Päästin irti miehestä... Sattuu, mutta helpompi hengittää päivä päivältä...
Lopetin seurustelun oman kultakimpaleeni kanssa, kun hyväksyin sen, että minä en voi toista ihmistä muuttaa... Hänen on ihan itse saatava itsetuntonsa kasvamaan ja aikuistuttuva...
Virheitä tehtiin molemmat, mutta se helpotti kun ymmärsin, että miksi murehtia asioita joita ei voi itse muuttaa...
Yritän muistaa ne kaikki hyvät hetket ja en kadu tätä suhdetta... Opin itsekin taas jotain... Pahoja sanoja/painostusta/huonoa omaatuntoa en seuraavissa suhteissa ota kertaakaan niskaani...
Ihmisen on oltava täydellinen ensin yksin ja kykenee sitten vasta parisuhteeseen, kun pystyy luottamaan ja antamaan tilaa toiselle, ilman katkeruutta tai painostusta...
En voinut elää enään suhteessa, jossa en voinut olla oma itseni... En voinut varoa jokaista sanaa/tekoa, ettei toinen suutu ja oleta, että minä petän häntä ja olen lähdössä... En voinut jättää kaikkia ystäviäni/harrastuksiani, sen takia kun minua epäiltiin koko ajan, että mitä tämä nyt on....
Rakastan tätä miestä, siis sitä miestä, joka luotti ja antoi silloin kaiken itsestään... Toista puolta sitä epävarmaa puolta, mihin kuului mustasukkaisuus/ilkeät sanat/alkoholi/luottamuspula en kaipaa....
Irti päästäminen ei ole pakenemista, vaan ymmärrys, että muutos on lähdettävä ihmisestä itsestään... Ja tuo mies ei muutu... Yrittää vieläkin loukata mua, keksimällä juttuja, että hänellä on toinen nainen... Se vain osoittaa kuin raakile hän on ihmisenä vielä...
Askel askeleelta nousen ylöspäin... Kyllä se jää kantaa:o)
Lopetin seurustelun oman kultakimpaleeni kanssa, kun hyväksyin sen, että minä en voi toista ihmistä muuttaa... Hänen on ihan itse saatava itsetuntonsa kasvamaan ja aikuistuttuva...
Virheitä tehtiin molemmat, mutta se helpotti kun ymmärsin, että miksi murehtia asioita joita ei voi itse muuttaa...
Yritän muistaa ne kaikki hyvät hetket ja en kadu tätä suhdetta... Opin itsekin taas jotain... Pahoja sanoja/painostusta/huonoa omaatuntoa en seuraavissa suhteissa ota kertaakaan niskaani...
Ihmisen on oltava täydellinen ensin yksin ja kykenee sitten vasta parisuhteeseen, kun pystyy luottamaan ja antamaan tilaa toiselle, ilman katkeruutta tai painostusta...
En voinut elää enään suhteessa, jossa en voinut olla oma itseni... En voinut varoa jokaista sanaa/tekoa, ettei toinen suutu ja oleta, että minä petän häntä ja olen lähdössä... En voinut jättää kaikkia ystäviäni/harrastuksiani, sen takia kun minua epäiltiin koko ajan, että mitä tämä nyt on....
Rakastan tätä miestä, siis sitä miestä, joka luotti ja antoi silloin kaiken itsestään... Toista puolta sitä epävarmaa puolta, mihin kuului mustasukkaisuus/ilkeät sanat/alkoholi/luottamuspula en kaipaa....
Irti päästäminen ei ole pakenemista, vaan ymmärrys, että muutos on lähdettävä ihmisestä itsestään... Ja tuo mies ei muutu... Yrittää vieläkin loukata mua, keksimällä juttuja, että hänellä on toinen nainen... Se vain osoittaa kuin raakile hän on ihmisenä vielä...
Askel askeleelta nousen ylöspäin... Kyllä se jää kantaa:o)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ymmärrän tasan tunteitasi. Sama koettu täällä, vasta 26v ja piti naimisiinkin asti mennä ennenkuin tajusin, että olisiko vähän tarkemmin pitänyt katsoa, vaikka 5,5 vuotta luulin riittäneen. Ongelma oli minulla se sama, nyt vasta tajuan että ei toista ihmistä voi muuttaa, jos toisella on rajujakin "mielenhäiriöitä" tms. Piti ymmärtää että en voi kantaa niin itseäni kuin häntä. Kyllä suhteessa molemmat kantaa ensin itsensä, ja sitten vasta yhdessä katsotaan samaan suuntaan. Kyllästyin hänen negatiivisuuteensa ja äkkipikaisuuteensa, runsaaseen alkoholin käyttöön 3-4pvn putkia.. sekä "synkkään" maailmankuvaan. Ei kyllä mie tartten positiivisen miehen! :D Tsemppiä sullekin tulevaan, ja jää kantaa aivan taatusti!
miehellä näyttää olevan ongelmia mm. itsetuntonsa kanssa?
Itse kirjoitin tänne aiemmin miehestä, jonka käytöstä en ymmärtänyt.
Oli älykäs, mutta vastapainoksi tunne-elämässä oli ongelmia.
Jotenkin tuntuu kuin hän olisi jymähtänyt 10 - 20 vuotiaan tasolle tunne-elämääs, jossa raivokohtaukset, loukkaantumiset (hernee nenään) olivat lähes jokapäiväisiä. Ja sitten häne lukemattomat lupaukset tehdä sitä sun tätä, hoitaa asioita, tulla ajoissa jne.
Potti sen kun paranee vielä kun yhdistää em. persoonaan pätemisen tarpeen eli halun olla esim. rikkaampi kuin onkaan.
Voi meitä naisia, jotka saavat kestää raukkamaisia, huonon itsetunnon omaavia ja mieleterveysongelmista kärsiviä miehiä. Ja kaiken päälle saamme lukea, että miehet "etsivät" täyspäisi naisia.
Osat ovat varmaankin vaihtuneet 2000 -luvulle siirryttäessä, vai mitä?
Mitäpä tuohon lisäisi... Itsellä TÄYSIN sama tilanne, mutta olen vasta `nostamassa kytkintä´... Olen aivan rikki-poikki... Kun voisikin vihata toista niin olisi helpompaa lähteä.
Kun vois vihata tai edes olla tuntematta näin kauheeta avuttomuutta ja sitä tunnetta että hän on niin pahasti sössinyt kaiken etteä hänelle minu jälkeen ei jää ketään kuuntelijaa... Tai ainakin luulen niin...
Toisaalta tällä hetkelläkin hän on jossain, ollut lauantaista asti. Toivottavasti siellä on kuuntelija ja seuraava huolehtija. Mä en enää vain jaksa.
Kun vain tietäis miten päättää tämän. kun toisella ei ole asuntoa, ei rahaa, eikä työtä..
tilanteessa. Itse vasta kesän tapaillut miestä ja nyt näyttää jo niin synkältä, että haluan pois ja pian. Hänen päivittäiset hermoromahduksensa ovat saaneet minutkin, normaalisti iloisen ihmisen ihan synkäksi. En haluaisi lähteä noin vain, haluaisin miehen ymmärtävän mistä tämä johtuu. Miten kertoa hänelle, että hänen luonteellaan ja kypsymättömyydellä ei mitenkään seurustella?
juurikin itse kirjoitin uuden viestin.. saman tyylinen tilanne itsellä on mutta suhteesta en ole vielä päässyt... jotenki paremmin olit sinä osannu asian tiivistää, varmaan itsellä asiat vielä pahasti sekaisin päässä kun ei järkevää tekstiä saa ulos millään :D