Minun viha-rakkaussuhteeni

on sähköpostiin saapuneiden viestien perusteella Herra Kirjasto.
Pelkkää eräpäivämuistutus-varauksen saapumisilmoitus-viestejä sivukaupalla.

Aluksi olin epäluuloinen Herra Kirjastoa kohtaan enkä uskaltanut luovuttaa sähköpostiossaani hänelle, mutta onhan tuossa tullut eräskin sakkomaksu säästettyä, kun voi netin kautta hakea lainoille jatkoaikaa.
10138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Neiti Kirjasto osaa välillä olla hankala, piilottelee salasana- ja käyttäjätunnuslappusia mihin sattuu. Sitten niitä kaivetaan viime tingassa ja toivotaan ettei neiti ole varannut jo deittejä toisen lainaajan kanssa.

Äänestä

Kirjastossa asioidessa rupeaa itseään pitämään jopa ylitsevuotavan normaalina. Hakiessani kirjavarausta virkailija ei ensin antanut minulle pyytämääni kirjaa. Pyydettyäni uudestaan hän antoi minulle kaksi samaa kirjaa.

Äänestä

Sama hemmo kirjoittelee mullekin - ja mulla on vielä suhde useamman Herran Kirjaston kanssa eli en ole edes uskollinen. Nämä herrat eivät nähtävästi tiedä toisistaan, sillä viestit ovat toisistaan riippumattomia. Pitäskö mun kertoa? Nyt alko omatunto soimaamaan.

Äänestä
  • Minä olen uskollinen, mutta Herra Kirjasto ei. Hän on harrastanut muiden kirjastojen kanssa kimppakivaa perustamalla yhteisen aineistotietokannan ja asiakasrekisterin näiden kanssa MINUN selkäni takana.

    Äänestä

  • Eräs neiti kirjoitti:

    Minä olen uskollinen, mutta Herra Kirjasto ei. Hän on harrastanut muiden kirjastojen kanssa kimppakivaa perustamalla yhteisen aineistotietokannan ja asiakasrekisterin näiden kanssa MINUN selkäni takana.

    Heti epäilemässä syytöntä. Jospa noi muut ovatkin kieroja ja kopioineet ton herran tiedot salaa - vai oletko sä epäluuloissasi mennyt kaivelemaan ko. herran asioita?

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    Heti epäilemässä syytöntä. Jospa noi muut ovatkin kieroja ja kopioineet ton herran tiedot salaa - vai oletko sä epäluuloissasi mennyt kaivelemaan ko. herran asioita?

    Hän on myöntänyt asian eräässä yhteydessä ja perustelee tekonsa palvelurakenneuudistuksella ja palvelun laadullisella parantamisella ja, voitko kuvitella, kustannusten karsimisella! Tätä on olisi ikinä hänestä uskonut! Missä on kaikki romantiikka... ;,(

    Äänestä

vaan on hiukan turha vastata :(

Äänestä
  • Mitä hän sanoi? Ei ottanut kuuleviin korviinsa, vai?

    Äänestä

  • Eräs neiti kirjoitti:

    Mitä hän sanoi? Ei ottanut kuuleviin korviinsa, vai?

    kuin Beyoncen kanssa, vastausta ei kuulu

    Äänestä

syrjitään. Ei multa kirjastokäyntien yhteydessä oo ees kysytty sähköpostiosoitettani :(
Taitaa olla aika pinnallista väkeä nuo herra/ja neiti Kirjastot, muuten en kyllä lainkaan käsitä miksei tasapuolisesti oteta yhteyttä kaikkiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eräs neiti kirjoitti:

on sähköpostiin saapuneiden viestien perusteella Herra Kirjasto.
Pelkkää eräpäivämuistutus-varauksen saapumisilmoitus-viestejä sivukaupalla.

Aluksi olin epäluuloinen Herra Kirjastoa kohtaan enkä uskaltanut luovuttaa sähköpostiossaani hänelle, mutta onhan tuossa tullut eräskin sakkomaksu säästettyä, kun voi netin kautta hakea lainoille jatkoaikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu