Olen asunut nyt noin vuoden omassa kodissa poikaystäväni kanssa. Kotipaikalleni on reilu tunnin ajomatka. Kävin alussa lähes joka viikko äitini luona, koska tunsin kai siinä vaiheessa oloni vähän orvoksi. Olen aina tullut hyvin toimeen äitini kanssa, koskaan ei ole ollut mitään suurempia riitoja, keskustelu on kumminkin nykyään hankalaa, kotiin kun menen ei kukaan juurikaan tule kanssani keskustelemaan muutaku oma siskoni,äitikin tietenkin jotain puhuu mutta ei mitään ihmeellistä..ei kysele kuulumisia eikä mitään työstäni tai parisuhteestani hän vain valittelee väsymystään. Minua on alkanut pikkuhiljaa jo pännimää tämä asia, tuntuu kun minulla ei olisi mitään merkitystä..kyllä tottakai aina soitan hänelle kun olen menossa kotiin ja kysyn että voiko tulla,aina hän on niin iloinen "voi ihanaa!tule kulta vaan kotiin" mutta kun menen kotiin niin se on ihan sama olenko siellä.
parisuhteeni alussa vietettiin poikaystävän, äidin ja hänen miesystävän kanssa iltoja alkoholin merkeissä ja ilman, mutta nykyään ne on vähentynyt koska olemme hiukan kyllästyneet jo siihen samaan menoon(heillä lähtee lapasesta jne).
Tällähetkellä äitini on kumminkin löytänyt työpaikaltaan minun ikäisiä työkavereita joiden kanssa ryyppäilee lähes joka viikonloppu. On kaikenmaailman pippaloita ja muita menoja, mutta ei minua ja minun poikaystävää koskaan pyydetä mukaan, ainoastaan hänen teinikaverit ja niiden poikaystävät.
Äitini on niin muuttunut niistä ajoista kun asuin kotona. tuntuu kuin hän yrittäisi elää nuoruuttaan uudestaan. hän vähät välittää minun asioista, kerran on käynyt omassa asunnossani ja kerran kuukaudessa soittelee. Mutta ehkä minun vain täytyy hyväksyä se että olen nyt aikuinen nainen ja pidän omista asioistani huolta enkä liimaudu kehenkään.
Isäni on onneksi erilainen, hän kuuntelee ja kommentoi. Hänen kanssaan on vain helppoa keskustella.
mielipiteitä ja kokemuksia voi kirjoitella. :)
parisuhteeni alussa vietettiin poikaystävän, äidin ja hänen miesystävän kanssa iltoja alkoholin merkeissä ja ilman, mutta nykyään ne on vähentynyt koska olemme hiukan kyllästyneet jo siihen samaan menoon(heillä lähtee lapasesta jne).
Tällähetkellä äitini on kumminkin löytänyt työpaikaltaan minun ikäisiä työkavereita joiden kanssa ryyppäilee lähes joka viikonloppu. On kaikenmaailman pippaloita ja muita menoja, mutta ei minua ja minun poikaystävää koskaan pyydetä mukaan, ainoastaan hänen teinikaverit ja niiden poikaystävät.
Äitini on niin muuttunut niistä ajoista kun asuin kotona. tuntuu kuin hän yrittäisi elää nuoruuttaan uudestaan. hän vähät välittää minun asioista, kerran on käynyt omassa asunnossani ja kerran kuukaudessa soittelee. Mutta ehkä minun vain täytyy hyväksyä se että olen nyt aikuinen nainen ja pidän omista asioistani huolta enkä liimaudu kehenkään.
Isäni on onneksi erilainen, hän kuuntelee ja kommentoi. Hänen kanssaan on vain helppoa keskustella.
mielipiteitä ja kokemuksia voi kirjoitella. :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
elämä kuten kuuluukin, samoin sinulla.
No joo. nimenomaan olet aikuinen ja sinun pitäs päästää itsesi irti tosta "äidin pikkutyttö roolista".
Tavallaan ymmärrän äitäsi siinä että hän on työnsä tehnyt perheen kanssa, ja nyt hän saa vuosien huolehtimisen jälkeen tehdä just niitä omia juttujaan. Hänen ei enää tarvitse vetää huolentivaa ja kunnollista perheenäidin roolia. Joskus vaan asioittn muuttuminen ihmisen elämässä on vaikeaa. Joskus sen vanhemman on vaikea hyväksyä että lapsi kasvaa aikuiseksi ja huolehtii itsestään, ja toisinaan ne vanhemmat voivat villiintyä vapaudestaan.
Anna ajan kulua, ihan samalla tavalla minullekkin kävi. Muutin pois kotoa 15 vuotiaana, ja meni jokunen vuosi kunnes äitee alkoi taas kiinnostua asioistani. Ja nyt onkin niin, että puhelin pärisee jatkuvasti, ja tahti senkun kiihtyy. vaikka tuntui ettei oma äiti koskaan ennen ole ollut kiinnostunut mistään minuun liittyvästä asioista, tietty se satutti hirveästi kun toista ei edes kiinnostanut tietää tai kuulla. (olen muuten nyt 34v) Kaipa omalle äidille iski hullaantumisen jälkeen tämä tyhjänpesän syndrooma. Heh, voitas vaihtaa mutseja?