, hakkaavat ja naivat kaikkea mikä liikkuu. Tuleeko siinä naiselle semmonen riittämätön olo ja yrittää aina vaan enempi miellyttää?