Avioeropaperi oli vaikea asia. Luin sitä pari tuntia ennenkuin ymmärsin, että mieheni haki minusta eroa. Sen aiheuttama tuska oli sellainen, jota en ole ennen kokenut. Kun sen tuskan kanssa oli kuitenkin elettävä, lapset ja jonkinlainen itsesuojeluvaisto pakotti jatkamaan suht normaalia elämää.
Isä siis muutti kotoa pois, joten siis kahden lapsen kanssa jäätiin kolmestaan. Nyt kun puoli vuotta tuosta tapahtumasta on kulunut, isä haluaa ostaa yhteisen talomme, haluaa yhteiset lapsemme ja haluaa vain minut ulos tästä talosta.
Hänellä on varaa ostaa talo, minulla ei. Lapset haluavat jäädä kotiin, heidän kotihan se omakotitalo on aina ollut. Ymmärrän sen. Nyt minun pitäisi hankkia uusi koti, johon lapset tulevat käymään silloin tällöin. Lasteni takia kotiin aikoinaan jäinkin, kun mies oli aina työmatkoilla. Nyt niiden työmatkojen ansiosta on uusi vaimoehdokas hankittu, vanhahan jo joutaa syrjään kun lapsetkin ovat jo melkein aikuisia. Katkeraa puhetta, myönnettään, mutta suotakoon se minulle kuitenkin.
Murrosikäisten poikien mieli on aika sekava. 2 poikaa, äiti on se paha, joka aina komentaa tulemaan ajoissa kotiin, tekemään läksyt, oman huoneen siivousvelvollisuudet. Nyt tuleekin taloon isä, kotona milloin kerkeää, pojat saa touhuta mitä keksivät, kun ei ole kukaan valvomassa eikä komentamassa.
Tästä kaikestako pitäisi selvitä välinpitämättömyydellä ja omaan napaansa tuijottamisella, jota mieheni on pystynyt tekemään.
Tosin en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ehkä totuus vihdoin selviää pojillenikin. Olen aina ollut se perheen henkinen huoltaja, isä rahantuoja. Tuleeko se vapaus olemaankaan niin ihanaa. Huoli poikieni tulevaisuudesta on suuri. Ehkä turhaan, toivon ainakin niin.
Onko teillä hyvät lukijat jotain ajatuksia miten minun tulisi toimia tai sanoa pojilleni tai mitä tahansa. Poikieni etu on kuitenkin minulle tärkein asia.
Isä siis muutti kotoa pois, joten siis kahden lapsen kanssa jäätiin kolmestaan. Nyt kun puoli vuotta tuosta tapahtumasta on kulunut, isä haluaa ostaa yhteisen talomme, haluaa yhteiset lapsemme ja haluaa vain minut ulos tästä talosta.
Hänellä on varaa ostaa talo, minulla ei. Lapset haluavat jäädä kotiin, heidän kotihan se omakotitalo on aina ollut. Ymmärrän sen. Nyt minun pitäisi hankkia uusi koti, johon lapset tulevat käymään silloin tällöin. Lasteni takia kotiin aikoinaan jäinkin, kun mies oli aina työmatkoilla. Nyt niiden työmatkojen ansiosta on uusi vaimoehdokas hankittu, vanhahan jo joutaa syrjään kun lapsetkin ovat jo melkein aikuisia. Katkeraa puhetta, myönnettään, mutta suotakoon se minulle kuitenkin.
Murrosikäisten poikien mieli on aika sekava. 2 poikaa, äiti on se paha, joka aina komentaa tulemaan ajoissa kotiin, tekemään läksyt, oman huoneen siivousvelvollisuudet. Nyt tuleekin taloon isä, kotona milloin kerkeää, pojat saa touhuta mitä keksivät, kun ei ole kukaan valvomassa eikä komentamassa.
Tästä kaikestako pitäisi selvitä välinpitämättömyydellä ja omaan napaansa tuijottamisella, jota mieheni on pystynyt tekemään.
Tosin en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ehkä totuus vihdoin selviää pojillenikin. Olen aina ollut se perheen henkinen huoltaja, isä rahantuoja. Tuleeko se vapaus olemaankaan niin ihanaa. Huoli poikieni tulevaisuudesta on suuri. Ehkä turhaan, toivon ainakin niin.
Onko teillä hyvät lukijat jotain ajatuksia miten minun tulisi toimia tai sanoa pojilleni tai mitä tahansa. Poikieni etu on kuitenkin minulle tärkein asia.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Miehesi on isänä päätyönsä tehnyt jo nyt. Toisaalta murrosikäiset pojat tarvitsevat isää aivan ehdottomasti. Heillä on myös erittäin voimakas turvallisuuden tarve perheen arkirutiineihin, joihin viittaat tekstissäsi.
Jouduin itse valitsemaan 16-vuotiaan poikani kanssa, asuuko hän puoliksi kummassakin. Päädyin siihen, että koti on vain yhdessä paikassa. Ja koska kaverit olivat äidin luona, se tuli kodiksi. Nyt poika on 18 -vuotta ja kokee kovasti tarvetta olla kanssani ja keskustella miesten kesken. Hyvä näin.
Sinun tilanteesi on kuitenkin vaikeampi. Oikeastaan kyseessä on vain ja ainoastaan - siis tekstistäsi pääteltynä - miten sinun mahdollinen poismuuttosi kodistasi vaikuttaa poikiisi.
Miehenä olen ehkä yllättävää mieltä. Pidä kotisi, oleta että pojat asuvat siellä kanssasi. Heille tulee isän tarve hätkähdyttävän voimakkaana. Ja ex-miehesi olisi oltava valmis ottamaan se tarve vastaan ja täyttämään paikkansa.
Miksi suosittelin sinulle kodissasi pysymistä, vaikka se saattaa olla raskasta sinulle? Nyt pidät yllä henkistä jatkumoa etkä alistu. Sitä pojat kaipaavat. (Jatkan mielelläni keskustelua, jos haluat jotain kysyä, mutta en jaksa nyt kaikkea kirjoittaa tähän).
Päätin pysyä kodissani ja lunastaa mieheni tästä talosta. Vaikka tiukkaa tulee olemaan niin lainan pankista saan ja päätin että pojat ja minä jatketaan elämää kuten tähänkin asti. Mutta se ei sopinutkaan miehelleni. Hän ei luovu talostaan ja aikoo viedä asian pesänjakajalle. Uhkailee kovasti.
Toivoin niin että voisin poikieni kanssa jatkaa rauhassa nykyistä elämäämme, mutta yhteiseen sopimukseen ei tunnuta pääsevän. Omasta mielestään hän on pojille aivan yhtä hyvä jollei parempi vanhempi.
Hänen mielestä pojat voidaan pakottaa asumaan vaikka mihin, minä taas en haluaisi poikiani pakottaa muuttamaan omasta kodistaan mihinkään. Hänen puheestaan kuultaa se että talo on tärkein, pojista viis.
Mitä tehdä?
en viitsi ees lukea eteenpäin ensimmäisen lauseen jälkeen. mies työnsä tehnyt? vittu mikä mulkku sie oot viitsitkin tuollista laukoa saatana. itsellä teini-ikää lähestyvät tytöt oli tuossa vaiheessa kun ex petti ja lähti toisen miehen matkaan ja oisko mun pitäny aateaa et olin työni tehnyt?? uutta putkeen uuden kanssa? vittu et nään punasta kommentistasi ja jo eka lauseesta.
perheneuvolaan puhumaan asiasta. Olisi hyvä, jos saisit miehesi ja pojat mukaan keskustelemaan. Pojat voisivat käydä vuorotellen juttelemassa jonkun asiantuntijan kanssa erosta ja heidän tulevaisuudestaan jne..
mitä joudut nyt kokemaan ja selvästi olet ollut pojille tärkeämpi vanhempi tähän asti kuin lasten isä. Harmi vain, ettei isä tätä asiaa näe näin. Toivottavasti pystytte keskustelemaan asiasta jonkun kanssa.
Itselläni oli myös tilanne, että äitinä olin hoitanut kaiken lapsiin liittyvän aina, isä oli "vieraileva tähti" kun kerkesi töiltään ja harrastuksiltaan. Yhtäkkiä isä muutti mielensä,kun se uusi nainen tuli kuvioihin, minä olinkin huono ja kelvoton kasvattaja ja tietysti lahjoi lapsia puolelleen (se ettei komenna ja antaa kaiken periksi on lapsille oiva porkkana saada tehdä mitä lystää).
Pistin kampoihin lasteni vuoksi, itselle oli sama ja se missä asun mutta vanhempana minun oli ehdottomasti ajateltava sitä kumpi oikeasti pystyy kasvattamaan lapsista täyspäisiä. Jälkeenpäin kun isä oli luovuttanut,hän tuli minulle kertomaan että olin tehnyt ehdottomasti oikein jäädessäni lasten luokse, ei hänestä olisi ollutkaan siihen, oma napa oli tärkein ja on edelleen....lapsetkin ovat kiitollisia jälkeenpäinkin etten koskaan lähtenyt mihinkään.
koska ne rajat antaa turvaa ja välittämisen tunnetta. Me ollaan vasta eroamassa, koko yhdessäolon ajan mies on ostanut lapsille kaiken mitä ovat pyytäneet (vaikka tietää mielipiteeni asiasta). Antanut aina lapsien jäädä rankaisutta jos ovat tehneet jotain väärää. Minä olen ollut lasten rajojen asettaja: jos esim. satuttaa toista tai rikkoo jotain tahallaan , ei pääsekään johonkin minne piti mennä, saa tietsikkakiellon tai kaverin kanssa leikkiminen on peruttu. Kenen puoleen lapset kääntyy huolissaan? Minun puoleeni ja isompana ovat sanoneet kokevansa ettei isi oikeasti välitä heistä. Mies luulee että raha=välittämistä ja on niin väärässä kuin vaan voi.
Pysy lastesi luona, ole vahva! Kyllä sinä pärjäät! Miehesi on suoraan sanottuna ihan p***amies. Hyvät jatkot teille!
Olet samanlaisessa tilanteessa kuin minäkin. Murrosikäisten poikien lisäksi minulla on teini-ikää lähentyvä tytär. Kun aikanani vihdoin pakottauduin uskomaan, että ero on väistämätön enkä enää voisi tehdä mitään liiton pelastukseksi, tarkistin ensimmäiseksi lapsiltani asumispulman kaikki vaihtoehdot. Kävi selväksi, että lapset halusivat tietysti jäädä omaan taloon, omien kavereiden lähelle. Meillä oli kuitenkin ihan selvää, että isän kanssa ei kukaan halunnut jäädä. Siksi siis tuskallisen oikeustaistelun jälkeen sainmme lasten kanssa jäädä kotiimme asumaan.
Mietit, mitä tulevaisuus tuo. Uskon, että aika, jonka olet lapsillesi lahjoittanut ja työ, jonka olet heidän puolestaan tehnyt, maksetaan sinulle takaisin ennen pitkää. Jos poikasi nyt ymmärrettävästi pitävät tärkeänä omia tuttuja seiniä, ne eivät pitkään tule merkitsemään heille kotia. Koska sinä et ole siellä. On ihan mahdollista, että he sittenkin haluavat luoksesi, koska sinä olet heille sääntöinesi ja rajoinesi kasvamisen turva. Näin on omien poikieni laita, vaikka väännämme peistä murkkuiän lieveilmiöistä lähes päivittäin. Sanailua siitä tulee, mutta koskaan he eivät (omien sanojensa mukaan) haluaisi isälleen, jolta vastuun ja huolehtimisen lisäksi puuttuu empatiakyky.
Ole poijillesi edelleen äiti. Kuuntele heitä silloinkin, kun he eivät puhu mitään. Tue ja auta pyrkimättä päättämään heidän puolestaan. Kerro heille, että olet saavutettavissa. Tee niinkuin tähänkin asti, sillä mikään raha tai omaisuus ei voi poikiesi mielessä kilpailla sinun antamasi ajan ja rakkauden, rajojen ja luottamuksen kanssa. Olet vuosien työllä jo voittanut heidän luottamuksensa, tulet sen pian huomaamaan.
Kiitos kaikille vastauksista.
Isä painaa kovasti päälle ja vaatii ositussopimuksen allekirjoittamista. Minusta tuntuu että olen jotenkin ahdistettuna umpikujassa. Kun jo jotenkin olen henkisesti selvinnyt avioerosta ja elämä poikieni kanssa on normalisoitunut, niin nyt tuntuu että se kaikki tuska alkaa alusta. Uusi ero - mutta nyt pojistani ja kodistamme.
Parasta poikieni kannalta mielestäni olisi, että nyt kaikki pysyisi ennallaan, mutta isä on eri mieltä. Joutuvathan poikanikin kokemaan taas suuren muutoksen - äiti ulos, isä sisään. Pojat sanovat että on sama kumpi vanhemmista tähän jää asumaan. Eli molemmat vanhemmista ovat lapsille yhtä tärkeitä - hyvä niin.
Minun taloudelliset mahdollisuudet jäädä tähän ovat minimaaliset. Isällä ihan hyvät. Siinä mielessä pojille olisi parempi isänsä kanssa. En pystyisi heille mitään ostamaankaan, kun kaikki rahat menisivät asuntolainaan.
Tärkeintä on kuitenkin se miten pojat selviävät tästä mahdollisimman vähin vaurioin, niin kun osaisin toimia, se riittäisi. Itse luopuisin kaikesta muusta paitsi pojistani, mutta onko se poikieni etu, en tiedä.
Omasta kodista lähteminen on tuskallista, varsinkin kun ei itse ole ollut aloitteentekijöänä erossa. Vaikka realiteetit määräisivät nyt nin, että joudut muuttamaan, älä luovuta poikiesi suhteen. Tietysti haluat lastesi kannalta vähiten haavoja tuottavan ratkaisun ja on hyvä, että he kokevat olonsa turvatuksi kummankin vanhemman luona. Silti, kokemukseni mukaan lapset ovat valmiita kiristämään vyötä, jos sillä saavutetaan paras mahdollinen perusturva. Erotilanteessa lapsille turvallisin aikuinen (joka lukemani perusteella olet mielestäni ehdottomasti sinä) on ehdottomasti tärkeämpi kuin korkea elintaso.
Aikuisen on joskus tehtävä myös valintoja, jotka eivät noudata lasten toiveita. Voin kertoa esimerkiksi oman tilanteeni reilun vuoden takaa. Mies haki eron, sai sen, mutta ei halunnut lähteä kotoaan. Elämä kävi sietämättömän sairaaksi. Mies oli henkisesti epätasapainossa ja jouduin yksin päättämään, miten meidän muiden henkinen tasapaino ei järkkyisi koknaan. Muutin osoitteeni ja lapseni ystävättären luokse, jossa saatoimme hengähtää. Vasta elatusmaksujen alkaminen sai miehen hyväksymään, että hän se on, joka kodista lähtee. Murkuille tämä oli noloa ja kummallista, mutta hekin tulivat pian huomaamaan, että henkisen väkivallan väistyminen päivittäisestä elämästä oli suuri helpotus.
Kannattaa miettiä tarkoin jokaisen päätöksen seurauksia. Itse pidin ohjenuorana lasten toiveita, mutta päätökset tekee aikuinen ja myös yksin vastaa niistä.
Jää taloon, ja selitä tilanne pojillesi. Sano suoraan, mihin rahat riittävät. Anna poikien tulla mukaan ratkaisemaan ongelmaa, mutta pidä vastuu itselläsi. Kerro suoraan, miten tähän tilanteeseen on päädytty, mutta älä mustamaalaa ex-miestäsi. Hänellä on oikeus rakastua,ja aloittaa elämänsä uudelleen, jos teillä ei synkannu. Kerro pojille myös vaihtoehdot, mitä tapahtuu jos sinä muutat muutat pois, ja isä muuttaa sisään uuden nuorikkonsa kanssa. Raha ei ratkaise kaikkea vaan turvallinen arkielämä.
Mutta mieheni ei sitä suvaitse. Hän ei suostukkaan myymään minulle osuuttaan samalla hinnalla kuin itse ostaisi minut tästä ulos. Aikaisemmin sanoi että suostuu, mutta kun sain lainan niin enään ei kuulemma suostukkaan. Pesänjakajalle vie asian. Henkinen paine on kova. Haluaisin säästää pojat tältä tappelulta, mutta ajatus siitä etten eläisi heidän kanssaan samassa kodissa ahdistaa minut täysin. Tiedän ettei heistä huolehdittaisi kuten nyt. Kuinka osaisin taistella niin etteivät poikani kärsisi. Haluan että isä on heille tärkeä, enkä isää aio mustamaalata mitenkään. Onko minulla mitään mahdollisuuksia?
Tiedän, että kuulostaa hieman teennäiseltä, mutta vanhan tarinan mukaan se, joka pystyy luovuttamaan rakastaa lapsiaan eniten. Vaikka poikasi asuisivat miehesi luona muutaman vuoden et sinä heidän elämästään minnekään häviä. Älä katkeroidu vaan tee niin kuin sinä näet oikeaksi. Pidä kiinni oikeuksistasi, ja ole valmis taistelemaan niiden puolesta, mutta ei niin että pojat kärsivät. Jos pojat jäävät asumaan isän kanssa he lähestyvät sinua uudestaan, kun tilanne helpottaa. Kyseessä on kuitenkin heidän oma isä, joten ei tilanne ole niin paha. Pidä pää kylmänä, ja vastuu itselläsi. Ole aikuinen pojillesi ja ex- miehellesi vaikka hän olisikin paskiainen tässä tilanteessa. Lopppujen lopuksi hyvä kuitenkin voittaa aina.
Mutta olen miettinyt samaa tarinaa tuosta luopumisesta. Kahtiakaan en voi poikiani laittaa. On totta että isä kuitenkin poikieni kanssa jatkossa eläisi. Tosin tuota isää olen alkanut vihaamaan. Sitä en kuitenkaan pojilleni sano, isän tekoja ja sanoja olen vuosien varrella muutenkin pojilleni selitellyt. Puolustellut mieheni kovaa käytöstä.
Poikieni takia kyllä aioin pysyä täysissä ruumiin ja sielun voimissa ja varmasti pidän huolta, että heillä asiat ovat mahdollisimman hyvin, sitä en anna kenenkään estää. Uutta kotia jo etsinkin, mistä tiedän vaikka pojatkin sitten ihastuisivat siihen. Jotenkin luotan tulevaisuuteen, kunnioitan tosin poikieni toiveita, pakota en heitä mihinkään.
Toivottavasti hyvyys voittaa, poikani sen ainakin ovat ansainneet.
Tilanne ei tule olemaan helppo, mutta viestiesi perusteella uskon että pärjäät. Pojat ovat osa tulevaisuutta, joten heidän kasvattaminen kunnon miehiksi on kaikista tärkeintä. Ei sellaisiksi kuin nykyinen ex-miehesi. Se vastuu ei häviä sinulta mihinkään. Kun elämässä yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu, etsi sitä avoimin mielin. Onnea matkaan.
Itse myös olen eronnut ja vanhin lapsista on 13v poika ja nuoremmat ovat
tyttöjä 7v ja tuplat 5v. Nyt poika on vähitellen muuttunut todella hankalaksi
vaikka miten hänelle selittäisi kotona olevat säännöt, niin viesti ei tahdo mennä perille ja se jatkuva pikku siskojen kiusaaminen. Aikoinaan kun poika kävi isänsä luona, kotiin tultua oli niin itkuinen ja jälleen kerran isä oli haukkunut tai
ärhennellyt hänelle ja muutenkin isä on ollut pojan melekin syntymästä asti kohdellut häntä todella julmasti, viime vuonna sanoi pojalleen näin "sä et ole enää
mun poika ja mä vihaan ja inhoan suo". Poika tapaa aika harvoin isäänsä joskus
soittelee kun on asiaa tai tarvitsee pikkasen ylimääräistä rahaa, johon isä
antaa kieltävän vastauksen ja toteaa, että hän vain maksaa elatusavun ja ne rahat ovat pojan...... josta saan jatkuvasti kuulla.
Olen sanonut pojalleni, että jos hän ei halua asua kotona ja noudattaa kotona
olevia sääntöjä, niin hän saa muuttaa isän luo asumaan, johon poika ei
suostu. 2008 isä ja poika olivat thaimaassa lomalla kuukauden, joka oli
todella paha virhe, että päästin pojan isän kanssa lomalle. luulin että
lähentäisin heidän välejään. En tiedä mitä kaikkea lomalla todella tapahtui
mutta isä kutsui hotelliin entisen rakastajattarensa ja sitten vietettiin aikaa
kolmistaan ja välillä siinä sivussa soitettiin toiselle naiselle ja poikaa kiellettiin
kertomasta asiasta näille naisille. Jotakin on matkalla sattunut, kun poika on
välillä niin sulkeutunut ja vihamielinen, eikä poika suostu kertomaan mitä
kaikkea matkalla on tapahtunut.
Välillä minulla ja pojalla on ihan hyvät välit, mutta kun tulee rahasta puhe,
tai siitä kun komennan poikaa tai kiellän ettei hän saa lyödä tai käydä käsiksi
pikku siskoihin, niin silloin olen aivan kamala ihminen ja poika rupeaa käyttämään samanlaista kieltä kuin isänsä. On kurjaa ja ikävää kuulla kun 13v poika
huutaa omalle äidille, että sä olet hullu ämmä jne.
Ja sitten ollaan isän puolella ja isä on hyvä ihminen, vaikka todellisuudessa
isä ei välitä ollenkaan lapsistaan. Pakko on ollut välillä pienillä asioilla
kiristää poikaa, että olisi kiltimmin kotona, esim viikkorahat pois ja kaverit
eivät pääse meille viikkoon. Välillä tuntuu ettei tuokaan teho.
Tuntuu vain että voimat loppuu.
Olisikohan poju tajunnut alitajunnassaan että isä ei ole sellainen joksi hän on isän kuvitellut l. poika hoksannut asian, tunteen jota hän ei osaa käsitellä . Yritä nyt rauhoitella ja saada hänet kertomaan ilman painostusta "mikä mieltä painaa". Myös jokin läheinen (ei isä) voi asiaa tiedustella jos äidille kertominen tuntuu pahalta.
Asut lastesi kanssa kodissanne, miehesi ei voi sinua pois ajaa. Monesti avioerotilanteessa koti pannaan myyntiin, mutta toisella puolisoista on myös mahdollisuus ostaa koti itselleen omaksi, lunastamalla toisen puoliskon ulos. Mutta miksi suostuisit marttyyriksi tai sylkykupiksi? Mielestäni sen kuuluu lähteä, joka eroa on hakenut. Miksi suostuisit siihen, että joku toinen nainen tulisi kotiisi asumaan? Eikö se tuntuisi ikävältä? Säälisit vain itseäsi ja kokisit huonommuutta. Et ole myöskään lapsiasi tehnyt toiselle naiselle, joten miksi antaisit heidän asua miehesi uuden naisen kanssa, sinähän se äiti olet. Kyllä lapset tarvitsevat selkeät rajat, muuten he kokevat itsensä turvattomaksi. Hanki sinäkin uusi mies, joka muuttaa teille, niin sinulla on varaa pitää talonne. Samalla saat uutta säpinää elämääsi ja pääset osalliseksi tunteesta, että sinusta välitetään ja sinua rakastetaan. Vika ei ole sinussa, vaan miehessäsi, joka rikkoi luvatun sopimuksenne rakastaa toisianne niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin. Älä jää asiasi kanssa yksin, vaan hakeudu työn lisäksi, ihmisten pariin, harrasta, ulkoile, lue, leivo, hemmottele itseäsi, koska olet sen ansainnut. Perheen äideillä on yleensä aivan liian vähän omaa aikaa. Välillä voi tehdä kuitenkin hyvää myös vetäytyä hiljaisuuteen, jotta voisi kuulla omia ajatuksia. Itse tekisin varmaan näin. Uskon että on myös olemassa suurempi voima Jumala, jonka puoleen voi kääntyä rukoilemalla omia ajatuksia. Voimia sinulle, muistan sinua iltarukouksessani.
Kiitos kirjoituksestasi, se lohdutti kovasti. On totta että kodistaan on vaikea luopua, kodista jota olet hoitanut monet vuodet. Pihasta, jopa kukista joita olen istuttanut ja hoitanut. Miestäni en sitten osannutkaan riittävästi "hoitaa" kun hän kerran päätti perheensä jätti. Saahan hän tehdä niin, vaikka se tuskalliselta tuntuukin. Tosin enään en häntä pidä tämän perheen arvoisena, perheen johon kuuluu pojat ja minä.
No uutta miestä en halua, ja taloudellisesti haluankin pärjätä yksin. Elämäniloa saan pojistani se riittää varsin hyvin minulle. Harrastuksia minulla on riittämiin ja pullantuoksuinen perheenäiti olen aina ollut :) Kiitos että rukoilet puolestamme.
Tilanteeni oli eron tullessa hyvin samanlainen, paitsi että mieheni paheneva narsistinen luonnehäiriö antoi omat mausteensa. Mies haki ja sai eron, oli jo aikoja hommannut Valkovenäjältä uuden typykän tyttärineen.
Olin sitä mieltä, että lasten elämän olisi oman kodin, kavereiden ja harrastusten suhteen muututtava mahdollisimman vähän. Siihen nojaten aloitin käsittämättömän raskaan taistelun kodistamme. Minulle myös koti olisi myyty yli markkinahinnan, ei siis käypään hintaan, jota tarjosin monesti. Pidin pintani: lapset jäävät omaan kotiinsa (aiemmin oli jo tehty paperit siitä, että he asuvat minun kanssani) tai talo myydään kokonaan pois. Se olisi vaatinut remonttia ja aikaa, jota venakolla ei ollut odottaessaan Suomessa odottavaa onnelaa. Lopulta mies puhui itsensä pussiin ja oli pakotettu muuttamaan pois ja myymään talon minulle.
Tällä kokemuksellani haluan sanoa sinulle, että taistelu on mahdollinen. Mene pankkiin ja tiedustele omia mahdollisuuksiasi. Pojat kyllä ymmärtävät talouden realiteetit. Kysyn aika ajoin omilta lapsiltani, olisiko heistä ollut tällä tiedolla parempi muuttaa talosta, jolloin olisi ehkä vähän löysempi talous. Vastaus om aina sama, ei ikinä!
Kaiken päätteeksi, materia on maallista. Kaikkein tärkeimmän, aikasi ja jakamattoman huomiosi olet jo antanut pojillesi. Olen varma, että he tietävät sen.