Kertokaapa mitä minun pitäisi tehdä tai ajatella seuraavasta mieheni käytöksestä..
Minulle on tullut hyvin selväksi, että mieheni on täynnä omaa alaansa, joka on vielä työn lisäksi hänen oma rakas harrastuksensa. On tullut myös hyvin selväksi, että hän määrittää itseään tämän alansa kautta ja minunkin kuuluisi olla kiinostunut hänen työnkuvastansa ja kaikkeen mitä siihen liittyykään. Ei siinä mitään, hienoa että hän on löytänyt oikean alan ja jne. Mutta, miksi hän vaatii että minun pitäisi jotenkin erityisesti arvostaa tai osoittaa kiinostusta hänen alallensa? Itse en vaadi toisinpäin.
Noh kuitenkin, eilen sain taas jälleen kerran kuulla eräässä tilanteessa, joka liittyi hänen alaansa, että kuulema halveksin hänen alaansa ja sitä kautta hänen työnkuvaansa ja HÄNTÄ ITSEÄÄN! Olin ällikällä lyöty, miten joku voi tuollaista sanoa omalle kullalleen?! Kun minua ei vain sattumoisin siinä tilanteessa kiinostanut juuri ne hänen alaansa liittyvät jutut (huom, tässä tilanteessa ei ollut mieheni käden jälkeä ollenkaan, joten liittyi puhtaasti tuntemattomien töihin), mutta käyttäydyin kuitenkin normaalisti ja olin hiljaa. Kysyin, mitä muka tein väärin. Olisi kuulema pitänyt sanoa jotain positiivista (huom, positiivista) ääneen hänelle ja toisinsanoen teeskennellä kiinostunutta ja ikäänkuin olisin jotenkin perillä hänen alastaan, vaikka en tiedä siitä paljoakaan mitään! Hän vain kommentoi, että "kiitti vitusti". Ja myöhemmin raivosi kurkkusuorana huutaen, että olet loukannut minua ja et arvosta minua tms. Vaikea on perustella tai kertoa omista tunteistaan/kokemuksestaan hänelle, kun hän saattaa yhtäkkiä vain rueta huutamaan kotona ja kääntämään ikäänkuin minä olisin joku pahis ja hän ei ole tehnyt yhtään mitään. Ja aina se sama, et en kunnioita muka häntä. Mainittakoon, että olen kehunut ja kannjustanut hänen töitänsä ja menestystä alallansa säännöllisesti.
Koen, että hän on täynnä itseään ja alaansa ja se heijastuu aivan kaikkeen meidän elämässämme. Vapaa aikakin menee aina tavalla tai toisella hänellä alansa parissa ja jos itse kerron/esittelen hänelle minulle tärkeistä asioista, hän joko jaksaa kiinostua jonkun pari minuuttia eikä kommentoi asiaa/keskustele asiasta kanssani lainkaan. Jos yritän keskustella, suuttuu hän välittömästi ja jos yritän jatkaa vielä yrittäen innoissani saan huudot päälleni ja sanat "anna mun nyt olla, tarvitsen omaa aikaa"! Nykyään hän vain pyrkii ja viettää tätä "omaa aikaansa" tuntitolkulla joka arki-ilta syventyneenä nettimaailmassa tai jos telkussa tulee aiheeseen liittyvä ohjelma, mihinpä muuhunkaan kun tätä ammattiaan! Olen myös sanonut tästä huutamisesta, että asumme kerrostalossa ja että hän ei huuda pelkästään minulle vaan myös naapureillekin, että jos joku tulee valittamaan mekkalasta, saa hän vastata itsestään heille. Itse en siis huuda, vaan pyrin selvittämään asiat puhumalla normaalisti. Hän myös perustelee huutamisensa oikeutensa sillä, että kuulema puhun vittumaisella äänensävyllä enkä mukamas kuuntele häntä! Aivan paska puhetta!
Joo, hirveä sepustus tuli ja epäselvä sellainen, mutta niin on omat ajatuksenikin. Toivoisin asiallisia kommentteja ja neuvoja, kiitos!
Minulle on tullut hyvin selväksi, että mieheni on täynnä omaa alaansa, joka on vielä työn lisäksi hänen oma rakas harrastuksensa. On tullut myös hyvin selväksi, että hän määrittää itseään tämän alansa kautta ja minunkin kuuluisi olla kiinostunut hänen työnkuvastansa ja kaikkeen mitä siihen liittyykään. Ei siinä mitään, hienoa että hän on löytänyt oikean alan ja jne. Mutta, miksi hän vaatii että minun pitäisi jotenkin erityisesti arvostaa tai osoittaa kiinostusta hänen alallensa? Itse en vaadi toisinpäin.
Noh kuitenkin, eilen sain taas jälleen kerran kuulla eräässä tilanteessa, joka liittyi hänen alaansa, että kuulema halveksin hänen alaansa ja sitä kautta hänen työnkuvaansa ja HÄNTÄ ITSEÄÄN! Olin ällikällä lyöty, miten joku voi tuollaista sanoa omalle kullalleen?! Kun minua ei vain sattumoisin siinä tilanteessa kiinostanut juuri ne hänen alaansa liittyvät jutut (huom, tässä tilanteessa ei ollut mieheni käden jälkeä ollenkaan, joten liittyi puhtaasti tuntemattomien töihin), mutta käyttäydyin kuitenkin normaalisti ja olin hiljaa. Kysyin, mitä muka tein väärin. Olisi kuulema pitänyt sanoa jotain positiivista (huom, positiivista) ääneen hänelle ja toisinsanoen teeskennellä kiinostunutta ja ikäänkuin olisin jotenkin perillä hänen alastaan, vaikka en tiedä siitä paljoakaan mitään! Hän vain kommentoi, että "kiitti vitusti". Ja myöhemmin raivosi kurkkusuorana huutaen, että olet loukannut minua ja et arvosta minua tms. Vaikea on perustella tai kertoa omista tunteistaan/kokemuksestaan hänelle, kun hän saattaa yhtäkkiä vain rueta huutamaan kotona ja kääntämään ikäänkuin minä olisin joku pahis ja hän ei ole tehnyt yhtään mitään. Ja aina se sama, et en kunnioita muka häntä. Mainittakoon, että olen kehunut ja kannjustanut hänen töitänsä ja menestystä alallansa säännöllisesti.
Koen, että hän on täynnä itseään ja alaansa ja se heijastuu aivan kaikkeen meidän elämässämme. Vapaa aikakin menee aina tavalla tai toisella hänellä alansa parissa ja jos itse kerron/esittelen hänelle minulle tärkeistä asioista, hän joko jaksaa kiinostua jonkun pari minuuttia eikä kommentoi asiaa/keskustele asiasta kanssani lainkaan. Jos yritän keskustella, suuttuu hän välittömästi ja jos yritän jatkaa vielä yrittäen innoissani saan huudot päälleni ja sanat "anna mun nyt olla, tarvitsen omaa aikaa"! Nykyään hän vain pyrkii ja viettää tätä "omaa aikaansa" tuntitolkulla joka arki-ilta syventyneenä nettimaailmassa tai jos telkussa tulee aiheeseen liittyvä ohjelma, mihinpä muuhunkaan kun tätä ammattiaan! Olen myös sanonut tästä huutamisesta, että asumme kerrostalossa ja että hän ei huuda pelkästään minulle vaan myös naapureillekin, että jos joku tulee valittamaan mekkalasta, saa hän vastata itsestään heille. Itse en siis huuda, vaan pyrin selvittämään asiat puhumalla normaalisti. Hän myös perustelee huutamisensa oikeutensa sillä, että kuulema puhun vittumaisella äänensävyllä enkä mukamas kuuntele häntä! Aivan paska puhetta!
Joo, hirveä sepustus tuli ja epäselvä sellainen, mutta niin on omat ajatuksenikin. Toivoisin asiallisia kommentteja ja neuvoja, kiitos!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mullekin on työ elämäntapa, ammattini liittyy oleellisesti tapaani käsitellä ja hahmottaa maailmaa ja nautin ammatistani kovasti. Lisäksi ystävät ovat samoista piireistä ja saman henkisiä. Olen monesti miettinyt että kumppanilla voi olla vaikeaa tällaisen hyväksyminen.
Alani ei ole naisvaltainen (olen siis nainen) ja välillä olen pelännyt, että koska minulla on paljon miespuolisia kollegoita joista osasta on tullut ystäviä mahdollisia mustasukkaisuusdraamoja. No niin ei ole koskaan käynyt. Kumppanini on kiinnostunut alastani, on hankkinut itse tietoa ajan kanssa jo sen verran, että välillä meinaa minua ärsyttää, että kumpi meistä onkaan alalla töissä:D Toisaalta se on olennaisesti parantanut myös sitä, että on ystävystynyt ystävieni kanssa ja pikkujouluissakin löytää aiheen kollegoideni kanssa. Itsekin olen tämän innoittamana koittanut vuorostani olla kiinnostunut hänen työstään, vaikka sinällään ala ei mua viehätä tippaakaan. Mutta mitäpä sitä ei tekisi sen vuoksi, että kumppani on onnellinen? Ja kyllä mua jotenkin kiehtoo jakaa hänen maailmaansa, vaikka se onkin ihan erilaitaa kuin mitä itse haluan tehdä. Mutta olen oppinut paljon asoita, mitä muuten en olisi oppinut. Olenkin suhtautunut asiaan enemmänkin yleissivistävänä kuin palveluksena. Sitäpaitsi koen työjuttujen lähentäneen meitä, ei erottaneen niin kuin hyvin olisi voinut käydä.
Jos mä olisin sinä ottaisin lusikan kauniiseen käteeni ja tutustuisin miehesi alaan. Se on kilttiä ja kohteliasta ja lisää omaakin yleissivistystäsi, ei se ole sulta pois mitenkään. Miehesi varmaan kokee jotenkin sun hylkivän häntä, ehkä jopa häpeävän hänen ammattiaan? Ja samalla siis itseään ja koko elämäntapaansa. En ymmärrä miksi et voi sitä tehdä, kun se ei nyt kauheasti vaadi vaan auttaa kultaasi ja parantaa hänen oloaan. Joskus on tilanteita, missä viisas ottaa sen ensimmäisen askelen.
Juuri näin olenkin tehnyt, yrittänyt tutustuakin hänen alaansa, mutta jotain rajaa nyt kaikella..minulla ei ole varaa sanoa edes puolikasta negatiivista sanaa hänen alastansa, vaikka onhan minullakin oikeus omiin mielipiteisiin. Muuten alkaa tappelu ja huuto siitä, miten en häntä arvosta. Ei kai tällainenkaan voi normaalia olla?!
Ihan täys kakara tuo sinun miehesi. Ja ilmeisesti vielä alemmuudentuntoinen. Tekisi mieli kehottaa antamaan potut pottuina, mutta miehet tuntien, ei viesti menisi perille sittenkään.
Helpoimmalla pääset, kun pistät hymyn naamalle, vähän räpsyttelet silmäripsiä ja hoet "Voi että! Ihanko totta? Tuohan on mielenkiintoista". Opettele tekemään tuo rutiininomaisesti, niin sinun ei tarvitse edes kuunnella, mitä mies sanoo vaan voit upota rauhassa omiin ajatuksiisi. Usko pois, mies ei tule edes huomaamaan, oletko oikeasti kiinnostunut hänen jorinoistaan vai et. Pääasia, että saa pönkitystä egolleen. ;)