outoa hoitoa ja käytös jokseenkin ikävää

En ymmärrä, kun kerroin tk:n h-lääkärille, että hampaassa oleva paikka tuntuu heilahtavan puraistessa, niin sitä ei alettu korjaamaan, vaan perusteltiin, että paikka-aineet ovat niin joustavia, että ne siksi liikkuvat, vaikka kyseinen hammaslääkäri oli itse paikannut ko. hampaan aikaisemmin. Olin todella ihmeissäni, että paikkaa ei voitu uusia ammatti-ihmisen toimesta. Jouduin käymään erikoislääkärillä purentaongelmien ja leukaniveleen tehdyn toimenpiteen takia kontrollissa, ja mainitsin hänelle sitten asiasta, hän tokaisi hammashoitajan kuullen, että hän on aina sanonut, että kun hammas ensimmäisen kerran paikataan, niin se on pilalla. Tämä on varmasti totta, ja hän sanoi kyllä "naulan kantaan" osuvasti, mutta loukaten minua, tunsin itseni häväistyksi siinä hoitohenkilökunnan edessä, vaikka tiedän, että syy paikattuihin hampaisiin löytyy siitä, että olen pelännyt hammashoitoa lapsesta saakka, ja välillä tilanteeni oli myös se, että ei ollut varaa yksityisiin lääkäreihin mennä, kun ei päässyt vielä terveyskeskuksen hoitoon.
6504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

heilumisesta uudestaan, vaikka jollekulle ihan muulle, että katsotaan ihan vain sitä. Oliko paikkauksesta kulunut vasta lyhyt aika, kun tk-lääkäri totesi? Ei silti luulisi, mutta minähän en ole käynyt varmaan kahteenkymmeneen vuoteen hammaslääkärillä, joten en ole asiantuntija. Tuo tokaisu hampaan pilalle menemisestä kuulostaa minusta vain ihan yleiseltä mielipiteeltä eikä moitteelta sinua kohtaan. Monellahan, jotka käyvät säännöllisesti, on paljonkin paikkoja.

Äänestä
  • Niin kait se täytyy soittaa kohta ihan muualle, vaikka kyllä minun mielestäni, jos julkisella tehdään paikka, ja se tuntuu, että heiluu ja antaa myöten, pitäisi korjata, eikä sanoa, että seurataan. Varsinkin kun kyseeseen hampaaseen tehtiin paikka 3 kertaa peräkkäin, ennen kuin se onnistui, kun siihen kahdella eka kerralla jäi paikan reuna tavallaan hampaan ulkopuolelle, eikä sitä hionnalla voinut korjata, ja kyseinen lääkäri käski itse ottaa yhteyttä jos hampaaseen jotain tulee viimeisen paikkauksen jälkeen.

    Äänestä

  • alkuper. kirjoittaja kirjoitti:

    Niin kait se täytyy soittaa kohta ihan muualle, vaikka kyllä minun mielestäni, jos julkisella tehdään paikka, ja se tuntuu, että heiluu ja antaa myöten, pitäisi korjata, eikä sanoa, että seurataan. Varsinkin kun kyseeseen hampaaseen tehtiin paikka 3 kertaa peräkkäin, ennen kuin se onnistui, kun siihen kahdella eka kerralla jäi paikan reuna tavallaan hampaan ulkopuolelle, eikä sitä hionnalla voinut korjata, ja kyseinen lääkäri käski itse ottaa yhteyttä jos hampaaseen jotain tulee viimeisen paikkauksen jälkeen.

    on kovin tuttua minullekin, kun "kärvistelin" sietämättömien leuka ja takaraivokipujen kanssa.
    Muutenkin meno tuntuu kovin tutulta.

    > Jouduin käymään erikoislääkärillä purentaongelmien ja leukaniveleen tehdyn toimenpiteen takia kontrollissa, ja mainitsin hänelle ....

    Mikä toimenpide tehtiin leukaniveleesi?

    Äänestä

  • seurataan kirjoitti:

    minulle tehtiin leukanivelten huuhtelu molemmille puolille, kun kyselit toimenpiteestä. Se auttoi jonkin verran ja yritän pärjäillä purentakiskon avulla niin pitkälle kuin mahdollista.

    Äänestä

Se on sellainen juttu että sinä olet liian kiltti. Sinun täytyy vaatia sinulle kuuluva hoito, ja jos joku sanoo sinulle törkeästi, niin tartut siihen HETI, ja käsket häntä välittömästi lopettamaan asiattomuudet, ja alkavan hoitaa sinua hyvin ja huolellisesti. Tähän meillä kaikilla veronmaksajilla on oikeus. Ja maksammehan vielä sen päälle terveyskeskusmaksut.

Jos ei yhteistyökykyä ala löytymään, joudut valittamaan hänen esimiehelleen, ja vielä hänenkin esimiehelleen, ja menet niin korkealle, että joku pamppu sieltä löytyy joka ottaa vastuun.

Jos koko systeemi on mätä, ja kukaan ei välitä mistään (tämäkin on nykyaikana yksi mahdollisuus), sitten joudut menemään yksityiselle.

Äänestä
  • Osuit naulan kantaan, kun sanoit että olen liian kiltti. Se ON tosi. Kilttinä joutuu lopulta itse kärsimään olipa tilanne mikä tahansa, kuten esim. hammaslääkärissä käynti. Olen saanut jopa moitteita, siitä että olen liian kiltti ja lempeä ihminen. Kaverini sanoi, että minunkin tulee joskus ilmaista mielipiteeni esim. tyyliin "hei nyt en kyllä pidä tästä asiasta". Olen itsekin tavallaan hoitoalalla, sosiaalialalla, mutta sen olen oppinut, että kenellekään niille ihmisille, joiden parissa työskentelen, en halua aiheuttaa pahaa mieltä. Jokaisella on oikeus hyvään kohteluun, ja tuntea itsensä merkittäväksi vaikeissakin tilanteissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tarina tämäkin kirjoitti:

En ymmärrä, kun kerroin tk:n h-lääkärille, että hampaassa oleva paikka tuntuu heilahtavan puraistessa, niin sitä ei alettu korjaamaan, vaan perusteltiin, että paikka-aineet ovat niin joustavia, että ne siksi liikkuvat, vaikka kyseinen hammaslääkäri oli itse paikannut ko. hampaan aikaisemmin. Olin todella ihmeissäni, että paikkaa ei voitu uusia ammatti-ihmisen toimesta. Jouduin käymään erikoislääkärillä purentaongelmien ja leukaniveleen tehdyn toimenpiteen takia kontrollissa, ja mainitsin hänelle sitten asiasta, hän tokaisi hammashoitajan kuullen, että hän on aina sanonut, että kun hammas ensimmäisen kerran paikataan, niin se on pilalla. Tämä on varmasti totta, ja hän sanoi kyllä "naulan kantaan" osuvasti, mutta loukaten minua, tunsin itseni häväistyksi siinä hoitohenkilökunnan edessä, vaikka tiedän, että syy paikattuihin hampaisiin löytyy siitä, että olen pelännyt hammashoitoa lapsesta saakka, ja välillä tilanteeni oli myös se, että ei ollut varaa yksityisiin lääkäreihin mennä, kun ei päässyt vielä terveyskeskuksen hoitoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu